Maatiaiset

Näyttää olevan paljon tupia myynnissä lapualla. Kukaan vähääkään älyä omaava ihminen ei maksa 235000 omakotitalosta landella (lapualla) ihan Seinäjoen hinnoissa. Tyhmä saa olla mutta ei lapualainen 🤣🙃

33

1640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joulupup

      Jotkut varmaan maksaakin.Osto päätös riipuu monesta eri tekijästä.
      Moni yli 50 v saataa Kaupungeista halutakin maaseudulle,pienet etäisyydet palveluista
      ei haittaa,elämän arvot/rauha/harrastukset ynm. joita ei löydä ruuhka Suomen kaupungeista,saatavat tehdä ostopäätöksen.On totta että on perheitä jotka eivät voi kuin haaveilla,ajan kanssa pääsevänsä omistusasuntoihin.Hallitukselta tulisi saada apuja,myös
      näihin asioihin,eli perus asiat ensin kuntoon.Asunto ja Työ.

      • Yqma

        Kyllä se nyt on justihin toisinpäin. Kun ikää tulee, niin maalta halutaan kaupunkiin. Halutaan että aikaa jää muuhunkin kuin lumien lykkimiseen ja rännien putsauksiin yms. Kaupungissa kerrostalossa ne hommat hoitaa joku muu, eikä ole sillä tapaa sidoksissa kotiin. Jää yksinkertaisesti enemmän aikaa tehdä kaikkea kivaa. Kun ikää tulee, haluaa vielä ehtiä tekemään kaikenlaista, eikä siinä vaiheessa ruohonleikkuuhommat enää välttämättä niin hotsita.


    • ikl-Lapua

      hei missä se lande on .Lapuahan on vireä kaupunki.Assjoen kuppaajat taas kirjoitteluasialla DDDD.

      • ei-tuonne-kauppaan

        Jooss - s-joen tyhyjätaskut ovat rienanneet lapuan foorumia ja sen 100-vuotta

        nämä mulkvistit hapettomat


    • puhas-ylistaro-kohta

      Pakollisella ylistaron kierroksella taas manailivat tuota pääpirhua kälttäriä-
      - maksut nousee ja palvelut vähenee tai siirtyy tuonne pahuuteen

      torppas siellä autioituvat
      On tuo kietales ja synnin tunnoton paikka.

      • suhteeton-köyhyys-piä

        Toisaalta mitäs muuta törnäväisiltä voisi odotelakkaan, eihän näillä ole suhteen tajua ei sitten nimeksikään...


    • sähköönuppiin

      On se surkeeta kattella näitä lapualaisia avohoitopotilaita. Moni sais apua sähköhoidosta, mutta kun ei, sillä lapuan kaupungilla ei ole rahaa. Eiköhän panna keräys pystyyn. Virtaa lapualaisille, lantti sähkölaitokselle.

    • rautainen-pappa-IKL
      • Tervetuloa...lapualaiset

        Kovaa tukkivat Lapualta Seinäjoelle.
        Kun Männikön koulukin on Minimanissa tekemässä joulupaketteja.


      • kioskeja-jahtaus

        Ainahan markkinoilla kierretään ympärinsä ja tienataan,
        - tekevää palvelevaa alkuja kun ovat, näillä lapua jatkuu,
        -vieläkun saataisiin kiskastua muutama kioski lapuan piristeeksi seikeistä,
        -jalaksilla nuo kioskit siellä ovat -omat pois ja nimet kirjoihin.


    • Nyt vielä saa edustusluokan asuntoja järkevään hintaan, mutta kun nauhakaupunki Seinäjoki-Lapua-Kauhava jonain päivänä syntyy, niin tilanne voi olla toinen.
      Lapua on itsenäisenä saattanut itsensä tilaan jossa valtaosa asukkaistakin häpeää ja ainoa suunta on ylöspäin.

      Kauhava on periferiaa ja sen pelastaa VOK, jos nyt säilyy. Tällä tietoa ei näytä huonolta, koska se on suurin VOK Uudenmaan ulkopuolella, joten eiköhän siihen panosteta jatkossakin ja kehitetä uusia toimintoja sitä mukaa kuin asukkaiden tarpeet muuttuvat.

      • jessus-jasentään

      • miten-sitoudumme-näihin


    • Ettänäinsitte

      Voi Notti. Nyt et oo kartalla ollenkaan. Vokki tuhosi Kauhavan. Vöestökatoa, Kauhavan asukasluku alkaa jo numeroilla 16. Moni muuttanu vuoden mittaan.Taitaa panna valtuusto kaupungin johtajan vaihtoon.

      • totuusvelvoittaa

        Kauhavan väkiluku on tippunut jo kauan ennen vokkia!


      • repivä-riitainen-komplex

        Kauhavan väkiluku vähenee yhä nopeammin
        Tilastot.Karuja
        8.2.2017 12:23
        Väkiluvun kehitystä kauhavalla (ennen kuntaliitosta kuntien yhteenlasketut luvut);
        Väestö vuoden lopussa eli 31.12
        1980......19924
        1985......20359
        1990......20231
        1995......19877
        2000.....18967
        2005.....18248
        2008.....17773
        2010......17308
        2011.......17260
        2012......17211
        2013......17065
        2014......16938
        2015......16784
        2016......16598
        2017......??

        1970 Ylihärmän asukasluku oli 3164, Alahärmän 5361, Kortesjärven 2870 ja Kauhavan 8529 eli ko. kunnissa yhteensä 19924 asukasta eli täsmälleen sama kuin 10 vuotta myöhemmin.
        Vuonna 1938 yksistään Kauhavalla asui ennätykselliset 10875 asukasta.
        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwj5kdGV-aDYAhVpQJoKHQ_nBvwQFggsMAE&url=https://keskustelu.suomi24.fi/t/14717143/kauhavan-vakiluku-vahenee-yha-nopeammin&usg=AOvVaw1yPBdKS-OVOik8-tYVBqmk
        Siinä on enempikin jauhettu kauhavaa-


    • hupiveikot-puikoissa-nyt
    • hupiveikot-puikoissa-nyt
      • Vapaa-ajanKeskus

        Kyllä oli paljon lapualaisia perjantaina Prismassa.
        Paljon tuttuja.


    • No eipä siellä lapualla pahemmin kauppoja ole. Miks vitus kukaan menee vapaa ehtoisesti sinne asumaan. Murtovarkaiden helppo käydä kun asunto siellä asunto täällä.

    • tekariset-ensin

      Tervetuloa vain lapualle pöytiimme ja puuronsyöntiin tekarit klapuuttaen.
      Nam kyllä maistuu -HYVVÄÄ JOUTILASTA

    • arvojutis

      En kyllä ostaisi lapualta asuntoa, talon kyllä voisin tehdä jos sopiva tontti löytyy. Hyllykalliolle on turvallisempi rakentaa, arvo säilyy.

      • Sydämeltäänlapualainen

        Lapualaiset vihaa ulkopuolisia, oli kyseessä nainen tai mies. Sisäsiittoisia ja haisee kummalliselle (spermalle) 😱


      • päässä-jytkytellen

    • leka-ja-kanki
      • HyllisLapualaitenTaivas

        Hyllykallion Karhuvuoreen on rakenteilla uusi 18 asuntoinen luhti- ja rivitalokohde. Kaikissa asunnoissa on panostettu pohjaratkaisujen toimivuuteen ja käytännöllisyyteen sekä tasokkaaseen varusteluun: mm. kaikissa huoneistoissa on integroitu LED -valaistus kauttaaltaan.

        Asunto Oy Seinäjoen Pikkukarhun rakennustyöt ovat jo alkaneet ja asuntojen arvioitu valmistuminen on kesä/syksy 2018.

        Rakennuttajina toimivat Rakennus Haavisto Oy ja Käpälämäen Rakennus Oy.

        Kiinteistönvälitysliike Aninkainen.fi Seinäjoki suosittelee Hyllykallion aluetta myös sijoituskohteeksi, koska alueen asuntojen arvo säilyy ja niihin löytyy helposti vuokralaiset.


      • HyllisLapualaitenTaivas kirjoitti:

        Hyllykallion Karhuvuoreen on rakenteilla uusi 18 asuntoinen luhti- ja rivitalokohde. Kaikissa asunnoissa on panostettu pohjaratkaisujen toimivuuteen ja käytännöllisyyteen sekä tasokkaaseen varusteluun: mm. kaikissa huoneistoissa on integroitu LED -valaistus kauttaaltaan.

        Asunto Oy Seinäjoen Pikkukarhun rakennustyöt ovat jo alkaneet ja asuntojen arvioitu valmistuminen on kesä/syksy 2018.

        Rakennuttajina toimivat Rakennus Haavisto Oy ja Käpälämäen Rakennus Oy.

        Kiinteistönvälitysliike Aninkainen.fi Seinäjoki suosittelee Hyllykallion aluetta myös sijoituskohteeksi, koska alueen asuntojen arvo säilyy ja niihin löytyy helposti vuokralaiset.

        Onko siellä vain vuokra-asuntoja? Ei varsinaisesti kuulosta taivaalta. 🙄


    • missä-tulevaisuus
    • huuhaat-sivuun-auraten
      • AsuntoonSaaLainaa

        Henri Jokelan ja Sanna Vuorenmaan asunnon ostopäätökseen vaikutti merkittävästi alueen edut.

        – Lasten koulut ja hoitopaikka sijaitsevat tässä lähellä ja tämä on muutenkin mukavaa asuinaluetta, sillä työmatkat ovat lyhyet. Uudiskohteet olivat meille ensisijaisia vaihtoehtoja ja täältä löytyi mieluinen asunto, kertoo Henri Jokela.

        Henri ja Sanna arvostavat Karhuvuorta alueena, sillä se on rauhallinen, siellä asuu paljon nuoria lapsiperheitä ja siten omille lapsille on leikkikavereita.


      • Jigisus
        AsuntoonSaaLainaa kirjoitti:

        Henri Jokelan ja Sanna Vuorenmaan asunnon ostopäätökseen vaikutti merkittävästi alueen edut.

        – Lasten koulut ja hoitopaikka sijaitsevat tässä lähellä ja tämä on muutenkin mukavaa asuinaluetta, sillä työmatkat ovat lyhyet. Uudiskohteet olivat meille ensisijaisia vaihtoehtoja ja täältä löytyi mieluinen asunto, kertoo Henri Jokela.

        Henri ja Sanna arvostavat Karhuvuorta alueena, sillä se on rauhallinen, siellä asuu paljon nuoria lapsiperheitä ja siten omille lapsille on leikkikavereita.

        Tämän ilmiön takia suunta on maalta ja kyläkouluista kaupunkiin. Leikkikaverit tiiviisti lähellä, on suurelle osalle se ratkaiseva asia. Tynnyrissä kasvattaminen jossain sivukylän kinkeripiirissä, ei ole enää nykypäivän juttu.


    • klaamilla-runsasti-puuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45159
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      121
      25963
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      163
      10782
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9311
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7923
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe