Helsingin Lauttasaaressa varastettiin itsenäisyyspäivänä kymmeniä Suomen lippuja taloyhtiöiden lipputangoista, kertoo Iltasanomat.
"Saldo on tällä hetkellä 26 lippua", sanoo Lauttasaaressa kiinteistönhoitoa tekevä John Ranko Iltasanomille.
Vasemmistolainen takku.net -sivusto julkaisi videon nimeltään Suomi 100 -nuotio. Yli minuutin mittaisella videolla kolmisenkymmentä lippua kootaan kasaksi ja lopuksi kasa sytytetään tuleen.
Videon saatetekstissä kerrotaan: ”Ajattelimme näiden olevan hyödyllisempiä tulessa kuin aiemmilla paikoillaan lietsomassa kaduilla isänmaallisuuden tunnetta.”
Rankon mukaan teko on täysin poikkeuksellinen. Parikymmentä vuotta kiinteistönhoitoa alueella tehnyt Ranko kertoo, ettei muista vastaavanlaista lipunryöstöä tapahtuneen koskaan.
Varkauden ja omaisuuden tuhoamisen lisäksi kyseessä on Suomen lipun turmeleminen, epäkunnioittava käyttö ja luvaton paikaltaan ottaminen, jotka ovat Suomen laissa rangaistavia tekoja.
Valtamedia on kiinnittänyt huomionsa rauhallisiin ja laillisesti järjestettyihin juhlallisiin suomalaisten itsenäisyyspäivän tapahtumiin ja yrittänyt leimata niitä "äärioikeistolaisiksi" ja lietsonut kansalaisten vihaa normaaleja Suomen historiaa kunnioittavia suomalaisia kohtaan.
Vasemmisto on ollut vastuussa järjestyshäiriöistä, väkivallasta ja omaisuuden tuhoamisesta muutoin rauhallisten julkisten tapahtumien yhteydessä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005482462.html
Kommunismi on aate, joka johti yli 100 miljoonan ihmisen murhaan viime vuosisadalla. Suomessa jälleen nousussa olevat kommunismin uudet muodot huolettavat monia.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sillälailla 😏
Onhan se hullua, että rauhalliset isänmaalliset kansalaiset soihtukulkueineen tuomitaan kuin pahatkin rikolliset, mutta nämä antifasistit saavat kaikessa rauhassa tehdä pahojaan.
Aivan samoin tulisi kieltää kuin vastarintaliikkeetkin. Väkivalta ja tuhoaminen on aina tuomittavaa tulipa se miltä suunnalta tahansa.
Täytyy muistaa, että kommunismi on tappanut ja tapattanut enemmän kuin natsismi konsanaan.
Kumpikaan ei ole missään tapauksessa parempaa väkivaltaa.
Mitä ihmeen "uuskommareita"? Nuo, vaikka voivat olla iältään nuoria, edustavat ihan peruskommunismia, stalinismia. Ovat epäilemättä, ainakin valtaosa nk. taistolaisten vanhempien jälkikasvua.
Heidän taustaltaan saattaa löytyä myös Venäjältä Suomeen 1917 jään yli juosseita Kronstadtin matruuseja, tuolloisia Venäjän kommunisteja, jotka itseasiassa olivat juuri ne, jotka sytyttivät tuon vallankumouksen. Kronstadtin matruuseilla on Suomessa laskettu olevan n. 10 000 jälkeläistä. Että näin vanhaa kommunismia nämä edustavat! Näitä matruusien ja vapaamielisten suomalais-esiäitien anarkistijälkeläisiä löytyy etenkin Tampereen / "Pispalan" kommunisteissa / vasemmistossa.
Eli vanha kunnon Venäjän vallankumous se on joka jälleen hyökkäsi itsenäistä Suomeamme ja tavallisia, isänmaallisia suomalaisia vastaan, leimaten meidät kaikki fasisteiksi, rasisteiksi ja natseiksi. Joka on tietysti valetta. Mutta tällä jengillä, näiden vanhemmilla (taistolaisilla / stalinisteilla) on jo vuosikymmeniä (vähintäänkin 1960-luvun aluilta asti) ollut päämediamme hallussaan. Ovat suorittaneet kulttuurivallankumoustaan, eli valheiden syöttämistään kansalle kulttuurin kautta (kuten elokuvat, teatteri, kirjallisuus, radio, televisio).
Näille myös Venäjä on vihollinen, heidän esi-isänsähän juuri kaatoivat Venäjän keisarikunnan, julmasti murhaten tsaariperheen, lapsineen. Nämä eivät siis ole mitään putinisteja, vaan näiden vihollisia, aktiiveja lietsomassa Venäjän vastaisuutta esim. internetissä, muiden Venäjän vastaisten kanssa, kuten rkp:läisten. Toisin kuin moni arvaisi, kommunistit ovat aina tukeutuneet ääriporvareihin ja päinvastoin, esim. 1930-luvulla Suomen sosialidemokraatteja, eli tavallista työläiskansaamme vastaan. Samat on näillä metkut edelleenkin.
Myös erityinen julmuus ja sydämettömyys osoittaa näiden varisten ja kommunistien olevan epäsuomalaisia: eläinrääkkäyksiä. Tampereen itsenäisyyspäivän mielenosoituksissaan 2013 nämä kommarit mm. hakkasivat poliisihevosia liikennemerkeillä ja rautatangoilla, jopa silmiin. Ilmeisesti joitain hevosia sokeutui. Tämän jälkeen poliisihevosille alettiin laitettaa silmäsuojukset.
Tätä pahuutta edustavat nk. suvakit ja näitä tukevat mediamme esim. salailemalla ja vääristelemällä totuutta näistä ja sensuroiden kirjoituksia jotka kertovat totuuden.
Olen ollut monissa isänmaallisten mielenosoituksissa, joissa nähnyt myös muutamia nk. uusnatseja paikalla, mutten koskaan väkivaltaa meidän / heidän puoleltamme. Rauta-aidan takana mylvivät vasemmistoanarkistit, yhdessä maahanmuuttajamuslimien kanssa sen sijaan, poliisivartioista huolimatta ovat monesti hyökänneet mielenosoittajiemme kimppuun, hakkaamaan esineillä, tai kuten eräs brittiopiskelijanainen, syöksymällä lavalle ja suihkuttamalla nestettä puhujiemme päälle. (Netistä löytyy videoita.)
Nämä asiat mediat (kuten YLE ja IS) ovat esittäneet aivan päinvastoin, jopa valehdellen suoraan.
.
Nisti-Natsit vs Kommu-Nistit, onko siinä jotain Uutta?
F U C K the P E A C E!
Halla-ahon mielestä äärivastarintaliikkeet muka koostuvat ihan tavallisista ihmisistä silti viranomaiset huolissaan, koostuiko 30-luvun lapuanliike tavallisista ihmisistä puhumatta saksan kansallissosialistit.
Toisaalta kuuluuko politikoini uskoville.
Miksi politikointi ei kuuluisi uskoville?
Olisikohan tämä voinut tapahtuakaan missään muualla kuin Helsingissä? Onhan koko Helsingin sanomienkin, puhumattalkaan alueen poliittisesta ilmapiiristä, - henki pitkälti epäisänmaallinen, sateenkaaren punavihreä. Näistä joukoistahan tavallisesti löytyy ne epäisänmaallisimmat tahot.
Eihän täsä ole varmaan kahta vuottakaan, kun vihreiden nuorisojärjestö julkaisi mielipiteensä, että Suomen lippua koskeva häväistyskielto pitäisi saada laista pois.
Nykyäänhän perinteinen äärivasemmisto eli taistolaisuus ei enää ole niin yksiväristä vaan mukaan on tullut vihreä ja muut sateenkaaren värit. Uskoakseni tähän liittyy paljolti liiallisesti lisääntynyt vapaa-aika, ruumiillisen työn puute, kaupungistuminen ja sen myötä monille (ei toki kaikilla) juurettomuuden tunne ja seurauksena erilaisia identiteetti-kriisejä sukupuoli- ja muun elämän alueella.
Vihervasemmistolainen moderni kaupunkiympäristö on kasvualustana kuin jokin palestiinalaisten slummialueiden terrorismiin kasvattava ympäristö, jossa ihmisillä ei ole oikein elämälleen järkevää suuntaa, niin nuorten ihmisten raivo kanavoituu erilaisten ääri-ideologioiden kautta, jollainseksi nykyaikaista vihervasemmistolais- anarkismia voi jo hyvällä syyllä kuvata. Ennen vanhaan isänmaanvastustajat vietiin vankilaan.
Juuri näin!
cccp
Onko nää niitä Töölöntorilla poliisin kanssa nujakoineita?
Nämä on niitä Palestiinan kannattajia.