Milloin Jeesus syntyi?

Näin joulun lähetessä on hyvä keskustella siitä, milloin Jeesus syntyi?

Useimpien nimeltään kristittyjen mielestä Jeesus on syntynyt 25. joulukuuta, mutta myös lehtimajanjuhlaa on pidetty Jeesuksen syntymän ajankohtana yhä useampien uskovien keskuudessa.

Minä vuonna Jeesus syntyi? Tästä on monia eri tulkintoja eikä konsensusta ole saavutettu. Väljän aikaraamin mukaan Jeesus on syntynyt 8 eKr - 6 jKr - useimpien mielestä 2-7 eKr.

Jotkut kieltävät kokonaan Jeesuksen historiallisuuden, mutta Uuden testamentin kirjeet ja evankeliumit ovat selvästi autenttisia, niin että niiden kirjoittajat ovat pitäneet totena ne asiat, joista ovat kirjoittaneet, ja Jeesuksen syntymä on yksi niistä asioista.

27

545

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sillä ei ole tietenkään kovin suurta merkitystä, milloin Jeesus tarkasti ottaen syttäen. Tärkeintä on se, että Jeesus syntyi ja että Jumala herätti hänet kuolleista.

      Näin siis syntiemme sovituksen ja pelastuksemme kannalta.

      Evankeliumin kannalta on toki tärkeää uskoa, että Jeesus syntyi ja eli niin kuin on kirjoitettu, joten jos joku ei usko Jeesuksen syntyneen suurin piirtein sinä aikana, johon Raamattu viittaa, niin hän ei usko evankeliumia.

    • PorTorah

      Sinä et voi käyttää nimimerkkinä Jahvea etkä Elohimia, koska ne ovat Jumalan nimiä. Sinun tulee tehdä heti parannus ja vaihtaa nimimerkkisi.

      Sitä paitsi Jahve ei ole oikein vokalisoitu. Alun perin se oli Jehova, kuten on Bibliassa, kuningas Jaakon käännöksissä ja masoreettijuutalaisten rabbien kirjoituksissa. Jehova ja Jeshua. Näin se on.

      • Nimeä Jahve on käytetty Jahven lähettämistä enkeleistä ja Nasaretilaisesta Jeesuksesta, vaikka he eivät ole kaiken luoneita kaikkivaltiaita Jumalia. Sana "Elohim" on yleisnimi, joka on suomeksi "Jumala" (jumala) ja sitä on käytetty kaikkivaltiaan Jumalan lisäksi enkeleistä, ihmisistä ja saatanasta. Sanayhdistelmää Jahve Elohim on käytetty vain Jahven enkelistä ja Jeesuksesta isän Jumalan lisäksi. Minä en ole kumpikaan heistä.

      • jahve.elohim kirjoitti:

        Nimeä Jahve on käytetty Jahven lähettämistä enkeleistä ja Nasaretilaisesta Jeesuksesta, vaikka he eivät ole kaiken luoneita kaikkivaltiaita Jumalia. Sana "Elohim" on yleisnimi, joka on suomeksi "Jumala" (jumala) ja sitä on käytetty kaikkivaltiaan Jumalan lisäksi enkeleistä, ihmisistä ja saatanasta. Sanayhdistelmää Jahve Elohim on käytetty vain Jahven enkelistä ja Jeesuksesta isän Jumalan lisäksi. Minä en ole kumpikaan heistä.

        Suomeksi siis nikkisi on Jehova.Jumala. Kutsut itseäsi Jumalaksi. Eikö se yhtään häiritse sinua?

      • toimeksisaaneena
        jahve.elohim kirjoitti:

        Nimeä Jahve on käytetty Jahven lähettämistä enkeleistä ja Nasaretilaisesta Jeesuksesta, vaikka he eivät ole kaiken luoneita kaikkivaltiaita Jumalia. Sana "Elohim" on yleisnimi, joka on suomeksi "Jumala" (jumala) ja sitä on käytetty kaikkivaltiaan Jumalan lisäksi enkeleistä, ihmisistä ja saatanasta. Sanayhdistelmää Jahve Elohim on käytetty vain Jahven enkelistä ja Jeesuksesta isän Jumalan lisäksi. Minä en ole kumpikaan heistä.

        Sain Pyhältä Hengeltä tehtäväksi ilmoittaa sinulle, ette saa syntejäsi anteeksi. Sinun on tämän jälkeen mahdoton pelastua taivaaseen. Kun koettelen sydämessäni kuulemaani ja vertaan sitä kirjoituksiisi, pidän selvänä, että saamani viesti oli oikea.

        Jh 20:21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Mt 12:36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

      • jotaintotuudesta
        toimeksisaaneena kirjoitti:

        Et saanut toimeksiantoa Herralta, koska kadotustuomion julistaminen tapahtuu kuoleman jälkeen ja YKSIN JEESUS lausuu tuomiot. Jeesus sanoo ETTEI tule kadotustuomiota lausua, muuten saa sellaisen itselleen. Uskova voi varoittaa väärästä tiestä mutta ei julistaa tuomioita toisille. Olet eksynyt seuraamaan toista "Jeesusta". Olet ymmärtänyt väärin esim. Joh. 20-luvun kohdan. Se liittyy siihen että jos ihminen ei ota vastaan Herran uskovan kautta puhumaa Sanaa ja Jeesusta, ei ihminen voi saada syntejänsäkään anteeksi. Ko. kohta siis liittyy siihen ottaako ihminen vastaan Jeesuksen vai ei. Se EI liity siihen että uskova päättäisi että nyt joku menee kadotukseen. Herra puhuu uskovien kautta ja muutenkin ihmisille ja jos ihmiset eivät ota vastaan Jeesusta, heidän syntinsä ovat pidätetyt. Tämän ihminen kuulee kuoleman jälkeen jolloin JEESUS lausuu tuomiot. Uskovalla ei ole valtaa sanoa että joku ei saisi syntejään anteeksi ja joutuu kadotukseen. Senhän Jeesus kieltää Sanassaan. Raamattu tulee ymmärtää! Nyt olet saatanan asialla julistamassa "kadotustuomioita" ihmisille, jonka Jeesus nimenomaan KIELTÄÄ. Uskovan tehtävä on puhua Jumalan Sanaa totuudessa mutta ei julistaa tuomioita. On ihmisen oma valinta ottaako vastaan Jeesuksen, Jumalan Sanan, vai ei. Pelastus on ihmisen ja Jeesuksen välinen asia.

      • ota.tämä.huomioon
        jotaintotuudesta kirjoitti:

        Olet ihan pihalla siitä, mitä Raamattu opettaa. Joh 20.-luvussa kerrotaan, että Pyhä Henki antoi apostoleille sellaisia tehtäviä, että heidän tulee kieltää syntien anteeksisaaminen. Pietarillekin tuli oikeus sitoa ja vapauttaa siten, että se pätee taivaan oviin asti.

        Raamattu kieltää tuomitsemasta omin päin. Edellä oleva henkilö kertoo saaneensa sanoman Pyhältä Hengeltä, joten silloin voi julistaa kiellon anteeksisaamisesta. Tämä on eri asia. Sinä pimahdit ja lähdit aukomaan päätäsi ilmoitusta vastaan. Tämä on niin farisealaista käytöstä.

        Kun katsoo, mitä kiellon saanut oli kirjoitellut, niin teki samaa syntiä, mitä Eeva teki paratiisissa. Halusi vähän maistaa Jumalan asemaa syömällä väärästä puusta. Tulikin karkotus paratiisista.

        Jumalan toimintatapa on julistaa profeettojensa kautta tuomioita, jotta Jumalaa pelättäisiin. Sinunkin pitäisi pelätä Jumalaa, ettet vain ala vastustamaan Pyhää Henkeä. Siitä voi saada todellakin sormilleen niin, että joutuu palamaan tulisessa järvessä ikuisia aikoja.

      • jotaintotuudesta
        ota.tämä.huomioon kirjoitti:

        Olet itse pihalla ja kiellät Jeesuksen käskyn siitä ETTEI tule kadotustuomiota lausua, muuten saa sellaisen itselleen.

    • Voihanvitalis

      On syntynyt ennen aikojen alkua. Sananl.8:22.

    • tietotuusjaelämä

      Paavi se määräsi että Jeesus syntyi 25 joulukuuta.

    • Raamatussa ei kerrota, mihin aikaan vuodesta Jeesus syntyi, joten on selvää, että meidän ei tule viettää hänen syntymäpäivää. Jos Jumala tahtoisi meidän kerran vuodessa viettävän Jeesuksen syntymäjuhlaa, hän olisi ilmoittanut ajankohdan Raamatussa ja Paavali kirjeissään kehoittaisi meitä viettämään tuota juhlaa. Mutta tiedämme varmasti, että Jeesus ei syntynyt joulukuussa, sillä paimenet eivät tuohon aikaan vuodesta olleet ulkona kedolla. Koko ajatus syntymäpäivän juhlimisesta on täysin vieras Raamatulle. Raamatussa ainoastaan pakanat Faarao ja Herodes viettävät syntymäpäiviään, ja molempien bileissä joku päätyy päätä lyhyemmäksi.

      Joulu on täysin pakanallinen ja maallinen juhla. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa omasta päästä keksiä juhlia. Jerobeam keksi omasta päästään juhlan, sen kaltaisen jota vietettiin Juudassa, eikä Jumala katsonut sitä hyvällä. Jumala ei riemastu siitä, että Herran määräämien juhla-aikojen sijaan vietämme omasta päästä keksimiämme juhlia.

    • fgdgdhd

      Jeesuksen nimeä ei pitäisi lausua turhaan, kuten niin paljon tehdään. Onkohan raskasta jouluakin onnettomuus siitä syystä, että hänen pyhää nimeään on pilkattu. Ei tietenkään toivota pahaa kenellekään, vaan hyvää. Itse en edes halua pistää nimimerkiksi Jumalan nimeä.

      • Huomaamme näistä raskasta joulua konserteista ja kaikesta muusta jouluhumbuukista, että jumalattomat pakanat rakastavat joulua. Miksi? Koska joulu ei ole Jumalan siunaama ja pyhittämä juhla, vaan se on tyystin pakanallinen juhla.

    • tietotuusjaelämä

      Se on ihmisten keksimä "juhla" jossa keppihevosena on Jeesus.

    • q.v

      Talvipäivänseisaus on ollut ihmisten juhla niin kauan kuin tähdistä on opittu katsomaan vuodenaikojen vaihtelut. Sillä on ollut vahva symbolinen merkitys, koska vuoden pimein kohta taittuu ja päivä alkaa pidentyä.

      Tähän ajankohtaan liitetään usein eri Jumalien juhlat, samoin kuin siihen myös liitetään niiden syntymäpäivät.

      Keisarillisen Rooman aikana siihen yhdistettiin viikon kestävä Saturnalia juhla, joka alkoi 17 pv ja loppui 23 pv.

    • Martti.Luther

      Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä ja me kristityt juhlimme sitä silloin.

      • Paitsi kun Jeesus ei syntynyt jouluna, eikä Raamatussa käsketä viettää hänen syntymäpäivää millään tavalla.

    • Kirjakääröt

      Jes.9:5 Biblia (1776). Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka hartioilla herraus on; ja hänen nimensä kutsutaan, Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Ijankaikkinen Isä, Rauhan päämies. Kirjoitetaan: iankaikkinen. Siis kuolematon kuoli. 1Tim.6:16.

    • betlehemissä

      Jesajankirja53. Rangaistus oli hänen päällään ristillä. Nythän on niin että jumalaton on pahantekijä. Raamatun mukaan oikea jumalanpalvelus on huolehtia leskistä ja köyhistä Jesaja58 vai oliko jere 58. Yhwh on lyhenne luojan nimestä tai sebaot. Mutta kun messias jo tuli. Jeesus Nasaretilainen juutalaisten kuningas. Kukaan ei pakota teitä pelastumaan peite silmillä. Pilkkaajat joutuu omaan paikkaansa kuolemansa jälkeen. Tervemenoa. Jeesus syntyi Keisari Augustuksen aikana kun kansa pantiin verolle. Historian faktaa.

    • AamukahviaKohtaKeitän

      Kyllä tässä nyt tarvittais varmaan jotain Raamattuun etäisesti nojaavaa harhaista numerologiaa, muuten hulluntailaiset ei voi harkitaan Jeesuksesta välittämistä jouluna?

    • äitykkä

      Meille aikoinaan uskonnon lehtori kertoi Jeesuksen syntyneen loka-marraskuun vaihteessa.Mikäli Jeesus kuoli 33,5 vuotiaana,se tuntuisi uskottavalta.

    • yksiuskova

      Jeesus ei syntynyt katolisen kirkon määrittelemänä ajankohtana. Mutta monet uskovat haluavat kynsin ja hampain pitää kiinni katolisen kirkon eksyttävästä juhlasta. Jeesus ei koskaan käskenyt näin viettää Hänen maan päälle tuloaan. Jos ottaa osaa joulun viettoon, kumartaa katolista kirkkoa (lue: porttokirkkoa). Näin se vaan on. Tehkää parannus.

    • tietotuusjaelämä
    • Lue
    • q.v

      Talvipäivänseisaus on 21-22 joulukuuta. Tämä on tuhansia (ellei kymmeniä tuhansia) vuosia tunnettu juhla, jossa ihmiset ovat juhlineet vuoden pimeimmän hetken taittumista ja uuden vuoden alkua.

      Roomalaisilla tämä juhla tunnettiin Saturnaliana. Se aika vuodesta oli myös lukemattomien jumaluuksien keksitty syntymäpäivä. Kyse on symbolisesta hetkestä, kun pimeys taittuu ja uuden kesän ja sadon odotus alkaa. Luonnollisesti kyse on perinteisesti yhdestä suurimmista vuodenaikaan sidotusta juhlasta. Kuten syys tai kesäpäiväntasauksetkin ovat osaltaan.

      Se miten tämä liittyy kristinuskoon on varsin selvää. Koska kyse oli perinteisestä juhlasta ja tuli tilanne, jossa kristinuskosta tehtiin vallitseva valtakunnan ainoa sallittu uskonto niin vanhat pakanalliset juhlat saivat kristinuskoon liittyvän sävyn.

      Juhlittu jumaluus vain vaihdettiin toiseen, ei sen kummempaa.

    • Koska Raamattu ei kerro meille, mihin aikaan vuodesta Jeesus syntyi, on täysin selvää, että meidän ei tule juhlia hänen syntymäpäiväänsä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2564
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1162
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1138
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      82
      936
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      725
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      721
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      690
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      54
      623
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      614
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      603
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      594
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      564
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe