Puistotodistaja

Tonttulakissa

Todistaja kaupitteli vartiotorneja kun oikaisin puiston läpi.
Kysyin että kuinkas nyt kun normaalit ihmiset rupeavat valmistautumaan joulun viettoon, iloisen pilkkeen odotus jo silmäkulmassaan.
Todistaja vastasi, että niinhän hänkin, on vain myytti ettei todistaja saisi viettää joulua.
Onhan myös vartiotornissa tunnettu se Jeesus, jonka syntymästä on kyse, vaikka vartiotorni korostaa tärkeämpänä enkeli Mikaelia, jatkoi hän.
-Mutta... minä aloitin.
-Niin, jatkoi hän. Luukkaan 2 luvussa 10jakeessa enkeli ilmoittaa suuren ilon, Jeesusken syntymän. Ja Luukas 15:23 kertoo että ilo on juhlan aihe. Synti taas on eri asia. Kuka nyt syntiä tekisi joulun aikaan.
-Kyllä mutta .... minä yritin.
-Itseäni hävettää kun uskontoni nimissä kerjätään lasten jäätelörahat, täytyy nyt lapsille antaa sitten kunnon joululahjoja edes.
-No eihän mikään järjestö täydellinen ole, myönsin.
-No ei ole. YK:kin kuulema suunnittelee meidän todistajain tappamista, on vartiotorni kertonut. Pitäisi viedä YK:llekin joulun sanoma, jäisivät suunnitelmat edes joulun ajaksi, jatkoi hän.

Niin siinä sitten erottiin hyviä jouluja toivottaen ja totesin itsekseni vain kuinka paljon huhutaan turhia.

Hyvää joulua todistajille

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        63
        6093
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        25
        3866
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        252
        2218
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        1870
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        26
        1313
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1276
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        304
        1067
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        1010
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        76
        949
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        888
      Aihe