K2 draamateatteriesityksestä!

k2draamaa

Lappajärven sivuilta voi lukea, kuinka siellä on käsikirjoitettu jo melko pitkälle ensi kesän kesäteatteri esityksen käsikirjoitusta K2 draamaa. Viesti siellä alkaa juonipaljastuksia...

Tämän päiväistä Järviseutua lukiessa tuli vahvasti tunne, että Lappajärvi joutunee luovuttamaan koko jännitysdraamansa Evijärvelle. Lappajärvi saaneen asiansa kuntoon Alajärven kanssa neuvotellessa yhteistyössä. Evijärvi sen sijaan haluaa jatkaa kuntayhtymä kaksineuvoisen kuppauksen kohteena olemista.

Ensi kesänä olisi oiva tilaisuus tämän draama näytelmän esitykseen Väinön talolla. Puitteet olisivat hyvät. Aito Etelä-Pohjalainen miljöö. Helppo sinne olisi kauhavalaisia lavasteita tuoda ja esiintyjät tietenkin osin myös kauhavalaisia puukon kanssa tappelijoita. Ajat vain hieman muuttunut. Naisia olisivat. Repisivat toisiaankin draaman aikana hiuksista.

Päähenkilön roolista käydään kuumaa keskustelua jo tässä vaiheessa, vaikka ei ole tietoa luovuttaako Lappajärvi hyvän kesäteatteri ideansa Evijärvelle.
Pää kuumana mietitään, onko pääroolissa punainen nuttu nurinpäin Perkkalainen vai kunnanjohtaja Kejonen vai kunnanvaltuuston puheenjohtaja Alkio. Kaikki oivallisia takinkääntäjiä mennen tullen. Kejonen kyllä selvästi viisain porukasta.

Jos kauhavalaiset tuovat draamaan mukaan puukkoot niin Evijärveltä löytyy sitten vanhoja kattiloita, jotka draaman aikana kalisevat sitten sitkeästi ja kovaa, vaikka ruosteessa ovat jo vuosia olleet. Kattiloilla on yritetty keittää, jos mitäkin juonen lientä, mutta aina on pohjaan palaneet. Katkeraa käryä vain tuhnunnut.

tässä osa ensi kesän kesäteatteri esityksen käsikirjoitusehdotelmaa Evijärveltä käsin kirjoitteluna

2

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • evii

      sanoisin että kattilakoski

    • Maakunnanmiähet

      Raikkahin tervehrys lakeurelta!

      Soon pirelly ilimoja. Ilimoja siällä on syrjäkyliski, vaikka ketunsonta haisoooki. Syrjäkylis on kiahunu aina. Sanoosin notta tuan kirjoottelun aloottaneen pitäs ny pirätellä tuata viinanjuamistasa, nottei sekua täysin. Pöhönäpäis tänne pränttää, häpiääs jos ymmärtääs. Soon tiaros, notta Evijärves on ollu aina Viskarintöyrähän kunnankirkoos sakiaa väkiä. Mutta ny on Ilikaaski ollu präntättynä, nottei ne eres muista mitään. Eruskunnan päävaltesmanniki on alvariisa kirjelmööny sinne kuntahan tuan tuastaki notta olokaahan ihimisiks.
      Pitääs ymmärtää olla suu supus eikä huurella joutavia. Sakiampiki ny ymmärtää, nottei puskashuutelijaa kukaan kuuntele.
      Sanoosin notta pitääsivät asioostasa itte ittiäsä parahimmin hualta ja oisivat aivan hilijaa.

      Äänestääsivät keskenäsä vaikka niistä soras ollehien isänmaan miästen seppelerahoosta, joita kuuluu itte kunnanhallituksen puheenjohtajaki kovin vastahan laittaneen. Nuan isämman miähen silimis semmoonen on häpiällistä ja muistetahan aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe