Otteita Pentti Heiskan Raamattutunnilta tammikuussa 1998
"Kirkko"-käsite
Luen täältä Raamatun ulkopuolista tekstiä, mutta ymmärtänette, että minä en tuo oppia Raamatun ulkopuolelta, vaan vain historiallista dokumenttia osoittamaan aivan luonnollista asiaa. En ole puhumassa mitään tai ketään vastaan eikä tarkoitukseni ole loukata ketään. Tinkimättömästi haluan tuoda esille sen, minkä tiedän kestävän Jumalan Sanan totuutena. Tuskin mikään yksittäinen sana tai käsite niin kirkkaasti ja selvästi sanamerkityksiä myöten symboloi uskonnollisuutta tässä ajassa kuin sana ja käsite "kirkko". Aivan selvää on, että Jumalan Sana ja Jeesuksen opetus, apostolinen opetus ei puhu sanaakaan käsitteistä ja ilmiöstä "kirkko", "kirkkolaitos" ja sen uskonnolliset järjestelmät. Olen täysin vakuuttunut siitä, että kun on kysymys Jumalan Sanasta ja hengellisistä todellisuuksista, siihen kirjaimellisesti pätee edelleenkin se, mitä nuori Elihu aikanaan Jobin kirjassa esittää näistä asioista: "pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään" (Job 37:19). Ihmisviisautta ja Jumalasta riippumattomuutta täynnä olevalle ihmiselle tämä on kovaa puhetta. Ihminen ei siihen kykene. Siksi Jumalan Sanassa on pitäydyttävä pikulleen, sen kaikkia syvimpiäkin alkukielisiä merkityksiä myöten, joista Pyhä Henki pystyy todistamaan ja todistaa ihmisen sydämelle niin, että se on yhtäpitävä myös kielitieteellisen näkökulman kanssa - edellyttäen tietysti, että kielitieteellinen käsitys on oikein.
"Seurakunta" Jumalan antamana ja Jumalan käsitesisällöllä varustamana, merkitsee evankeliumilla uloskutsuttua joukkoa, joka kantaa sitä tuntoa sydämessään. Raamatussa käsite "kirkko" ei esiinny millään tavalla. Siitä ei ole pihaustakaan tässä Kirjassa! Se on kyllä poimittu sellaisesta alkukielisestä sanasta, joka esiintyy kaksi kertaa Uuden Liiton kirjoituksissa: Paavalin kirjeessä korinttolaisille ja Ilmestyskirjassa. Kreikkalainen "kyriakon"- tai "kyriake"- sana on adjektiivi ja tarkoittaa "Herran", "Herralle kuuluva" tai "Herran oma" tms. Jo aikoja sitten edesmennyt Upsalan yliopiston kirkkohistorian professori Gunnar Westin on kirjoittanut ainakin kaksi hyvin siunattua teosta. Toinen on "Alkukristillinen aika", josta me tietysti löydämme täältä Kirjoituksista täydellisen ilmoituksen, jota ei paljon voi enää rikastaa. Sitten hän on kirjoittanut laajan, myöhemmän teoksen "Vapaan kristillisyyden historia". Teoksessa "Alkukristillinen aika" Westin sanoo, että sanaa "kirkko" ei esiinny koskaan Uudessa Testamentissa seurakuntaa tarkoittavana. Myöhemmin sanaan "kyriakon" lisättiin taloa tarkoittava sana "oikia", ja nämä sanat yhdessä tarkoittivat jumalanpalvelusrakennusta, kirkkoa ja myöhemmin itse kristikuntaa. Ihminen on koettanut sepittää Kristuksen ruumista, Jumalan seurakuntaa kuvaamaan itse keksimänsä käsitteen. Syventyessämme siihen, me huomaamme syvästi, kuinka äärettömän riittämätön, epäonnistunut ja ohikäyvä se on, ja kuinka äärettömän hyvin ja täsmällisesti se vastaa syntytaustaansa, uskonnollisuutta ja sen olemusta.
Uuden Liiton aikakaudessa "kirkko"-käsite alkoi työntymään esiin välittömästi apostolisen alkuseurakunnan jälkeen, niin että jo 300-luvulla jälkeen Kristuksen lihan päivien oli tilanne niin pitkällä, että silloiselle maailmanvallalle, Rooman valtakunnalle ja sen hallitsijalle keisari Konstantinukselle oli mahdollista julistaa koko tämä pakanallinen, babylonialaisen pakanauskonnon ja riivaajavoimien vallassa oleva roomalaisväestö syntyperänsä perusteella kristityksi. Kun kristinuskoa ei voitu murhaamalla ja kappaleiksi leikkelemällä hävittää, niin hänelle tuli oivallus, että se julistetaan valtionuskonnoksi Rooman valtakunnassa.
Hän teki saman, minkä uskonnollisuus on aina tehnyt, millä "kirkko"-käsite ja -laitos on syntynyt, on jatkossa pystyssä ja mikä on koko sen olemus: jumalattomat, kääntymättömät, uskonnolliset ihmiset julistavat kääntymätöntä maailmaa Herralle kuuluvaksi. Helposti joku ajattelee, että "kirkko" tarkoittaa pelkästään tätä valtionkirkkoa. Täytyy huomata, että tämä käsite symbolisoi kiistattomasti kaikkea sitä maailmassa - meillä ja muualla, kaikkina aikakausina-, jolla ihminen rakentaa omilla ehdoillaan, itse sepittämillään opeilla kuvan Jumalan seurakunnasta ja nimittää Jumalan seurakunnaksi sitä, mikä ei sitä ole. On erilaisia hengellisen pimeyden asteita. Yhteistä on se, että ihminen on toisten toimesta julistettu Herralle kuuluvaksi ja Herran omaksi, ilman omaa tietoisuutta tapahtuneesta. Siellä ei koeta ja tunneta eikä sydämissä täyty Jumalan määrittely: sinut on kutsuttu maailmasta evankeliumilla ulos!
Seurakunta uloskutsuttujen joukkona
Tarkastelemme käsitettä "seurakunta", joka on kirjattu Raamattuumme, jotta me ajattelisimme mahdollisimman samanlaisesti ja noudattaisimme mahdollisimman hyvin Jumalan ajatuksia. Tämä "seurakunta"-sanahan tulee Uuden Liiton kirjoituksissa "ekklesia"-sanasta, joka tarkoittaa "uloskutsuttua joukkoa". Sen tausta on muidenkin sanojen tavoin aivan puhtaasti maallisessa kielessä. Sitä käytetään myös tavallisessa merkityksessä, missä ei ole mitään hengellistä. Se tarkoittaa taloista tai jostakin muualta väen ulos kansankokoukseen kutsumista. Maalliset teologit mielellään halventavat tätä: "Hah, sitähän se vain tarkoittaa!" Jokainen Jumalan Sanaa tutkinut uskova ihminen tietää varsin hyvin, että tämä sama koskee muihinkin sanoihin. Vasta sitten olemme sisällä Jumalan kielessä, kun olemme tulleet sisälle Pyhään Kirjoitukseen niin paljon, että me näemme minkä merkityksen Pyhä Henki antaa käsitteille läpi tämän Kirjan. Tämä muuttuu välittömästi ylen jumalalliseksi, syvälliseksi ja rikkaaksi ilmaisuksi, minkä Pyhä Henki on valinnut, että "seurakunta" merkitsee "uloskutsuttuja". Jokainen ihminen, joka katsoo ja kokee kuuluvansa Jumalan seurakuntaan, hänen sydämessään on hyvin syvälle juurtuneena ja piirtyneenä tunto siitä, kuinka hänet kutsuttiin ulos tästä jumalattomasta maailmasta, sen kaikesta mahdollisesta jumalattomuudesta, omasta pohjattomasta, parantumattomasta syntisyydestä ja täydellisestä kyvyttömyydestä lähestyä Jumalaa mitään muuta tietä kuin evankeliumin tietä. Tämä on yksi syvimpiä asioita, mitä Jumalan Kirjaan on kirjoitettu. Se on aina alusta loppuun asti Jumalan tavaramerkki katsommepa mistä tahansa tätä Kirjaa. Uskon kautta tapahtuva vanhurskautus esiintyy Raamatussa painotuksella "Aabrahamista alkaen". Jumala kutsuu Aabrahamista alkaen ihmisen ulos kaikesta siitä, missä hän on. Jumalattomasta, pakanallisesta Kaldean UUrista Jumala lähtee häntä kuljettamaan uskon varassa eteenpäin. Meitä, jotka perustamme uskoon, sanotaan uskovan Aabrahamin lapsiksi. Näin "uloskutsuminen" kulkee läpi Kirjan.
Heprealaiskirjeen 13:13: "Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen." Jos "seurakunta"-käsite ei sisällä sydämessä tätä kokemusta, että meidät on eräänä päivänä kutsuttu ulos tästä maailmasta Jeesusta seuraamaan, meidän on aivan turha kuvitella, että olisimme Kristuksen ruumiin jäseniä.
Jos haluat lukea molemmat Raamattutunnit, niin ne löytyvät täältä:
http://www.kolumbus.fi/gematria/srksanassa1.htm
"Kirkko"-käsite
Luen täältä Raamatun ulkopuolista tekstiä, mutta ymmärtänette, että minä en tuo oppia Raamatun ulkopuolelta, vaan vain historiallista dokumenttia osoittamaan aivan luonnollista asiaa. En ole puhumassa mitään tai ketään vastaan eikä tarkoitukseni ole loukata ketään. Tinkimättömästi haluan tuoda esille sen, minkä tiedän kestävän Jumalan Sanan totuutena. Tuskin mikään yksittäinen sana tai käsite niin kirkkaasti ja selvästi sanamerkityksiä myöten symboloi uskonnollisuutta tässä ajassa kuin sana ja käsite "kirkko". Aivan selvää on, että Jumalan Sana ja Jeesuksen opetus, apostolinen opetus ei puhu sanaakaan käsitteistä ja ilmiöstä "kirkko", "kirkkolaitos" ja sen uskonnolliset järjestelmät. Olen täysin vakuuttunut siitä, että kun on kysymys Jumalan Sanasta ja hengellisistä todellisuuksista, siihen kirjaimellisesti pätee edelleenkin se, mitä nuori Elihu aikanaan Jobin kirjassa esittää näistä asioista: "pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään" (Job 37:19). Ihmisviisautta ja Jumalasta riippumattomuutta täynnä olevalle ihmiselle tämä on kovaa puhetta. Ihminen ei siihen kykene. Siksi Jumalan Sanassa on pitäydyttävä pikulleen, sen kaikkia syvimpiäkin alkukielisiä merkityksiä myöten, joista Pyhä Henki pystyy todistamaan ja todistaa ihmisen sydämelle niin, että se on yhtäpitävä myös kielitieteellisen näkökulman kanssa - edellyttäen tietysti, että kielitieteellinen käsitys on oikein.
"Seurakunta" Jumalan antamana ja Jumalan käsitesisällöllä varustamana, merkitsee evankeliumilla uloskutsuttua joukkoa, joka kantaa sitä tuntoa sydämessään. Raamatussa käsite "kirkko" ei esiinny millään tavalla. Siitä ei ole pihaustakaan tässä Kirjassa! Se on kyllä poimittu sellaisesta alkukielisestä sanasta, joka esiintyy kaksi kertaa Uuden Liiton kirjoituksissa: Paavalin kirjeessä korinttolaisille ja Ilmestyskirjassa. Kreikkalainen "kyriakon"- tai "kyriake"- sana on adjektiivi ja tarkoittaa "Herran", "Herralle kuuluva" tai "Herran oma" tms. Jo aikoja sitten edesmennyt Upsalan yliopiston kirkkohistorian professori Gunnar Westin on kirjoittanut ainakin kaksi hyvin siunattua teosta. Toinen on "Alkukristillinen aika", josta me tietysti löydämme täältä Kirjoituksista täydellisen ilmoituksen, jota ei paljon voi enää rikastaa. Sitten hän on kirjoittanut laajan, myöhemmän teoksen "Vapaan kristillisyyden historia". Teoksessa "Alkukristillinen aika" Westin sanoo, että sanaa "kirkko" ei esiinny koskaan Uudessa Testamentissa seurakuntaa tarkoittavana. Myöhemmin sanaan "kyriakon" lisättiin taloa tarkoittava sana "oikia", ja nämä sanat yhdessä tarkoittivat jumalanpalvelusrakennusta, kirkkoa ja myöhemmin itse kristikuntaa. Ihminen on koettanut sepittää Kristuksen ruumista, Jumalan seurakuntaa kuvaamaan itse keksimänsä käsitteen. Syventyessämme siihen, me huomaamme syvästi, kuinka äärettömän riittämätön, epäonnistunut ja ohikäyvä se on, ja kuinka äärettömän hyvin ja täsmällisesti se vastaa syntytaustaansa, uskonnollisuutta ja sen olemusta.
Uuden Liiton aikakaudessa "kirkko"-käsite alkoi työntymään esiin välittömästi apostolisen alkuseurakunnan jälkeen, niin että jo 300-luvulla jälkeen Kristuksen lihan päivien oli tilanne niin pitkällä, että silloiselle maailmanvallalle, Rooman valtakunnalle ja sen hallitsijalle keisari Konstantinukselle oli mahdollista julistaa koko tämä pakanallinen, babylonialaisen pakanauskonnon ja riivaajavoimien vallassa oleva roomalaisväestö syntyperänsä perusteella kristityksi. Kun kristinuskoa ei voitu murhaamalla ja kappaleiksi leikkelemällä hävittää, niin hänelle tuli oivallus, että se julistetaan valtionuskonnoksi Rooman valtakunnassa.
Hän teki saman, minkä uskonnollisuus on aina tehnyt, millä "kirkko"-käsite ja -laitos on syntynyt, on jatkossa pystyssä ja mikä on koko sen olemus: jumalattomat, kääntymättömät, uskonnolliset ihmiset julistavat kääntymätöntä maailmaa Herralle kuuluvaksi. Helposti joku ajattelee, että "kirkko" tarkoittaa pelkästään tätä valtionkirkkoa. Täytyy huomata, että tämä käsite symbolisoi kiistattomasti kaikkea sitä maailmassa - meillä ja muualla, kaikkina aikakausina-, jolla ihminen rakentaa omilla ehdoillaan, itse sepittämillään opeilla kuvan Jumalan seurakunnasta ja nimittää Jumalan seurakunnaksi sitä, mikä ei sitä ole. On erilaisia hengellisen pimeyden asteita. Yhteistä on se, että ihminen on toisten toimesta julistettu Herralle kuuluvaksi ja Herran omaksi, ilman omaa tietoisuutta tapahtuneesta. Siellä ei koeta ja tunneta eikä sydämissä täyty Jumalan määrittely: sinut on kutsuttu maailmasta evankeliumilla ulos!
Seurakunta uloskutsuttujen joukkona
Tarkastelemme käsitettä "seurakunta", joka on kirjattu Raamattuumme, jotta me ajattelisimme mahdollisimman samanlaisesti ja noudattaisimme mahdollisimman hyvin Jumalan ajatuksia. Tämä "seurakunta"-sanahan tulee Uuden Liiton kirjoituksissa "ekklesia"-sanasta, joka tarkoittaa "uloskutsuttua joukkoa". Sen tausta on muidenkin sanojen tavoin aivan puhtaasti maallisessa kielessä. Sitä käytetään myös tavallisessa merkityksessä, missä ei ole mitään hengellistä. Se tarkoittaa taloista tai jostakin muualta väen ulos kansankokoukseen kutsumista. Maalliset teologit mielellään halventavat tätä: "Hah, sitähän se vain tarkoittaa!" Jokainen Jumalan Sanaa tutkinut uskova ihminen tietää varsin hyvin, että tämä sama koskee muihinkin sanoihin. Vasta sitten olemme sisällä Jumalan kielessä, kun olemme tulleet sisälle Pyhään Kirjoitukseen niin paljon, että me näemme minkä merkityksen Pyhä Henki antaa käsitteille läpi tämän Kirjan. Tämä muuttuu välittömästi ylen jumalalliseksi, syvälliseksi ja rikkaaksi ilmaisuksi, minkä Pyhä Henki on valinnut, että "seurakunta" merkitsee "uloskutsuttuja". Jokainen ihminen, joka katsoo ja kokee kuuluvansa Jumalan seurakuntaan, hänen sydämessään on hyvin syvälle juurtuneena ja piirtyneenä tunto siitä, kuinka hänet kutsuttiin ulos tästä jumalattomasta maailmasta, sen kaikesta mahdollisesta jumalattomuudesta, omasta pohjattomasta, parantumattomasta syntisyydestä ja täydellisestä kyvyttömyydestä lähestyä Jumalaa mitään muuta tietä kuin evankeliumin tietä. Tämä on yksi syvimpiä asioita, mitä Jumalan Kirjaan on kirjoitettu. Se on aina alusta loppuun asti Jumalan tavaramerkki katsommepa mistä tahansa tätä Kirjaa. Uskon kautta tapahtuva vanhurskautus esiintyy Raamatussa painotuksella "Aabrahamista alkaen". Jumala kutsuu Aabrahamista alkaen ihmisen ulos kaikesta siitä, missä hän on. Jumalattomasta, pakanallisesta Kaldean UUrista Jumala lähtee häntä kuljettamaan uskon varassa eteenpäin. Meitä, jotka perustamme uskoon, sanotaan uskovan Aabrahamin lapsiksi. Näin "uloskutsuminen" kulkee läpi Kirjan.
Heprealaiskirjeen 13:13: "Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen." Jos "seurakunta"-käsite ei sisällä sydämessä tätä kokemusta, että meidät on eräänä päivänä kutsuttu ulos tästä maailmasta Jeesusta seuraamaan, meidän on aivan turha kuvitella, että olisimme Kristuksen ruumiin jäseniä.
Jos haluat lukea molemmat Raamattutunnit, niin ne löytyvät täältä:
http://www.kolumbus.fi/gematria/srksanassa1.htm
Vastaukset 1
Vanhimmat
...sen sakramentit ovat voimallisia vaikka perkele olisi itse niitä jakamassa...vahinko vain, että valtaosa sen papeista ja piispoista ovat luopuneet elävästä uskosta...mutta onhan niitä joukossa uksoviakin pappeja...ja hyvä kun joku vielä kastaa, siunaa vihkii ja hautaa...olisi varmasti mahtava kuulla kun joku vielä sunnuntaijumalanpalveluksessa saarnaisi lakia ja evankeliumia..siis oikein puhtaasti..koska siellähän tunnustuksen mukaan seurakunta onkin..
Telineet häviävät kerran...kirkkokin muuttuu suureksi baabeliksi, josta kerran lähdetään ulos..onneksi vielä pieniä pelastusveneitä lasketaan meren mysrkyjen keskelle, mutta muutama vuosi niin Luthersäätiökin lienee luopioiden pursi...Herra tietää!