Järjestö olisi tarpeettomana pitänyt lakkauttaa jo vuonna 1992. Nyt se on kuitenkin USA:n käsikassarana jatkanut elämäänsä tosin kituuttaen ja visionsa menettäneenä jo 25 vuotta lisää. Loppu tulee kuitenkin siinä vaiheessa eteen kun USA joutuu pakkotilanteessa 2020-luvun alussa vetäytymään maailmanpoliisin tehtävästä jonka pieni rikas eliitti on sille antanut. Sen jälkeen myös Euroopan Natolta putoaa pohja pois.
NATO:n viimeiset 10 vuotta ovat alkaneet?
Gruntvik
23192
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Evestiluutnantti+Jyri+Raitasalon+mukaan+Euroopan+natomaiden+sotilasbudjeteista+kalusto+ja+muu+materiaali+muodostaa+vain+10-20%+ja+peräti+50-80%+koostuu+pelkistä+henkilöstökuluista.+NATO+on+siis+tosisasiassa+vain+vaikeasti+työllistettävien+nuorten+suojatyökeskus+ja+hyväpalkkaisten+mutta+turhanpäiväisten+upseerien+paperinpyörittelyorganisaatio.
Onneksi näin.Miksi Suomi haluaa lakkautettavaan järjestöön?Ei järkeä.
Miksikö me uskoisimme jotakuta, anonyymiä tyhjäntoimittajaa, tällä palstalla ?
Emmehän me TILTUJA uskokkaan, mutta selkäkekkanaurua puolestaan päästellään pitkin päivää TILTUJEN täysin päättömille valheille. ;-)
IMHO.
Kyllä mieltä lämmittää Kremlin peikkojen voimaton epätoivoinen valitus, No NATO porskuttaa ettekä voi muuta kuin valittaa.
Lisää näitä.
Onko Putin aloittamassa vääjäämättömän loppunsa valmistelut?
Ehkä.
Hän tekee viimeisellä pressankaudellaan täydellisen takinkäännöksen. Palauttaa Krimin Ukrainalle, jonka seurauksena pakotesota loppuu, jonka seurauksena Venäjän talous lähtee uuteen nousuun ja Suomenkin talous saa kasvuboostia.
NATO lakkauttaa itse itsensä vuonna 2028.
Tosin Tiltu lakkauttaa sitä jo aiemmin ja paljon useammin, mutta valtuudet asiaan vain puuttuvat!
Tänä päivänä Nato on ajankkohtaisempi kuin koskaan!
Vain todella tyhmä ja yksinkertainen kuvittelee , että Nato lakkautettaisiin. Ajatus on järjetön.
Nato on sopimus 29 jäsenmaan kesken siitä, että ne sitoutuvat auttamaan toisiaan, jos joku jäsenmaista joutuu ulkopuolisen hyökkäyksen tai uhkan kohteeksi.
Natolla ei ole armeijaa, eikä omia sotajoukkoja, sillä on vain päämaja ja sen henkilökunta.
Nato on jäsenvaltioittensa omien puolustusvoimien yhteistyöjärjestö, joka harjoituttaa jäsenmaiden puolustusvoimia toimimaan yhdessä ja yhteistyössä, jatkuvilla eri aselajien sotaharjoituksilla.
Yksikään Naton jäsenmaa ei ole milloinkaan eronnut Nato-yhteistyöstä lopullisesti, vaan Nato kasvaa uusilla jäsenmailla edelleen. Viimeisin jäsenmaa liittyi Nato-sopimukseen vain noin puolivuotta sitten, kun Montenegrosta tuli 29 jäsenmaa.
Nato keskittyi rauhanturvaamiseen aina 2000-luvun alkupuolelle asti, mutta venäläisten sotaisuus Georgiassa, Ukrainan itäosissa ja Ukrainan Krimin valtaaminen on muuttanut Naton takaisin alkuperäiseen tehtäväänsä keskittyväksi jäsenmaidensa puolustusliitoksi.
USA:n lopullinen globaali romahdus alkaa siitä kun dollarista ei ole enää maailman johtavaksi reservivaluutaksi. Näet USA on pysynyt pystyttä vain siten että se on asevoimin tähän asti pakottanut muut maat käymään kauppaansa dollaripohjaisesti. Näin se on rahoittanut sotansa ja valtioterrorinsa painamalla paperidollareita.
Mikä onkaan SVR:n toimijalta saamiesi veriruplien ostovoima ????????????. TIRSK.
NATO on byrokraattinen jäänne 1950-luvulta.
Kun taas Tiltu on epädemokraattinen jäänne neukkuajalta!
Nato on erittäin tarpeellinen puolustusliitto jo pelkästään Venäjän aggressiivisuuden vuoksi, mikä näkyy muun muassa sotimisena Itä-Ukrainassa ja Ukrainan alueen miehityksenä, kuten Krim ja Itä-Ukrainan alueita.
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html?nomobile=4
Nato (tai vastaava puolustusjärjestö) pysyy hengissä ja jopa vahvistuu niin kauan kuin Venäjä on nykyisenkaltainen epädemokratia ja epäluotettava ja jopa hyvinkin epävakaa valtio.
Epävakaa siksi, että vain ja ainoastaan kovalla kurilla, sensuurilla ja propagandalla vahva johtaja pystyy pitämään kansalaiset rauhallisina. Entäpä, jos seuraava itsevaltias onkin heikompi tai valloitushaluinen? Koska toimivaa demokratiaa ei ole, niin on mahdollista valtaan tulla joku Stalinin tapainen johtaja. Onhan Venäjän poliitikoissa ja korkeissa sotilashenkilöissä montakin, joiden lausunnot ovat hyvinkin huolestuttavia.
Euroopassa ei ole kuin korkeintaan kaksi sotilasmahtia, jotka kykenevät yksin puolustautumaan Venäjää vastaan tarvittaessa ja siksi Nato on elintärkeä eurooppalaisille ja myös Suomelle rauhan ylläpitäjänä ja erityisesti pienten Venäjän naapurimaiden itsenäisyyden turvaajana . Siinähän se on onnistunut oikein hyvin.
NATO on USA:n puolustamiseen tarkoitettu liitto. euroopan NATO-maat toimivat etuvartiona, jotka saavat ottaa vastaa järeimmät sotatoimet. Todennäköisesti suursodan aikana Trump saa pelata rauhassa golffia euroopan hoitaessa puolustusta.
USAn kannalta katsottuna juuri näin. Eurooppa on eturintamassa ja USAa se puolustaa.
Tosin Nato kaatuu, kun Trump vaatii natomaita nostamaan puolustusbudjettejaan. Jerusalem on oiva esimerkki Trumpin taloudellisesta ajattelutavasta.
Titityy, titityy...
Trump voi kertoa mielipiteensä mistä asuiasta hyvänsä, mutta ei Nato niihin kaadu. Nato kun päättää demokraattisesti asioista ja USA on vain yksi yksittäinen jäsenmaa!
Juhani Suomi: "Nato ei taistele. Nato juoksee karkuun."
Nato: "Juhani Suomi on pölvästi, joka valehtelee aina"!
Nato: "Juhani Suomi on pölvästi, joka valehtelee aina"!
Vaikka Nato ei käynnistäisikään vähään aikaan mitään uusia konflikteja maailmanvallan saamiseksi, niin vahinko on ehtinyt jo tapahtua. Huomio on viety pois oikeista uhkista kuten ilmaston lämpenemisestä, väestöräjähdyksestä ja ruoan loppumisesta johonkin heille tärkeisiin aseellisiin selkkauksiin, jotka selvittämällä he uskottelevat koko maailman pelastuvan.