Kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Kansalaisaloite työttömien aktiivimallin kumoamiseksi.
137903
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

Mitä sanoo EU Suomen köyhyydestä ja ihmisoikeuksista?

Äänestä
  • köyhyyden lisääminen on eu: n tavoite
    Sillä saadaan jäsenmaa polvilleen, pelkäämään ja anomaan velkaa ja apua unionilta.

    Eu on tuhokone

    miten sä kuvittelet että jäsenmaat saadaan suostuvaisiksi ellei
    vuosien väkivallan uuvuttamina?
    Otetaan samalla kaikkinpaikalliset me- henkeen liittyvät traditiot pois ja tehdään niistä heikkoja.

    eu perustuu väkivaltaan ja köyhyyteen

    ettekö te vieläkään tajua että
    niinistö, sipilä, berneri ja orpo pilkkoo suomea ja hajottaa sitä parhaillaan?
    kohti liittovaltiota - salaa tietenkin, porukat vastustaisi jos ne sanois sen nyt suoraan

    Äänestä

  • Aivan, eikä siihen tarvita EU:ta. On vaan niin kiva kusettaa kansaa; jokainen heikennys on EU:n direktiiveistä johtuva.

    Eiköhän tota kyykyttämislakia oo todellakaan ottanut kukaan perustuslaillisesti tosissaan. Tolla menolla mut voidaan pian panna linnaan ihan mistä vaan keksitystä syystä.

    Äänestä

  • vain.mielikuvitus.rajana kirjoitti:

    Aivan, eikä siihen tarvita EU:ta. On vaan niin kiva kusettaa kansaa; jokainen heikennys on EU:n direktiiveistä johtuva.

    Eiköhän tota kyykyttämislakia oo todellakaan ottanut kukaan perustuslaillisesti tosissaan. Tolla menolla mut voidaan pian panna linnaan ihan mistä vaan keksitystä syystä.

    on se

    töitä ei ole
    siis töitä ei ole

    ei sipilöollä ole aavistustakaan miten työpaikkoja luodaan
    ne noudattaa unionin ohjeita miten työttömien armeija liiskataan ja miten
    jyvät erotellaan akanoista

    niillä on pläänissä yksi vika: tänne ei jää sivistunyt maltillinen vaan
    katukeinot oppinut nuorimie ja hillittömästi lisääntyvä tahdoton aines.

    teollisuuden kuolema: maiden rajojen poisto vei erilaisuudesta johtuvat kilpailuvaltit ja eu samaistaa jokaisen maan PiENINTÄPiirtoa myötens

    joka tarkoittaa sitä että kaikki massatuotanto siirretään eun ulkopuolelle
    NIIN TEKEE MYÖS SUOMEN TUOTTAJAT

    väkimäärää lisäämällä saadaan työttömyys VIELÄKIN KORKEAMMALLE

    eikä saksa kehtaa aloittaa sotaa panssareilla joten se
    laittaa ihmismassat tekemään sen saman tuhotyön

    ja mitä tulee saksan herruuteen: kun suomalaiset on pyyhitty pois, vierasmamuilla ei ole mitään sakujen hilloja ja rajattomuutta vastaan

    vai vieläkö sä kuvittellet että eu on jokin hyväntahtoinen kauppadiili?
    (huutonaurua)

    Äänestä

  • Heikko ja velkainen kansallisvaltio = vahva EU-liittovaltio, päätöksentoko siirretty kauas Brysseliin poliittiselle eliitille, jota lobataan vahvasti rahamafian suuryritysten ja uusliberalistiglobalistien(soroslaiset & Bilderberg ryhmän, Goldman Sachs ym.) toimesta. Kansallinen päätöksenteko ja demokratia saadaan siis siirrettyä Brysselin poliittisen- ja talouseliitin ylähuoneelle. Tätä agendaa auttaa se että köyhiä, työttömiä, pienituloisia ja työläisiä kuritetaan ja hajaannutetaan sekä saadaan passiivisiksi niin etteivät äänestä vaaleissa.
    Kun EU-liittovaltio saadaan, hyvinvointivaltiot tuhotaan ja kansallisomaisuus varastetaan yksityistämällä ja myymällä se rahaeliitin hyväveljille pilkkahintaan. Sen jälkeen me olemme eliitin ihmiskaupan halpatyövoimaa.

    Äänestä

  • euluositälisää kirjoitti:

    köyhyyden lisääminen on eu: n tavoite
    Sillä saadaan jäsenmaa polvilleen, pelkäämään ja anomaan velkaa ja apua unionilta.

    Eu on tuhokone

    miten sä kuvittelet että jäsenmaat saadaan suostuvaisiksi ellei
    vuosien väkivallan uuvuttamina?
    Otetaan samalla kaikkinpaikalliset me- henkeen liittyvät traditiot pois ja tehdään niistä heikkoja.

    eu perustuu väkivaltaan ja köyhyyteen

    ettekö te vieläkään tajua että
    niinistö, sipilä, berneri ja orpo pilkkoo suomea ja hajottaa sitä parhaillaan?
    kohti liittovaltiota - salaa tietenkin, porukat vastustaisi jos ne sanois sen nyt suoraan

    "köyhyyden lisääminen on eu: n tavoite
    Sillä saadaan jäsenmaa polvilleen, pelkäämään ja anomaan velkaa ja apua unionilta.

    Eu on tuhokone

    miten sä kuvittelet että jäsenmaat saadaan suostuvaisiksi ellei
    vuosien väkivallan uuvuttamina?
    Otetaan samalla kaikkinpaikalliset me- henkeen liittyvät traditiot pois ja tehdään niistä heikkoja.

    eu perustuu väkivaltaan ja köyhyyteen

    ettekö te vieläkään tajua että
    niinistö, sipilä, berneri ja orpo pilkkoo suomea ja hajottaa sitä parhaillaan?
    kohti liittovaltiota - salaa tietenkin, porukat vastustaisi jos ne sanois sen nyt suoraan".

    --

    Täytyy sanoa että kirjoitat täyttä asiaa. Keskustan ja Kokoomuksen porvarijohtoiset hallitukset ja nyt tämä Sipilän-Orvon-Bernerin täysporvarihallitus ovat ottaneet koko 107 miljardin euron Suomen valtiovelan, jonka takia ovat voineet alasajaa hyvinvointioikeusvaltiota ja peruspalveluita sekä yhtiöittää, yksityistää ja myydä pilkkahintaan kansallisomaisuutta, luonnollisia monopolejamme jne. Tämän velanoton ja sen varjolla tapahtuvan hyvinvoinnin alasajon ja valtionomaisuuden myynnin tarkoitus on saada Suomi polvilleen ja valmiiksi luovuttamaan päätösvalta Suomen kansalta kauas Brysseliin EU-liittovaltiolle, jota johtavat uusliberalistit joista suurin osa Goldman Sachsin entisiä pankkiireja ja muita rahamafiamiehiä. Nämä loppaavat suuryritysten ja niiden omistajien asiaa. Eurooppa putsataan tyhjiksi kansallisvaltioiden varoista ja omistuksista sekä kansallisomaisuudesta tällä operaatiolla. Maailman suurin pyramidihuijaus menossa ensin eu-kansalaisten verorahoilla pyöritetyn eurokriisin kanssa, jossa maksettiin pankeille holtiton luotus ja jättikorot, sitten matumassainvaasion pakolaisbisneksen sadat miljardit ja EU-liittovaltiossa poliittinen ja taloudellinen eliitti vie loput eurooppalaisten yhteisestä varallisuudesta.

    Äänestä

  • Kansalaisaloite kerännyt jo yli 62 235 kannatusilmoitusta, uskalla käydä sinäkin.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15120154/aktiivimallin-kumoamisen-kansalaisaloite

    Työttömien aktiivimallia vastustava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – 50 000 allekirjoitusta kertyi silmänräpäyksessä
    https://yle.fi/uutiset/3-9997548
    Kansalaisaloite keräsi vaaditun määrän allekirjoituksia vain reilussa viikossa.

    Jurpojen puntit tutisee jos sama porukka aktivoituu äänestämään pressanvaalissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa. Äänestämättä jättäminen on ääni kokoomukselle ja kepulle sillä he äänestävät lisäetujen takia joita porvarihallitus tuo kermapersluokalle. Äänestä siis itsesi, lähimmäistesi ja Suomen puolesta äärinarsismia vastaan!

    Äänestä

  • mitä saksa ei saannut sotimalla sen se ottaa nyt viekkaudella, verta ruumiita ja kyyneleitä on luvassa

    Äänestä

  • ÄänstäHenkesiEdestä kirjoitti:

    Kansalaisaloite kerännyt jo yli 62 235 kannatusilmoitusta, uskalla käydä sinäkin.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15120154/aktiivimallin-kumoamisen-kansalaisaloite

    Työttömien aktiivimallia vastustava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – 50 000 allekirjoitusta kertyi silmänräpäyksessä
    https://yle.fi/uutiset/3-9997548
    Kansalaisaloite keräsi vaaditun määrän allekirjoituksia vain reilussa viikossa.

    Jurpojen puntit tutisee jos sama porukka aktivoituu äänestämään pressanvaalissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa. Äänestämättä jättäminen on ääni kokoomukselle ja kepulle sillä he äänestävät lisäetujen takia joita porvarihallitus tuo kermapersluokalle. Äänestä siis itsesi, lähimmäistesi ja Suomen puolesta äärinarsismia vastaan!

    Hankkikaa pahvit medialukutaito:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15127328/tyoton-hesalainen-vie-maamme-konkurssiin#comment-92332506

    Äänestä

aktiivimalli on hyvä

kaikki työkykyiset heti töihin

Äänestä
  • totta jos töitä vaan sattuu olemaan. meillekkin voi tulla vaikkapa ilmaistöihin siivoamaan ja puita hakkaamaan mutta palkkaa en maksa enkä mitään.
    tervetuloa!

    Äänestä

  • Saksassa osoittautui että työn tekeminen luo työpaikkoja. Kauhistus!
    Sitähän on vastustettava vähintään kansalaisaloitteella.

    Äänestä

  • hanttiin_vaan kirjoitti:

    Saksassa osoittautui että työn tekeminen luo työpaikkoja. Kauhistus!
    Sitähän on vastustettava vähintään kansalaisaloitteella.

    Koittivat Saksassa tehdä matujen avulla 2€/tunti työpaikkoja mutta ei onnistunut.

    Nyt Suomi saa Uuteen kaupunkiin saksalaisten autojen kasausta koska Suomen palkat on selvästi Saksaa alempia ja työehdot mm. irtisanomissuoja Suomessa huonompi. Kuitenkin hintataso mm. ruuassa on Saksassa noin puolet Suomen hintatasosta vaikka palkat Suomessa alemmat.

    .

    Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
    https://yle.fi/uutiset/3-6568591
    7.4.2013
    "Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason.

    Saksan tilastoviranomaisen viime vuoden lukemat antavat Suomen palkkojen kilpailukyvystä EU-maihin verrattuna toisenlaisen kuvan kuin äskettäiset palkkaneuvottelut. Kehysriihen alla kariutunut tulosopimus kariutui EK:n viimeiseen tarjoukseen, puoleen prosenttiin. Enempään ei sanottu olevan varaa.

    Esikuvana käytetyssä Saksassa teollisuustyön tuntihinta on puolitoista euroa Suomea korkeampi. Ruotsalaisduunari maksaa kympin tunnilta enemmän kuin meikäläinen.

    EK:n asiantuntija Seppo Saukkonen selittää Saksan palkkatasoa historialla.

    -Saksan palkkataso oli yksi maailman korkeimmista , mutta kymmenessä vuodessa kilpailukykyä on saatu parannettua maltillisilla palkkaratkaisuilla.

    SAK:ssa tilastoja luetaan toisin. Pääekonomisti Olli Koski pohtii jo syksyn palkkaneuvotteluja.

    -Kyllähän tämä antaa sellaisen kuvan, että maltillisia palkankorotuksia on mahdollista tehdä lähivuosina.

    Palkan sivukulut Suomessa EU:n keskitason alapuolella

    Yrittäjät moittivat Suomen korkeita palkan sivukuluja , jotka estävä uusien työpaikkojen synnyttämisen. Saksalaistilaston mukaan ne ovat EU-maiden keskiarvon alapuolella. Meillä työnantaja maksaa satasen palkasta alle kolmekymppiä sivukuluja, Euromaiden keskiarvo on kahdeksan euroa enemmän".

    .

    Tämän jälkeen Suomessa on ollut äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen ja Suomen kilpailukyky on kasvanut rajusti ja palkat laskeneet entisestään suhteessa kilpailijamaihin.
    Mitä ne EK, Kokoomus ja Kepu oikein itkee, ilmaiseksiko työtä pitäisi tehdä tai jopa maksaa sen tekemisestä?

    Äänestä

  • SuomiOnJoHalpa kirjoitti:

    Koittivat Saksassa tehdä matujen avulla 2€/tunti työpaikkoja mutta ei onnistunut.

    Nyt Suomi saa Uuteen kaupunkiin saksalaisten autojen kasausta koska Suomen palkat on selvästi Saksaa alempia ja työehdot mm. irtisanomissuoja Suomessa huonompi. Kuitenkin hintataso mm. ruuassa on Saksassa noin puolet Suomen hintatasosta vaikka palkat Suomessa alemmat.

    .

    Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
    https://yle.fi/uutiset/3-6568591
    7.4.2013
    "Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason.

    Saksan tilastoviranomaisen viime vuoden lukemat antavat Suomen palkkojen kilpailukyvystä EU-maihin verrattuna toisenlaisen kuvan kuin äskettäiset palkkaneuvottelut. Kehysriihen alla kariutunut tulosopimus kariutui EK:n viimeiseen tarjoukseen, puoleen prosenttiin. Enempään ei sanottu olevan varaa.

    Esikuvana käytetyssä Saksassa teollisuustyön tuntihinta on puolitoista euroa Suomea korkeampi. Ruotsalaisduunari maksaa kympin tunnilta enemmän kuin meikäläinen.

    EK:n asiantuntija Seppo Saukkonen selittää Saksan palkkatasoa historialla.

    -Saksan palkkataso oli yksi maailman korkeimmista , mutta kymmenessä vuodessa kilpailukykyä on saatu parannettua maltillisilla palkkaratkaisuilla.

    SAK:ssa tilastoja luetaan toisin. Pääekonomisti Olli Koski pohtii jo syksyn palkkaneuvotteluja.

    -Kyllähän tämä antaa sellaisen kuvan, että maltillisia palkankorotuksia on mahdollista tehdä lähivuosina.

    Palkan sivukulut Suomessa EU:n keskitason alapuolella

    Yrittäjät moittivat Suomen korkeita palkan sivukuluja , jotka estävä uusien työpaikkojen synnyttämisen. Saksalaistilaston mukaan ne ovat EU-maiden keskiarvon alapuolella. Meillä työnantaja maksaa satasen palkasta alle kolmekymppiä sivukuluja, Euromaiden keskiarvo on kahdeksan euroa enemmän".

    .

    Tämän jälkeen Suomessa on ollut äärimaltillisia palkkaratkaisuja kiitos ay-liittojen ja Suomen kilpailukyky on kasvanut rajusti ja palkat laskeneet entisestään suhteessa kilpailijamaihin.
    Mitä ne EK, Kokoomus ja Kepu oikein itkee, ilmaiseksiko työtä pitäisi tehdä tai jopa maksaa sen tekemisestä?

    Ei autoteollisuus ja meriteollisuus turhaan töitä Suomeen tuo, täällä niiden teettäminen on halpaa.

    Äänestä

  • FaktatFaktoina kirjoitti:

    Ei autoteollisuus ja meriteollisuus turhaan töitä Suomeen tuo, täällä niiden teettäminen on halpaa.

    Saksassa autonkasaajan tuntiliksa on jo 23 euroa tunnilta, Suomessa Uudessakaupungissa 12 euroa tunnilta. Ottakaa huomioon että Saksan hintataso noin puolet suomalaisesta. Hintavertailu Lidlin samojen tuotteiden hintojen perusteella tehty. Saksassa käydessä ihmetyttää aina miten Suomessa voi olla niin paljon kalliimpaa elää.

    Äänestä

  • EKnSadut kirjoitti:

    Saksassa autonkasaajan tuntiliksa on jo 23 euroa tunnilta, Suomessa Uudessakaupungissa 12 euroa tunnilta. Ottakaa huomioon että Saksan hintataso noin puolet suomalaisesta. Hintavertailu Lidlin samojen tuotteiden hintojen perusteella tehty. Saksassa käydessä ihmetyttää aina miten Suomessa voi olla niin paljon kalliimpaa elää.

    kyllä kuule saksassa tuntipalkat pyörii 50 ekeä timmassaviinat ja kaljat on siellä melkein ilmaista

    Äänestä

ja paljonko aktiivi malli vie työtä aktiivisestä palkan maksu työstä.

Äänestä
  • Sipilän, Orpon, Bernerin porvarisuomi yksityistää yritysten ja omistajien voitot mutta sosialisoi kulut, mm. palkkakulut yhteiskunnan, kansan ja veronmaksajien maksettaviksi. Yritysten palkkatukeminen, sosiaaliturva alipalkkauksen jatkeena, aktiivinen sosiaaliturva/työttömyysturva alipalkkauksen pakkotyöllä on yritysten ja omistajien sosiaalitukemista, usein menestyvien firmojen ja varakkaiden omistajien. Kokoomus, Keskusta ja hillotolppa-Smurffit ovat tuomassa maahamme sosiaalikapitalistisen eli kapitaalikommunistisen yhteiskuntamallin, jossa huono-osaisten tukemisen sijaan sosiaaliturvalla tuetaankin yrityksiä ja niiden omistajia. Loiskapitalismiksikin tätä sosialismin ja kommunismin muotoa kutsutaan jossa köyhät pakkoraatavat rikkaiden sosiaalitukemisen eteen.

    Äänestä

  • "Alkoholilakia puolustettiin kontrollin vähentämisellä, mutta työttömille sitä säädettiin lisää"

    Juuri tätä on se oikeiston "arvoliberaalius". Pelkkä vitsi, kuten sen kannattajatkin.

    Vähän samaa sarjaa kuin nyky-oikeiston "markkinatalous", jossa kilpailu vähenee ja palkkojen maksu siirtyy askel askeleelta enemmän yhteiskunnalle. Toisin kuin oikeisto inisee, markkinatalous on mahdollinen ja voi toimia vain, jos AY-liike on riittävän vahva ja solidaarinen. Kommunistissa maissahan ei oikeaa AY-liikettä ollut ja seuraukset tiedämme.

    Porvarihallituksen harjoittama työläisten kyykytys on nyt tullut siihen pisteeseen, että kansa ei enää sitä hyväksy! Viimeinen niitti oli tämä työttömien rankaiseminen siitä, että työpaikkoja ei vaan ole kaikille! Kohta alkaa lakkoilu ja kadut täynnä mielenosoittajia!
    Sitä saa mitä tilaa!

    KiVa-koulutoiminta pitäisi laajentaa koko yhteiskuntaan. Koulussa ja työpaikoilla ei saa kiusata, miksi yhteiskunnassa vahvimmat saavat edelleen kiusata heikkoja ja tätä toimintaa johdetaan hallituksesta asti?

    Kiusaaminen kuriin!

    Äänestä

  • SairasPorvarius kirjoitti:

    Sipilän, Orpon, Bernerin porvarisuomi yksityistää yritysten ja omistajien voitot mutta sosialisoi kulut, mm. palkkakulut yhteiskunnan, kansan ja veronmaksajien maksettaviksi. Yritysten palkkatukeminen, sosiaaliturva alipalkkauksen jatkeena, aktiivinen sosiaaliturva/työttömyysturva alipalkkauksen pakkotyöllä on yritysten ja omistajien sosiaalitukemista, usein menestyvien firmojen ja varakkaiden omistajien. Kokoomus, Keskusta ja hillotolppa-Smurffit ovat tuomassa maahamme sosiaalikapitalistisen eli kapitaalikommunistisen yhteiskuntamallin, jossa huono-osaisten tukemisen sijaan sosiaaliturvalla tuetaankin yrityksiä ja niiden omistajia. Loiskapitalismiksikin tätä sosialismin ja kommunismin muotoa kutsutaan jossa köyhät pakkoraatavat rikkaiden sosiaalitukemisen eteen.

    Kelasta on tullut porvarihallituksen toimesta Suomen suurin kyttäyskoneisto. Koskaan ennen ei rauhan aikana ole kohdistettu yhteenkään ihmisryhmään näin mittavaa tarkkailua ja vainoa mitä viranomaiset nyt moniammatillisena yhteistyötiiminä tekevät (Kela, sosiaalipuoli, lastensuojelu, perheneuvola, sairaanhoitopiiri sekä poliisi), kaikki ovat nyt kimpassa entistäkin tehokkaammin.

    Äänestä

Kannatin juuri aloitetta aktiivimallin poistosta. Järjetön eduskunta lähinnä hallituspuolueet tekivät sairaan päätöksen tuollaisen järjettömän mallin hyväksyivät vaikka asiantuntijat ovat olleet toista mieltä.

Äänestä
  • Tunnen useampia jotka ovat työttömyysturvalla ja toimeentulotuella aikansa eläneet ja töihin päästyään ja palkan kartuttua ovat nyt huutelemassa muilta tukia pois ja ilmaista pakkotyötä sosiaaliturvansa eteen. Itse on saatu ja käytetty, mutta muille ei annettaisi. Tämä on sitä todellista itsekkyyttä ja narsismia.

    Maassa on työttömiä 7-10 kertaa enemmän kuin vapaita työpaikkoja, ja näistäkin vain osa normipalkattuja tes-hommia, suurin osa provisiopalkattua puhelinmyyntiä ym. Normaali tes-työ löytää nopeasti tekijänsä, harmi vain että sitä on tarjolla aivan liian vähän ja sosiaalirasistit saavat vihapuhua työttömiä vastaan hallituksen tuella.

    Äänestä

  • Työttömiä 10 kertainen määrä vapaisiin työpaikkoihin verrattuna ja kaikki TES-palkatut työt löytävät tekijänsä äkkiä. Provisiopalkattu puhelinmyyntityö ei rehellistä työläistä elätä, kun ei ole lööperinpuhelahjoja kuin Jethrolla eikä normiduunari halua huijata kanssaihmisiään.

    Käykää muuten allekirjoittamassa edelleen Kansalaisaloite työttömien aktiivimallin kumoamiseksi ja sosiaalirasistisen kiusaamisen ja vihapuheen lopettamiseksi:


    Koska kovin monelle on edelleen hieman epäselvää se, että kokoomuksen halusta ja johdolla Suomessa on luotu uusorjuus, täytyy asiaa esittää sellaisessa muodossa, että tyhminkin tajuaa mistä on kyse. Katsotaanpa ensin mitä Suuressa Lännessa orjuudella käsitetään.

    Orjatyö Suomessa juuri nyt
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/03/orjatyo-suomessa-juuri-nyt.html

    Kansainvälisten (YK, ILO, OECD, ihmisoikeusjärjestöt jne.) Määritelmien mukaan ORJUUS ON:
    https://2.bp.blogspot.com/-C87hHtIakq0/WkWaihPX00I/AAAAAAAAEPw/8uE7gFwg_uUMTszKnZaImYzQ7RaFt0jqwCLcBGAs/s1600/19621556_1562860400414990_543768883_n.jpg

    Äänestä

Kannatin aloitetta mutta muuten ei aktiivimalli minua hetkauta, "tienaan" kyllä helposti sen vajaa 40e 3 kk aikana jostain muualta. Töitä en vieroksu mutta kun niitä ei vaan ole ja nimenomaan niitä mistä pitäisi palkaakin saada. Työkkärin "miten hae töitä" kursseille en tule menemään kun on tuota työkokemusta omastakin takaa. Ja en myöskään aio osallistua mihinkään vapaaehtoistoimintaa, haen senkin ajan itse töitä.

Äänestä

Jos aktiivimallia ei kumota niin kaikki Lestakyrvälle kostoksi tekemään vaan pimeitä töitä mahdollisimman paljon vaikka virallisia töitä tarjolla olisikin...

Äänestä

Siinä ei pitäisi olla mitään hävettävää, että työtön ihminen hakee aktiivisesti työpaikkaa itsellensä. Se että iso osa suomalaisia työttömiä ei enää tätä itsesään selvää asiaa hoksaa tai ymmärrä, heitä varten on kirjoitettu tuo aktivointilaki.

Jos edes muutamaa työpaikkaa kuukaudessa hakee oikeasti, ja niin että sinne menee jos pääsee, niin sellaisille työttömille ei rapsahda uudenkaan lain mukan mitään sanktiointeja.
Ei ole huono muutos tuo joka nyt tehtiin, työn tekemisellä syntyy se hyvinvointi, jota sekä työlliset että työttömät joka päivä nautiskelevat.

Koko kyseinen Kansalaisaloite on SDP:n Antti Rinteen liikkeelle laskema ja masinoima. Rinne luulee tällä tempauksella saavansa jotakin lisäääniä vaaleissa. Aloite tehdään ja Eduskunta sen käsittelee, ja eduskunta sen hylkää.
Rinteelle ja SDP:lle ei jää mitään käteen, kun käsittely on päättynyt.

Äänestä
  • Sosiaalirasistit haluavat leimaavilla ja syrjivillä vihapuheillaan niputtaa köyhät laiskoiksi. Vapaana on yksi työpaikka kymmentä työtöntä kohti ja TES-palkatut työt menevät kuumille kiville. Suurin osa on vain muita kuin rehellisesti TES-palkattuja töitä, saati kokoaikatyötä.
    Tämä Sipilän ja Orpon porvarihallituksen aktivointimalli siis aiheuttaa työttömille työttömyysturvan leikkauksia koska työpaikkoja ei ole jossa työehdon voisi täyttää. Toisekseen tämä luo temppukurssittajien markkinat jossa työttömille keksitään päivähoitokursseja joihin näiden on pakko mennä jotta työttömyysturva ei leikkaudu. Näillä feikkikursseilla kokoomuslaiset luikuriyrittäjät varastavat veronmaksajien työllistämismäärärahoja kiihtyvästi.

    Onneksi Antti Rinne lupasi että SDP lopettaa heti tämän Kepun ja Kokoomuksen porvarihallituksen ihmisten kiusamallin jos on suurin eduskuntapuolue joka saa päätösvallan hallituksessa. Muistakaa että äänestämättä jättäminen ei auta, vaan on ääni porvarihallitukselle. Äänestämään siis oman ja toisten suomalaisten tulevaisuuden puolesta. Yhteiskunta ei saa perustua kiusaamiseen.

    Äänestä

  • OikeusvaltioTakaisin kirjoitti:

    Sosiaalirasistit haluavat leimaavilla ja syrjivillä vihapuheillaan niputtaa köyhät laiskoiksi. Vapaana on yksi työpaikka kymmentä työtöntä kohti ja TES-palkatut työt menevät kuumille kiville. Suurin osa on vain muita kuin rehellisesti TES-palkattuja töitä, saati kokoaikatyötä.
    Tämä Sipilän ja Orpon porvarihallituksen aktivointimalli siis aiheuttaa työttömille työttömyysturvan leikkauksia koska työpaikkoja ei ole jossa työehdon voisi täyttää. Toisekseen tämä luo temppukurssittajien markkinat jossa työttömille keksitään päivähoitokursseja joihin näiden on pakko mennä jotta työttömyysturva ei leikkaudu. Näillä feikkikursseilla kokoomuslaiset luikuriyrittäjät varastavat veronmaksajien työllistämismäärärahoja kiihtyvästi.

    Onneksi Antti Rinne lupasi että SDP lopettaa heti tämän Kepun ja Kokoomuksen porvarihallituksen ihmisten kiusamallin jos on suurin eduskuntapuolue joka saa päätösvallan hallituksessa. Muistakaa että äänestämättä jättäminen ei auta, vaan on ääni porvarihallitukselle. Äänestämään siis oman ja toisten suomalaisten tulevaisuuden puolesta. Yhteiskunta ei saa perustua kiusaamiseen.

    Kansalaisaloitteeseen nimi ja Antti Rinteelle ääni seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eikä todellakaan kokoomuspressa Sauli Niinistölle ääntä pressanvaaleissa.

    Äänestä

Noista aktiivimallin alennuksista työttömyysturvaan kannattaa valittaa, perusteilla ja lopputuloksella ei niin väliä. Perusteena voisi olla vaikka työttömyysturvalain aktiivimallin perustuslain ja euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen soveltaminen, tuo on sopivan ylimalkainen peruste mutta se on kuitenkin tutkittava jokaisen valittajan osalta erikseen. Kummasti "herkistää" virkakoneistoa käsitellä kymmeniä tuhansia valituksia. On oikein että byrokraatit saavat maistaa omaa lääkettään. Sen jälkeen kun valitukset on kansallisella tasolla käsitelty loppuun asti niin sitten voi valittaa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen, suomi-parka on siellä saanut "pataan" monin verroin enemmän muut pohjoismaat yhteensä.

Perustuslain 21§:n perusteella viranomainen joutuu tekemään päätöksen noista alentamisista jokaiselle erikseen, ellei tee niin sitten valitusten sijasta rikosilmoituksia virkavelvollisuuden rikkomisista.

Päättäjät käyttävät likaisia temppuja työttömiä vastaan joten ei vastatoimienkaan tarvitse olla kovin hygieenisiä. Noiden vastatoimien tarkoituksena on osoittaa hallitukselle se kuninka tyhmän tempun nyt tekivät. Kissakin oppii käymään hiekkalaatikolla jos sille syöttää omaa paskaansa, nyt sitten katsottaisiin kuinka oppivainen hallitus on.

Hallitus rikkoi kikyä, poliittiset lakot uhkaavat, alkaa AY-väen mittakin täyttyä.
Lindström vaan naureksii ja virnistelee, vielä.

https://demokraatti.fi/aktiivimalli-meni-lapi-poliittiset-lakot-uhkaavat-lindstrom-mikas-mina-olen-niita-estamaan-en-mikaan/

Mietitään yhdessä sitä mitä muita vastatoimia tuon mielettömyyden lopettamiseksi voitaisi tehdä.

Tosin mikään ei tietenkään muutu koska pöpilän jallitus (ent. Sipilän hallitus) on kun parketille paskantanut kissa joka ei tajua tehneensä mitään väärää, mutta kiusa se on pienikin kiusa. Pidetään kekskustelua asiasta yllä ja vaaleissa sitten katsotaan kuinka noille "lattaialle paskoville kissoille" käy.

Äänestä
  • Täytyy koko ajan muistaa kuitenkin se keikka, että tämä työttömiä kyykyttämään pyrkivä "aktiivimalli" on vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän sekä duunarien veriä mielellään seisauttelevan Lestakyrvän ideoita ja agendoja.
    Nämä sinipiiat ovat vain pellkiä juoksupoikia ja sanansaattajia...

    Äänestä

  • Sinipiikahallitus kirjoitti:

    Täytyy koko ajan muistaa kuitenkin se keikka, että tämä työttömiä kyykyttämään pyrkivä "aktiivimalli" on vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän sekä duunarien veriä mielellään seisauttelevan Lestakyrvän ideoita ja agendoja.
    Nämä sinipiiat ovat vain pellkiä juoksupoikia ja sanansaattajia...

    Sinipiiat on yhtä syyllisiä kun kepulit ja paskakokkareet kun ovat mukana tuollaisesssa todella törkeässä touhussa, vastuuseen vaan kaikki jotka äänestivät tuon muka aktiivimallin puolesta.

    Mielenosoituksiin on vaikea saada väkeä mutta valituksen tuosta alentamispäätöksestä voi tehdä netissä ja toivon että mahdollisimman moni sen tekee, tuossa uusi kätevä tapa vastustaa tuota mielettömyyttä.

    Äänestä

Allekirjoitan

Äänestä

parempi alote ois ollu vaatimus "noitten kahen" eroamisesta, kerkeevät tehä vielä vuoden aikana rankasti tuhoo maalle ja vähäosaisille

Äänestä

Kannatus annettu.

Äänestä

Kyllä minä menisin heti töihin, jos työvoimatoimisto tarjoaisi minulle töitä, mutta kun koskaan ei ole mitään edes tarjottu! Mitä ne siellä työvoimatoimistossa edes tekevät?

Tottakai toivon, ettei palkka olisi alle kahden tonnin ainakaan sitten, kun olen työn kunnolla oppinut. Kokemusta, tutkintoja ja kielitaitoa löytyy. Ikäkään ei paina, vaikka sitäkin valitettavasti löytyy.

Äänestä

Alle kirjoitetaan

Äänestä

Työkyvyttömyyseläkehakemuksen teko on helppoa ja ei ole niin väliä miten siinä käy, tärkeintä on hakeminen.
Valmis lomake löytyy tuolta:
http://www.kela.fi/documents/10192/3861304/EtkKela7002.pdf
Liitteilläkään ei ole niin väliä kun ei sitä eläkettä kuitenkaan saa, tärkeintä on siis laittaa hakemus vireille jolloin tuota alennusta ei voi tehdä.

Työttömän työnhakijan kannattaa ilmoittaa etuuden maksajalle tällaisesta tilanteesta viipymättä.

Voi lirahtaa Kela-paralta huonot housuun jos tulee vaikka sata tuhatta työkyvyttömyyseläkehakemusta ja kun ne hylkäävät niin sitten tulee saman verran lisää.

Äänestä
  • Niin toi eläke on sit haettava niin kuin maaliskuun alusta jos se aktiivimallin aikaraja on 3kk vai mitä olikaan ja alkaa tammikuun alusta?

    Äänestä

tavallaan on itsekin työ kyvytön kun on yli 50v mittarissa.

Äänestä
  • Joo ja sitä eivät duunarit tajua että kun tulee YT:t niin työura loppuu kuin seinään jos on ikää 45 .

    Miksi ihmeessä eivät järjestä keski-ikäisille erilaisia tuettuja palkkatöitä normaali palkalla tietenkin ja esim. veronalennuksilla työnantajille vastikkeena siitä että ottavat keski-ikäisiä töihin ja pitävät siellä työnsyrjässä kiinni aina eläkkeelle saakka?

    Nythän on vain tarkoituksena tehdä orjia ja kyykyttää ihmisiä, mikä tuleekin todellisuudessa yhteiskunnalle erittäin kalliiksi kuten sairaudet,rikokset,mielisairaudet,perheiden hajoamiset,väkivalta kasvaa,yhteiskunta vastaisuus ja syrjäytyminen,mielipuoliset teot myös rikkaita ja päättäjiä vastaan jne jne. Yhteiskuntarauha on jo mennyttä.

    Äänestä

Hyvä että tuollainen on vireillä. Allekirjoitettu ja toivon mukaan saa jukisuutta riittävässä määrin jotta ihmiset tietävät tuosta.

Äänestä

Sinäkin voit vaikuttaa aloitteen julkisuuteen jakamalla linkin vaikkapa pariin muuhun paikkaan, jokainen kun tekee samalla tavalla niin johan alkaa julkisuutta löytymään.

Äänestä

"Joulupäivän aamupäivän loppuun mennessä keskiviikkona jätetyn aloitteen on allekirjoittanut 5001 ihmistä".

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/JnpR8Xq8?ref=ampparit:5eff&ext=ampparit

Aloitteen perusteluissa huomautetaan, että työttömyysturvaa leikataan aktiivimallissa aina kun työnhakijan ponnistukset oman työllisyytensä edistämiseksi eivät ole tuottaneet tuloksia.

"Työnhakija ei kuitenkaan päätä rekrytointiprosessin tuloksista, vaan työnantaja niistä päättää, joten on kohtuutonta rangaista työnhakijaa siitä, että työnantajan rekrytointivalinta ei ole osunut häneen. Työnhakija ei myöskään päätä siitä, onko omalla kotiseudullaan hänen urasuunnitelmiaan tukevia työllisyyspalveluita edes tarjolla, saatikka siitä, tuleeko hän valituksi hänen hakemiinsa palveluihin, vaan TE-toimisto päättää molemmista, joten on kohtuutonta rangaista työnhakijaa siitä, että hän ei ole saanut TE-toimistoltaan hänen tarvitsemiaan palveluita. Samoin muissakin työllisyysasioissa; päätös tuloksista ei juurikaan ole työnhakijan käsissä", perusteluissa sanotaan.

Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Aktiivimalli meni eduskunnassa tiistaina läpi äänin 103–90 ja astuu voimaan jo tammikuussa. Aktiivimalli tarkoittaa, että jos työtön ei ole osallistunut riittävästi työllistäviin toimenpiteisiin tai tehnyt työtä, hän menettää työttömyysetuudestaan 4,65 prosenttia.

Oppositio on ryöpyttänyt hallituksen valmistelemaa aktiivimallia kovin sanoin ja moni on kutsunut sitä kyykytysmalliksi. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi perua työttömien etuuksia leikkaavan mallin, jos pääsee hallitukseen.

Äänestä

Kerrankin pystyy osoittamaan mielipiteensä sinipiikahallituksesta tuon aloitteen allekirjoittamalla, kiitos!

Äänestä
  • ARVOTONTA NÄYTELMÄÄ AKTIIVIMALLISTA LOPPUUN ASTI

    Alkoholilakia puolustettiin kontrollin vähentämisellä, mutta työttömille sitä säädettiin lisää.

    Eduskunta hyväksyi työttömyysturvan aktiivimallin lopulta äänin 103–90. Työttömyyden alun karenssipäivät vähenevät seitsemästä viiteen. Työttömyyden kestäessä niitä tulee lisää, jos työtön ei pysty osoittamaan olleensa aktiivinen.

    Laki tulee voimaan ensi vuoden alussa eli jo runsaan kahden viikon kuluttua. Asia ei silti jääne tähän. Se rasittaa jatkossa hallituksen ja ay-liikkeen suhteita. Lisäksi SAK:n uuden mahtiliiton Teollisuusliiton valtuusto velvoitti liiton valmistelemaan poliittisia lakkoja aktiivimallia vastaan.

    Eduskunnassa on tällä viikolla kannettu huolta parlamentin arvovallasta yhden jos toisenkin perussuomalaisen kännitörttöilyjen takia. Kovin hyvää kuvaa siitä ei anna aktiivimallinkaan käsittely. Ensimmäinen käsittely yritettiin haudata myöhäiseen perjantai-iltaan, mutta pöydälle panon takia siitä päästiin puhumaan päivänvalossa.

    Ihmiskäsitys muuttuu sen mukaan, onko kyse suuri- vai pienituloisista, ja norminpurku on tässä maassa toisin sanoen vain keskiluokan etuoikeus.
    Toinen käsittely tapahtui keskellä yötä. Keskustelu alkoi maanantaina kello 23.13 ja päättyi tiistain puolella kello 1.48.

    Leikkauksen peruutus on parannus?

    Viimeinenkin taistelu käytiin pitkälti opposition kesken. Ministereitä ei ollut paikalla, hallituspuolueiden edustajia muutama. Heistä Olavi Ala-Nissilä (kesk.) puolusti lakia sillä, että 70–80 prosenttia työttömistä voittaa, koska työttömyyden alun omavastuupäiviä vähennetään.

    – Tämä parannus, johon edustaja Ala-Nissilä viittaa, eli omavastuupäivien määrän vähentäminen kahdella on siis hallituksen itse tekemä leikkaus ja heikennys, jonka te nyt perutte. Jos parannukset ovat tätä luokkaa, mitä te hehkutatte, niin se kertoo kyllä aika paljon tämän hallituksen poliittisesta linjasta, mitä työttömien toimeentuloon tulee, vastasi Li Andersson (vas.).

    Lain lopullisessa käsittelyssä toistettiin ne ongelmat, jotka ovat tulleet ennenkin esille. Työttömien keskusjärjestö pitikin lain perusongelmana sitä, että kaikille työttömille ei riitä töitä tai palveluita, jotta työttömät voivat osoittaa aktiivisuutensa.

    Hyväosaisille vapautta, köyhille kontrollia

    Li Anderssonin mukaan esitys kertoo myös hallituksen ihmiskuvasta. Alkoholilainsäädännön liberalisoimisen yhteydessä kokoomuslaiset ja monet keskustalaisetkin puhuivat siitä, kuinka pitää välttää kaikkea turhaa kontrollia ja viranomaisholhousta.

    – Tämänkaltaisista puheista ei ole varjoakaan jäljellä silloin, kun puhe siirtyy työttömien toimeentuloon ja suomalaisiin pienituloisiin ja heidän asemaansa. Kun kyse on työttömistä, kannatetaan keppiä, kontrollia, rangaistuksia ja holhouksen lisäämistä, mistä tässä esityksessä käytännössä on kyse. Tämä osoittaa siksi, miten ihmiskäsitys muuttuu sen mukaan, onko kyse suuri- vai pienituloisista, ja norminpurku on tässä maassa toisin sanoen vain keskiluokan etuoikeus.

    Anna Kontula (vas.) jatkoi, että aktiivimalli on klassinen esimerkki eliitin historiallisesta ennakkoluulosta köyhiä kohtaan.

    – Köyhät nähdään laiskoina, impulsiivisina ja moraalittomina, ja köyhien oletettu olemuksellinen erilaisuus oikeuttaa kontrolliin, joka keski- tai yläluokkaan kohdistettuna olisi skandaali.

    Arvottomana jälkinäytöksenä sinisten Kaj Turunen sanoi budjettikäsittelyn yhteydessä lain hyväksymisen jälkeen, että mallista voidaan luopua, jos se sopii kokoomukselle. Istuntosaliin kiiruhtanut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kiisti tämän pian sanomalla, että tämä hallitus ei peru esityksiään.

    Tuhansia päätöksiä kolmen kuukauden välein

    Oma lukunsa on aktiivimallin lisäämä byrokratia. Työttömän tilanne on jatkossa arvioitava työttömyyskassassa uudelleen joka kolmas kuukausi.

    – Tämä merkitsee Rakennusalan työttömyyskassassa 7 000–10 000 uutta päätöstä neljä kertaa vuodessa eli kolmen kuukauden välein, sanoi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

    Lain mukaan työttömyyskassojen on tehtävä kaikki päätökset manuaalisesti, eli kone ei voi niitä hoitaa.

    Kokoomus varsinkin mutta myös Sipilän oikeisto-Kepu ja Smurffit haluavat sosiaalirasistisesti kyykyttää työttömiä ja muutenkin huono-osaisia Suomen kansalaisia.

    Äänestä

Täytyy tänään käydä tuohon osallistumassa.

Äänestä

Kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi


https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Kansalaisaloite työttömien aktiivimallin kumoamiseksi.

..

Nyt sosiaalirasismille, syrjinnälle, leimaamiselle ja vihapuheelle piste!

Äänestä
  • umpihölmö syrjäytymisenedistämisaloite

    Äänestä

Kannatettu !

Äänestä
  • Äkkiä perustamaan tämän ääliöaloitteen vasta-aloitetta

    Äänestä

  • ääliöaloite kirjoitti:

    Äkkiä perustamaan tämän ääliöaloitteen vasta-aloitetta

    Ei taida sinussa olla miestä siihen.

    Äänestä

mulle voi tulla ilmaiseksi töihin, olis lumen luontia,risusavottaa,halkohommaa yms askartelua.
en kyllä maksa mitään mutta haitanneeko tuo paskaakaan. tärkeintä on tehdä töitä vaikka rahaa ei tulisikaan, EIKÖ?

Äänestä

Tuollaiset kansalaisaloitteet on pelkkää sontaa, ne äänestetään psykokukkulalla nurin.
Kansalaisaloitteen pitäisi olla sitova kansanäänestys jota kaikkien on noudatettava, myös psykojen.

Äänestä

meillekkin saa tulla ilmaiseksi hommiin mutta palkkaa en valitettavasti pysty maksamaan mutta sehän ei ole tarkoituskaan.

Äänestä

Persut rakastavat myös köyhiä - siniset vihaavat

Persuilta riittää sydämen lämpöä, ymmärrystä ja huolenpitoa myös kaikkein vähäosaisimmille. Kun persut eivät ole enää hallituksessa, SOS hallituksen kylmä linja köyhiä kohtaan paljastui. Kaikkein eniten hallituksessa köyhiä tuntuvat vihaavan ja heille irvistelevän juuri siniset Juudakset. Siniset veivät jo köyhien suusta leivän. Seuraavaksi he varmaan vievät vielä hampaatkin??

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005498817.html

Äänestä
  • Ovatko persutyöttömät nyt iloisia tekemästään valinnasta vaaliuurnalla?


    Äänestitkö sinäkin persuehdokasta, joka siirtyi sinisiin? Hävettääkö nyt?

    Äänestä

  • Kumma ettei tälläinen persujakin koskeva poliittinen epäkohta saa minkäänlaista keskustelua aikaiseksi! Tyytyvätkö persu-työttömät kiltisti tukiensa leikkauksiin, koska ne on oman puolueen ex-johtajien tekemiä?

    Äänestä

Näytä sinäkin mielipiteesi porvarihallituksen kyykytyspolitiikasta.
Eli käy allekirjoittamassa kansalaisaloite aktiivimallilain kumoamiseksi. Ja levitä myös tietoa asiasta. Solidaarisuus työttömiä kohtaan ei maksa mitään ja muistakaa se, että jokainen nykyinen työssäkäyvä on myös potentiaalinen työtön.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Äänestä

Porvarihallitus kyykyttää työttömiä ja köyhiä huono-osaisia leipäjonossa:


Hallitus vei leipäjonoilta rahat ja leivät

SOS hallitus ja Sauli ensimmäinen antoivat leipäjonolaisille tuntuvan joululahjan: Kepun, kokoomuksen ja sinisten äänillä lopetettiin miljoonan euron tuki leipäjonolaisia avustaville järjestöille ja sitä kautta vietiin viimeinenkin kannikka leipäjonolaisten suusta. Vielä vuosina 2016 ja 2017 tuki annettiin, nyt se poistettiin kokonaan kertalinttuulla.

Eliitti juli 100-vuotiasta Suomea niin rankasti koko vuoden (paljon rankemmin ja kalliimmin kuin esim. kohuttu Hakkarainen), ettei leipäjonolaisille riittänyt enää euroakaan.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712202200619971_pi.shtml

Muistakaa äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa, äänestämättömyys on ääni näille sosiaalirasistisille vihapuhujille ja vihatoimijoille!

Äänestä

Eihän hallitus tiedä mitä leipäjonossa värjöttävän nälkä on tai työttömän stressaava arki? Ensin ajaa Suomen helvettiin näiden "turvapaikan"saajien takia. Nyt köyhät saa juhlat maksaa. Inhottaa koko joukko. Ei kellään selkärankaa. Kunhan vain EU on tyytyväinen niin otetaan ensi vuona vielä enempi elätettäviä tänne, ja köyhät maksaa.

Äänestä
  • Pakolainen ansaitsee uuden avun omassa maassaan, eikä täällä, joten alahan kalppia kotiisi.

    Äänestä

Sohvakauppiaat suuttuneet tästä työttömien aktivoinnista.
Liievaihto uhkaa pudota kymmenesosaan nykyisestä.

Äänestä
  • Veikkaan, että tämän työttömien aktiivimallin voimaantulon seurauksena työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä tulee huomattavasti lisääntymään.

    Äänestä

  • Ihan taatusti.

    Äänestä

  • Sohvatehtaisiin tulee suuri työttömyys. Verhoilijat siityvät kortistoon.

    Äänestä

Heh, aika vaisu kansalaisaloite, kun nimien määrä keikkuu 7000 nimen tienoilla eikä juurikaan muutu. Suurin osa kansasta pitää aktiivimallia täysin hyväksyttävänä tapana motivoida laiskat kotonaan piereskelevät työhaluttomat "työttömät" valkoihoiset luuserit hakemaan työtä. Kun ei näille elämäntapatyöttömille työ ole kelvannut niin nyt leikataan työttömyyskorvaukset pois ja kohta loppuvat leipäjonotkin jolloin näiden velliperseiden on ihan pakko mennä töihin saadakseen ruokaa pöytään.

Äänestä
  • Siihen tulee 100 nimeä päivässä, minäkin alan tekenään kunnalla puuhevosen hännän reikiä kunnon neuvostomalliin akk-johtaja orpon kiusaksi.

    Äänestä

  • Korjaan yli 1000 nimeä joka päivä, Lindström ei naura enää.

    Äänestä

  • Nimi meni alle.

    Äänestä

Kirjoitin alle

Äänestä

Sen sijaan, että käytetään aikaa näihin kansalaisaloitteiden kirjoittamiseen ja netissä itkemiseen, niin miten on että alettaisiin miettimään miten saataisiin Suomi SÄÄSTÄMÄÄN rahaa ja vähentämään menoja.
Ollaan yhä kovemmin menossa isompaan ja isompaan velkaan ja kohta on kaikki tuet jumissa kun ei ole varaa antaa yhtään.

Äänestä

Nimi listaan.

Äänestä

Eipä tartte kirjoittaa. Seuraava pääministeri Rinne on luvannut poistaa ensitöikseen tuon aktiivimallin muutenkin.

Äänestä

Kauhiasti nimiä.

Äänestä

Aktiivisesti kannatetaan.

Äänestä
  • Aktiivimalli aktivoi tehokkaasti. Jo pelkästään tänään on ainakin 7 tuhatta työtöntä aktivoitunut vastustamaan aktivointia. Nyt on jo 18000 työtöntä ollut aktiivisia.

    Äänestä

Kävin katsomassa TE-palvelujen sivuilta avoimien työpaikkojen määrän tällä hetkellä, niitä oli 16190 kpl ja työttömiä on n. 200 000 tilastokeskuksen mukaan, plus tietysti hurja määrä tempputyöllistettyjä sekä työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa jne.

Ei ne työpaikat lisäänny sillä, että yhteen paikkaan saadaan tuhansia hakijoita. Ainoa seuraus lienee se, että työnantajat vittuuntuvat ja siirtyvät
hakemaan työntekijöitä muita kanavia kautta. Luultavasti perustetaan yksityisiä työvälitystoimistoja, jotka rahoittavat toimintansa työnantajilta ja työnhakijoilta kerätyillä maksuilla. Näin työnvälityskin saadaan sitten yksityistettyä ja TE- systeemit voidaan lakkauttaa. Tämä lienee työministeriön suunnitelma pitkällä tähtäimellä, sillä eihän noin hölmöjä työllistämistoimia voi muutoin perustella.

Kun työttömyysturvaa heikennetään, liitot ajetaan alas (mukamas työpaikakohtaiset sopimusneuvottelut työnantajan ja työntekijän välille) ...niin VAIKKA työehtoja,palkkoja ...heikennetään niin työntekijöillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa.. johan nyt on KIKY sopimuksella heikennetty saavutetuja etuja.

Äänestä

Ohhoh, jo 20 tonnia rikki.

Äänestä

Kas moni entinen kansanedustaja nostaa sopeutumiseläkettä? Ja moni tuleva "kansanedustaja" saa 3 vuotta sopeutumisrahaa? Herää kysymys mihin sen tarvitsee sopeutua? Kun nyt potkut tai työttömäksi jäänyt saa 7 päivän karenssin? Siis 7 päivää ilman tuloja? Ja kas missä velka siellä veronmaksajan elätit.

Äänestä
  • Tarvitaan työttömien aktiivimallia että kansanedustajille riittää sopeutumiseläkerahaa.

    Äänestä

"Näytä sinäkin mielipiteesi porvarihallituksen kyykytyspolitiikasta.
Eli käy allekirjoittamassa kansalaisaloite aktiivimallilain kumoamiseksi. Ja levitä myös tietoa asiasta. Solidaarisuus työttömiä kohtaan ei maksa mitään ja muistakaa se, että jokainen nykyinen työssäkäyvä on myös potentiaalinen työtön".

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Jo 46 172 kannatusilmoitusta.

Kansa osoittaa Orpolle, Sipilälle ja koko Sinipiikaporvarihallitukselle mitä se pitää tavallisen kansan huono-osaisten kiusaamisesta. Maahan pitää saada KiVa-koulun lisäksi KiVa-yhteiskunta -opetusta ja opettaa porvarit kunnioittamaan lähimmäisiään.

Äänestä

"Oranssit haalarit päälle joka iikalle, ja siivoamaan joukolla koiranpaskoja kadunvarsilta ja roskia maantienvarsilta. Ja vaihtamaan mummoille paskavaippoja vanhainkoteihin ja pitämään seuraa. Kyllä tässä maassa hommaa riittää. Kenenkään ei tarvitse eikä missään nimessä saa jatkossa lojua kotona jos mielii veronmaksajien rahoista nautiskella".

Menisivät jos siitä maksettaisiin tes-mukaista palkkaa, mutta porvarijohtoisen maan tapa on että töitä pitäisi tehdä pakkotyönä työttömyysturvan suuruisella palkalla, siis hurjasti alipalkattuna. Työstä pitää maksaa kohtuullinen korvaus eli tes-palkka.

Äänestä

Aktiivimallin temppukoulutus puhdistaa taas tilastoja ja näyttää että työttömyys vähentyisi. Todellisuudessa työllistämiskulut kasvavat reilusti kun kokkareiden kepulifirmat lisäävät työttömien turhaa "päivähoito"kurssitusta, josta ei ole mitään muuta hyötyä kuin että tempputyöllistäjien tulot nousevat huimasti ja tilastot valehtelevat työttömyyden alenevan. Kumpikin sataa kokoomuksen laariin, mutta tulee veronmaksajille kalliiksi.

Äänestä
  • Porvarihallitus kyykyttää työttömiä ja köyhiä huono-osaisia leipäjonossa:

    Hallitus vei leipäjonoilta rahat ja leivät

    "SOS hallitus ja Sauli ensimmäinen antoivat leipäjonolaisille tuntuvan joululahjan: Kepun, kokoomuksen ja sinisten äänillä lopetettiin miljoonan euron tuki leipäjonolaisia avustaville järjestöille ja sitä kautta vietiin viimeinenkin kannikka leipäjonolaisten suusta. Vielä vuosina 2016 ja 2017 tuki annettiin, nyt se poistettiin kokonaan kertalinttuulla".

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712202200619971_pi.shtml

    Eliitti juli 100-vuotiasta Suomea niin rankasti koko vuoden (paljon rankemmin ja kalliimmin kuin esim. kohuttu Hakkarainen), ettei leipäjonolaisille riittänyt enää euroakaan ja työttömiä aletaan kyykyttää aktivointimallin turhilla pakkokurssituksilla, joita järjestävät Orpon kokoomuskaverit kalliilla hinnalla. Pakko mennä pakkokurseille ettei menetä pienistä korvauksistaan, joten kurssien järjestäjä voi tarjota mitä tahansa turhaa istuttamista viikon verran 65 päivän tarkastelujakson välein. Eihän kukaan ota 18 tunniksi töihin, kun ei niitä töitä nytkään löydy työttömille, kun työttömiä on n. 10 kertaa enemmän kuin vapaita työpaikkoja. Veronmaksaja maksaa taas kalliisti kokoomuksen sekoilut.


    Muistakaa äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa, äänestämättömyys on ääni näille sosiaalirasistisille vihapuhujille ja vihatoimijoille!
    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3827386-kansalaisaloite-aktiivimallin-kumoamiseksi-keraa-hurjaa-vauhtia-nimia-hallitus-loytaa-viela-raippalain-edestaan

    Äänestä

  • Kokeilukunnissa harrastetaan tätä pakkoaktiivisuutta. Aivan kuin se loisi uusia työpaikkoja.

    Voiko hallitus olle enenpää hukassa työpaikkojen luonnissa. Täysin järjetöntä, kulut kasvaa.

    Äänestä

Hämmentävä+hallituksen+työttömien+aktivointimallihttp://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242860-hammentava-hallituksen-tyottomien-aktivointimalli"Olen+koittanut+ymmärtää+ministeri+Lindströmin+linkkaamista+dokumenteista+hallituksen+ajaman+työttömien+aktivointimallin+käytännön+toteutusta+enkä+oikein+meinaa+saada+siitä+täysin+kirkasta+kuvaa.+Aluksi+ymmärsin+väärin+kun+luulin,+että+työttömille+oltaisiin+osoittamassa+yleishyödyllisiä+ilmaistöitä+tuon+18+tunnin+aktiivisuusvelvoitteen+täyttämiseksi+-+näin+ei+ilmeisesti+ole.Vaadittava+18+tunnin+aktiivisuus+kuten+minä+sen+ymmärränTekemällä+palkkatyötä+18+tunnin+ajan+65+päivän+ajanjaksona+välttyy+4,65%:n+tuen+alentamiselta.+TE-toimisto+ei+näitä+siis+tarjoa+tai+järjestele+vaan+työttömän+tulee+itse+hankkia+palkkatyötä+tuo+aika+65+päivän+aikana+säilyttääkseen+ansiosidonnaisen+tai+työmarkkinatuen+täysimääräisenä+seuraavan+3+kuukauden+ajan.STM:n+materiaalissa+kerrotaan+seuraavaa+riittävaksi+aktiivisuudeksi+tuen+säilyttämiseksi:työttömyysetuuden+hakija+on+4+peräkkäisen+kalenteriviikon+aikana+ollut+työssä+palkansaajana+niin,+että+yhden+viikon+sisällä+tehtynä+työ+kerryttäisi+työssäoloehtoa+tai+ansainnut+yritystoiminnasta+vähintään+23+prosenttia+yrittäjän+työssäoloehtoa+kerryttävästä+kuukausitulosta+tai5+päivää+työllistymistä+edistävässä+palvelussaEllei+TE-toimisto+yhtäkkiä+lisää+suurta+määrää+noita+työllistäviä+toimenpiteitä+kuten+kursseja+tms,+niin+valtavan+määrän+työttömiä+tulisi+normaalin+työnhaun+lisäksi+hankkia+itselleen+jotain+pätkätöitä+tuon+18+tunnin+kattamiseksi.+Tavallaan+työtön+siis+hakisi+yhtä+aikaa+sekä+vaikkapa+koulutustaan+vastaavia+hommia+pysyvää+työllistymistä+varten+ja+toisaalta+sitten+jotain+lyhyitä+hommia.+Ei+kuulosta+kovin+tehokkaalta.+Sinällään+tämä+on+jännää,+kun+median+kertoman+mukaan+kaikkien+vapaaehtoistyön+jne+kanssa+TE-toimisto+on+ollut+kärkäs+keskeyttämään+tuen+sillä+perusteella,+että+se+vie+työttömältä+aikaa+pois+hänen+päätehtävästään+eli+työn+hakemiselta.+Nyt+sitten+pitäisi+sivussa+haeskella+joitain+lyhyitä+hommia+jostain,+jottei+menettäisi+rahaa.Tuleeko+tällaisia+töitä+olemaa+tarjolla+riittävästi+eri+puolella+Suomea+ja+mitä+se+vaatii+työnantajilta?Minua+askarruttaa,+ketkä+tarjoavat+tällaisia+pätkähommia+(2,5+työpäivää+neljän+viikon+sisään),+ja+mitä+se+vaatii+yrityksiltä+tai+vaikkapa+kunnilta+työnantajina.+Kaiketi+lyhyydestään+huolimatta+kyseessä+on+määräaikainen+työsuhde,+jota+varten+tulee+tehdä+työsopimus,+järjestää+palkanmaksu+sekä+sitten+lopussa+hoitaa+palkkatodistus+yms.+Pystytäänkö+nämä+tekemään+riittävän+vähällä+vaivalla,+jotta+se+kannattaa.+Millaiset+yritykset+oikeasti+siihen+ryhtyvät+ja+mitä+töitä+tulee+olemaan+tarjolla?Millaista+lisätyötä+tämä+tuo+työttömyyskassoille+ja+Kelalle?"Taas+porvarihallitukselta+liian+vähän+mietitty+aloite,+niitähän+on+hallituskauden+aikana+ollut+jo+liiankin+kanssa..

Äänestä

Linström: Työtön, kyykkyyn - ylös, kyykkyyn - ylös... !

Tätä kun jatkat yhden viikon niin on luotu uusi töpsikka Suomeen. Näin ajattelee meidän ministeri?

Voi taivas tätä hallituksen touhua!

Äänestä

allekirjoitettu!

Äänestä

52 000 allekirjoitusta. Jospa saataisiin 500 000 täyteen.

Äänestä

Vaikka ainakin 50 000 - 100 000 allekirjoitusta ei välittömästi asiaa muuttaisikaan niin arvon päättäjät voisi ottaa huomioon että harvempi aloite on näin nopeasti kerännyt allekirjoituksia.

Urpon puntit ainakin tutisee kun pelkää että nämä allekirjoittaneet saattavat mennä sisuuntuneita omasta tai työttömien kohtelusta myös äänestämään ensi eduskuntavaaleissa tai jopa kokoomuspressa Sauli Niinistöä vastaan presidentivaaleissa, pressahan on työttömiä myös sosiaalirasistisesti leimannut, vaikka vain tes-työpaikat puuttuu.

SDP:n Antti Rinne lupasi poistaa Aktiivimallin jos pääsee hallitukseen.

Äänestä
  • Rinne ei saa aikaan sellaista hallitusta joka poistaisi lain.
    Rinne voisi miettiä useita tekemiään petoksia mm. talaoyhtiön varojen kavaltamista.

    Aloite menee eduskuntaan, missä todetaan, että ei aihueta toimenpiteitä.

    Äänestä

Porvarien aktivointimalli putsaa tilastoja kun työttömän on mentävä temppukoulutukseen 5 päiväksi 65 päivän tarkastelujakson aikana ettei työttömyysturva putoa. Tämä luo massiiviset kokoomuksen eturyhmien temppukoulutusmarkkinat ns. työttömien päivähoitokurssit, joihin työttömien on pakko osallistua tukiensa säilymisen takia. Kurssin sisältö voi olla istumisesta käsien taputtamiseen ja piirileikkiin, se on tärkeintä että työttömät saadaan Orpon kavereiden järjestämille aktivointikursseille ja veronmaksajilta rahaa palamaan kokoomuksen temppukurssittajille.

18 tunnin työpaikkoja tuskin 65 päivän tarkastelujaksoille löytyy, kun jo nyt työttömiä työnhakijoita on noin 10 kertaa enemmän kuin vapaita työpaikkoja. Porvarihallitus on keksinyt veronmaksajien rahoilla pyörivän ikiliikkujan, kiitos Orpo ja Sipilä!

Urpojen ikiliikkuja se on..

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Äänestä
  • Veronmaksajat kustantavat nämä täysin turhat temppuilut.
    Koulutukset ovat varmaankin lestakyrvän lahkolaisten järjestämiä.

    Äänestä

Minun pitää saada maata yhteiskunnan kustannuksella.

Äänestä

entinen naapuri joka jo 60v valitti että hän oli töissä 32 vuotta samassa firmassa ennenku jäi työttömäksi firman mentyä nurin ja että on kuulema veroina maksanu päättäjien elämää ja nyt joku miljonääri päättää leikata hänen ja muitten köyhien/vähäosaisten pientä tukea joille eurokin on iso raha ja polkee heitä jalkoihin muutenkin

Äänestä

"Uutissuomalaisen (29.12.) gallupissa puolet hyväksyy sen, että henkilön on aktiivisesti edistettävä omaa työllistymistään."

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712282200634226_pi.shtml

TÄMÄ ON TIETENKIN AIVAN ERI ASIA KUN HYVÄKSYÄ TÄMÄ EPÄOIKEUDENMUKAINEN, NEGATIIVINEN PASKALAKI.

Äänestä

Eduskunnan YLE jaksaa jauhaa paskaa. Vieläkin jäi aktiivimallin keksijä kertomatta.
"Muutoksella tavoitellaan työllisten määrän lisäämistä 8 000 henkilöllä...Malli todennäköisesti lisää jonkin verran työllisyyttä, mutta tarkkoja määriä on vaikea arvioida."
https://yle.fi/uutiset/3-9998007

Äänestä

Ilmoitus tehty nyt em. vihapuheesta kansalaisaktiivisuuden oikeutuksen rankasta tuomitsemisesta, sillä voidaan todeta yhdenvertaisuus- ja ilmaisun vapauden rajoittamisen yrityksillä mollata kansalaisten omaa aktiivisuutta ja tasavertaisuutta maassamme!

Äänestä

Onkohan Vartiainen ihan itse ideoinut tämän "häkkyrän"?

Kovin on kritiikitöntä vastaanotto kumppaneilla! Onko viitsitty edes lukea läpi?
Aktiivisuus vaan on kuulostanut niin hyvältä, että on menty mukaan...

Äänestä

tässä kansalaisaloitteessa on se, että kun se paljastuikin sakemannin junailemaksi rasistinatsien provokaatioksi, saatiin samalla varsin kattava nimilista rasistisista öyhöttäjistä.

Aktiivimalli itsessään ei ole juuri minkäänlainen haitta kenellekään. Peruspäivärahasta leikataan vain 30€ jos tuensaaja ei kolmen kuukauden aikana työskentele 18 tunnin täyttävää aikaa. Vaikkapa kahta yhdeksäntuntista työpäivää tai 18 yksituntista työpäivää. Tai osallistu viidelle kurssitukselle. Tai työllistä itseään ja tienaa pari sataa euroa.

Vastarintaliikkeen natseille eivät nuo ehdot olleet syynä, vaan se mihin leikatut rahat on budjetoitu käytettäväksi. Tarkoitus kun on nimenomaan säästyvillä rahoilla kurssittaa työhaluisista maahanmuuttajista työvoimaa aloille, joille ei kantasuomalaisia työtäkarttelevia natseja saa.

Ovelinta natsijärjestön junailemassa kansalaisaloitteessa on se, että mukaan on saatu vedettyä sellaisiakin ihmisiä joille aloitteen rasistiset motiivit olisivat kauhistus.

Äänestä

Sipilän tilille kolahtaa ensi vuonna 32,40 euroa per kuukausi per pitkäaikaistyötön passivisti. Ukko myhäilee nyt varmasti paratiisisaarilla drinkki pottunokkansa alla.

Äänestä
  • Aktiivimallin leikkauksista syntyvät potentiaaliset säästöt on jo kohdennettu työllistymistä edistäviin asiallisiin tukitoimiin. Maassamme oleskelee suuri joukko ihmisiä, jotka omaavat suuretkin työhalut, mutta tarvittava kurssitus työtehtäviin ja työssä vaadittavat osaamisen kortit puuttuvat. Kun näille ihmisille kohdennetaan tarvitsemaansa koulutusta, ratkeaa työvoiman saatavuusongelma. On vain reilua, että työhaluisten kouluttamiseen kohdennetaan rahaa, joka leikataan työhaluttomilta. Viimekädessä tämä tuottaa enemmän hyvinvointia maahamme kuin työhaluttomiin kohdennetut tuloksettomat projektit.

    Äänestä

No aloitteella on jo 75003 kannattajaa. Että silleen.

1Äänestä
  • Homolakia kannatti tuplasti useampi. Suomessa on ilmeisesti jokaista työtöntö kohden 2 homoa.

    Äänestä

  • "No aloitteella on jo 75003 kannattajaa. "

    Puolessa tunnissa tullut 500 lisää.

    Äänestä

Lössi typeriä rasisteja on lössi typeriä rasisteja. Edelleen, vaikka niitä olisi 75003.

Kyllä niille lääkkeet löytyy, jolla ne saadaan kuriin. Natsille ei tule antaa liikkumatilaa millin vertaa.

Äänestä

29.12.2017 15:05
Näin siinä taas kävi petosmies Rinteen ja miljoonavaras Aallon kynästä on syntynyt väärennettyä teksiä!!!

Kansalaisaloitteessa sanotaan, että jos ei hae töitä hirmuisesti niin siitä seuraa aina "rangaistus"!
Kumma kun sitä 2ainaA" ei pykälissä ole!

Taas demarit väänsivät petoksen. Petos-Antti Rinteen johdolla puolue ay-pomoineen eivät karvoistaan pääse.

Kansalaisaloite on näin mitätön -yhtä mitätön kuin väärentäjädemarit

Äänestä

Mikään aloite ei ole tainnut kasvaa tätä vauhtia. Mulkku hallitus saa kansan vihan niskaansa.

Äänestä

Kuka tekee kansallemme palvelun ja vapauttaa ilimat ja suolikaasut ulos siltä kokkari-huuhaa käppyrä Vattin" känästä jo uskoisimme sillä puhdistettaisiin jo paljon poliittista ilmapiiriä ja kansalaiset voisi hengittää vapaammin!
Eihän tämä esitys edes palvele petturi-urpon kummilasten ja suojattien asemaa jos vain sitä ajattelisivat jos muut sadat tuhannet pääsi unohtumaan?¨!

Äänestä

Kannattaisi laittaa viestiä noille liittojen pampuille , ei ne muuten tuota kumoa kun lakkouhan edessä , yht.tiedot löytyy yleensä netistä. Hiljaa ovat olleet , eikös niiden pitäisi pitää työttömienkin puolta , kannattaisi pitää yhtä tässä asiassa kun työsuhteetkin nykysin ovat mitä ovat.

Äänestä

Juuri nyt:

83 230 kannatusilmoitusta . Huima tahti, ihmiset haluaa oikeudenmukaisuuttaa, ei kokoomus paskaa.

Äänestä

Tässä aloitteessa nyt on se vika, että eduskunta käsitteli jo aktiivimallin ja hyväksyi sen täysin selkein luvuin. Tämä kansalaisaloite kumotaan turhana saman asian uudelleenkäsittelynä ja todetaan, että kansalaisaloitejärjestelmä vaatii korjausta, turhat vasta-aloitteet tullaan jatkossa estämään.
Demokratian pelisäännöillä pelatessa aktiivimallin vastainen kansalaisaloite ei siis tule etenemään eduskunnassa vaan se ammutaan alas.

Äänestä
  • Eivät viitsineet paneutua yksityiskohtiin lankaan.

    Äänestä

Viikon kuluttua luku on yli 160 000

Äänestä
  • PERKELE SINÄ SUKUPUOLINEUTAALI JULMALAUTA! MINÄ TULE ESTÄMÄÄN KALTAISESI KOMMUNISTIT PÄÄSEMÄSTÄ KÄSIKSI SUOMI NEIDON BUDJETTI SINÄ MURHATTAVAN NÄKÖINEN MURHAAJA KOMMUNISTI!!!!

    Äänestä

Tämä olisi pitänyt laatia jotenkin siihen malliin, että hyvin lyhyitä pätkätöitä tekevät saavat LISÄÄ hieman työttömyyskorvaukseen. Ihan ylimääräisestä byrokratiasta ja rahojen odottelusta ym., jonka lyhyt keikka aiheuttaa.
EI MISSÄÄN NIMESSÄ NÄIN, ETTÄ RANGAISTAAN JOS SOPIVAA PALKANMAKSAJAA TAI KURSSIA LÖYDY!!!

Äänestä

Onkos nyt sitten niin, että palkataan valtaisa byrokratia-koneisto näihin korvauksenalennus-hommiin?

Jos tarkistelujakso on 3kk välein ja työttömyysturvaa maksetaan 1kk jaksoissa, voipiko käydä niin, että jos saikin vain 2pv töitä (16h, yksi työpäivä kuukaudessa) ja viimeisenä kuukautena työpäivä peruuntuu - eli ei täyty 18h/3kk - liikaa maksettu päiväraha peritään kerralla pois kolmannen kuukauden maksusta..., siis myös aiemmilta kuukausilta "liikaa" maksettu. Jännäksi menee!

Tässä oli siis oletus, että henkilö oli saanut varsinaisen työnhakunsa oheen työpaikan yhdeksi päiväksi/kk.
Olipa vaikka henkilökohtaisen avustajan jatkuva lomitus-päivä...
Mutta kun tuolla kolmannella kuukaudella hoidettava joutuikin laitoshoitoon, ja työ ja tunnit jäivät saamatta - niin tuli sitten nämä työttömyysturvan vähennykset myös takautuvasti....

Hommia setvinnässä riittää, kun tämä koskee ihan kaikkia puolta miljoonaa työtöntä!!

Äänestä

Onkohan KELA valmistunut tällä kertaa ihmisten siirtymistä sossun haltuun , sitten ei tartte säästellä sähköissä, lääkkeissä, lääkärikäynneissä, kotivakuutuksissa välttämättömässä kuten työttömänä , yms. sinne kannattaa siirtyä , ei menetä mitään korkeintaan säästää hermojaan ,
alistukoon kuka haluaa orjatyöhön , itse lyön hanskat tiskiin , katsotaan kuinka halvaksi tulee pipilälle loppujen lopuksi......tyhmyyden ja ahneuden huippua jolla p... loppu.....

Äänestä

Järkevä hallitus olisi tehnyt aktivointimallin jossa työtön mikäli tekee 65 päivän tarkasteluperiodilla 18 tuntia työtä, osallistuu 5 päivää työllistämistoimiin tai ansaitsee yrittäjänä n. 250 euroa saa 32,40 euroa lisätyöttömyyskorvausta. Tämä olisi ollut oikea työttömien aktivointimalli kun porvarihallituksen malli on työttömien kyykytys- ja kiusaamismalli.

Äänestä
  • Olet oikeaan suuntaan menossa, mutta yhä lankeat tuohon 18 tunnin loukkuun. Kuka on koskaan missään tarjonnut töitä kenellekään 18 tunniksi viikossa? Kenen hihasta tuo naurettava luku vetäistiin? Paljon on jämätöitä, joissa tunteja on vaikkapa pari viikossa, yli 20 tuntia vuosineljänneksessä, mutta tämän yksisilmäisen kyykytys- ja leikkausmallin väsääjät eivät pidä sitä minään. Pitäisikö 2t viikossa -siivoojan vaatia saada tehdä vuosineljänneksen siivoukset yhden viikon aikana? Höh?

    Jos ei kepillä, niin ei edes porkkanalla ei olemattomia töitä tyhjästä vetäistä, eikä yrittämistä kannata edes yrittää, koska siinä on vaarana mennä heti tuet alta, vaikka liikevaihto olisi nolla. 'Työllistämistoimet', eli orjatyö, niitä saattaa löytyä, ja veronmaksajat maksavat niistäkin kalliisti, mutta tuo 18 tuntia pitää olla palkallista, nih. Orjatyö kelpaa työttömyyskorvauksen leikkaamisen estämiseen vain, jos se on pakotettua. Vapaaehtoistyö ei käy. Näinkö tulee Suomessa loppumaan vapaaehtoistyö? Kenellä on enää aikaa tai jaksamista tehdä työtä hyvästä sydämestään, jos sen LISÄKSI pakotetaan tekemään työttömyystoimiston määräämää palkatonta työtä kaikkine nöyryyttävine orjasopimuksineen?

    Äänestä

Tämä aktiivimalli taitaa olla todellinen ”catch 22” työttömille: jos et saa töitä pariksi päiväksi tukesi alenevat; jos saat, tuen maksatus keskeytyy kunnes olet saanut toimitettua palkkakuitin ja uudet päätökset oikeudesta työttömyysturvaan (1-2 kk).

Äänestä

Tämä negatiivinen ja ilmapiiriä myrkyttävä laki on ammuttava alas.
Sen suunnittelijat ovat olleet laiskoja, osaamattomia ja hätäisiä.
Työvoimaviranomaiset eivät nykyresurssein pysty seuraamaan satojen työnhakijoiden turvan alennuksia kuukausittain.

Olisi pitänyt tehdä positiivinen, kannustava laki. Eli niin, että satunnaisen työn tekeminen silloin tällöin tehdään kannattavammaksi. Samoin satunnainen opiskelu. Nythän se merkitsee usein työnhakijalle perustoimeentulon viivästymisiä, paljon lisätyötä korvauksen saamiseksi, mahdollisesti vielä selvityksiä työttömyystuen kokonaan katkaisemisen selvittämiseksi.

Eli olisi laitettu pieni LISÄ työttömyysturvaan niille, jotka ihan satunnaisia töitä ovat tehneet ja ovat sellaisia saaneet.
Suurin osa työttömistä ei tule saamaan näitä palkallisia työpäiviä jatkuvasti tai ei lainkaan.

Lyhytkurssien tai muiden pikku vippas-aktivointien järjestäminen ja järjestämisen järkevyys on kyseenalaista tässä mittakaavassa ja laajuudessa, mitä tämä laki näyttää edellyttävän jos jokainen työtön haluaa välttyä sanktioilta.
Niitähän ei ole edes tarkoitus järjestää.....

Äänestä
  • Ulkoisia ostopalveluita käyttämällä laitetaan rahaa haisemaan ihan sikamaisesti, nekin kurssitarjoajat tulisivat halvemmaksi yhteiskunnalle olemalla työttömänä, nythän ne lypsävät systeemiltä isoja summia.

    Mutta kai se on koko homman tarkoituskin, työttömiä kasvottomana materiaalina käyttäen rosvota turhilla palveluilla yhteisiä varoja.

    Työtön on menettänyt lopullisesti ihmisoikeutensa ja arvonsa aktivointimallin myötä ja virastoista löytyy innokkaita ohjelmoituja hihittelijöitä hyökkäämään työttömien kimppuun jotta voisivat tuntea itsensä paremmiksi, nämä itsetunnottomat hihittelevät nauriit eivät ymmärrä kusevansa omalle koivelleen, moni muistaa heidän naamansa.

    Äänestä

Nut kannattamaan. Kohta 100 000 paukkuu täyteen.
Lisää vasn nimiä alle.

Äänestä
  • Nimeni on siell jo 6 kerttoo...

    Äänestä

  • SAATANAN KOMMUNISTIT TULETTE VIELÄ KÄRSIMÄÄN TÄSTÄ!!

    Äänestä

Aktiivimalli ei liene vaikea toteuttaa, sillä nykyisin ei tarvitse lähettää työhakemuksen mukana koulu ja työtodistuksista kopioita, vaan ne voi esitellä mahdollisessa hasastattelussa. Kun vain tekee Ansioluettelon, jossa koulutukset ja tyopaikat on esiteltynä ja sopivan hakemuksen, johon voi lisätä työnantajan ja työteht3ävän jamahdollisesti kopion työpaikkailmoituksesta, johon voi alleviivata tehtävän, johon hakee. Ja ei maksa paljoa ja nuita helppo lähetellä viikottainkin! Tietenkin hyvä soitella työpaikkoihin, joihin hakee.

Äänestä

Suomalaiset äänestää silti tulevissa vaaleissa puolueita jotka haluaa tänne miljoonia pakolaisia heikentämään tukijärjestelmiä tohon aloitteeseen kyllä tuli nimiä äänestyspaikalla taas järki on jäässä.

Äänestä

Millainen+poliittinen+tausta+kansalaisaloitteen+tekijällä+on?Aktiivimalli+on+uutisoitu+yksipuolisesti.+Tähän+asti+työtön+on+ollut+jatkuvan+ja+ennakoimattoman+karenssiuhan+alla.+Jopa+toimeentulotukea+on+voitu+leikata+20-40+%,+jos+ei+ole+toiminut+tismalleen+työkkärin+ohjeiden+mukaan.Aktiivimalli+on+ennakoitavampi.+Työtön+tietää,+että+tukea+leikataan+korkeintaan+4,65+%.+Enää+ei+jää+yhtäkkiä+täysin+vaille+tukea+kuten+aiemmassa+karenssimallissa.

Äänestä
  • Olet täysin tietämätön. Vaikka tämä laki ei noteeraa mitenkään varsinaista työnhakua... tämä ei poista aiempia velvoitteita ottaa työtä vastaan ym., joista on voinut saada karenssin aiemmin. KAIKKI AIEMMAT KARENSSIASIAT OVAT KUTEN ENNENKIN.

    Tämä tulee vaan tällaisena pikku lisäkikkailuna jotta saadaan laskettua mahdollisimman monen korvauksia.
    Tämä rangaistus laukeaa, jos et ole joka 3kk jaksossa ollut tarkalleen vähintään 18h työssä tai osallistunut johonkin kursille, joita ei paljoa järjestetä tällaisia lyhytkestoisia aktivointikursseja. Työnhaku-urasuunnittelukurssit jos käyty, se on ei oota sitten jatkossa. Ammattikursseja jonkin verran ja eri puolilla Suomea vaihtelevasti järjestetään kuten edelleenkin. Se ei tähän rangaistukseen vaikuta. Niille on hakijoita, joista karsitaan sopivia ammatinvaihtajia tai ammattitaidon täydentäjiä näille kursseille.
    Työharjoitteluun ja kuntouttavaan työtoimintaan pitää myös olla lainmukainen peruste olemassa, esim. kuntoutuksen tarve, työharjoittelun lähtökohta on myös, että työ on sellaista että se edistää vakityön saamista jatkossa. Näin lain mukaan.

    Monelle työnhakijalle malli tuo pelkästään rangaistuksen, vaikka haluaisi työtä ja vaikka jopa hakee sitä aktiivisesti.
    Ei sellaisia sopivia päivä silloin, toinen tällöin töitä ole kaikille saatavissa.

    Olisi pitänyt säätää vain pieni lisäbonus niille, jotka yksittäisiä työpäiviä ottavat. Ja käytännön helpostusta työttömyysturvan ja lyhyiden töiden yhdistämiseen!!!!

    Ja yleensä ottaen helpottaa lyhytkestoisen työn tai opiskelun vastaanottamista. Ilman pelkoja työttömyysturvan menettämisestä jopa kokonaan, eli asian käsittelyssä ns. lautakunnassa, jossa mieluusti keksitään selityksiä joiden perusteella oikeus työttömyysturvaan katkaistaan kokonaan.

    Esim. jos kerrot maalaavasi tauluja, tai kirjoittavasi romaania. Voi olla että työttömyysturvasi viedään kokonaan. Sama koskee vapaaehtoisia palkattomia talkootöitäkin joissain tapauksissa, jonkin kurssin käymistä, sairaan omaisen hoitamista, joka tulkitaan että et ole valmis työhön heti seuraavana päivänä, eli kaikki rahasi poikki.

    Eräälle puolueessa toimivalle tuttavalle, joka on jäänyt työttömäksi, oli ehdoteltukin jo, että vapaaehtoinen poliittinen toiminta ja luottamustoimet ehkä voisivat KORVATA TÄMÄN AKTIIVISUUS-PELLEILY-VAATIMUKSEN.

    Miksei sitten vaikka omaisen hoito, kansalaisaktiivisuus, vapaaehtoistyö ym...

    Toivottavasti tässä ei nyt LOUKATA KANSALAISTEN YHDENVERTAISUUTTA.

    Työttöminä on myös täysin kielitaidottomia maahanmuuttajia. Tämän aktiivisuus-vähennyksen pitää koskea myös heitä. Ihan pilkulleen, jos tällaiseen paskaan lähdetään. Samalla tapaa kuin sairaita, omaisista huolehtivia ym.

    Kuka tekee kaiken tämän valvontatyön ja rangaistustoimet?
    Paljonko tämä maksaa?

    Miten 3kk tarkastelujakso käytännössä toteutuu, kun korvaukset haetaan kuukausittain. Tuleeko takaisinperintöjä, jos vaadittavista aktiivitoimista jää vajausta 3kk tarkastelujaksolla?

    Äänestä

Hyvä että suomalaisetkin nousevat barrikadeille, mutta onko tästä hyötyä?

Eikös Väyrysen kansalaisaloite Euro-äänestyksestä tyssännyt johonkin muotovirheeseen. perustusvaliolautakunta käsitteli sen eikä se tullut koskaan suureen saliin. Puuttumatta asian sisältöön jäi mielikuva kansalaisaloitteiden tehosta Suomessa.

Suomeen pitäisi saada Sveisin malli, jossa kansalla on oikeasti valtaa. Siellä kansa voi äänestää päättäjien huonot päätökset kumoon - oikeasti. Laura Huhtasaari kannattaa tätä mallia.

Äänestä

Aktiivimalli on vaan liian kallis ja täysin vastoin hallituksen ns. norminpurkutalkoita mutta normithan olikin tarkoitus purkaa vain rikkaalta n. 5 prossalta muille niitä lisätään.. Nyt on AY väen kuningashetki toimia ja näyttää, että Suomen rahvasta ei voi loputtomiin härskisti alistaa. Tämä on suurempi juttu kuin vain yksi laki.Tämä on kyykytyspolitiikan ns. saturaatiopiste eli viimeinen pisara.

Äänestä

Kansa tyrmäsi hallituksen.

Äänestä
  • Tai siis 100000 työtöntä vastustelee, eivät muut. 5,4 miljoonaa suomalaista kannattaa aktiivimallia. Hölmöä edes kuvitella että tämä hallitus peruisi omia päätöksiään. Seuraavalla vaalikaudella tilanne voi olla toinen, mutta tuskin tulee muutosta, koska kokoomus on ylivoimaisesti suosituin puolue, ja takuulla seuraava pääministeripuolue. Vartiainen saanee Orpon ensimmäisessä työministerin salkun.

    Äänestä

Mitä Lintilä sekoilee? Aktiivimallista ei puhuttu mitään Lex Lindströmin yhteydessä. Lex Lindström on äärimmäisen epäoikeudenmukainen ja myös perustuslakimme hengen vastainen.

Yhtä epäoikeudenmukainen perustulokokeilu ei sisälly Lintilän mielestä aktiivimalliin? Entä osittain varhennettu vanhuuseläke? Entä mm. työeläkeyhtiön johtajan täysin perusteeton ja tolkuton lisäeläke?

"Aktiivimallin sisällä ovat myös nollasopimukset, työttömien työttömyysturvalla opiskelu, pitkäaikaistyöttömien eläketuki ja karenssin vähentyminen seitsemästä päivästä viiteen päivään."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005517610.html

Äänestä

Käykää allekirjoittamassa TAKUUTULO-kansalaisaloite.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aktiivimalli kirjoitti:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Kansalaisaloite työttömien aktiivimallin kumoamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu