Huijausyrityksiä bensaa tankatessa

Espoossa on ainakin Mankkaan-Kilon alueella tapahtunut pariin kertaan tällainen huijausyritys. Tapahtuu kylmäasemalla, jossa tankataan kortilla.

Kun asiakas on suorittanut kortillansa maksun, ja on aloittamassa tankkausta, niin taakse tulee vaalea pakettiauto, jonka kuski välkyttelee valoja. Ulkomaalaistaustainen kuski avaa sivuikkunan, ja sanoo että anteeksi, anteeksi! Olet jättänyt autosi minulle tarkoitettuun kohtaan, voitko siirtää autoasi hiukan eteenpäin.

Kun kuski menee siirtämään autoaan eteenpäin pari metriä, siirtyy tämä pakettiauto siihen, ja alkaa saman tien tankata sinun korttimaksullasi omaan autoonsa.

Naispuolinen, kiltti sukulainen oli todella vähällä joutua tällä tavalla huijatuksi. Vasta kun hän oli istuutunut autoonsa ja aikoi siirtää autoansa, niin päässä napsahtii että hetkinen, mitäs tässä nyt oikein onkaan tapahtumassa.

Nainen nousi autostansa, ja oli menossa sanomaan pakettiautokuskille että ei hän aio siirtyä. Samassa pakettiauto ampaisi renkaat ulvoen paikalta.

Rekisteriä ei ehtinyt saada ylös, vaalea pakettiauto kyseessä, ja tumma itämaisen ulkomaalainen kuski ratissa.
72295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Noista mittarihuijauksista on monenlaisia versioita. Yleensä huijari vartoilee tien varressa että paikalle ajaa pienikokoisella autolla liikkuva vanhempi naishenkilö. Hänen pienen autonsa perään mahtuu tuomaan oman autonsa tankattavaksi.

Toisessa versiossa ajetaan toiselle tankkauspaikalle, mittarin toiselle puolelle. Pari avustajaa tulee ulos seisomaan ja hälisemäään alkuperäiselle tankkaajalle ja mittarin vierelle. Sitten kolmas ottaa bensapistoolin ja vetää letkun omalle puolelle ja tankkaa höpläytettävän piikkiin.

Äänestä

Täytyy olla todellinen uuvatti, jos tuossa tilanteessa lähtee siirtelemään autoaan. Ihan oikein jos joutuu kusetettavaksi.

Äänestä
  • Ei kannata uhoilla etukäteen, että mua ei tollasessa ja tollasessa tilanteessa huijattaisi ikinä. Kyllä se jatkuvasti uppoaa, joitakin huijataan jatkuvastoi. ihmisiä huijataan ja niiltä varastetaan rahaa, kännyköitä ja koruja satoja kertoja joka päivä.

    Yllättävä tilanne, hämmennys ja yllätyksellisyys on se tekijä. Tuollainen uudenlainen tilanne bensa-asemalla tulee niin yllättäen. Taakse tulee isokokoinen pakettiauto, joka näyttää olevan työajossa. Sieltä kiireinen kuski pyytää siirtämään omaa autoa hiukan eteenpäin, niin kiltti ja avulias suomalainen tottelee.

    Mutta kyllä nuo tekijät kyttää niitä naispuolisia, ja nimenomaan vanhempia kuskeja. Suomalaisille nuorillekin naisille tuollainen ulkomaalaismiesten hädänalaisuuspuppu tuntuu uppoavan toreilla ihan leikiten.

    Äänestä

  • Tuo on kyllä totta.

    Äänestä

Näitäkin tapauksia varten kannattaa olla autossa mukana kättä pidempää. Kaikki liha, myös tummempi, tottelee pamppua ja kuria.

Äänestä
  • Takana olevan pakettiaton kuskin juttusulle, ja paprikasumua tööttäsy naamalle. Loppuu minkä kielinen tahansa puhetulva ja valojen vilkuttelu.

    Äänestä

Muistelen muutaman vuoden takaista aikaa, kun mittareilla oli yhteinen maksupääte.
Taisi esim. jollain ST1:n asemalla käydä niin, että kun asiakas oli syöttänyt maksukorttinsa ja valinnut mittarin (vai olikohan silloin mittarinvalinta sama asia kuin tankkauspistoolin nosto pidikkeestään), niin joku manne ehti paikalle nopeasti autostaan ulos ja nappaamaan tankkauspistoolin itselleen. Auto oli jossain niin lähellä, että tällainen tankkaus oli mahdollista.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Halpaa-bensaa kirjoitti:

Espoossa on ainakin Mankkaan-Kilon alueella tapahtunut pariin kertaan tällainen huijausyritys. Tapahtuu kylmäasemalla, jossa tankataan kortilla.

Kun asiakas on suorittanut kortillansa maksun, ja on aloittamassa tankkausta, niin taakse tulee vaalea pakettiauto, jonka kuski välkyttelee valoja. Ulkomaalaistaustainen kuski avaa sivuikkunan, ja sanoo että anteeksi, anteeksi! Olet jättänyt autosi minulle tarkoitettuun kohtaan, voitko siirtää autoasi hiukan eteenpäin.

Kun kuski menee siirtämään autoaan eteenpäin pari metriä, siirtyy tämä pakettiauto siihen, ja alkaa saman tien tankata sinun korttimaksullasi omaan autoonsa.

Naispuolinen, kiltti sukulainen oli todella vähällä joutua tällä tavalla huijatuksi. Vasta kun hän oli istuutunut autoonsa ja aikoi siirtää autoansa, niin päässä napsahtii että hetkinen, mitäs tässä nyt oikein onkaan tapahtumassa.

Nainen nousi autostansa, ja oli menossa sanomaan pakettiautokuskille että ei hän aio siirtyä. Samassa pakettiauto ampaisi renkaat ulvoen paikalta.

Rekisteriä ei ehtinyt saada ylös, vaalea pakettiauto kyseessä, ja tumma itämaisen ulkomaalainen kuski ratissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu