Maastamuutto on ollut ilmiö satoja vuosia

Hanko on toiminut maastamuuttajien lähtöpaikkana satoja vuosia. Talvisin auki pysynyt satama on mahdollistanut matkustamisen Suomesta Hangon kautta myös talvella. Talvella tuli tänne myös enemmän tuontia samaisesta syystä. Hanko oli vilkkaimmillaan talvisesongin aikana, Laivat viipyivät satamassa, merimiehet kapakoissa ja maastamuuttajat majoituksissa.

Nykyinen talvisesonki on kovin kolkon näköinen viimoineen, mustan maan peittämä, sateinen tyhjyys. Ei ole Maretissa tai silloisessa Grönassa juhlivia merimiehiä. Ei ole turisteja, Ei ole kuin tyhjät kadut. Mahdollisuuksien Hanko on muuttunut. Aika kuluu, tavat muuttuvat. Voin vienti ja maasta muuttavat turistivirrat hupenivat. Tuli jäänmurtajat. Tuli vahvempirakenteiset laivat, jotka pärjäävät jäissäkin itsekseen. Tuli autotuonti. Mene ja tiedä tuleeko Hangosta koskaan enää tai jo ensi vuosikymmenellä myös mustan talven turistikeidas? Onko talvisesonki vain historiaa?

Kaunis historia. Kauniita muistoja. Muistojen muovaama Hanko.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ferdinandinaikaan kirjoitti:

Hanko on toiminut maastamuuttajien lähtöpaikkana satoja vuosia. Talvisin auki pysynyt satama on mahdollistanut matkustamisen Suomesta Hangon kautta myös talvella. Talvella tuli tänne myös enemmän tuontia samaisesta syystä. Hanko oli vilkkaimmillaan talvisesongin aikana, Laivat viipyivät satamassa, merimiehet kapakoissa ja maastamuuttajat majoituksissa.

Nykyinen talvisesonki on kovin kolkon näköinen viimoineen, mustan maan peittämä, sateinen tyhjyys. Ei ole Maretissa tai silloisessa Grönassa juhlivia merimiehiä. Ei ole turisteja, Ei ole kuin tyhjät kadut. Mahdollisuuksien Hanko on muuttunut. Aika kuluu, tavat muuttuvat. Voin vienti ja maasta muuttavat turistivirrat hupenivat. Tuli jäänmurtajat. Tuli vahvempirakenteiset laivat, jotka pärjäävät jäissäkin itsekseen. Tuli autotuonti. Mene ja tiedä tuleeko Hangosta koskaan enää tai jo ensi vuosikymmenellä myös mustan talven turistikeidas? Onko talvisesonki vain historiaa?

Kaunis historia. Kauniita muistoja. Muistojen muovaama Hanko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu