Kun ei jaksa kaikkea ymmärtää:
"
"Moniavioisuus eli polygamia tai monirakkaus eli polyamoria on ilmiönä varsin yleinen, laskelmien mukaan lähes 10% ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa elänyt samanaikaisesti suhteessa useaan eri ihmiseen siten, että kaikki osapuolet ovat tämän hyväksyneet. Valtaosa näistä lienee miehiä, sillä useimmiten tällaiset suhteet ymmärretään varsin naiskeskeisiksi (eli nainen on suhteessa useampaan mieheen). Moniavioisuus jakautuu polyandriaan, polygyniaan sekä sekasuhteisiin. Polyandriset suhteet ovat varsin naiskeskeisiä, polygyniset suhteet puolestaan varsin mieskeskeisiä ja sekasuhteissa on luonnollisesti suhteellisen tasapuolisesti kummankin sukupuolen edustajia.
Moniavioisiksi luokiteltavia suhteita on kolmen tyyppisiä; vapaita parisuhteita, ryhmäsuhteita ja ryhmäliittoja. Vapaat parisuhteet ovat nimensä mukaisesti parisuhteita, joissa toisella tai kummallakin osapuolella on satunnaisia rinnakkaissuhteita, joiden olemassaolon osapuolet ovat hyväksyneet. Ryhmäsuhteet ovat suhteita, joissa kaikki osapuolet ovat myös jossain määrin tekemisissä keskenään ja joissa joidenkin osapuolten välillä on pitkäkestoisempi romanttinen rakkaussuhde. Ryhmäliitto on puolestaan ryhmäsuhde, jossa osapuolet elävät avoliitonomaisesti yhteisessä taloudessa."
http://members.surfeu.fi/gamma/moniavioisuus.htm
---
Erityyppisten moniavioisten rakkaussuhteiden määrän voidaan varovaisesti arvella liikkuvan Suomessa tuhansissa. Yhä kasvavalla väestönosalla on henkilökohtaisia kokemuksia ns. vapaista parisuhteista.
Onkin kysyttävä, miksi vakiintuneiden ryhmäsuhteiden osapuolilla ei ole mahdollisuutta rekisteröidä suhdettaan? Kysymys on mielestäni luontaista jatkoa sille suvaitsevaisuuskeskustelulle, joka on tähän mennessä tuottanut yhtenä keskeisimpänä edistysaskeleenaan homo- ja lesbopareille mahdollisuuden rekisteröidä suhteensa.
Henkilökohtaisesti en kykene näkemään mitään järjellistä estettä ryhmäsuhteiden rekisteröimisen sallimiselle (eli ryhmäliitoille). Mielestäni jokaiselle ryhmäsuhteelle on sallittava samat aviolliset oikeudet kuin perinteiselle parisuhteelle. Perheen sisäisten adoptio-oikeuksien pidättämisen vain heterosuhteille näen kummallisuutena, jonka järjellinen keskustelu tulee ajan tullen kumoamaan.
Erityisen ankarasti tulee tuomita ajattelu, jonka mukaan ryhmäsuhteissa elävät ovat vähemmistönä jotenkin vähemmän suvaittavia kuin vaikkapa homoseksuaalit. Kun lain antama signaali on juuri tällainen, vapaat parisuhteet (saati varsinaiset ryhmäsuhteet) joutuvat elämään jatkuvassa paineessa yhteiskunnan kielteisten asenteiden, vaikka osapuolet itse moniavioisuuteen avoimesti suhtautuisivatkin.
Vetoankin tässä kaikkien edistyksellisten päättäjien puoleen, jotta he antaisivat täyden tukensa sellaiselle toiminnalle, joka ottaa kantaa tämän syrjivän epäkohdan poistamiseksi.
Äskettäin on avattu keskustelufoorumi moniavioisuudesta. Moniavioisuusfoorumille ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneet keskustelemaan aiheesta tai elävät itse moniavioisessa suhteessa. Myös kumppanien etsintä foorumin kautta on sallittua.
LISÄTIEDOT:
Jani Lassila
[email protected], 050-4710 462
Moniavioisuusfoorumi:
http://groups.yahoo.com/group/moniavioisuus/
Lisää näkemyksiä moniavioisuuteen:
http://www.nyt.fi/keskustelut/message_read.asp?forum_id =1&board_id=17&top_message=395355&message_id=395355
http://www.vapaasana.net/keskustelu/?topic_id=3483
---
"Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan länsimaidenkin ihmisistä noin 5 prosenttia elää käytännössä moniavioisuudessa. Koska yhteiskunnallinen lainsäädäntö laahaa yleensä kehityksestä jäljessä, niin virallinen mantra puolustaa yksiavioisuutta.
Kuitenkin jokainen on voinut havaita, että nykyaikainen liikkuva ja epävarma elämäntapa on tehnyt ydinperheestä ja yksiavioisuudesta hyvin horjuvan järjestelmän.
Tiedän monien vastustavan jyrkästi paluuta moniavioisuuteen. Kuitenkin yhteiskunnan toimivuuden kannalta saattaisi olla parempi, että palaisimme takaisin historiallisestikin ajatellen "tyypillisempään" perhemalliin, jossa miehellä tai naisella olisi useampia laillisia puolisoja.
Järjestelmä purkaisi turhaa byrokratiaa, jonka epämääräinen avoliitto ja vapaat suhteet saavat aikaan. Lisäksi tuloerojen väistämätön kasvu tukee moniavioisuutta."
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/keskustelu.asp?thread id=1547681
----
"Entä millaisena avioliitto ilmenee? Millaisia muotoja se saa täyttääkseen niitä tehtäviä, joihin edellä on viitattu? Länsimaissa vallitseva yksiavioisuus, monogamia, ei selvästikään ole ainoa mahdollinen avioliittomuoto. Varsin yleisiä ovatkin moniavioisuuteen eli polygamiaan perustuvat liitot. Moniavioisuus puolestaan ilmenee kahtena muotona, monivaimoisuutena, polygyniana, ja monimiehisyytenä, polyandriana. Jos vertaamme näitä kahta moniavioisuuden muotoa, niin voidaan todeta, että suurin osa moniavioisista liitoista perustuu monivaimoisuuteen. Ehkä tunnetuimman esimerkin moniavioisuudesta tarjoaa islamilainen maailma. Muslimimiehen on sallittua pitää neljää vaimoa, vaimoja on kuitenkin kohdeltava tasavertaisesti. Perinteisesti moniavioisuus on ollut yleistä myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa. Mutta miksi moniavioisuus on niin yleistä, tai paremminkin, miksi se on mahdollista monissa kulttuureissa. Tosiasiahan on, että vaikka moniavioisuus olisikin sallittua, vain murto-osalla miehistä on yleensä taloudellisia resursseja moniavioisen perheen perustamiseksi. Tämä on selvää esimerkiksi islamilaisessa Afrikassa. Mutta mikä on polygaamisten käytäntöjen kulttuurinen logiikka? Liittyykö siihen muutakin kuin arvovaltaa tai yleisiä seksuaalisia intressejä, joita miesvaltaisessa yhteisössä on mahdollista toteuttaa avioitumalla usean naisen kanssa.
Perinteisessä omavaraistalouteen pohjautuvassa yhteisössä moniavioisuus on tarjonnut mahdollisuuden tuottaa riittävä määrä jälkeläisiä välttämättömän tuotannon ylläpitämiseksi sekä taannut omaisuuden ja perijöiden olemassaolon. Toisaalta moniavioisuus pitää sisällään konfliktin siemenen ja luo jännitteitä vaimojen välillä, kuten myös vaimojen lasten välille. On ilmeistä, että vaimojen asettamat tavoitteet saattavat olla keskenään ristiriidassa, eritoten lapsien, perinnön ja työpanoksen osalta. Tavallista onkin, että jokainen vaimo muodostaa oman talouden. Eri talouksien on kuitenkin toimittava yhdessä perheen yhteisten taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi, samalla ne muodostavat tehokkaan työvoimaresurssin ja kanavan reproduktioon. Kyse on siis vallankäytöstä ja toimeentulon maksimoimisesta, sillä polygamia tarjoaa aviomiehelle mahdollisuuden kontrolloida tehokkaasti työvoimaa, naisten hedelmällisyyttä ja nuorten miesten välistä statuskamppailua. Lisäksi on huomautettava, että vaikka moniavioisuus ei johtaisikaan välttämättä avoimeen konfliktiin vaimojen välillä tai aiheuttaisi sosiaalisia jännitteitä, usein yksi naisista, yleensä ensimmäinen, eroaa statukseltaan muista, ollen perheen sisäisessä hierarkiassa heitä korkeammalla. Toisaalta hänen aikansa on aina rajallinen, synnytettyään jälkeläisiä miehelleen ja saavutettuaan menopaussin, hän vetäytyy tavallisesti syrjään, ei kuitenkaan syrjittynä vaan yleensä kunnioitettuna, muiden vaimojen täyttäessä hänen sosiaalisen paikkansa kotitalouden aktiivisena tuottajana. Nykymaailmassa moniavioisuudella ei kuitenkaan enää välttämättä ole taloudellista ulottuvuutta, varsinkin Saharan eteläpuolisen Afrikan ulkopuolella, kuten Euroopan, Aasian ja Pohjois-Afrikan islamilaisten yhteisöjen keskuudessa.
Entä miten ymmärtää monimiehisyyttä, polyandriaa? Monet ovat korostaneet, että polyadriaa esiintyy olosuhteissa, joissa maasta on pulaa ja sen jakaminen jälkeläisille on ongelmallista. Maanjakoa säädeltäisiin tällöin polyandristen liittojen avulla, sillä usein kyse on veljesten ja yhden naisen välisestä suhteesta. Tällöin maata ei tarvitsisi jakaa poikien kesken. Toinen seikka, jota on korostettu, liittyy populaatiotekijöihin. Jos yhteisön populaatiomalli on epätasapainossa naisten määrän ollessa miesten määrää huomattavasti alhaisempi, eräs ratkaisu asian korjaamiseksi löytyisi juuri polyadrisista käytännöistä.
Moniavioisuus viestii selvästi, monogaamista järjestelmää selvemmin, avioliiton prosessuaalisesta luonteesta. Moniavioisuushan ei perustu ajatukselle kahden yksilön välisestä ikuisesta suhteesta, vaan erillisistä ja rajalliseksi määritellyistä seksuaalisista ja sosiaalisista suhteista, joita eri yksilöiden, miesten ja naisten, välillä vallitsee. Moniavioisuuden ohella avioliiton prosessuaalisuudesta kertoo myös se yleinen käytäntö, että avioliitto jatkuu lähes kaikkialla toisen osapuolen kuoleman jälkeen, ennen kaikkea leskeyden muodossa. Usein leskeyteen on kulttuurisesti liitetty erityissääntöjä. Prosessiluonne ja leskeyden seuraukset huomioidaan esimerkiksi islamilaisessa laissa, shari’assa, joka määrää, että aviopuolisonsa menettänyt vaimo voi avioitua uudelleen vasta neljä kuukautta ja kymmenen päivää kestäneen periodin jälkeen. Tämän jakson aikana nainen on seksuaalisesti eristetty muusta yhteisöstä ja alistettu usein määrätyille tabuille, jotka liittyvät käyttäytymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä pukeutumiseen ja ulkonäköön. Sosiaalisen eristämisen tarkoituksena on varmistaa, että vaimo ei kanna edesmenneen aviomiehensä jälkeläisiä. Käytäntö toisin sanoen eliminoi sen mahdollisuuden, että kahden eri ryhmän välille syntyisi kiistaa naisen synnyttämien lasten isyydestä naisen avioiduttua uudelleen.
Avioliiton perustuessa sopimukseen kahden osapuolen välillä, leskeys voidaan nähdä myös ongelmana, joka uhkaa sopimuksen voimassapysymistä. Tämän seurauksena eräissä kulttuureissa esiintyy käytäntöjä, joilla leskeyden aiheuttama uhka pyritään välttämään. Antropologisessa kirjallisuudessa nämä tavat jaetaan kahteen pääluokkaan: leviraatti-liittoihin ja sororaatti-liittoihin. Ensin mainittu viittaa niihin järjestelyihin, joita sukujen välille on luotu, jos aviomies kuolee. Aviosopimus voi sisältää ehdon, että leskeksi jääneen vaimon on avioiduttava uudelleen kuolleen miehen veljen tai lähisukulaisen kanssa. Tämä on leviraatti-liitto. Sororaatti-termi viittaa puolestaan niihin ehtoihin ja käytäntöihin, joilla korvataan vaimon kuolemasta aiheutuva menetys miehen suvulle. Sororaatti-sopimuksen mukaan vaimon suku on velvoitettu tarjoamaan leskeksi jääneelle miehelle uuden vaimon, joka on joko menetetyn vaimon sisar tai lähisukulainen. Molemmat käytännöt, leviraatti ja sororaatti, varmistavat miehen suvun jatkumisen, vallitsevan työnjaon säilymisen ja työpanoksen ylläpitämisen aviopuolison kuolemasta huolimatta. Jos tarve kyseisten sopimusten tekemiseksi on kulttuurisesti perusteltu, niitä esiintyy ennen kaikkea patrilineaarisissa järjestelmissä, joissa lapset identifioituvat sosiaalisesti ja juridisesti isänsä sukuun. Yhtä selvää on, että sororaatti ja leviraatti lukeutuvat sellaisten yhteiskuntien käytäntöihin, joissa avioliitto perustuu morsiusmaksukäytäntöihin.
Mutta jos avioliitto on usein kahden ryhmän välinen liitto, joka voidaan taata erillissopimuksilla, niin ketkä ovat itse asiassa kaikkein suotuisimpia aviopuolisoita? Miten aviopuolisot valitaan? Kuka on etusijalla?"
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaaliantr opologia/yksilo1.html
"
"
"Moniavioisuus eli polygamia tai monirakkaus eli polyamoria on ilmiönä varsin yleinen, laskelmien mukaan lähes 10% ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa elänyt samanaikaisesti suhteessa useaan eri ihmiseen siten, että kaikki osapuolet ovat tämän hyväksyneet. Valtaosa näistä lienee miehiä, sillä useimmiten tällaiset suhteet ymmärretään varsin naiskeskeisiksi (eli nainen on suhteessa useampaan mieheen). Moniavioisuus jakautuu polyandriaan, polygyniaan sekä sekasuhteisiin. Polyandriset suhteet ovat varsin naiskeskeisiä, polygyniset suhteet puolestaan varsin mieskeskeisiä ja sekasuhteissa on luonnollisesti suhteellisen tasapuolisesti kummankin sukupuolen edustajia.
Moniavioisiksi luokiteltavia suhteita on kolmen tyyppisiä; vapaita parisuhteita, ryhmäsuhteita ja ryhmäliittoja. Vapaat parisuhteet ovat nimensä mukaisesti parisuhteita, joissa toisella tai kummallakin osapuolella on satunnaisia rinnakkaissuhteita, joiden olemassaolon osapuolet ovat hyväksyneet. Ryhmäsuhteet ovat suhteita, joissa kaikki osapuolet ovat myös jossain määrin tekemisissä keskenään ja joissa joidenkin osapuolten välillä on pitkäkestoisempi romanttinen rakkaussuhde. Ryhmäliitto on puolestaan ryhmäsuhde, jossa osapuolet elävät avoliitonomaisesti yhteisessä taloudessa."
http://members.surfeu.fi/gamma/moniavioisuus.htm
---
Erityyppisten moniavioisten rakkaussuhteiden määrän voidaan varovaisesti arvella liikkuvan Suomessa tuhansissa. Yhä kasvavalla väestönosalla on henkilökohtaisia kokemuksia ns. vapaista parisuhteista.
Onkin kysyttävä, miksi vakiintuneiden ryhmäsuhteiden osapuolilla ei ole mahdollisuutta rekisteröidä suhdettaan? Kysymys on mielestäni luontaista jatkoa sille suvaitsevaisuuskeskustelulle, joka on tähän mennessä tuottanut yhtenä keskeisimpänä edistysaskeleenaan homo- ja lesbopareille mahdollisuuden rekisteröidä suhteensa.
Henkilökohtaisesti en kykene näkemään mitään järjellistä estettä ryhmäsuhteiden rekisteröimisen sallimiselle (eli ryhmäliitoille). Mielestäni jokaiselle ryhmäsuhteelle on sallittava samat aviolliset oikeudet kuin perinteiselle parisuhteelle. Perheen sisäisten adoptio-oikeuksien pidättämisen vain heterosuhteille näen kummallisuutena, jonka järjellinen keskustelu tulee ajan tullen kumoamaan.
Erityisen ankarasti tulee tuomita ajattelu, jonka mukaan ryhmäsuhteissa elävät ovat vähemmistönä jotenkin vähemmän suvaittavia kuin vaikkapa homoseksuaalit. Kun lain antama signaali on juuri tällainen, vapaat parisuhteet (saati varsinaiset ryhmäsuhteet) joutuvat elämään jatkuvassa paineessa yhteiskunnan kielteisten asenteiden, vaikka osapuolet itse moniavioisuuteen avoimesti suhtautuisivatkin.
Vetoankin tässä kaikkien edistyksellisten päättäjien puoleen, jotta he antaisivat täyden tukensa sellaiselle toiminnalle, joka ottaa kantaa tämän syrjivän epäkohdan poistamiseksi.
Äskettäin on avattu keskustelufoorumi moniavioisuudesta. Moniavioisuusfoorumille ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat kiinnostuneet keskustelemaan aiheesta tai elävät itse moniavioisessa suhteessa. Myös kumppanien etsintä foorumin kautta on sallittua.
LISÄTIEDOT:
Jani Lassila
[email protected], 050-4710 462
Moniavioisuusfoorumi:
http://groups.yahoo.com/group/moniavioisuus/
Lisää näkemyksiä moniavioisuuteen:
http://www.nyt.fi/keskustelut/message_read.asp?forum_id =1&board_id=17&top_message=395355&message_id=395355
http://www.vapaasana.net/keskustelu/?topic_id=3483
---
"Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan länsimaidenkin ihmisistä noin 5 prosenttia elää käytännössä moniavioisuudessa. Koska yhteiskunnallinen lainsäädäntö laahaa yleensä kehityksestä jäljessä, niin virallinen mantra puolustaa yksiavioisuutta.
Kuitenkin jokainen on voinut havaita, että nykyaikainen liikkuva ja epävarma elämäntapa on tehnyt ydinperheestä ja yksiavioisuudesta hyvin horjuvan järjestelmän.
Tiedän monien vastustavan jyrkästi paluuta moniavioisuuteen. Kuitenkin yhteiskunnan toimivuuden kannalta saattaisi olla parempi, että palaisimme takaisin historiallisestikin ajatellen "tyypillisempään" perhemalliin, jossa miehellä tai naisella olisi useampia laillisia puolisoja.
Järjestelmä purkaisi turhaa byrokratiaa, jonka epämääräinen avoliitto ja vapaat suhteet saavat aikaan. Lisäksi tuloerojen väistämätön kasvu tukee moniavioisuutta."
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/keskustelu.asp?thread id=1547681
----
"Entä millaisena avioliitto ilmenee? Millaisia muotoja se saa täyttääkseen niitä tehtäviä, joihin edellä on viitattu? Länsimaissa vallitseva yksiavioisuus, monogamia, ei selvästikään ole ainoa mahdollinen avioliittomuoto. Varsin yleisiä ovatkin moniavioisuuteen eli polygamiaan perustuvat liitot. Moniavioisuus puolestaan ilmenee kahtena muotona, monivaimoisuutena, polygyniana, ja monimiehisyytenä, polyandriana. Jos vertaamme näitä kahta moniavioisuuden muotoa, niin voidaan todeta, että suurin osa moniavioisista liitoista perustuu monivaimoisuuteen. Ehkä tunnetuimman esimerkin moniavioisuudesta tarjoaa islamilainen maailma. Muslimimiehen on sallittua pitää neljää vaimoa, vaimoja on kuitenkin kohdeltava tasavertaisesti. Perinteisesti moniavioisuus on ollut yleistä myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa. Mutta miksi moniavioisuus on niin yleistä, tai paremminkin, miksi se on mahdollista monissa kulttuureissa. Tosiasiahan on, että vaikka moniavioisuus olisikin sallittua, vain murto-osalla miehistä on yleensä taloudellisia resursseja moniavioisen perheen perustamiseksi. Tämä on selvää esimerkiksi islamilaisessa Afrikassa. Mutta mikä on polygaamisten käytäntöjen kulttuurinen logiikka? Liittyykö siihen muutakin kuin arvovaltaa tai yleisiä seksuaalisia intressejä, joita miesvaltaisessa yhteisössä on mahdollista toteuttaa avioitumalla usean naisen kanssa.
Perinteisessä omavaraistalouteen pohjautuvassa yhteisössä moniavioisuus on tarjonnut mahdollisuuden tuottaa riittävä määrä jälkeläisiä välttämättömän tuotannon ylläpitämiseksi sekä taannut omaisuuden ja perijöiden olemassaolon. Toisaalta moniavioisuus pitää sisällään konfliktin siemenen ja luo jännitteitä vaimojen välillä, kuten myös vaimojen lasten välille. On ilmeistä, että vaimojen asettamat tavoitteet saattavat olla keskenään ristiriidassa, eritoten lapsien, perinnön ja työpanoksen osalta. Tavallista onkin, että jokainen vaimo muodostaa oman talouden. Eri talouksien on kuitenkin toimittava yhdessä perheen yhteisten taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi, samalla ne muodostavat tehokkaan työvoimaresurssin ja kanavan reproduktioon. Kyse on siis vallankäytöstä ja toimeentulon maksimoimisesta, sillä polygamia tarjoaa aviomiehelle mahdollisuuden kontrolloida tehokkaasti työvoimaa, naisten hedelmällisyyttä ja nuorten miesten välistä statuskamppailua. Lisäksi on huomautettava, että vaikka moniavioisuus ei johtaisikaan välttämättä avoimeen konfliktiin vaimojen välillä tai aiheuttaisi sosiaalisia jännitteitä, usein yksi naisista, yleensä ensimmäinen, eroaa statukseltaan muista, ollen perheen sisäisessä hierarkiassa heitä korkeammalla. Toisaalta hänen aikansa on aina rajallinen, synnytettyään jälkeläisiä miehelleen ja saavutettuaan menopaussin, hän vetäytyy tavallisesti syrjään, ei kuitenkaan syrjittynä vaan yleensä kunnioitettuna, muiden vaimojen täyttäessä hänen sosiaalisen paikkansa kotitalouden aktiivisena tuottajana. Nykymaailmassa moniavioisuudella ei kuitenkaan enää välttämättä ole taloudellista ulottuvuutta, varsinkin Saharan eteläpuolisen Afrikan ulkopuolella, kuten Euroopan, Aasian ja Pohjois-Afrikan islamilaisten yhteisöjen keskuudessa.
Entä miten ymmärtää monimiehisyyttä, polyandriaa? Monet ovat korostaneet, että polyadriaa esiintyy olosuhteissa, joissa maasta on pulaa ja sen jakaminen jälkeläisille on ongelmallista. Maanjakoa säädeltäisiin tällöin polyandristen liittojen avulla, sillä usein kyse on veljesten ja yhden naisen välisestä suhteesta. Tällöin maata ei tarvitsisi jakaa poikien kesken. Toinen seikka, jota on korostettu, liittyy populaatiotekijöihin. Jos yhteisön populaatiomalli on epätasapainossa naisten määrän ollessa miesten määrää huomattavasti alhaisempi, eräs ratkaisu asian korjaamiseksi löytyisi juuri polyadrisista käytännöistä.
Moniavioisuus viestii selvästi, monogaamista järjestelmää selvemmin, avioliiton prosessuaalisesta luonteesta. Moniavioisuushan ei perustu ajatukselle kahden yksilön välisestä ikuisesta suhteesta, vaan erillisistä ja rajalliseksi määritellyistä seksuaalisista ja sosiaalisista suhteista, joita eri yksilöiden, miesten ja naisten, välillä vallitsee. Moniavioisuuden ohella avioliiton prosessuaalisuudesta kertoo myös se yleinen käytäntö, että avioliitto jatkuu lähes kaikkialla toisen osapuolen kuoleman jälkeen, ennen kaikkea leskeyden muodossa. Usein leskeyteen on kulttuurisesti liitetty erityissääntöjä. Prosessiluonne ja leskeyden seuraukset huomioidaan esimerkiksi islamilaisessa laissa, shari’assa, joka määrää, että aviopuolisonsa menettänyt vaimo voi avioitua uudelleen vasta neljä kuukautta ja kymmenen päivää kestäneen periodin jälkeen. Tämän jakson aikana nainen on seksuaalisesti eristetty muusta yhteisöstä ja alistettu usein määrätyille tabuille, jotka liittyvät käyttäytymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä pukeutumiseen ja ulkonäköön. Sosiaalisen eristämisen tarkoituksena on varmistaa, että vaimo ei kanna edesmenneen aviomiehensä jälkeläisiä. Käytäntö toisin sanoen eliminoi sen mahdollisuuden, että kahden eri ryhmän välille syntyisi kiistaa naisen synnyttämien lasten isyydestä naisen avioiduttua uudelleen.
Avioliiton perustuessa sopimukseen kahden osapuolen välillä, leskeys voidaan nähdä myös ongelmana, joka uhkaa sopimuksen voimassapysymistä. Tämän seurauksena eräissä kulttuureissa esiintyy käytäntöjä, joilla leskeyden aiheuttama uhka pyritään välttämään. Antropologisessa kirjallisuudessa nämä tavat jaetaan kahteen pääluokkaan: leviraatti-liittoihin ja sororaatti-liittoihin. Ensin mainittu viittaa niihin järjestelyihin, joita sukujen välille on luotu, jos aviomies kuolee. Aviosopimus voi sisältää ehdon, että leskeksi jääneen vaimon on avioiduttava uudelleen kuolleen miehen veljen tai lähisukulaisen kanssa. Tämä on leviraatti-liitto. Sororaatti-termi viittaa puolestaan niihin ehtoihin ja käytäntöihin, joilla korvataan vaimon kuolemasta aiheutuva menetys miehen suvulle. Sororaatti-sopimuksen mukaan vaimon suku on velvoitettu tarjoamaan leskeksi jääneelle miehelle uuden vaimon, joka on joko menetetyn vaimon sisar tai lähisukulainen. Molemmat käytännöt, leviraatti ja sororaatti, varmistavat miehen suvun jatkumisen, vallitsevan työnjaon säilymisen ja työpanoksen ylläpitämisen aviopuolison kuolemasta huolimatta. Jos tarve kyseisten sopimusten tekemiseksi on kulttuurisesti perusteltu, niitä esiintyy ennen kaikkea patrilineaarisissa järjestelmissä, joissa lapset identifioituvat sosiaalisesti ja juridisesti isänsä sukuun. Yhtä selvää on, että sororaatti ja leviraatti lukeutuvat sellaisten yhteiskuntien käytäntöihin, joissa avioliitto perustuu morsiusmaksukäytäntöihin.
Mutta jos avioliitto on usein kahden ryhmän välinen liitto, joka voidaan taata erillissopimuksilla, niin ketkä ovat itse asiassa kaikkein suotuisimpia aviopuolisoita? Miten aviopuolisot valitaan? Kuka on etusijalla?"
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaaliantr opologia/yksilo1.html
"
Vastaukset 3
Vanhimmat
j.pukkila rajaa avioliiton avioliitoksi eikä ulota sitä mihinkään, kirkkokin on j.pukkilan mukaan muuttunut pelleksi alkaessaan soveltaa liike-elämän asiakaslähtöisyyttä toimintoihinsa,
toiseksi, jos kaikenlaiset ryhmät rekisteröitäisiin aviollisin oikeuksin, niin sittenhän suomikin voisi mennä naimisiin vaikka venäjän kanssa, jos osapuolet tuntevat vetoa toisiinsa...
Tuon aloituksen äärettömän hörhöyden saattaa selittää se, että ko. kirjoittaja toimii, tai ainakin on toiminut tällaisen, kiistämättä tieteellisen, (;)) seuran koordinaattorina:
http://members.surfeu.fi/gamma/SuPa/Etusivu.htm
Kaikkeen sitä törmää. *heh*
en voinu lukee loppuun kun nauratti niin pirusti..
juu "meitin perhe menee naimisiin yhen iäkkämmän pariskunnan kanssa, luuleekohan muut et me havitellaan hyvää perintöä"
No hauska tolla ajatuksella oli leikkiä, mutta toivottavasti ei ole sukupolvienkaan päästä arkipäivää..:)