Presidenttiehdokkaista vain isänmaalliset Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen puolustivat tänä iltana MTV:n järjestämässä presidenttitentissä isänmaata ja sen kansalaisia Suomeen tunkeutuvaa haittamaahanmuuttoa vastaan, vaatimalla muun muassa Suomen rajoille tiukat tarkastukset, ettei laittomat matut pääsisi tulemaan Suomeen. Huhtasaari vaati lisäksi Suomessa laittomasti oleskelevien paperittomien matujen säilöönottoa ja sieltä edelleen sitten pakkopalauttamista pois Suomesta. Mielestäni Laura Huhtasaari oli kaikista paras tentissä.
LAURA HUHTASAARI OLI PARAS MTV:N TENTISSÄ
34
176
Vastaukset
- sorb789
Samaa mieltä minäkin. Pelättiinkhänö Huhtasaaren vastauksia koska hänelle annettinn niin vähän puheenvuoroja?
- kaperhana
Juuri näin tehtiin. Huhtasaarelle annettiin siksi niin vähän puheaikaa MTV:n tentissä, kun pelättiin hänen kertovan totuuksia kansalle muun muassa haittamaahanmuutosta Suomessa.
- rasistiarallattaa
Hyvä että edes kahdelle rasistille kelpaa!
Huhtasaari kehui vuolaasti Donald Trumpin tukea Jerusalemille!
Osaavatko rasistimme arvioida kuinka paljon tuon seurauksena syntyy
uusia pakolaisia?
Tehän tarvitsette niitä kipeästi koska elinvoimanne kumpuaa vain
vihasta ihmisyyttä ja pakolaisia kohtaan.
Kun persujen jytky muuttuu seuraavissa vaaleissa maahanputoamisen
mätkyksi niin perustakaa lepakoitten suojeluyhdistys.- rasistiarallattaa
Ainoa tunne kohtaasi on sääli, sekä itseäsi että äitiäsi kohtaan.
- PAHUUSZ
rasistiarallattaa kirjoitti:
Ainoa tunne kohtaasi on sääli, sekä itseäsi että äitiäsi kohtaan.
Miksi et vastaa, että onko se nyt mielestäsi hyvä vai huono juttu, että palet tilaavat pommia niskaansa ja sitten tulevat tänne uikuttamaan? Tuetko siis Trumpia hänen yllyttäessään palestiinalaisia rasistiseen vihaan judeja vastaan ja sitä myöten nenä poskella tien päälle kohti Suomea? Näinhän me saamme lisää unelmaa sinullekin.
- qåaäzm
Soopaa puhut. On rakkautta varoittaa erään uskonnollispoliittisen systeemin vaarasta. On rakkautta varoittaa liittovaltion vaarasta. On rakkautta omaa kansaa kohtaan että pidetään sen puolta. Tämä ei ole vihaa toisia kansoja kohtaan, vaikka te suvakit niin vääristelette.
Te otatte tänne sellaista väkeä joille ihmisarvo ei meinaa mitään, naisten oikeudet jne. Se ei ole rakkautta että näitä pahuuksia suositaan. Se on vihaa ihmisiä ja ihmisyyttä kohtaan mitä te teette.
- muistikuitenkin
Dublinin sopimuksen.
Muut poliitikot ovat vaivautuneita
mutta eivät ole muistavinaan.- kaperhana
Juuri näin. Laura Huhtasaari otti tentissä esille erittäin tärkeän ja ajankohtaisen asian siinäkin, että miksi Suomi laski rajoiltaan tulemaan läpi yli 32 000 matun ryntäyksen Suomeen Ruotsista ja Venäjältä vuonna 2015,, vaikka ne ovat täysin turvallisia maita? Dublinin sopimuksen mukaan niin ei tarvitse tehdä, sillä turvapaikanhakijan on kirjauduttava aina ensimmäiseen turvalliseen maahan turvapaikanhakijaksi.
- tavismamma
näin juuri,kuka perkele antoi luvan, oikeen juna- ja bussikuljetukset järjestettiin, kaikki nämä silloin tulleet ovat lainsäädännön vastaisesti täällä, lisäksi näytti siltä että olivat sotilaita,jotka olivat tulleet tänne pakoon pahoja tekojaan.
- mediapeliäjne
lauralla saisi olla tenteissä rinnat sopivasti paljastava paita , verkkosukat, korkkarit ja minihame. olisi varma presidentti.
- Rudel
Niin sais olla ja kun olis pressa,niin putinkin tykkäis kun laura näyttäs ihan slaavi kaunottarelta!
- enpaniseeskännis
Rudel kirjoitti:
Niin sais olla ja kun olis pressa,niin putinkin tykkäis kun laura näyttäs ihan slaavi kaunottarelta!
Harva pitää Lauraa kauniina.
Vaikka onkin bimbo blondi, niin ei ole hyvännäköinen. - kameraryhmä
enpaniseeskännis kirjoitti:
Harva pitää Lauraa kauniina.
Vaikka onkin bimbo blondi, niin ei ole hyvännäköinen.- sanoisin linssi ludelma rotuopillisesti
- enolepersu
Ei sellaista edex tule.
Huhtasaari muistutti asiasta,
joka ohitetaan muka muistamatta.
Suomi olisi säästänyt satoja miljoonia
ja jopa ihmishenkiä. jos Dublin olisi toiminut.- gflkfsä
Siitä ei haluta puhua, etteivät syylliset paljastuisi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Syylliset kaivettava esiin vaikka väkisin,
- Vuoristo.Tarkkailija
Lainataanpa hieman Hesaria 11.12.2017 ja Sanomatalossa pidettyä vaalitenttiä:
"Huhtasaari piti hyvänä sitä, että presidentti nimittää arkkipiispan, vaikka tästä nimitysvallasta on luovuttu vuosia sitten. "
Annan kuitenkin täyden tunnustuksen presidentti Niinistölle. Hän on herrasmies eikä naura ääneen, vaikka Laura-parka päästelee suustansa sammakoita.
Laurassa nyt säteilee lämpöä ja seksikkyyttä saman verran kuin lattaviila. Seuratkaamme kuitenkin mielenkiinnolla, jaksaako myös Paavo pysyä gentleman-linjalla vai ärähtääkö Lauralle hänen typerästä lässytyksestään.
Vaaliterveisin- Nillittäjälle
Tyhmän ihmisen tyhjänlässytystä kommenttisi.Niin että taas piti vuorenöyhöttäjän öyhöttää öyhötyksensä vuoksi.
- Vuorten.erehtyjälle
Presidentin nimitysoikeus lakkasi vuonna 2000.
- Vuoristo.Tarkkailija
Vuorten.erehtyjälle kirjoitti:
Presidentin nimitysoikeus lakkasi vuonna 2000.
Kyllä minä sen tiedän, myös Sauli Niinistö tietää, Paavo Väyrynen tietää, Matti Vanhanen tietää ja tietää moni muukin. Laura-parka vaan ei tiennyt.;)))
- PAHUUSZ
Lapselliset pikkusielut tarttuvat täysin merkityksettömiin detaileihin etsiessään muka todisteita väärinajattelijan alemmuudesta. Samoin jopa toisinajattelijan ulkonäkö haukutaan, vaikka aivan varmasti kyseessä on keskimääräistä ikäistään hehkeämpi mirkku.
- bimbolanbimbo
Hyvä että edes rasisteille kelpaa!
Käyttäkää hyväksenne! - Funlandiankansalainen
Huhtasaari oli kuluneen viikon tenntien ylivoimaisesti valovoimaisin ja paras ehdokas. Nasitoimittajien naiskateuden pimennysverhojenkin läpi Huhtasaaren valovoima loisti. Valemedian "asiantuntija" toimitajat ovat joutuivatt nöyrtymään useampaan kertaan Huhtasaaren edessä. Yle näytti ruuduissa valeinfostaamaatiota katsojien äänestyksestä, joka poikeksi todellisesta tolanteesta, jossa Huhyasaari oli koko ajan toisena. Veronmaksajien rahoituksella toimiva YLE on alentunut väärän tiedon levittämiseen. Tosi noloa ja etenkin häpeällistä.
- kaperhana
Huhtasaar nousee
- paavotailaura
niinistön jatko ei ole enään varma. väyrynen tai huhtasaari jatkaa toiselle kierrokselle ja sitten tuleekin tiukka kisa presidenttiydestä.
- Hihihiji
Ei ole tarvinnut näitä tenttejä seurata kun äänetän joka tapauksessa..
- Vuoriston.Viilaaja
"...keskimääräistä ikäistään hehkeämpi mirkku."
Peräkammarin pojasta saattaa potkukelkkakin näyttää seksikkäältä. ;)))- PAHUUSZ
Ei tässä siitä ollut kyse, että pitäisin keskimääräistä hehkeämpää Huhtasaaren ikäistä varsinaisesti seksikkäänä, yli kolmekymppiset ovat minulle kartoittamatonta aluetta. Sinulla muumionnussijana taas ei paljon ole varaa peräkamarilaisillekaan tästä kuittailla.
- Setamatti
Miehiinmenevänä et luonnollisestikaan välitä naiskauneudesta joten mitäpä siinä kummempaa.Vuorten miestenmies.
- Vuoriston.Terapeutti
"... yli kolmekymppiset ovat minulle kartoittamatonta aluetta. "
Hee hoo, heko heko. Ihan nauruksi meni tämäkin asia.
Tunnusta vaan, että niin ovat yli kaksikymppiset ja itse asiassa yli 16 vuotiaatkin.
Ei nuoruus kuitenkaan ole häpeä. Kyllä sinäkin aikanaan ehdit. ;))))- PAHUUSZ
Viimeksi ehkä joskus intissä lapsellisimmat kuittailivat toisten oletetulla poikuudella.
- Hahhahaaagg
Lukeeko Vuorten terapeutin toimipaikan ovessa monitaiturin kyhäämässä kyltissä
The rapist? - Vuoriston.Terapeutti
PAHUUSZ kirjoitti:
Viimeksi ehkä joskus intissä lapsellisimmat kuittailivat toisten oletetulla poikuudella.
Suo anteeksi, jos loukkasin. Nauratti niin kovin lapsellinen tekstisi. ;)))
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445822
- 475328
- 483708
- 133663
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise923269- 313126
- 592874
- 572730
- 532390
- 381844