Nyt kaikki KUNNOLLA, ja reippaasti SELVÄÄ...

ottamaan, sen epäselväksi / sekavaksi tehneen OLUEN, ja muun epäselväksi alkoholipitoisen, ottamisen ja muun sekavaksi / epäselväksi tehneen tekevän sijasta.

Että kaikki pikimmiten kiirusti, oikein jsuurin määrin sitä kaikille hyväksi TOTUUTTA etsimään ja sitä KOKO Totuutta peräänkuuluttelemaan. Ettei kukaan enää eksyisi,epävselvyyteen / suureen pimeyteen, ja JOUTUISI sinne! Voi itku ja hammasten kiristys, ikuisen hirveyden puolelle. Jonne joka päivä suuri määrä EPÄSELVÄSTI elviä, ns. hartaasti uskonnollisiakin, kukin SYYSTÄÄN (Raamatun UT opetusten ja ohjeiden vastaisesti eläminen ja toimiminen) joutuu!!

Joka päivä tiedotusvälineet niistä, syystä tuomioksi, pahaksi / kärmyksiksi ja valaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamuksista, joissa suuri määrä ihmisiä henkensäkin ennen aikaisesti menettää, Ja saa sitten sen ikuisuus osoitteen jonka on elämällään, sanoillaan ja teoillaan, ns. "tilannut" =ansainnut.

Jeesuksen nimessä... terveisin. Kaikesta pahasta ja väärästä, = Laittomuudesta / Lutattomuudesta ULOS kutsuttu.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Herännyt kirjoitti:

ottamaan, sen epäselväksi / sekavaksi tehneen OLUEN, ja muun epäselväksi alkoholipitoisen, ottamisen ja muun sekavaksi / epäselväksi tehneen tekevän sijasta.

Että kaikki pikimmiten kiirusti, oikein jsuurin määrin sitä kaikille hyväksi TOTUUTTA etsimään ja sitä KOKO Totuutta peräänkuuluttelemaan. Ettei kukaan enää eksyisi,epävselvyyteen / suureen pimeyteen, ja JOUTUISI sinne! Voi itku ja hammasten kiristys, ikuisen hirveyden puolelle. Jonne joka päivä suuri määrä EPÄSELVÄSTI elviä, ns. hartaasti uskonnollisiakin, kukin SYYSTÄÄN (Raamatun UT opetusten ja ohjeiden vastaisesti eläminen ja toimiminen) joutuu!!

Joka päivä tiedotusvälineet niistä, syystä tuomioksi, pahaksi / kärmyksiksi ja valaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamuksista, joissa suuri määrä ihmisiä henkensäkin ennen aikaisesti menettää, Ja saa sitten sen ikuisuus osoitteen jonka on elämällään, sanoillaan ja teoillaan, ns. "tilannut" =ansainnut.

Jeesuksen nimessä... terveisin. Kaikesta pahasta ja väärästä, = Laittomuudesta / Lutattomuudesta ULOS kutsuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu