Missä on nykykeskustan Alkiolaisuus ?

Ennen vaaleja Juhakin ratsasti sillä.

Ei kyllä opsikelijoille annettujen lupausten pettäminen ja köyhien kyykyttäminen kun rikkaille jaetaan samanaikaisesti ole yhtään alkiolaisella linjalla.

Viimeksi tämä ralkoholin lisämyynnin tuonti ruokakauppoihin ja myytävän alkoholiprosentin nosto aiheuttaa suurta vahinkoa nuorison ja suurkuluttajien terveydelle ja aiheuttaa perheitten hajoamista, väkivaltarikosten kasvua ja uusia suurkuluttajia.

Lisäksi ennustetaan että nelosoluen hinta veronkortuksesta huolimatta laskee aiheuttaen syöksykierremäisesti isääntyviä ongelmia.
30285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Olen tähän asti vuosikymmeniä äänestänyt uskollisesti.
Nyt olen tienhaarassa keskusta on hukannut perustuksensa.
Seuraaviin vaaleihin suhtaudun hyvin kriittisesti.
Kuulin aikuisen lapseni kannan erääseen asiaan ja en yrittänyt
häntä neuvoa, koska minulla ei ollut perusteita.
Tämän hallituksen aikana vuosikymmenien työuran jälkeen
kohdalleni on osunut ainakin viisi heikennystä -se on liikaa
pienelle ihmiselle, jonka työkyky on rajallinen.

Äänestä

Keskustaa on arvosteltu alkiolaisuuden hävittämisestä vuosikymmeniä, heti Santeri Alkion kuolemasta lähtien. Tosin kukaan ei muista, mitä kaikkea siitä on hävinnyt, sillä olennaista ei olekaan itse asia, vaan alkiolaisuuteen liittyvä vahva yleinen, positiivinen brändi.

Kuitenkaan edes Alkion aikainen Maalaisliitto ei ollut ohjelmallisesti yhtenäinen puolue, joka olisi kulkenut raiteilla kuin juna. Eri toimijat ovat painottaneet eri asioita ja erilaisilla strategioilla keskinäiseen nokitteluun asti.

Äänestä
  • Ja Suomen Kansaa voidaan arvostella siitä ettei se ole hävittänyt Maalaisliitto-Keskustaa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ja Suomen Kansaa voidaan arvostella siitä ettei se ole hävittänyt Maalaisliitto-Keskustaa.

    Aika hyvin monet muistavat Suomen keskustan entisen nimen. Keskusta on ollut Suomelle hyvä, mutta on tehnyt onnistumisten lisäksi Sipilän hallituksessa osin kaistapäistä politiikkaa. Punavihreitä tai kokoomusta en kuitenkaan jatkossakaan äänestä.

    Äänestä

  • tjjs kirjoitti:

    Onhan se Maalaisliitto-Keskusta ollut hyvä. Ajanut keinotekoista haja-asutus ja aluetukiaispolitiikkaa jolla on hidastettu maamme kehitystä.
    Seuraava hallitus tullaan muodostamaan edistyksellisten Kokoomuksen-RKP:n-Vihreiden ja Vasemmistoliiton varaan.

    Aika outoa olla niin helvetin kaupungistumismyönteinen ja vannoa sen nimeen, vaikka meillä on vain yksi kansanväliset "mität täyttävä" pikkukaupunki - Helsinki.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Aika outoa olla niin helvetin kaupungistumismyönteinen ja vannoa sen nimeen, vaikka meillä on vain yksi kansanväliset "mität täyttävä" pikkukaupunki - Helsinki.

    Se nyt on maailman megatrendi jolle emme mitään voi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Se nyt on maailman megatrendi jolle emme mitään voi.

    Ehkäpä niin, mutta aika hölmöä ajaa trendiä, johon ei ole resursseja.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Onhan se Maalaisliitto-Keskusta ollut hyvä. Ajanut keinotekoista haja-asutus ja aluetukiaispolitiikkaa jolla on hidastettu maamme kehitystä.
    Seuraava hallitus tullaan muodostamaan edistyksellisten Kokoomuksen-RKP:n-Vihreiden ja Vasemmistoliiton varaan.

    Keskusta on ollut ihmisten puolella, mutta oikeistodemarit ei näköjään sitä osaa/halua/ymmärrä arvostaa.

    Äänestä

  • 67k56 kirjoitti:

    Siitä kyllä jonkinvarran jo aikaa, ei Sipilän aikana ole tuollaista "ihmisystävällisyyttä" ollut havaittavissa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Se nyt on maailman megatrendi jolle emme mitään voi.

    Kyseessä ei ole luonnonlaki, joten sille kyllä periaatteessa on jotain tehtävissä, jos niin halutaan.

    Äänestä

  • Korpikommunisti kirjoitti:

    Miksi pitäisi haluta. Kaupungistuminen on aina merkinnyt edistystä, avarakatseista ajattelua ja suvaitsevaisuutta.

    Äänestä

  • 67k56 kirjoitti:

    Keskusta on ollut ihmisten puolella, mutta oikeistodemarit ei näköjään sitä osaa/halua/ymmärrä arvostaa.

    Kaupunkien ihmisten puolella se ei koskaan ole ollut. Näkee sen kannatuksesta Helsingissä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kaupunkien ihmisten puolella se ei koskaan ole ollut. Näkee sen kannatuksesta Helsingissä.

    PS. Jos on markkinatalouden puolella on myös ihmisten puolella.

    Nimimerkki syyllistyy naiiviin ajatusvirheeseen, että kaupunkien ja maaseudun edut olisivat vastakkaiset. Kumpikin tarvitsee toisiaan. Onneksi monet ihmiset osaavat ajatella laaja-alaisemmin.

    Viime eduskuntavaaleissa Keskusta olí suurin puolue mm. Oulussa, Kuopiossa, Joensuussa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Vai luuletko ettei nuo paikkakunnat ole kaupunkeja? Voin kertoa että ne ovat.

    Paras kombo muodostuu läntisestä sekamarkkinataloudesta, jota on pitkään Suomessa ja muissa länsimaissa erilaisin maittaisin painotuksin harjoitettu.

    Eivät ne vastakkaiset olekkaan. Silloin kun kaupunkien kehittäminen on ensisijaista. Kaupungit elättävät maaseudun. Suomessa ei oikeista kaupunkeja tällä hetkellä ole Pääkaupunkiseudun lisäksi kuin Tampere. Sielläkään keskusta ei ole juhlinut vaan Aseveliakseli on hoitanut asita.

    Äänestä

  • Komboo kirjoitti:

    Paras kombo muodostuu läntisestä sekamarkkinataloudesta, jota on pitkään Suomessa ja muissa länsimaissa erilaisin maittaisin painotuksin harjoitettu.

    Valitettavasti tuon sekamarkkinatalouden tai "kolmannen tien" aika meni jo 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Keynesin oppien valtiovallan vahvasta puuttumisesta talouden toimintaan osoittautuessa virheellisiksi.
    Markkinatalouden päämäärä ei olekaan oikeudenmukaisuus vaan oikeudenmukaisuus toteutuu markkinatalouden toiminnassa itsessään.
    Hyvinvointivaltion tehtävä ei ole olla keskiluokan tulonsiirtoautomaatti.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ja Suomen Kansaa voidaan arvostella siitä ettei se ole hävittänyt Maalaisliitto-Keskustaa.

    Demareita voidaan arvostella, että se Tannerista huolimatta hävittänyt karjalaisia.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Eivät ne vastakkaiset olekkaan. Silloin kun kaupunkien kehittäminen on ensisijaista. Kaupungit elättävät maaseudun. Suomessa ei oikeista kaupunkeja tällä hetkellä ole Pääkaupunkiseudun lisäksi kuin Tampere. Sielläkään keskusta ei ole juhlinut vaan Aseveliakseli on hoitanut asita.

    "Kaupungit elättävät maaseudun."

    Ruualla kaikki viime kädessä elävät, sen ovat ihmiset tuottaneet tai muuten hankkineet kalastamalla, sienestämällä jne. ruokapöytään.

    Helsingissä ei tuottamassa toiminnassa kuin muutama prosentti väestöstä. Muut siirtelevät papereita. Maakunnat elättävät hesaloiset.

    Äänestä

  • gäogää kirjoitti:

    "Kaupungit elättävät maaseudun."

    Ruualla kaikki viime kädessä elävät, sen ovat ihmiset tuottaneet tai muuten hankkineet kalastamalla, sienestämällä jne. ruokapöytään.

    Ai. Minä ostan ruokani rahalla kaupasta. Ihan samanlainen kulutushyödyke kuin mikä tahansa muukin.

    Äänestä

  • faktaa.pukkaa kirjoitti:

    Helsingissä ei tuottamassa toiminnassa kuin muutama prosentti väestöstä. Muut siirtelevät papereita. Maakunnat elättävät hesaloiset.

    Ja maaseutu elää tukiaistenb varassa. Sekö on sitä tuottavaa toimintaa?

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Valitettavasti tuon sekamarkkinatalouden tai "kolmannen tien" aika meni jo 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Keynesin oppien valtiovallan vahvasta puuttumisesta talouden toimintaan osoittautuessa virheellisiksi.
    Markkinatalouden päämäärä ei olekaan oikeudenmukaisuus vaan oikeudenmukaisuus toteutuu markkinatalouden toiminnassa itsessään.
    Hyvinvointivaltion tehtävä ei ole olla keskiluokan tulonsiirtoautomaatti.

    Suomessa on edelleen laaja konsensus vahvan julkisen sektorin säilyttämisen puolesta. Vihreät nousee 15-20 prosentin voimalla seuraavaan hallitukseen ja perustulo laajenee.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ja maaseutu elää tukiaistenb varassa. Sekö on sitä tuottavaa toimintaa?

    Ei sen tarvitsekaan olla kannattavaa. Pääasia että ruoka tuotetaan, huoltovarmuus pelaa ja maaseudullakin voi elää, rakastaa, tehdä töitä ja kuolla.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ai. Minä ostan ruokani rahalla kaupasta. Ihan samanlainen kulutushyödyke kuin mikä tahansa muukin.

    Onneksi useimmat ihmiset tietävät ettei noin ole ja ymmärrät kyllä itsekin, vaikka yrität esittää ettet ymmärrä.

    Äänestä

  • Ex-ex-työtön kirjoitti:

    Onneksi useimmat ihmiset tietävät ettei noin ole ja ymmärrät kyllä itsekin, vaikka yrität esittää ettet ymmärrä.

    Miten niin. En minä erikseen minkään muunkaan kulutushyödykkeen valmistajaa kiitä. Riittää kun maksan siitä kauppiaalle. Jos joku haluaa elää luontaistaloudessa niin siitä vaan.

    Äänestä

  • Mutakuono kirjoitti:

    Ei sen tarvitsekaan olla kannattavaa. Pääasia että ruoka tuotetaan, huoltovarmuus pelaa ja maaseudullakin voi elää, rakastaa, tehdä töitä ja kuolla.

    Kyllä maaseudulla voi elää kunhan tekee sen omalla kustannuksellaan. Markkinataloudessa ei voi olla kannattamatonta toimintaa. Ruoan voi ostaa halvemmalla ulkomailta.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kyllä maaseudulla voi elää kunhan tekee sen omalla kustannuksellaan. Markkinataloudessa ei voi olla kannattamatonta toimintaa. Ruoan voi ostaa halvemmalla ulkomailta.

    Aika moni elää tänäkin päivänä maaseudulla omalla kustannuksellaan ja samaan aikaan moni loisii kaupungeissa sosiaaliturvalla. Tuleva sinipunahallituskin tulee tukemaan maataloutta -pidät siitä tai et.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Miten niin. En minä erikseen minkään muunkaan kulutushyödykkeen valmistajaa kiitä. Riittää kun maksan siitä kauppiaalle. Jos joku haluaa elää luontaistaloudessa niin siitä vaan.

    Miten niin.

    Jos käyttää rahansa esim. vain kondomeihin, sähköön, vaatteisiin ja kirjoihin, niin kuolee nälkään, jos ei saa ilmaisia lounaita. Ei ole siis samanlainen hyödyke kyseessä vaan ehdoton välttämättömyyshyödyke, jota yhteiskunnassa on parhaaksi katsottu tarkastella eri kriteerein. Orpo ja Rinne "haaskaavat" tulevassa hallituksessa verorahat kansalliseen maataloustukeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OulunPasuuna kirjoitti:

Ennen vaaleja Juhakin ratsasti sillä.

Ei kyllä opsikelijoille annettujen lupausten pettäminen ja köyhien kyykyttäminen kun rikkaille jaetaan samanaikaisesti ole yhtään alkiolaisella linjalla.

Viimeksi tämä ralkoholin lisämyynnin tuonti ruokakauppoihin ja myytävän alkoholiprosentin nosto aiheuttaa suurta vahinkoa nuorison ja suurkuluttajien terveydelle ja aiheuttaa perheitten hajoamista, väkivaltarikosten kasvua ja uusia suurkuluttajia.

Lisäksi ennustetaan että nelosoluen hinta veronkortuksesta huolimatta laskee aiheuttaen syöksykierremäisesti isääntyviä ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu