Kiitos anarkistit!

Aktivoitunut_kansalainen

Tähän asti en ole kompannut sen kummemmin ns. uusnatseja kuin ylenpalttista isänmaallisuuttakaan. Mutta kuultuani teidän, anarkisteiksi itseänne nimitävän paskasakin, toimista mieleni muuttui täysin. Ensimmäisen kerran osallistuin 612-soihtukulkueeseen. Tulen jatkossakin kannattamaan tämän tapaista toimintaa, koska se tuntuu tällä hetkellä olevan ainoa vastavoima kaltaisianne hylkiöitä vastaan.
Leijonariipuksen ripustin jo kaulaani, pienet rahalliset tukitoimet kohdistan vastedes SPR:n sijasta järjestöille, jotka aidosti vastustavat kaikkia anarkisti- ja punaviherluopioita. Uskon näin ajattelevia ja menetteleviä olevan tällä hetkellä hyvin paljon, kiitos teidän suomalaisten arvojen vastaisen toimintanne.

13

1305

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toden_totta

      kannatan edellistä puheenvuoroa!

      • viisauttaoltava

        Olen aloittjan kannalla!


    • Vaaveli

      Leijonakoru olkoon vastaisuudessakin merkki isänmaallisuudesta ja toivon todella, ettei sitä ala kaulassaan kaiken suvaitsevaiset kantamaan. Sillä he eivät ole osoittaneet isänmaallisuuttaan monikulttuurisuusunelmallaan. ja globalisaation kannattamisellaan.

    • Kaktivoitunut_ansalainen

      Kappas! Johan sattui! Nimittäin itse juuri 612-marssin takia aktivoiduin, ja ryhdyin punaviheranarkistiksi. Siis juuri teidän takianne lähdin tähän.

      PS. Aloittajalle: Voiko olla lapsellisempaa provokaatiota kuin, että "yhyy, ryhdyin kannattamaan jotain aatetta, koska sille oli vasta-aate"... salli mun nauraa sun typerälle pelleilylles. Jos oikeasti olet noin aatevammainen ja manipuloitavissa oleva pelle, niin OK! Nauran silti!

      • lopunalkua

        Taitaa hymysi hyytyä.Väkivaltaiset hyökkäykset ihmisiä kohtaa,omaisuuden tuhoamiset,polttoiskut,nämä ovat minullekin liikaa.En ole osallistunut mihinkään mielenilmaisuun ikinä,nyt aijon olla seuraavana itsenäisyypäivänä 612 marssilla mukana.
        Lisäksi luovun äänestämästä puolueita jotka eivät kannata Suomen itsemäärämisoikeutta,sekä tuomitse ja torju tuollaista väkivaltaisuutta jota punakaarti saa avoimesti viranomaisten ja median myötävaikutuksella harjoittaa.


      • q1w2e3

        Kappas! Johan sattui! Nimittäin itse juuri 612-marssin takia aktivoiduin, ja ryhdyin punaviheranarkistiksi. Siis juuri teidän takianne lähdin tähän.

        Mitä 612-marsissa tapahtuu kun joku tekee näin. Itse en ole osallistunut, mutta eikö se ole Suomen Itsenäisyyspäivän marssi ilman väkivaltaa?


      • Anti_Antifa

        "Johan sattui! Nimittäin itse juuri 612-marssin takia aktivoiduin, ja ryhdyin punaviheranarkistiksi. Siis juuri teidän takianne lähdin tähän.

        PS. Aloittajalle: Voiko olla lapsellisempaa provokaatiota kuin, että "yhyy, ryhdyin kannattamaan jotain aatetta, koska sille oli vasta-aate"."

        Kai ymmärrät ironian tuossa sun järjenköyhässä kommentissasi?


      • alunloppua
        lopunalkua kirjoitti:

        Taitaa hymysi hyytyä.Väkivaltaiset hyökkäykset ihmisiä kohtaa,omaisuuden tuhoamiset,polttoiskut,nämä ovat minullekin liikaa.En ole osallistunut mihinkään mielenilmaisuun ikinä,nyt aijon olla seuraavana itsenäisyypäivänä 612 marssilla mukana.
        Lisäksi luovun äänestämästä puolueita jotka eivät kannata Suomen itsemäärämisoikeutta,sekä tuomitse ja torju tuollaista väkivaltaisuutta jota punakaarti saa avoimesti viranomaisten ja median myötävaikutuksella harjoittaa.

        "Taitaa hymysi hyytyä.Väkivaltaiset hyökkäykset ihmisiä kohtaa,omaisuuden tuhoamiset,polttoiskut,nämä ovat minullekin liikaa."

        Taitaa hymysi hyytyä. Väkivaltaiset hyökkäykset ihmisiä kohtaan, esim. kirjastopuukotus ja pippurikaasua lapsia vastaan, asema-aukion potkaisu, nämä ovat minullekin liikaa.

        "En ole osallistunut mihinkään mielenilmaisuun ikinä,nyt aijon olla seuraavana itsenäisyypäivänä 612 marssilla mukana."

        En minäkään, ja aion pysyä kaukana kaikenlaisista fasisteista, jotka hyökkäävät siviilien kimppuun.

        "Lisäksi luovun äänestämästä puolueita jotka eivät kannata Suomen itsemäärämisoikeutta,sekä tuomitse ja torju tuollaista väkivaltaisuutta jota punakaarti saa avoimesti viranomaisten ja median myötävaikutuksella harjoittaa."

        Itse luovun äänestämästä puolueita, jotka hyssyttelevät fasismia, rasismia ja väkivaltaa siviilejä kohtaan.


      • Anti-anti-antifa
        Anti_Antifa kirjoitti:

        "Johan sattui! Nimittäin itse juuri 612-marssin takia aktivoiduin, ja ryhdyin punaviheranarkistiksi. Siis juuri teidän takianne lähdin tähän.

        PS. Aloittajalle: Voiko olla lapsellisempaa provokaatiota kuin, että "yhyy, ryhdyin kannattamaan jotain aatetta, koska sille oli vasta-aate"."

        Kai ymmärrät ironian tuossa sun järjenköyhässä kommentissasi?

        "Kai ymmärrät ironian tuossa sun järjenköyhässä kommentissasi?"

        Ja siinä oli yksi vajakki joka ei tajunnut pointtia. Nolaa nyt ihmeessä itseäsi vielä lisää jatkamalla kommentointia tuohon tyyliin!


    • anarkistit.alas

      Vaikka kannatan vasemmiston talouspoliittisia ehdotuksia ja heidän liberaaliuttaan muutenkin, niin voisin kyllä osallistua 612-kulkueeseen ensi vuonna juuri siksi, että inhoan anarkistien toimintaa ja heidän "kapinallisuuttaan", jossa ei ole mitään muuta pointtia, kuin vetää jointtia ja sen voimin kivittää milloin ketäkin, Ja lisäksi olen myös nationalisti. Enkä häpeä sitä vähääkään. Se ei ole mitenkään ristiriidassa muuten vasemmistolaisten mielipiteideni kanssa.

      • Anarkistit.ylös

        Vaikka kannatan oikeiston talouspoliittisia ehdotuksia ja heidän liberaaliiuttaan muutenkin, niin voisin kyllä osallistua kadunvaltaustapahtumiin jatkossa juuri siksi, että inhoan fasistien toimintaa ja heidän natsilaisuuttaan, jossa ei ole muuta pointtia kuin vetää kiljua ja sen voimin potkia milloin kenetkin katuun. Ja lisäksi olen myös rationalisti. Enkä häpeä sitä vähääkään. Se ei ole mitenkään ristiriidassa muuten tasapainoisten mielipiteideni kanssa.


    • Kiitos_natseille

      Kiitos uusnatsit ja muut fasistiset öyhöttäjät! Tähän mennessä en ole ollut kiinnostunut politiikasta, mutta nyt kiinnostuin. Ryhdyin anarkistiksi.

    • dtkyki

      anarkistit ei uskalla esiintyä omilla naamoillaan vaan särkevät ja varastelevat yön pimeydessä muiden tavaroita,naurettavaa porukkaa joka vielä oppii kantapään kautta kun ei äiti ja isä opettaneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      230
      4561
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      133
      3787
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      323
      3400
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      20
      2128
    5. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      68
      1747
    6. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      196
      1611
    7. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      81
      1432
    8. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1342
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      104
      1160
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      83
      1155
    Aihe