Miksi ei kukaan puolusta Tuula Haataista täällä?

Eilisessä vaalitentissä SDP:n Tuula Haataisella oli ylivoimaisesti tasapainoisin suoritus. Hän osasi sosiaaliasiat kaikkein parhaiten, ja puolusti pienen ihmisen asiaa koko ajan.

Silti täälläkään kukaan ei puolusta tai kannata SDP:tä tai Tuula Haataista, ihmettelen vaan että miksi? Ylen testissäkin oli jotakin vääristelyä, koska sielläkin väitettiin Haataisen olleen kaikkien aikojen huonoin presidenttiehdokas.
Tuo ei pidä alkuunkaan paikkaansa, Tuula on osaava na voimakas nainen, todella Tarja Halosen mantterlinperijä.
20105
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Valita sosiaalitoimistolle, he eivät kuuntele sinua. eikä ketään muutakaan, valita sinne.

1Äänestä
  • Demarit ovat VÄÄRISSÄ VAALEISSA.

    1Äänestä

rouva on aivan unessa mutta herää kun euta arvostellaan ryhtyy puolustamaan rahan valtaa.

1Äänestä

Äänestän Tuulaa koska muut ehdokkaat porvareita.

1Äänestä
  • Tuula on piiloporvari. Lievästi ylimielinenkin vielä ja kuvittelee myös olevasa jotain. Ja hänhän yritti mm. pelata naisten ja ääniä laariinsa seksuaalisella ahdistelulla eduskunnan lakikäsittelyssä alkuviikosta.

    1Äänestä

  • EiOnnistuHaataska kirjoitti:

    Tuula on piiloporvari. Lievästi ylimielinenkin vielä ja kuvittelee myös olevasa jotain. Ja hänhän yritti mm. pelata naisten ja ääniä laariinsa seksuaalisella ahdistelulla eduskunnan lakikäsittelyssä alkuviikosta.

    Vai mikä Sanna-Marin siellä nyt taas lobbaakaan näitä Halosen manttelinperijöitä ja feministidemareita.

    1Äänestä

  • EiOnnistuHaataska kirjoitti:

    Vai mikä Sanna-Marin siellä nyt taas lobbaakaan näitä Halosen manttelinperijöitä ja feministidemareita.

    Joo ei kiitos enää näitä Halosen jalanjäljissä tulevia demakoita.

    1Äänestä

  • EiOnnistuHaataska kirjoitti:

    Tuula on piiloporvari. Lievästi ylimielinenkin vielä ja kuvittelee myös olevasa jotain. Ja hänhän yritti mm. pelata naisten ja ääniä laariinsa seksuaalisella ahdistelulla eduskunnan lakikäsittelyssä alkuviikosta.

    Linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.

    Äänestä

Tuula on HAJUTON, VÄRITÖN ja MAUTON. ei jatkoon.

1Äänestä
  • Sekapilkettä saa parillakympillä muutenkin. !

    1Äänestä

Moneen kysymykseen vastaus.
Suoritetaan analyysi ja toimitaan sitten.
Kenellekään ei valkene miten.

Äänestä
  • "Suoritetaan analyysi ja toimitaan sitten."

    Tuota samaa selvuttämis-mantraa Sipilä on hokenut koko 2.5 v. kestäneen hallituksensa ajan.

    Sipilä teettää ainakin tuplamäärän erilaisia (viivästyttäviä...) selvityksen lisäselvityksiä, asiassa kuin asiassa.

    Haatainen ja Sipilä ovat saman tasoisia talouspoliitikoita, hyvin lähellä nollaa molemmat. Mutta osaavat papukaijana toistella puolueen opettamia vakiofraaseja, kuten vaikka maakuntahallinto, maakuntahallinto..

    1Äänestä

Siltä puuttuu karismaa se ei näy tuolla porukassa ja luulen että sama homma on myös matti vanhasella. Maailma on muuttunut tarvitaan vahvoja ja räväköitä kannanottoja että ihmiset hätkähtää ja kuuntelee... Siksi esim väyrynen ja huhtasaari pärjää ja haavisto ja tottakai niinistö.

1Äänestä

Maksetaanko presidentillekin sopeutumiseläkettä virkakauden jälkeen, jos jää työttömäksi?

1Äänestä

Ei ole Haataisessa mitään puolustamista. Surkea esitys koko henkilö. Aina "mutta kun olemme EU:n jäsen" taitaa olla Haataisen suosikki repliikki. EU on asia josta tulisi päästä eroon se ei ole mikään ylpeyden aihe siihen kuuluminen. SDP vahvuuksiin kuuluu surkeitten tyyppien löytäminen riveihinsä erilaisten huonoa suomea puhuvien matu ehdokkaiden lisäksi ne on Jungnerin tyyppisiä löytäneet sinne useampia. Jugneri siirtyy varmaan vihreisiin seuraavaksi. Vaikea sanoa onko Jungneri vai Tuomas Embuske kumpi ärsyttävämpi kusipeä-mulukku jonka joku saisi järjestää pois tämän maan kamaralta. Ei kyllä mitenkään ikävä tulis vaikka poistuisivat julkisuudesta lopullisesti.

1Äänestä

Pienen ihmisen asialla. Tottakai! Mutta kuka niitä pieniä ihmisiä tekee. Ennen vanhaan ei ollut mitään työttömyyskorvausautomaatteja. Kansalaispalkka olisi järkevämpi ratkaisu pienille ihmisille kuin työttömyyskorvausautomaatit. Oli virhe siirtyä aikoinaan tulosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen.
Jos taas haluat pysyä pienenä koko ikäsi niin jää kököttämään ikäsi kansalaispalkalla, mutta jos haluat kasvaa niin mene töihin ja tienaa jotain jotta kasvat aikuiseksi ja hyvässä lykyssä jopa hyvin toimeentulevaksi. Pienen ihmisen asia ja ne jotka häntä juoksuttaa suojatyöpaikasta toiseen ovat juuri noita pienen ihmisen asialla olijoita, jotka tekevät noita pieniä ihmisiä ja tienaavat sillä että heitä on. Sosiaalitantat sun muut vastaavat.

Äänestä

Myönnän, että ihastuin, mutta en äänestä presidentinvaaleissa.

Äänestä

Jungner oli oikeassa ja Tuomiojakin kannatti että ei omaa ehdokasta vaan tukemaan Niinistöä.
Haatainen, Kyllönen ja Torvalds ovat täysin turhia ehdokkaita.

Äänestä

Haatainen puolsi vuosi sitten nelosolutta kauppaan. Nyt puhuu aivan muuta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Voimmakas-nainen kirjoitti:

Eilisessä vaalitentissä SDP:n Tuula Haataisella oli ylivoimaisesti tasapainoisin suoritus. Hän osasi sosiaaliasiat kaikkein parhaiten, ja puolusti pienen ihmisen asiaa koko ajan.

Silti täälläkään kukaan ei puolusta tai kannata SDP:tä tai Tuula Haataista, ihmettelen vaan että miksi? Ylen testissäkin oli jotakin vääristelyä, koska sielläkin väitettiin Haataisen olleen kaikkien aikojen huonoin presidenttiehdokas.
Tuo ei pidä alkuunkaan paikkaansa, Tuula on osaava na voimakas nainen, todella Tarja Halosen mantterlinperijä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu