Kiitos presidentti Trumpille hänen antamastaan lupauksesta auttaa Suomea hädän hetkellä. Historia voi toistua vain jos Suomi unohtaa sen. Kuka ylläpitää vihollisuuksia. Kansat vai päättäjät eli hallitsijat.
Elisabet Petrovna ( 29. joulukuuta 1709 Kolomenskoje lähellä Moskovaa – 5. tammikuuta 1762) Pietari) oli Venäjän keisarinna vuosina 1741–1762. Elisabet oli sisarensa, Holstein-Gottorpin herttuatar Annan lisäksi ainoa Pietari Suuren ja Katariina I:n yhdestätoista lapsesta, joka eli aikuisikään asti.
Ruotsi oli pyrkinyt lisäämään sekasortoa Venäjällä Elisabetin valtaannousun helpottamiseksi hattujen sodan avulla, mutta heidän sotilaallinen menestymättömyytensä sai aikaan sen, että Elisabet hyökkäsi Ruotsia vastaan. Ajanjakso tunnetaan Suomessa pikkuvihan nimellä. Sotatoimi oli Elisabetin viimeisiä varsinaisia tarmokkaita hallintotoimia, sillä vastedes hän omistautui puoliksi nautinnoille, puoliksi uskonnolle.
Pian valtaannousunsa jälkeen Elisabet alkoi suunnitella kruununperijänsä nimittämistä. Hän itse ei voinut saada lapsia, joten harkittuaan hän päätti kutsua Venäjälle sisarvainajansa pojan Karl Peter Ulrichin, joka oli viettänyt lapsuutensa isänsä luona Holsteinissa, mutta oli vastikään jäänyt orvoksi. Venäjälle saavuttuaan hänet kastettiin Pietariksi ja jälkimaailma tuntee hänet paremmin myöhemmällä hallitsijanimellään Pietari III. Vaikka Elisabet järkyttyi pojan rujosta olemuksesta, joka johtui hänen julmasta kasvatuksestaan, päätti keisarinna heti nimittää pojan seuraajakseen.
Maaliskuussa Elisabet julkaisi kuuluisan manifestinsa, joka levitettiin suomeksi ja ruotsiksi painettuna Suomen puolelle. Manifestissa keisarinna syytti Ruotsia sodan aloittamisesta ja vakuutti suomalaisille hyväntahtoisuuttaan, jos nämä lakkaisivat auttamasta Ruotsin armeijaa. Keisarinna myös lupasi tukea suomalaisia, jos nämä haluaisivat irtautua Ruotsista ja itsenäistyä.
Elisabetin manifestilla on perinteisesti ollut keskeinen osa kansallisessa historiankirjoituksessa, koska se on ensimmäinen kirjallinen lähde jossa ehdotetaan Suomen itsenäistymistä. Ruotsin hallitus julkaisi oman vastamanifestinsa jossa suomalaisia muistutettiin vuosisataisesta uskollisuudesta Ruotsin kruunulle.
Jotta hallitsijasuku jatkuisi tulevaisuudessakin, ryhtyi keisarinna määrätietoisesti etsimään 16-vuotiaalle Pietarille puolisoa. Sopiva ehdokas löytyikin Preussista, Alhalt-Zerbstin ruhtinaskunnasta. Neljätoistavuotias tyttö oli keisarinnalle luultavasti siksikin mieleinen, että hän itse oli nuoruudessaan ollut kihloissa tämän enon Karl August Holstein-Gottorpin kanssa. Suhde oli ollut onnellinen, mutta sulhanen oli kuollut pian isorokkoon. Nuori Sophia sai jäädä Venäjälle ja ortodoksikasteessa hänen nimekseen valittiin Katariina Aleksejevna. Häntä alettiin myöhemmin kutsua Katariina Suureksi.. Sitäkään ei tiedetä tarkkaan oliko Katariina Suuren ja Pietari III:n pojan Paavali I:n isä Pietari III vaiko esimerkiksi Grigori Potjomkin, Sergei Saltykov vai Grigori Orlov, jotka olivat Katariina Suuren rakastajia. Tässä vaiheessa keisareilla oli vain Elisabetin sisaren Annan venäläistä verenperintöä ja jos joku rakastajista oli Paavalin isä niin silloin venäläisyys oli suurempi kuin jos isä olisi ollu Pietari III, joka oli vain puoliksi venäläinen.
Hallitustoimet ajoivat Katariinan eroon pojastaan Paavalista, joka kasvoi lastenhoitajien huomassa, oppi vihaamaan äitiään ja ihannoi isäänsä, jota ei juurikaan ollut ehtinyt tuntea. (Hmm, täytyy siltikin sanoa, että ketähän niistä)
Vanhemmiten Katariina alkoi suunnitella poikansa syrjäyttämistä vallanperimyksessä korvaamalla tämän pojanpojallaan Aleksanterilla (myöhempi Aleksanteri I), joka oli kasvanut isoäitinsä huomassa ja ihaili tätä voimakkaasti.
Inhon tunteet olivat molemminpuolisia ja aika ajoin Katariina ilmaisi poikaansa kohtaan tunteman inhon julkisesti. Hänen mielestään Paavali oli kuin "sinappia jälkiruoassa. Aleksanteri I oli Suomen ensimmäinen Suurruhtinas ja hänen kuolemaansa liittyy epäselvyyksiä.
Kaarle Fredrik kuoli 39-vuotiaana vuonna 1739. Hänen vuonna 1728 syntynyt poikansa Karl Peter Ulrich valittiin myöhemmin Venäjän kruununperijäksi ja nousi aikanaan hallitsijaksi nimellä Pietari III. Kaarle Fredrikin serkku Aadolf Fredrik valittiin vuonna 1751 Ruotsin kuninkaaksi. Serkku Adolf oli Kustaa III:n Isä, jonka äiti oli Kaarle XII:n sisko. Eli Ruotsin kuninkaat ja Venäjän keisarit olivat sukua keskenään
Paavali I (1. lokakuuta 1754 Pietari – 23. maaliskuuta 1801 Pietari) oli Venäjän keisarikunnan keisari vuosina 1796–1801. Hänen vaimonsa ja Aleksantei I:n ja Nikolai I:n äiti oli syntyään Württembergin prinsessa Sofia Dorotea Augusta saksalainen. Paavali I:n lapsista on periytynyt myös Hollannin kunigaskunta ja myöhemmistä jälkeläisistä Nikolai II ja Saksan keisari ja Englannin kuningas olivat serkuksia.
Joten jos sotia tullaan käymään niin eikö pitäisi kysyä kansalta eikä keisareilta tai presidenteiltä.
Rauhan puolesta!
Elisabet Petrovna ( 29. joulukuuta 1709 Kolomenskoje lähellä Moskovaa – 5. tammikuuta 1762) Pietari) oli Venäjän keisarinna vuosina 1741–1762. Elisabet oli sisarensa, Holstein-Gottorpin herttuatar Annan lisäksi ainoa Pietari Suuren ja Katariina I:n yhdestätoista lapsesta, joka eli aikuisikään asti.
Ruotsi oli pyrkinyt lisäämään sekasortoa Venäjällä Elisabetin valtaannousun helpottamiseksi hattujen sodan avulla, mutta heidän sotilaallinen menestymättömyytensä sai aikaan sen, että Elisabet hyökkäsi Ruotsia vastaan. Ajanjakso tunnetaan Suomessa pikkuvihan nimellä. Sotatoimi oli Elisabetin viimeisiä varsinaisia tarmokkaita hallintotoimia, sillä vastedes hän omistautui puoliksi nautinnoille, puoliksi uskonnolle.
Pian valtaannousunsa jälkeen Elisabet alkoi suunnitella kruununperijänsä nimittämistä. Hän itse ei voinut saada lapsia, joten harkittuaan hän päätti kutsua Venäjälle sisarvainajansa pojan Karl Peter Ulrichin, joka oli viettänyt lapsuutensa isänsä luona Holsteinissa, mutta oli vastikään jäänyt orvoksi. Venäjälle saavuttuaan hänet kastettiin Pietariksi ja jälkimaailma tuntee hänet paremmin myöhemmällä hallitsijanimellään Pietari III. Vaikka Elisabet järkyttyi pojan rujosta olemuksesta, joka johtui hänen julmasta kasvatuksestaan, päätti keisarinna heti nimittää pojan seuraajakseen.
Maaliskuussa Elisabet julkaisi kuuluisan manifestinsa, joka levitettiin suomeksi ja ruotsiksi painettuna Suomen puolelle. Manifestissa keisarinna syytti Ruotsia sodan aloittamisesta ja vakuutti suomalaisille hyväntahtoisuuttaan, jos nämä lakkaisivat auttamasta Ruotsin armeijaa. Keisarinna myös lupasi tukea suomalaisia, jos nämä haluaisivat irtautua Ruotsista ja itsenäistyä.
Elisabetin manifestilla on perinteisesti ollut keskeinen osa kansallisessa historiankirjoituksessa, koska se on ensimmäinen kirjallinen lähde jossa ehdotetaan Suomen itsenäistymistä. Ruotsin hallitus julkaisi oman vastamanifestinsa jossa suomalaisia muistutettiin vuosisataisesta uskollisuudesta Ruotsin kruunulle.
Jotta hallitsijasuku jatkuisi tulevaisuudessakin, ryhtyi keisarinna määrätietoisesti etsimään 16-vuotiaalle Pietarille puolisoa. Sopiva ehdokas löytyikin Preussista, Alhalt-Zerbstin ruhtinaskunnasta. Neljätoistavuotias tyttö oli keisarinnalle luultavasti siksikin mieleinen, että hän itse oli nuoruudessaan ollut kihloissa tämän enon Karl August Holstein-Gottorpin kanssa. Suhde oli ollut onnellinen, mutta sulhanen oli kuollut pian isorokkoon. Nuori Sophia sai jäädä Venäjälle ja ortodoksikasteessa hänen nimekseen valittiin Katariina Aleksejevna. Häntä alettiin myöhemmin kutsua Katariina Suureksi.. Sitäkään ei tiedetä tarkkaan oliko Katariina Suuren ja Pietari III:n pojan Paavali I:n isä Pietari III vaiko esimerkiksi Grigori Potjomkin, Sergei Saltykov vai Grigori Orlov, jotka olivat Katariina Suuren rakastajia. Tässä vaiheessa keisareilla oli vain Elisabetin sisaren Annan venäläistä verenperintöä ja jos joku rakastajista oli Paavalin isä niin silloin venäläisyys oli suurempi kuin jos isä olisi ollu Pietari III, joka oli vain puoliksi venäläinen.
Hallitustoimet ajoivat Katariinan eroon pojastaan Paavalista, joka kasvoi lastenhoitajien huomassa, oppi vihaamaan äitiään ja ihannoi isäänsä, jota ei juurikaan ollut ehtinyt tuntea. (Hmm, täytyy siltikin sanoa, että ketähän niistä)
Vanhemmiten Katariina alkoi suunnitella poikansa syrjäyttämistä vallanperimyksessä korvaamalla tämän pojanpojallaan Aleksanterilla (myöhempi Aleksanteri I), joka oli kasvanut isoäitinsä huomassa ja ihaili tätä voimakkaasti.
Inhon tunteet olivat molemminpuolisia ja aika ajoin Katariina ilmaisi poikaansa kohtaan tunteman inhon julkisesti. Hänen mielestään Paavali oli kuin "sinappia jälkiruoassa. Aleksanteri I oli Suomen ensimmäinen Suurruhtinas ja hänen kuolemaansa liittyy epäselvyyksiä.
Kaarle Fredrik kuoli 39-vuotiaana vuonna 1739. Hänen vuonna 1728 syntynyt poikansa Karl Peter Ulrich valittiin myöhemmin Venäjän kruununperijäksi ja nousi aikanaan hallitsijaksi nimellä Pietari III. Kaarle Fredrikin serkku Aadolf Fredrik valittiin vuonna 1751 Ruotsin kuninkaaksi. Serkku Adolf oli Kustaa III:n Isä, jonka äiti oli Kaarle XII:n sisko. Eli Ruotsin kuninkaat ja Venäjän keisarit olivat sukua keskenään
Paavali I (1. lokakuuta 1754 Pietari – 23. maaliskuuta 1801 Pietari) oli Venäjän keisarikunnan keisari vuosina 1796–1801. Hänen vaimonsa ja Aleksantei I:n ja Nikolai I:n äiti oli syntyään Württembergin prinsessa Sofia Dorotea Augusta saksalainen. Paavali I:n lapsista on periytynyt myös Hollannin kunigaskunta ja myöhemmistä jälkeläisistä Nikolai II ja Saksan keisari ja Englannin kuningas olivat serkuksia.
Joten jos sotia tullaan käymään niin eikö pitäisi kysyä kansalta eikä keisareilta tai presidenteiltä.
Rauhan puolesta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Historia voi toistua vain jos Suomi unohtaa sen."
Niin se on. Minusta Suomen toiminta sotien jälkeen on - kiitos Pasikiven ja Kekkosen ollut esimerkillistä siinä kuinka olemme tulleet toimeen omien sodanlietsojien kanssa. Pekka Siitoin oli suurimmaksi osaksi pelle vaikka saikin yhden kirjapainon palon kontolleen yllyttäjänä. Itse polttajakaan ei saanut niin isoa tuomiota. Ei kai nämä suomalaiset sodanlietsojat tosissaan luule voittavansa "karhua". Ajatelkaa mitä se vaatisi uhrauksia. Milloin NL tai nyt Venäjä on uhannut Suomen turvallisuutta sodan jälkeen siten, että kansa olisi tuntenut itsensä turvattomaksi ja uhattuna olleeksi sieltä suunnalta?
Tuota vanhan kansan pää perseessä -eloa ei halua enää kukaan tämän sukpolven kansalainen. Se on tehnyt valtavasti hallaa suomalaisille jo vuosikymmenet. Kysytään miksi suomalaisilla on huono itsetunto ja sodissa ja Kekkosen-Paasikiven -linjassa on se vastaus.
Kiitos aseteknologian, tänä päivänä pieni voi olla yhtä pelottava kuin suurikin.
Suomen ampuma ohjus tekee tasan yhtä paljon tuhoa kuin Venäjän ampumakin.
Enää ei tarvitse eikä nimenomaan saa nöyristellä. Itsekielteisyyden kierre on katkaistava.