Ehdotan että korvataan tänä vuonna ja jatkossakin postin kautta lähetettävät joulumuistamiset muilla tavoilla.
Voidaan ottaa mukavia kuvia kännykkäkameroilla, liittää mukavia tekstejä kuviin, lähettää tekstiviestejä.
Posti on nostanut muutamassa vuodessa hintojaan monta kymmentä prosenttia. Lisäksi jakelu ontuu tosi pahasti. Postinjakajat joutuvat leikkaamaan nurmikoita, kuljettamaan vanhuksille ruokaa ja tekemään toimia vanhusten kodeissa joihin he eivät ole todellakaan valmiita eivätkä ole uskoneet joutuvansa hakiessaan työtä postista. Väheksymättä postilaisten taitoja olen silti sitä mieltä että postin jako on kaukana vanhusten hoidosta.
Tehdään siis yhteinen päätös ja muistetaan läheisiämme muuten kuin rikastuttamalla tätä läpimätää laitosta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joulu on täysin turha juhla joka aiheuttaa monille vain stressiä. Kun perehdyt joulun historiaan, huomaat että joulun vietolle ei ole mitään raamatullisia perusteita. Eikä Jeesus ole kehottanut syntymäpäiväänsä viettämään, eikä Hän syntynyt jouluna.
lue Raamattu se on elävä ja voimallinen Jumalan Sana..