Niinistöstä tulee presidentti

sdgggg

Ai niin, politiikka foorumihan tämä oli, eikös niin?

41

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1234567---

      Hyväksyykö Niinistö Trumpin tavoin Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ?

      Jerusalem on Israelin pääkaupunki.

      • 53555

        Tietysti Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Sehän on profetoitu jo raamatussa kun Herra Jumala sen ilmoitti.


      • sffff

        Täältä on jo poistettu ateismin vastaistakin,


    • reththt

      Jassoota. On sitten taas ateismia vastustettu vallan viestin poistolla.

      • Hyväniin

        en minäkään.


    • trrt
    • Wikipediassaa

      Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on Suomen tasavallan 12. presidentti. Hänen toimikautensa alkoi 1. maaliskuuta 2012.
      Juristina työskennellyt Niinistö toimi Salon kaupunginvaltuustossa 1977–1992, kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Niinistön ministerikausien aikana Suomesta tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen ja euro otettiin käyttöön. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies. Poliittisen uransa aikana Niinistö on nauttinut suurta kansansuosiota.
      Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella. Hänestä tuli ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Paasikiven. Vuoden 2018 vaalissa Niinistö on ehdolla valitsijayhdistyksen kautta.

      • hauhauhauuuu

    • SalestaPressa

      Suomen ykköskoira Lennu trendaa parhaillaan Twitterissä.

      – Tiedätkö Lennun, Suomen presidentin koiran? yhdysvaltalaisen The Daily Beast -sivuston toimittaja Kelly Weill kysyi eilen Twitter-seuraajiltaan.

      • Huraa.huraaa

        Niinistö ja Väyrynen kohtaavat MTV:llä klo 20


      • Saapinähdä

        Presidentti Niinistö on kuvannut Lennu-koiraa ”pusukoneeksi” – Miten bostoninterrieri ottaa vastaan perheenlisäyksen?


      • jippiiiiiii

        Niinistö on paras myös tv-väittelyissä.


      • Sitävaanettäää

        Ohoh. 6 viestiä poistettu. Yhtään asiatonta viestiä en ole nähnyt, joten ylläpidon tapa reakoida palstalla sekin.


    • okootavaa

      Tutkittu juttu.

      • egthrth

        No, missäs ne sääntöjen vastaiset poistot viipyy`?


      • Ilmansääntöjävaan

        Aihe palstallahan on jo sinänsä sääntöjen vastainen.


      • NytLähteeKysymys

        Hehhee. Sääntöjen vastainen OK. poistui.
        Luin säännöt, eikä sana ole kielletty siellä.


      • o.pel

        Uskosta on tullut spektaakkeli, aikana jolloin olemme lähellä Herran tulemusta ja meidän tulisi odottaa siellä, missä Jumalan voi löytää – omassa salaisessa rukouskammiossamme. Siellä tulisi olla murhe hukkuvista sieluista, halu seurata Jeesusta. Siellä ei pitäisi ajatella rahaa, joka on Amerikan jumala, Amerikan epäjumala.


      • jtko

        Maailma katsoo tätä hulluutta ja tiedät mitä he ajattelevat – se on sirkus, Pyhä Henki on sirkuksen johtaja, se on karismaattinen sirkus. Sinun pitää ottaa kantaa. Meidän tulee yhdessä ja yksittäin ottaa vastuu. Jokaisen Jumalan lapsen pitäisi rukoilla tällaista vastaan – että Jumala ensin avaisi meidän silmämme huomaamaan väärät profeetat, jotta heidän silmänsä avautuisivat ja Jumala armollisesti päästäisi heidätkin ansasta samoin kuin jokaisen siihen joutuneen. Älä ota tähän osaa, älä edes mene lähellä. Jätä se, sillä se voi niellä sinut jos et ole vahva Herrassa. Jos olet heikko, uskossasi nuori tai utelias olet vaarassa. Se ruokkii kaikkea sitä mikä on mieluista lihan mielelle. Kunnes opit erottamaan lihan mielen ja Pyhän Hengen mielen pysy tästä erossa!


    • Katso_tarkkaan

      "Luottamus on laskenut erityisen paljon korkeasti koulutettujen keskuudessa; heistä 33 prosenttia sanoo nyt luottavansa hallitukseen"
      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/236724-juha-sipilan-hallitukselle-ennatyksellisen-heikot-lukemat-luottamusta-rapauttanut

      Sattumaako?

      Johanneksen ilmestys 12
      1 Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.
      2 Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää.
      3 Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua;
      4 ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi.

      23. syyskuuta oli merkki taivaalla. Paljon on alkanut tapahtumaan sen jälkeen.
      Eikös tässä viitata tähtien olevan Paholaisen mukana kapinaan lähteneihin enkeleihin?

      Jerusalem ja Israel on aina ollut vedenjakaja maailman eri tilanteissa.
      Nyt olen Trumpin kanssa samaa mieltä; Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki.

      • Eustakyse

        "Päässä 12 tähteä" viittaa EU:hun. Laske EU:n logon tähdet.
        "Seitsemän kruunua" on tulevaisuudessa EU:ssa, kun GBR ja kaksi muuta kuningaskuntaa on eronnut EU:sta. Nykyään EU:ssa on 10 kuningaskuntaa.


    • Joopakylläniin

      Joo, tämä forumi on kaikelle mahdolliselle tarkoitettu. Ainoastaan profetioista, näyistä ja tulevaisuuden ennustuksista täällä ei keskustella.

    • tullootulloo

      Parjauskampanjasta huolimatta Sauli Niinistöstä tulee uusi pressa.

      • kylläkylläää

        Niinpä tuleekin Niinistöstä pressa.


      • dfdggg

        aamen, aamen.


      • Eijatka

        Porin palstalla on keskustelu, jonka mukaan Niinistö ei jatka. Samoin kokoomuksen suosio romahtaa maakuntavaaleissa sen kirjoituksen mukaan. Kyseessä unennäkijän ennuste.

        En voi laittaa ko. keskustelun linkkiä, koska se poistettaisiin.


    • Jobinpostia

      "Niinistöstä tulee presidentti" Oikea sanonta, tulee uudestaan presidentti.

    • niiseonnii

      Johan A. Saaren uni Sauli Niinistöstä

      Näin toissa yönä unen. Muutamat ihmiset kävelivät tunturimaastossa. Yksi heistä oli Sauli Niinistö. He pysähtyivät tunturin huipun jyrkänteelle. Heitä oli nyt vain kolme. Jyrkänne oli kuurassa ja vietti 45 asteen kulmassa alaspäin. Sitten Sauli heittäytyi uhmamielisesti kovaa vauhtia jyrkänteeltä alas liukuen seisten. Huipulle jäivät seisomaan nuo kaksi henkilöä. Unessa toinen heistä olin minä, kristitty mies.

      Ylimielisyys ja ylpeys käyvät lankeemuksen edellä.

      4.11.2017 JOUKO PIHO sivu

    • liimaa

      Sauli voittaa reilun 60 % äänillä. Ylivoimainen ehdokas ja kun pikkupresidentti syntyy se siitä repeää. Onnea Sauli ja koko perhe.

      • 57788

        aamen, aamen.


      • sdfggg

        Hyvä Sale


      • fdhfdhjfjf

        onnea salelle


      • onneasale

        nyt se on varmaa


    • houhouhouta

      70 prossaa kannatus salella.

    • Edunvalvontaako

      On se politiikka kovaa, kun mielikuvamarkkinoinnilla täytyy peitellä kansalta tekemiään asioita. Äänestäjäthän tulee pitää tietämättöminä, sillä he voisivat vahingossa ymmärtää mitä politiikkaa he todellisuudessa kannattavat / äänestävät. Ja kun epäillään, että mielikuvamarkkinointi ei ole riittävästi tehonnut, pitää torpata sitova kansanäänestys.
      Nyt on jo otettu käyttöön koko valtakoneisto kansan pitämiseiksi tietämättömänä nykypolitiikan toimijoiden aikaansaannoksista. Eli eliitti ajaa sensuurin lisäämistä jo jopa arveluttavin keinoin.
      Arvostan kuitenkin demokratiaa, avoimmuutta, tasapuolisuutta, rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. joten siksi tulen äänestämään Paavo Väyrystä Pressaksi.

    • dfhhh

      Salesta pressa.

      • dggghfh

        ok...


    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe