Suomen olisi parasta erota EU:sta ja EMU:sta, kuten Iso-Briannia. (EMU:unhan britit eivät koskaan kuuluneetkaan - saivat pitää Punnan valuuttanaan)
Suomen Markka on enää historiaa.
Ruotsinvallan aikaan Suomessa oli valuuttana riikintaalerit ja plootut, kai kruunutkin
Vasta Venäjänvallan aikaan Suomen Suurruhtinaskunta sai ottaa käyttöön oman valuutan, Suomen Markan, oman postilaitoksen postimerkkeineen, yliopistolaitoksen ja suomenkielisen koululaitoksen.
Luotiin Suomi ja suomalaisuus, jota Ruotsinvallan alla ei olisi koskaan pystytty luomaan.
Ruotsinvallan alla Suomenniemestä olisi tullut Itä-Ruotsin kehitysalue kummalisine asukkaineen, jotka mongertavat jotain slaavilaista Volgan mutkan ugrien äännekieltä.
Siksi ensimmäinen vaihe itsenäistymisessä oli päästä eroon Ruotsista.
Toinen vaihe oli päästä eroon Venäjästä.
Kolmas vaihe oli päästä eroon Natsi-Saksasta.
Neljäs vaihe oli päästä eroon Neuvostoliitosta ja Varsovan liitosta.
VIides vaihe on päästä eroon isäntämaasopimuksesta, EU:sta ja EMU:sta, saavuttaa ITSENÄISYYS, VAPAUS, RIIPPUMATTOMUUS ja PUOLUEETTOMUUS!
Suomen olisi parasta erota EU:sta ja EMU:sta
36
292
Vastaukset
- Yuauu
Juu ehdottomasti. Ja sen jälkeen mennään rahaliittoon Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa..... :D
- fartsgas
Lue aloitus uudestaan: "ITSENÄISYYS, VAPAUS, RIIPPUMATTOMUUS ja PUOLUEETTOMUUS!"
Sinä ja sinun Pohjois-Korea. - tuiTuituiTui
fartsgas kirjoitti:
Lue aloitus uudestaan: "ITSENÄISYYS, VAPAUS, RIIPPUMATTOMUUS ja PUOLUEETTOMUUS!"
Sinä ja sinun Pohjois-Korea.Kaikki ihmiset, valtiot , yhteisöt ovat riippuvaisia toisistaan. Albania yritti olla riippumaton ja ”itsenäinen”. Lopputuloksen me kaikki tiedämme. Mitä vahvemmat kumppanit, sitä vahvempi ja ITSENÄISEMPI valtio.
- TurhaLuopio
Englannin BREXIT on ollut koko matkan yhtä suurta epäonnistumista!
Jos toveri Taika-Gin jotakin suosittelee niin tiedämme, että se AINAKAAN ei ole Suomen edun mukaista!- suomalalalaa
Ihmisen tulee raataa kuin yankee, olla tyytyväinen kuin kiinalainen, hienostunut kuin parisilainen; hänen tulee käyttää aikansa ruuan pureksimiseen ja kaikkeen mahdolliseen muuhun; tulee istua kotona lieden ääressä päivätyön jälkeen ja olla ulkona seitsemän kertaa viikossa, tulee olla rauhanystävä ja vegetariaani ja polkupyöräilijä ja amatöörivalokuvaaja ja esitelmäinpitäjä ja yksi maan hiljaisista
- GinOnLuihuLakeija
Englannin BREXIT on ollut koko matkan yhtä suurta epäonnistumista!
Jos toveri Taika-Gin jotakin suosittelee niin tiedämme, että se AINAKAAN ei ole Suomen edun mukaista! - YIaauu
Näin on hyvä yuauu . Suomen olisi parempi LIITTYÄ VENÄJÄN ja vaikka Pohjois-Korean kanssa. Meillä olisi paljon turvallisempi olla. Mutta sinä hyvä Yuauu kukkahattu suvakki kenties homokin? Pelkäät että itsesi tähden ja sinun kaltaisesi RUNKKARIT teloitettaisiin. Mikä olisi vain hyvä.
- Taesto-vaenaa
Suomi olisi selvinnyt 2008 jenkkien Leemann-brothersien talouskuplan aiheuttamasta kriisistä parilla pienellä devalvaatiolla, jos Suomen valuutta olisi ollut Markka.
Mutta kun ei ollut, Suomi joutui euronsa kanssa hallitsemattomaan sisäiseen "devalvaatioon": Elintason alentamiseen, työttömyyteen ja palveluiden leikkaamiseen.
Ainoat Euroopan maat, jotka eivät kärsineet, olivat tietenkin EU:n ulkopuolelle jättäytynyt Norja ja valuuttaunioniin kuulumattomat Iso Britannia ja Ruotsi. Myöskään Saksa ei vahvan taloutensa vuoksi kärsinyt. Mutta Suomi, Kreikka ja Espanja EU:n apukoululaisina maksoivat katkerat lunnaat- Ruxit
No mut onneksi Venäjällä on kaikki paremmin!!! Hah, hah, haa...! :-D
- turha_pelko
Taesto-vaenaa on oikeassa. Natokriikut pelkää Suomen itsenäisyyttä, kun ne luulee, että Suomi olisi jotenkin Venäjän vallassa itsenäisenä ollessaan.
- HorstWessel
Tiltujen ei kannata vatvoa enään mitään EU:sta tai EMU:sta. Sopimukset tehtiin länsivaltioiden kanssa ministeritasolla, koska Suomen juntti-tuulipukukansa crockseissaan on liian tyhmää päättämään asioista, joista se ei itse mitään ymmärrä!
Suomen ulkopolitiikasta ei päätetetä karaokebaareissa eikä eläkeläisten toriparlamenteissa.
Kansanedustajista on muodostettu Suomen hallitus, jossa yhdistyy sekä äly, että lahjakkuus päättää Suomen asioista paremmin kuin junttirahvaan.
Suomessa vallitsee edustuksellinen demokratia. Kansa päättää edustajat ja edustajat tekevät varsinaiset päätökset ja pulinat pois!
EU:sta, EMU:sta ja Natosta päättämiseen ei rahvaan kompetenssi riitä. Asiasta saavat päättää viisaamma!
Ltn Lammion sanoin: "Tämä ei ole mikään puna-armeija, jossa johtajat valitaan huutoäänestyksellä!"- Anonyymi
Hyvä kommentti, saat olla ylpeä tietämyksestäsi. Haluan kuitenkin huomauttaa, että Suomi otettiin EU:hun ja EMU:n kuin avioton lapsi. "Saat olla mukana, mutta pysy hiljaa". Niin Suomi on sitten tehnytkin. Maksanut "viikkorahoistaan" sen, minkä on kyennyt ja vähän enemmänkin, kun on "armosta mukana".
Itsenäisyys tarkoittaa tasavertaisuutta. Oikeutta olla eri mieltä ja silti tulla kuulluksi. Vapaus on päättää omista asioistaan eikä nöyristellä ketään. Nämä on merkittäviä asioita ihmisen itsetunnolle.
Itsenäisenä ja vapaana yksilönä katson oikeudekseni esittää mielipiteeni ilman mitään luokittelua.
- SääliäSatasella
Ja taas tämä wannabe Väyrynen lykkää rommelia tarjouskalsareiden täydeltä, ei ole reppanalla mitään käryä siitä kuinka maailma on muuttunut viimeisen 200 vuoden aikana.
Noi jutut olisi ihan hauskoja, jos ei niistä paistaisi läpi pienen vähäpäisen peikon aito usko utopiaan. - SääliäSatasella
Ja taas tämä wannabe Väyrynen lykkää rommelia tarjouskalsareiden täydeltä, ei ole reppanalla mitään käryä siitä kuinka maailma on muuttunut viimeisen 200 vuoden aikana.
Noi jutut olisi ihan hauskoja, jos ei niistä paistaisi läpi pienen vähäpäisen peikon aito usko utopiaan. - SBOSS
Punapeikon märät päiväunet Suomi venäjän liittolaisena jäi johonkin 1900luvulle ja hyvä niin
- Oksasen_valinta
Katsotaan nyt ensin, miten Englannille käy.
- Topra_Huja
Pressanvaalitentissä Pave ownasi Salen 6-0!
Suomi meni EMU:un perustuslain vastaisesti. Niinistö ja Lipponen vain ilmoittivat kansalle, että se on menoa nyt!
Persoonana en pidä Pavesta pätkääkään, mutta silti Pavr on oikeassa! Pressanvaalit eivät olekaan mitkään missikisat, kuten huomasimme jo Haloskan tultua valituksi.- PateFloppaa
Menestys on katsojan silmässä! Minun silmääni Pate häviää kaikki kamppailunsa 6 - 0 ja ero sen kuin kasvaa!
Persoonana en pidä Patesta pätkääkään, mutta silti Patte on AINA väärässä ja menneisyyden YYA-reliikki!
- EikoskaanNATOON
Ottaisikohan Trump Suomen uudeksi osavaltioksi ilman, että pitäisi koskaan liittyä siihen vitun urpojen sotahullujen NATOON!!! Ei koskaan NATOON!!! Taas yksi Putinin trolleista on päässyt Suomeen!
- TiltunTyhmyysKukkii
"Sotahullluun Natoon"?
Koko olemassaolonsa aikana vuodesta 1949 lähtien Nato on käynyt vain kaksi lyhyttä ja voitollista ilmasotaa (Kosovo, Libya)! Maasotia se ei ole käynyt laisinkaan!
Ei vaikuta kovinkaan 'sotahullulta'?
- OikeaSijoitus
Suomen olisi parasta erota avaajasta eli toveri Ginistä ja lähettää hänet viruksen tapaan suljetussa ja sinetöidyssä laaatikossa Uralille:-D
Eiköhän Kolyman kaivoksesta löytyisi joku tyhjiin kaluttu perä, johon Tavarish Taika-Kylpyöljyn voisi loppusijoittaa, kun Frenkelin radan penkka on nyt umpijäässä ja kaivaminen lienee työlästä. ;-)
IMHO.- Anonyymi
44.Div kirjoitti:
Eiköhän Kolyman kaivoksesta löytyisi joku tyhjiin kaluttu perä, johon Tavarish Taika-Kylpyöljyn voisi loppusijoittaa, kun Frenkelin radan penkka on nyt umpijäässä ja kaivaminen lienee työlästä. ;-)
IMHO.Miks sulla on niin monta nimimerkkiä?
- Sven_Tuuva
En ole koskaan ymmärtänyt globaalisaation tai kansainvälisen integraation onnea tai autuutta.
Suomi pärjäisi ihan hyvin eristäytyneenä muusta maailmasta, ja olisihan se ihan mukakaakin. Internetin pornosivujen sijaan voisi käydä vetämässä kuivat vanhojen Jallujen tai Rattojen kuville tunkion takana niinkuin silloin ennen.
Venäjä ei olisi kiinnostunut Suomesta vähääkään, koska täällä ei olisi mitään kiinnostavaa. USA vielä vähemmän.
Suomen viljeltävä pinta-ala riittäisi hyvin ravinnontuotantoon, jos vielä entiset pakettipellot otettaisiin tuotantoon.
Lehmiä on ainakin Savossa, Pohjannaalla ja Pohjois-Karjalassa enemmän kuin ihmisiä ja sikoja myös!
Impivaara here I come! Fuck off Nato, EU, EMU & Russia!"Venäjä ei olisi kiinnostunut Suomesta vähääkään, koska täällä ei olisi mitään kiinnostavaa. USA vielä vähemmän."
Viestisi oli tietysti vitsi, mutta Venäjä on kiinnostunut Suomen alueista, koska kyetäkseen valtaamaan Baltian ja säilyttääkseen valtauksensa siellä, se tarvitsee Suomen rannikoita ja saaristoja. Olisimme siis joka tapauksessa Venäjän sotavoimien kohde, jos Venäjä erehtyisi hyökkäämään NATO:on alueelle.- Stahanov
Korkeintaan Venäjä on kiinnostunut Suomen lämpimistä asunnoista, joissa on vesijohdot tulevalle ja menevälle vedelle, sähköliedet, vesivessat sekä hissit.
Suomessa on lämmin, hyvä asunto yli 5 miljoonalle asukille.
Venäjällä on saman verran asunnottomia.
Venäjää voisi kiinnostaa vaihtokauppa:
Neutronipommilla Suomen asukit vainajiksi (Tosin siinä menisi Suomen fauna ja floora, eli jonkin aikaa veisi, että lehmät, possut ja hyönteisetkin palaisivat)
Toinen vaihtoehto olisi tappaa suomalaiset.perinteisin keinoin ampumalla. Zyklon-B-kaasua veli venäläinen ei osaisi käyttää.
Junakuljetukset Siperiaan, voisi toimia.
Mutta siltikään ei! Venäjä ei ratkaise kansansa köyhyttä riistämällä naapureitaan. Suuri osa venäläisistä tahtoo Neuvostoliiton paluuta ja Neuvostoliiton entisiä rajoja! - Malenkov
"Suuri osa venäläisistä tahtoo Neuvostoliiton paluuta ja Neuvostoliiton entisiä rajoja!"
Tuskinpa suurin osa! Venäläiset ovat nauttineet vapaudesta ja puolueettomasta tiedosta jo liki 30 vuoden ajan. Osa on nähnyt pyramidit ja Eiffeltornit ym ulkomaailman!
On turha luulla, että heidät voisi palauttaa entisen kaltaiseen vankiiaan ja kurjuuteen ja samalla vakuutella, että jos meillä menee huonosti on muualla vielä huonommin!
Henki on päässyt pullosta eikä enää sinne palaa! Malenkov kirjoitti:
"Suuri osa venäläisistä tahtoo Neuvostoliiton paluuta ja Neuvostoliiton entisiä rajoja!"
Tuskinpa suurin osa! Venäläiset ovat nauttineet vapaudesta ja puolueettomasta tiedosta jo liki 30 vuoden ajan. Osa on nähnyt pyramidit ja Eiffeltornit ym ulkomaailman!
On turha luulla, että heidät voisi palauttaa entisen kaltaiseen vankiiaan ja kurjuuteen ja samalla vakuutella, että jos meillä menee huonosti on muualla vielä huonommin!
Henki on päässyt pullosta eikä enää sinne palaa!"Tuskinpa suurin osa! Venäläiset ovat nauttineet vapaudesta ja puolueettomasta tiedosta jo liki 30 vuoden ajan. Osa on nähnyt pyramidit ja Eiffeltornit ym ulkomaailman!
On turha luulla, että heidät voisi palauttaa entisen kaltaiseen vankiiaan ja kurjuuteen ja samalla vakuutella, että jos meillä menee huonosti on muualla vielä huonommin!
Henki on päässyt pullosta eikä enää sinne palaa!"
Ikävä kyllä Putinin propaganda on tehnyt venäläistenkin keskuudessa tehtävänsä ja Venäjän Levada Centerin uusimman mielipidetiedustelun mukaan 58% venäläisistä pitää Neuvostoliiton hajoamista valtettavana, kuten Putinkin.- SBOSSS
Juttusi ovat perseestä, en muuta sano....sinulle tämä onkin ammatti, muuten sitä on mahdoton ymmärtää?
Kertakaikkiaan juttu jutun jälkeen on niin kieroutunutta, ettei siihen enää viitsi edes ottaa kantaa....kuvitteletko voittavasi jotain....muuta kuin sen että karkoitat kaikki asialliset palstalta? - SeAvarakatseinen
SBOSSS kirjoitti:
Juttusi ovat perseestä, en muuta sano....sinulle tämä onkin ammatti, muuten sitä on mahdoton ymmärtää?
Kertakaikkiaan juttu jutun jälkeen on niin kieroutunutta, ettei siihen enää viitsi edes ottaa kantaa....kuvitteletko voittavasi jotain....muuta kuin sen että karkoitat kaikki asialliset palstalta?Ja näin asiallista on keskustelu heti kun joku on kanssasi eri mieltä.
Tiedätkö että kun oikeat ihmiset viettivät joulua perheen ja läheisten kanssa niin sinä kiukuttelit palstalla yötä-päivää kymmenillä eri nimimerkeillä, ei siis mikään ihme että olet noin katkera.
Tuokin selvisi pikaisella vilkaisulla joulun ajan kirjoitteluun.
Minulle tuli oikeastaan varsin hyvä mieli kun huomasin kuinka oikeassa olen ollut sinusta koko ajan, sinua pidetään yleisesti niin sairaana kusipäänä ettei sinua kukaan siedä, ei edes jouluna.
Ja sinähän se yrität karkottaa palstalta kaikki asialliset vain olemalla oma itsesi, niin huono ja vastenmielinen sinä olet.
Siksi tuo sinun kurjuutesi kaikkia niin ilahduttaakin. SBOSSS kirjoitti:
Juttusi ovat perseestä, en muuta sano....sinulle tämä onkin ammatti, muuten sitä on mahdoton ymmärtää?
Kertakaikkiaan juttu jutun jälkeen on niin kieroutunutta, ettei siihen enää viitsi edes ottaa kantaa....kuvitteletko voittavasi jotain....muuta kuin sen että karkoitat kaikki asialliset palstalta?"Juttusi ovat perseestä, en muuta sano....sinulle tämä onkin ammatti, muuten sitä on mahdoton ymmärtää?
Kertakaikkiaan juttu jutun jälkeen on niin kieroutunutta, ettei siihen enää viitsi edes ottaa kantaa....kuvitteletko voittavasi jotain....muuta kuin sen että karkoitat kaikki asialliset palstalta?"
Ilmeisesti viestisi oli tarkoitettu minulle. Mutta se sisälsi pelkkää henkilökohtaista solvausta sen lisäksi, että se yritti väittää tuota faktaa Levada Centerin uudesta mielipidetiedustelusta kieroutuneeksi ja että se olisi perseestä. Ja silti kuitenkin kehtaat muka peräänkuuluttaa asiallista keskustelua? No, trollilla on trollin puheet.
- Anonyymi
Suomi oli tuolloin itsenäisempi kuin nykyään.
Tuolloin käytössä oli Suomen markka elikkä oma valuutta, kaikki valtiota koskevat päätökset tehtiin kotimaamme parlamentissa, meillä oli oma-armeija vaikka se oli myöskin paperilla osa Venäjän keisarikunnan armeijaa, Suomi täytti tuolloin itsenäisen valtion tunnusmerkit mutta selkänojana oli Venäjän keisarikunta mikä oli suurvalta.
Entä vuonna 2024? Isommat päätökset tehdään Brysselissä kansalta kysymättä, sotilasjohto saa käskynsä Yhdysvalloissa sijaitsevasta Norfolkista, kotimaassakin sotilaat joutuvat olemaan ulkomaalaisten käskyteltävänä, maassamme tulee olemaan ulkovaltojen sotilaita keitä ei koske meidän lait ollenkaan, jne.- Anonyymi
"Entä vuonna 2024?
Isommat päätökset tehdään Brysselissä "
Tärkeimmät maata koskevat tehdään Suomessa!
"sotilasjohto saa käskynsä Yhdysvalloissa sijaitsevasta Norfolkista,"
Ei saa!
"kotimaassakin sotilaat joutuvat olemaan ulkomaalaisten käskyteltävänä"
Ja höpö höpö
"maassamme tulee olemaan ulkovaltojen sotilaita keitä ei koske meidän lait ollenkaa"
Kyllä ne koskee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Entä vuonna 2024?
Isommat päätökset tehdään Brysselissä "
Tärkeimmät maata koskevat tehdään Suomessa!
"sotilasjohto saa käskynsä Yhdysvalloissa sijaitsevasta Norfolkista,"
Ei saa!
"kotimaassakin sotilaat joutuvat olemaan ulkomaalaisten käskyteltävänä"
Ja höpö höpö
"maassamme tulee olemaan ulkovaltojen sotilaita keitä ei koske meidän lait ollenkaa"
Kyllä ne koskee!Mitkä lait koskevat jenkkisolttuja? Muuallakin missä on jenkkitukikohtia ei paikalliset kykene heitä määräilemään. Suomi joku poikkeus Japaniin ja Britannian verrattuna?
- Anonyymi
eussa yksikään maa ole rikastunut,
- Anonyymi
Juuri niin. Yhdessä köyhdytään; kuka enemmän, kuka vähemmän. Kiukutellaan, saadaan itku-potku raivareita, mutta mikään ei muutu. Ihminen ei vain suostu kehittymään henkisesti, nousemaan arjen yläpuolelle ja olemaan itsenäinen kulkija.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123750MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761970Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821253Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788