Saako moottoritiellä "väistää" vasemalle ja antaa

Yhteispelillä.Sujuu

rekan ohittaa oikealta, jotta rekka saa ajaa suoraan ja turvallisesti.

Tilanteessa on näköetäisyydellä vain rekka ja henkilöauto. Eikä 5-10 minuuttiinkaan tullut ketään takaapäin, oli jouluaamu.

79

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kahdella.eri.tavalla

      Tuohon mainitsemaasi, tyhjälle vasemmalle kaistalle väistämisen syntiin, olen vallankin liittymissä, rekan ja muiden hitaammin kiihdyttäneiden kohdalla usein sortunut.
      Myös mm. linja-auton kuskien olen nähnyt tuota "syntiä" harrastaneen.
      Väistämisen kohteet on kiitelleet, näiden palstojen "oikein ajavat" tuominneet.

    • kokenut.kuljettaja

      Aloittaja siis körötteli moottoritiellä kitkarenkailla niin hitaasti, että rekkakin pääsi ohi. Olitko kovassakin krapulassa vai eikö krapula ollut vielä ennättänyt edes tulla, vai olitko jo "uudessa nousussa"?

      • rikoit.lupauksen

        Lupasit lopettaa tuon jos mä näytän sulle mun kikkelin!

    • korvatunturitransport

      Miten voi joutua tuollaiseen tilanteeseen, ei voi ymmärtää, koko juttusi lienee pelkkää huuhaata, jos taas olet ihan tosissasi, ajat jouluaamuna rekan kanssa tyhjällä moottoritiellä, eiköhän se ole ihan sama millä kaistalla ajat ja minne väistät, kuitenkin, tuskinpa jutussasi on siteeksikään totta!
      ps. ajoin vuosituhannen alussa reilun kolmensadan kilometrin matkan jouluaamuna, yllätyin, kuinka paljon liikennettä oli tutkimusten mukaan vuoden hiljaisimman liiketeen aikaan, mutta, yhtäkään rekkaa en nähnyt, kas kun ne rekat ovat matkalla hakemaan tai viemään kuormaa johonkin, ja jouluamuna ei edes Joulupukin terminaali ole enää auki.

    • rahtarinpoika

      En nähny yhtään rekkaa jouluaattona VT3 välillä Riihimäki -Iittala.,mikset teehnyt lailliseti kiihdyttänyt alta pois että rekkapääsee tielle tai jarrutanut että pääsee eteen.Aika tarkka kuski jos täysin tyhjällä tiellä sattuu just rinnakkain oleen.Etkö ole käynyt Autokoulua kun kysyt tyhmiä?.RAHTARI OSAA HIDASTAA JA PÄÄSTÄÄ SUT OHI JOS ET TAHALLAAN JUNNAA RINNALLA.

      • Yhteispelillä.Sujuu

        Kun päästin rekan ohi, se ei tapahtunut lähelläkään liittymää.

        Olen käynyt autokoulun 58v takaperin ja siellä oetettiin taidot jolla olen hyvin pärjännyt. Kolareita 0, auton kolhimisia tai naarmuttamisia ei 56 maantiellä vuoteen.
        Toivottavasti sinulla "rahtaripoika" on myöhemmin vastaava historia.

      • rahtarinpoika
        Yhteispelillä.Sujuu kirjoitti:

        On sulla ollut tuuri,toise väistelleet?Mitä luulet tietäväsi,mä oon 69 saanut ekan kortin ja armeijassa Rahtarikoulutuksen,olen opettanut Henkilöautokortteja.Olen 60 vuodesta ollu rekan apumiehenä jo

      • rahtarinpoika
        Yhteispelillä.Sujuu kirjoitti:

        Kun päästin rekan ohi, se ei tapahtunut lähelläkään liittymää.

        Olen käynyt autokoulun 58v takaperin ja siellä oetettiin taidot jolla olen hyvin pärjännyt. Kolareita 0, auton kolhimisia tai naarmuttamisia ei 56 maantiellä vuoteen.
        Toivottavasti sinulla "rahtaripoika" on myöhemmin vastaava historia.

        Silloin 63 oli yksi Moottoriie ,Tarvontie,mutta kai silloinkin sanottiin"Se on ohituskaista,muuten sielä ei saa ajaa".Olisko kertauksen paikka.osta "TIELIIKENNEKIRJA ---,ilmestynyt vuodesta 1965 ,oppikirja autokoulun oppilaille ja harjoitusluvan varassa opiskeleville--kertauslukemista kaikille autoilijoille"

    • rahtarinpoika

      VT3 rampit oli Jouluaattona nii hoitamatta ja jäässä että rekka ei voinut kovaa tulla sitä mutkaa,miten hiljaa ajoit että onnistuit pysymään sen rinnalla?-lisäksi keskikaista oli luminen ja sinne ei kannattanu ihan pienestä syystä väistää!

      • korvatunturitransport

        NO, oliko siellä mitään rekkaa? Jouluaamuna tuskin yksikään terminaali oli auki ja ei ne rekat siellä liikenteessä huvikseen ajele.....

      • huwiajelia
        korvatunturitransport kirjoitti:

        NO, oliko siellä mitään rekkaa? Jouluaamuna tuskin yksikään terminaali oli auki ja ei ne rekat siellä liikenteessä huvikseen ajele.....

        Kyllä mulle tuli ainakin yksi turverekka vastaan jouluaattona ajellessa. Lämpölaitokset tarvii säännöllistä täydennystä myös silloin kuin muu Suomi keskittyy dokaamiseen.

      • JuoppoOlet
        huwiajelia kirjoitti:

        Kyllä mulle tuli ainakin yksi turverekka vastaan jouluaattona ajellessa. Lämpölaitokset tarvii säännöllistä täydennystä myös silloin kuin muu Suomi keskittyy dokaamiseen.

        Jos itse ole alkoholiongelmista kärsivä ei se tarkoita että koko muu Suomi juo. Teitä holisteja onneksi on häviävän vähän.

      • itseoletongelma
        JuoppoOlet kirjoitti:

        Jos itse ole alkoholiongelmista kärsivä ei se tarkoita että koko muu Suomi juo. Teitä holisteja onneksi on häviävän vähän.

        Kyllä teitä holisteja tuntuu ainakin Pekka Jussipuskan mukaan olevan aivan liikaa. Minä sentään olin koko jouluaaton autoilukunnossa käydessäni jouluaterialla sukulaisteni luona. Siellä join yhden neloskaljan ja aperatiivin, jotka kyllä ehtivät haihtua ennen paluumatkalle lähtöä.

    • EixTeYmmärrä

      Aloittaja ei puhunut mitään liittymästä.

    • ei-muuteta-sääntöjä-

      Ei saa houkutella ohittamaan oikealta. Vaikka se tuntuisi hitaasti ajavasta hyvältä idealta joskus, niin on kuitenkin turvallisempaa antaa sen rekan ohittaa vasemmalta.

    • kyl.mie.kuuntelen

      Itse annoin tietä moottoritiellä takaa tulevalle, siirtymällä itse ohituskaistalle. Ei se kyllä ohi menny sittenkään mutta olin hänen tiellään ilmeisesti. Ajoin suht tasaisesti 80 alueella vähän päälle kahdeksaakymppiä, välillä se auto jäi kauaksi kauaksi taakse mutta sitten se yhtäkkiä taas tavoitti..

      Näitä kun ei voi ymmärtää, tyhjä tie niin syntyy ruuhkaa kahdesta autosta jouluaattona heh.
      Ehkä näitä kannattaisi miettiä liikaa, mutta vastaan samalla ihmetyksen tasolla ja ajatus maailmalla, kummallakin on sitten ihmeteltävää ja kerrottavaa muille.

      Sitä en ole vielä kokeillut että pysähtyisi ja kääntyisi ympäri, ehkä ens kerralla jos muuta liikennettä ei ole. Tai jos vaan pysähtyisi..

    • Ruiseri

      Ei saa, koska vasenta kaistaa saa ajaa vain ohittaakseen tai ruuhkassa. Jos takanatulija haluaa ohi, vaihtakoon kaistaa vasemmalle sääntöjen mukaan. Miksi pitäisi sekottaa selvät säännöt?

      Liittymissä (joista tässä ei puhuta), jotkut antavat tilaa, jotkut eivät. Laki ei velvoita väistämään, liittyjän on väistettävä. Joustavuuden nimissä voi toki joskus väistää, jos "oikeudesta" kiinni pitäminen olisi ilmeisesti omiaan muodostamaan vaaratilanteen (vaikka se olisikin liittyjän vika).

      • Ruiseri

        Sitäpaitsi väistäminen vasemmalle olisi typerää, koska rekka, tai kukaan muukaan, ei normaalitilantessa saa mennä oikealta ohi, eikä sääntöjä noudattava sitä tee.

      • pakumies671

        Tieliikenteessä sovelletaan myös ennalta-arvattavuuden periaatetta, eikä sitä voi pitää ennalta-arvattavana että joku etuajo-oikeutetulla tiellä väistää kolmion takaa tulevia muutoin, kuin välttääkseen kolarin. Muistaakseni "kohteliaisuussyistä" tehtävä kaistanvaihto moottoritiellä olisi jopa kielletty.

        Itse pyrin olemaan ennalta-arvattava ajamalla sitä suurinta sallittua tasaisesti.

        Jos joku rekka, jolla ei pysty sillä kiihdytyskaistan pätkällä kiihdyttämään riittävästi, väistän vasemmalle kaistalle jos tilaa on, mutta jos joku henkilö- tai pakettiautokuski ei vaan ymmärrä kiihdytyskaistan tarkoitusta, niin en väistä, sehän on hänen tehtävänsä.
        Aina sieltä väliin mahtuu kun kiihdyttää päätiellä vallitsevaan nopeuteen ennen liittymistä päätielle.

    • Rekkapelle

      Aloittaja, imetkö? Mua ei tarvi väistää. Piä huali omasta henkestäs.

    • Yhteispelillä.Sujuu

      Kun väistin vasemalle, vilkku oli tietysti vasemalle koko ajan.
      sen voin vielä mainita, ite ajoin 78 km/h, rekka ajoi ehkä 83 km/h, ei ollut siis hänelläkään kiire.

      Ruuhka-aikana samaan 450 km matkaamme menee usein enemmän kun nyt. Nyt sain ajaa "alinopeutta" hirvivaroituspaikat ja viimeisen 50 km.

      • ensiotisio

        Ajoitko alle 0km/h,muuta alinopeutta ei ole.Tollasiatemppuja kun tekee pitää olla vilkku ylöspäin,ja toivoa että ei joudu alaspäinMitä täällä kyselettee seruraav Poliisien nähden ja kerro mitä seurasa

      • AikanoneellaAlinopeutta
        ensiotisio kirjoitti:

        Ajoitko alle 0km/h,muuta alinopeutta ei ole.Tollasiatemppuja kun tekee pitää olla vilkku ylöspäin,ja toivoa että ei joudu alaspäinMitä täällä kyselettee seruraav Poliisien nähden ja kerro mitä seurasa

        Jos joku pystyy ajamaan alinopeutta on hän samalla keksinyt aikakoneen. Kannattaa nopeasti hakea sille patentti.

      • AikanoneellaAlinopeutta kirjoitti:

        Jos joku pystyy ajamaan alinopeutta on hän samalla keksinyt aikakoneen. Kannattaa nopeasti hakea sille patentti.

        Ei se nyt niin vaikaa ole. Joku 75 km/h satasen aluella hyvissä olosuhteissa alkaa jo täyttää törkeän teon tunnusmerkit. Aika moni tuntuu siihen pystyvän.

      • lainmukaanajo
        Enevpk1 kirjoitti:

        Ei se nyt niin vaikaa ole. Joku 75 km/h satasen aluella hyvissä olosuhteissa alkaa jo täyttää törkeän teon tunnusmerkit. Aika moni tuntuu siihen pystyvän.

        Mutta TLL antaa juuri mahdollisuuden vanhuksille ajaa turvalliseksi katsomaansa Tilannenopeutta.Äänestäkää lisää missejä,tanssijoita,kotimaisten vihannesten mainosmieehiä.l etuskuntaan,niin lait voi muuttua

      • Poliisille.asiaa

        Joo koska siinä rekassa ollut rajoitin. :)

      • huuhaatapukkaa
        Enevpk1 kirjoitti:

        Ei se nyt niin vaikaa ole. Joku 75 km/h satasen aluella hyvissä olosuhteissa alkaa jo täyttää törkeän teon tunnusmerkit. Aika moni tuntuu siihen pystyvän.

        Mutta eihän se ole ALINOPEUTTA, alinopeus on sitä tieteiskirjallisuutta aikakoneineen.
        Kerro, missä lakipykälässä määritellään Pienin Sallittu nopeus?
        Hyvin harva ajaa mainitsemallasi tavalla, koko tänä vuonna en ole tavannut ainoatakaan.

      • huuhaatapukkaa kirjoitti:

        Mutta eihän se ole ALINOPEUTTA, alinopeus on sitä tieteiskirjallisuutta aikakoneineen.
        Kerro, missä lakipykälässä määritellään Pienin Sallittu nopeus?
        Hyvin harva ajaa mainitsemallasi tavalla, koko tänä vuonna en ole tavannut ainoatakaan.

        Ajat siis kovin vähän. Alinopeutta ei tarvitse etsiä lakikirjoista, riittää, että katselee ympärilleen. Lääkärikirjoista on mahdotonta löytää ehdotonta tarkkaa rajaa alipainolle, mutta alipainoisia on runsaasti.

        Toki tieliikennelakiakin voi lukea ajatuksella. 10 # määrää ajoneuvojen välisestä etäisyydestä. Taajamien ulkopuolella muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien on pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittaja voi tulla väliin. Laki ottaa siis huomioon alinopeuden, mutta ei suinkaan kiellä sitä, ainoastaan vaatii enemmän alinopeutta ajavilta.

      • perttieskoliikennevaara

        Hitaammin ajavan edessä olevaan ei tarvi pitää turvaväliä koska hän menee kovempaa,miten OMAA AJOAAN ajava pitää turvavälin takanatulevaan?.

      • puhutpötyä
        Enevpk1 kirjoitti:

        Ajat siis kovin vähän. Alinopeutta ei tarvitse etsiä lakikirjoista, riittää, että katselee ympärilleen. Lääkärikirjoista on mahdotonta löytää ehdotonta tarkkaa rajaa alipainolle, mutta alipainoisia on runsaasti.

        Toki tieliikennelakiakin voi lukea ajatuksella. 10 # määrää ajoneuvojen välisestä etäisyydestä. Taajamien ulkopuolella muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien on pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittaja voi tulla väliin. Laki ottaa siis huomioon alinopeuden, mutta ei suinkaan kiellä sitä, ainoastaan vaatii enemmän alinopeutta ajavilta.

        Väärin!.vaatii ohittajalta enemmän,kaikki vastuu on ohittajalla,ohitus keskeytettävä jos vaaraa ilmenee.

      • Viisaskomies
        ensiotisio kirjoitti:

        Ajoitko alle 0km/h,muuta alinopeutta ei ole.Tollasiatemppuja kun tekee pitää olla vilkku ylöspäin,ja toivoa että ei joudu alaspäinMitä täällä kyselettee seruraav Poliisien nähden ja kerro mitä seurasa

        Vieläkö löytyy niitä jotka ei tiedä mitä puhekielessä tarkoitetaan alinopeudella kun puhutaan tieliikenteestä, vai luuleeko joku olevansa fiksu kun esittää tyhmää?

      • ehkäjoskuskäräjilläopit
        Viisaskomies kirjoitti:

        Vieläkö löytyy niitä jotka ei tiedä mitä puhekielessä tarkoitetaan alinopeudella kun puhutaan tieliikenteestä, vai luuleeko joku olevansa fiksu kun esittää tyhmää?

        Sellaista sanaa ei oleTLL,ja jos joudut käräjille tuomarikaan ei tiedä

      • ensiotoisio
        Enevpk1 kirjoitti:

        Ajat siis kovin vähän. Alinopeutta ei tarvitse etsiä lakikirjoista, riittää, että katselee ympärilleen. Lääkärikirjoista on mahdotonta löytää ehdotonta tarkkaa rajaa alipainolle, mutta alipainoisia on runsaasti.

        Toki tieliikennelakiakin voi lukea ajatuksella. 10 # määrää ajoneuvojen välisestä etäisyydestä. Taajamien ulkopuolella muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien on pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittaja voi tulla väliin. Laki ottaa siis huomioon alinopeuden, mutta ei suinkaan kiellä sitä, ainoastaan vaatii enemmän alinopeutta ajavilta.

        "Alinopeutta ei tarvitse etsiä lakikirjoista, riittää, että katselee ympärilleen." Niin,Juu.Monet näkee Isojalkoakin ja UFOja

      • Viisaskomies
        ehkäjoskuskäräjilläopit kirjoitti:

        Sellaista sanaa ei oleTLL,ja jos joudut käräjille tuomarikaan ei tiedä

        Alinopeus ja teiden tukko ovat silti yleisiä käsitteitä jotka jokainen täysjärkinen ymmärtää vaikkei ne lakitermejä olekaan.
        Jopa tuomarikin ymmärtää.

      • ehkäjoskuskäräjilläopit kirjoitti:

        Sellaista sanaa ei oleTLL,ja jos joudut käräjille tuomarikaan ei tiedä

        Löydätkö TLL:stä sanan "ylinopeus"?. Vaikka tuomarikaan ei sitä löydä, hän tietää, mitä sillä käsitteellä tehdään.

      • lälälällätilää
        Enevpk1 kirjoitti:

        Löydätkö TLL:stä sanan "ylinopeus"?. Vaikka tuomarikaan ei sitä löydä, hän tietää, mitä sillä käsitteellä tehdään.

        Olin onnettomuudessa jossa molemmat osapuolet kertoi ajaneensa 10km/h alle nopeusrajoituksen,kumpakaan ei tuomittu siitä.Tuomio lauselmassa ei ollut siitä mainintaa.

      • eskoperttiliikennevaara
        Enevpk1 kirjoitti:

        Löydätkö TLL:stä sanan "ylinopeus"?. Vaikka tuomarikaan ei sitä löydä, hän tietää, mitä sillä käsitteellä tehdään.

        Sakossa lukee "nopeusrajoitusmerkin noudattamatta jättäminen",kun merkitys on "suurin sallittu hyvissä olosuhteissa",ei sen alittamisesta voi tuomarikaan tuomia.

      • eskoperttiliikennevaara kirjoitti:

        Sakossa lukee "nopeusrajoitusmerkin noudattamatta jättäminen",kun merkitys on "suurin sallittu hyvissä olosuhteissa",ei sen alittamisesta voi tuomarikaan tuomia.

        Tuomioita alkaa ropista vasta silloin, kun alinopeus on ollut myötävaikuttava tekijä onnettomuudessa.

      • eskoperttiliikennevaara
        Enevpk1 kirjoitti:

        Tuomioita alkaa ropista vasta silloin, kun alinopeus on ollut myötävaikuttava tekijä onnettomuudessa.

        Ei voi nykylakien mukaan edes tullaTilannenopeudella ajamisesta

      • lälälällätilää
        Enevpk1 kirjoitti:

        Tuomioita alkaa ropista vasta silloin, kun alinopeus on ollut myötävaikuttava tekijä onnettomuudessa.

        "Mutta TLL antaa juuri mahdollisuuden vanhuksille ajaa turvalliseksi katsomaansa Tilannenopeutta".Takana tulijan ja ohittajan on vastuu pitää turvaväli riittävän suurena ajonopeuteen nähden. joka olosuhteissa

    • Myös liittymässä kiihdytyskaistan kohdalla vasemmalle kaistalle väistäminen on kiellettyä.

      Jouluaattona moottoritiellä hiljaisessa liikenteessä olin saada auton oikeaan kylkeeni. Hän ilmeisesti luotti, että "kohteliaana" väistän.

      En väistä kuin onnettomuuden välttääkseni.

    • ensiotoisio

      Se aloittajan ajo varmaan ilmestyy jollekin vitsisivustolle"Noin pölhöjä maa päällään kantaa",luulen että rekkakuski otti kännykkäkameran videon .Jos näkyy rekkari,poliisi voi käskeä lääkärintarkastuksen onko ihan terve ajokyky.inen,ja suorittaan uuden inssiajon

      • kusetuskos

        Aivan eipä ihme et rekkaa nostetaan tielle vain 365 kertaa vuodessa.

    • papaltakorttipois

      Ne on momesti just väistellyt tommosia heppeleitä jotka muisti että ennen sotia tosta käännyttiin vasemmalle,eikä huomaa että nykyää moottoritieltä poistutaa vaan oikealle.Jos tommosta ohittaa se voi yhtäkkiä keksiä tulla omalle kaistalleen.VILKKUA SAA KÄYTÄÄ VAIN KUN AJONEUVOA SIIRRETÄÄN SIVUSUUNNASSA AJORADALLA EI ATKUVASSA AJOSSA.Kukn järkevä ei lähde ohittaan tommosta.

      • Kai sitä vilkkua nyt vähän muulloinkin saa käyttää? Käännyttäessä risteyksessä tai lähdettäessä liikkeelle tien reunasta ainakin.

        Aloittajan temppu on äärimmäisen inhottava. Tuohan estää rekkaa etenemästä laillisesti haluamallaan nopeudella. Oikealta kun ei oikein tuossa tilanteessa saisi ohittaa (matemaattisesti toki jono on olemassa, mutta poliisi ei ehkä näe asiaa ihan samalla tavalla).

      • TheRat kirjoitti:

        Kai sitä vilkkua nyt vähän muulloinkin saa käyttää? Käännyttäessä risteyksessä tai lähdettäessä liikkeelle tien reunasta ainakin.

        Aloitusta lienee turha kommentoida, se täyttää hyvän provon tunnusmerkit. Aika näppärästi kehitelty kuitenkin!

      • rahtarinpoika
        Enevpk1 kirjoitti:

        Aloitusta lienee turha kommentoida, se täyttää hyvän provon tunnusmerkit. Aika näppärästi kehitelty kuitenkin!

        Olin kahden vaiheilla,onko provo.Kaikkea on kuitenkin tähänikään nähty,2 blondiakin jotka vilkutti erisuntaan kun kääntyi.Toisen kommentti."Mä vaan tarkoitin että en mä sinne käänny".1 tuli kolmion takaa eteen"mulla on selkä kipee,luulin että siä väistät".eräs törmäs 40 alueel pääkallokelil kiini jääneesees rekkaan,hoki"Ei ollu yhtään ylinopeutta,eiolu yhtään ylinopeutta"

      • vilkuttelija
        TheRat kirjoitti:

        Kai sitä vilkkua nyt vähän muulloinkin saa käyttää? Käännyttäessä risteyksessä tai lähdettäessä liikkeelle tien reunasta ainakin.

        Aloittajan temppu on äärimmäisen inhottava. Tuohan estää rekkaa etenemästä laillisesti haluamallaan nopeudella. Oikealta kun ei oikein tuossa tilanteessa saisi ohittaa (matemaattisesti toki jono on olemassa, mutta poliisi ei ehkä näe asiaa ihan samalla tavalla).

        Nuo vahinkoeläimen mainitsemat tilanteet ovat juuri niitä, millon ajoneuvoa siirretään sivusuunnassa, mikä siinä niin vaikeaa voi olla?

    • papaltakorttipois

      "Kai sitä vilkkua nyt vähän muulloinkin saa käyttää? Käännyttäessä risteyksessä tai lähdettäessä liikkeelle tien reunasta ainakin.".Sivusuunnassa kai sinäkin kääntyessä siirrät autoa?

      • En välttämättä. Useimmiten kyllä. Liikkeelle lähdettäessä harvemmin.

        P.S. Kannattaa muuten vastata siihen viestiin, johon vastaa. Helpompi huomata nämä.

      • vilkuttelija
        TheRat kirjoitti:

        En välttämättä. Useimmiten kyllä. Liikkeelle lähdettäessä harvemmin.

        P.S. Kannattaa muuten vastata siihen viestiin, johon vastaa. Helpompi huomata nämä.

        Miten käännytään siirtämättä autoa sivusuunnassa? Ylöskö vai alas? On se jyrsijä typerä.

      • vilkuttelija kirjoitti:

        Miten käännytään siirtämättä autoa sivusuunnassa? Ylöskö vai alas? On se jyrsijä typerä.

        Joko ajamalla suoraan (poistuminen liikenneympyrästä) tai päästämällä pyörät liukumaan. Auton voi kääntää helposti vaikka 360 astetta siirtämättä sitä sivusuunnassa. En suosittele normaalissa liikenteessä.

      • lälälällätilää
        TheRat kirjoitti:

        Joko ajamalla suoraan (poistuminen liikenneympyrästä) tai päästämällä pyörät liukumaan. Auton voi kääntää helposti vaikka 360 astetta siirtämättä sitä sivusuunnassa. En suosittele normaalissa liikenteessä.

        Liikenneympyröitä ei oli ollut yli kolmeen vuosikymmeneen,ne on kiertoliittymiä.Niistäon erikseenmsäädetty poistuttaessa vikkua mulautettava.

      • lälälällätilää kirjoitti:

        Liikenneympyröitä ei oli ollut yli kolmeen vuosikymmeneen,ne on kiertoliittymiä.Niistäon erikseenmsäädetty poistuttaessa vikkua mulautettava.

        Liikenneympyrä ja kiertoliittymä ovat synonyymejä. Aiemmin liikenneympyrällä tarkoitettiin yleensä suurikokoista kiertoliittymää, nykyään tuntuu olevan täysin vastaavat.

        Liikenneympyrästä poistumisesta ei ole säädetty erikseen yhtään mitään vilkutukseen liittyen. Ohjeistus löytyy. Se on tosin lain vastainen, mutta sitä kannattaa noudattaa. Parempi kuin laki tuossa tilanteessa.

        "Matti Tolvasen mukaan "jokainen kiertoliittymän portti katsotaan erilliseksi risteykseksi,merkillä osoitetaan että oikealta tulevalla ei ole etuajo-oikeutta,poistuessasi liittymästä aina vilkulla osoitetaan".Kun siis käänyt poistuessasi ,liikutat autoa sivusuunnassa on vilkulla se osoitettava.,suoraan et voi ajaa pyöreässä liittymässäTiedän liikenneympyät 50-L lopulta tuttuja Hesassa Herttoniemessä ja Vihdintiellä ,Kotkaan mennessä Kyminlinnassa kun olin jo rekan apumiehenä.Tolvanen on professori,onko sulla korkeampi koulutus?

      • rahtarinpoika kirjoitti:

        Matti Tolvanen saa olla ihan mitä mieltä tahansa. Tässä oli kyse säädöksistä. Sorrut varsin helppoon virheeseen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Auktoriteettiin_vetoaminen

        > suoraan et voi ajaa pyöreässä liittymässä

        Entäpä neliskulmaisessa? Sellainenkin liikenneympyrä kun löytyy tästä maasta, jossa poistuessasi toisesta risteyksestä et käännä rattia milliäkään missään vaiheessa...

        Risteyksessä käännyttäessä ei vilkuteta, koska autoa "siirretään sivusuunnassa". Niissä vilkutetaan, koska suuntamerkkiä tulee näyttää hyvissä ajoin ennen kuin käännytään risteyksessä. Paino sanalla risteyksessä. Lain mukaan siis käännyttäessä liikenneympyrässä, pitäisi vilkuttaa. Mitään järkeä tässä ei olisi.

        Edelleenkin ilmaisusi on kovin heikkoa laadultaan. Tekee lukemisesta vaikeaa.

        "Tieliikennekirjaa "on käytetty vuodesta 1965 autokoululle jaettuna oppilaille ja lisäksi on ollut "Tieliikenne asetukset ja niiden tulkinnat"muistaakseni.Kaikki ketä olen opettanut ovat ymmärtäneet ja saaneet kortin.Nyt on alkanut täältä ilmestyä luin sieniä sateella henkilöitä jotka ei ymmärrä.

      • rahtarinpoika
        rahtarinpoika kirjoitti:

        Tolvanen"Kiertoliittymään tultaessa ei ole syytä vilkuttaa koska on vain yksi mahdollinen ajosuunta sallittu"----.ja kun usein eka portti on kovin lähellä, mitä pidetään jokaista omana risteyksenä väistämissääntöjä sovellettaessa ,ei voi vilkuttaa "hyvissä ajoin"vaan lähdettäessäristeyksestä oikealla kun siirretään ajoneuvoa sivusuunnassa ..Missä on "neliskulmainen liikenneympyrä?",kerro voin mennä katsoon,voi olla liikenteen jakaja."kun ajat kliittymään sinun eitarvi antaa suuntamerkkiä,toisaalta merkkiannetaan aina poistuttaessa"

      • rahtarinpoika
        TheRat kirjoitti:

        Matti Tolvanen saa olla ihan mitä mieltä tahansa. Tässä oli kyse säädöksistä. Sorrut varsin helppoon virheeseen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Auktoriteettiin_vetoaminen

        > suoraan et voi ajaa pyöreässä liittymässä

        Entäpä neliskulmaisessa? Sellainenkin liikenneympyrä kun löytyy tästä maasta, jossa poistuessasi toisesta risteyksestä et käännä rattia milliäkään missään vaiheessa...

        Risteyksessä käännyttäessä ei vilkuteta, koska autoa "siirretään sivusuunnassa". Niissä vilkutetaan, koska suuntamerkkiä tulee näyttää hyvissä ajoin ennen kuin käännytään risteyksessä. Paino sanalla risteyksessä. Lain mukaan siis käännyttäessä liikenneympyrässä, pitäisi vilkuttaa. Mitään järkeä tässä ei olisi.

        Edelleenkin ilmaisusi on kovin heikkoa laadultaan. Tekee lukemisesta vaikeaa.

        Olen niin vanha että olen ajanut 2 kaistaisissa liikenneympyröissäkin joissa joutui vaihtaan kaistaa,ja vilkutaa piti

      • rahtarinpoika kirjoitti:

        Olen niin vanha että olen ajanut 2 kaistaisissa liikenneympyröissäkin joissa joutui vaihtaan kaistaa,ja vilkutaa piti

        Niinhän sitä yleensä pitää jos kaistaa vaihtaa... Meni kyllä taas vähän ohi aiheesta?

      • rahtarinpoika kirjoitti:

        Tolvanen"Kiertoliittymään tultaessa ei ole syytä vilkuttaa koska on vain yksi mahdollinen ajosuunta sallittu"----.ja kun usein eka portti on kovin lähellä, mitä pidetään jokaista omana risteyksenä väistämissääntöjä sovellettaessa ,ei voi vilkuttaa "hyvissä ajoin"vaan lähdettäessäristeyksestä oikealla kun siirretään ajoneuvoa sivusuunnassa ..Missä on "neliskulmainen liikenneympyrä?",kerro voin mennä katsoon,voi olla liikenteen jakaja."kun ajat kliittymään sinun eitarvi antaa suuntamerkkiä,toisaalta merkkiannetaan aina poistuttaessa"

        Tolvanen on väärässä. Aina pitää vilkuttaa hyvissä ajoin. Jos poistuu ympyrän ensimmäisestä liittymästä, on syytä vilkuttaa yleensä jo ympyrään tullessaan.

        > Missä on "neliskulmainen liikenneympyrä?"

        Tuossa: https://goo.gl/maps/gLbgXzVTeTJ2
        Ei tarvitse mennä paikan päälle.

    • PossuaHuuleen

      A. Ensin pitää käydä autokoulu.
      B. Sitten pitää osata.
      C. Palauta ajokorttisi.

    • älytön-ehdotus

      Miksi hitaamman pitäisi väistää vasemmalle jotta nopeampi pääsee oikealta ohi? Ei mene mitenkään jalkeluun moinen kädetön vaihtoehto. Ei ole väliä onko ohittaja pikkuauto tai rekka. Se vasen kaista on nimenomaan ohituskaista jota ohitttajat käyttävät ohittamiseen.

      • 3ed243e2d432324

        Ku se ei mene ohi, jää taakse mulkku junnaa enkä halua että mulkkuja junnaa takana, olen hetero..

      • Ruiseri
        3ed243e2d432324 kirjoitti:

        Ku se ei mene ohi, jää taakse mulkku junnaa enkä halua että mulkkuja junnaa takana, olen hetero..

        Jos rekka takertuu takapuskuriin motarilla, niin höllää hiljalleen vauhtia kunnes se älyää lähteä vasemmalta ohi. Ei tarvitse provosoitua, jos ei ole edes minnekään kiirettäkään.

      • vaimo.soittaa
        Ruiseri kirjoitti:

        Jos rekka takertuu takapuskuriin motarilla, niin höllää hiljalleen vauhtia kunnes se älyää lähteä vasemmalta ohi. Ei tarvitse provosoitua, jos ei ole edes minnekään kiirettäkään.

        Jos rekka takertuu takapuskuriin, soitan 112sieltä on jo kerran tullut apua noin 6 minuutissa.
        Pysäyttivät minut ja rekan, snnoin takakameran kuvat ja sain jatkaa matkaa. En tiedä mitä rekalle puhuttiin.

      • vaikka.anoppi.soittais
        vaimo.soittaa kirjoitti:

        Jos rekka takertuu takapuskuriin, soitan 112sieltä on jo kerran tullut apua noin 6 minuutissa.
        Pysäyttivät minut ja rekan, snnoin takakameran kuvat ja sain jatkaa matkaa. En tiedä mitä rekalle puhuttiin.

        Et siis saanut edes sakkoa liikenteen vaarantamisesta/häirinnästä?
        Noin voi käydä. Useimmiten, onneksi, näille soittajille häkä vastaa "tällähetkellä poliisipartioita ei ole lähettyvillä".

      • rahtarinpoika
        vaikka.anoppi.soittais kirjoitti:

        Et siis saanut edes sakkoa liikenteen vaarantamisesta/häirinnästä?
        Noin voi käydä. Useimmiten, onneksi, näille soittajille häkä vastaa "tällähetkellä poliisipartioita ei ole lähettyvillä".

        Niin,turva väli on takana tulijan säädettävissä,hän saa sakon liikenteen häirinnästä

      • OpenPoika
        rahtarinpoika kirjoitti:

        Niin,turva väli on takana tulijan säädettävissä,hän saa sakon liikenteen häirinnästä

        Turvaväli, takanatulija ja liikenteenhäirintä on yhdyssanoja.

      • rahtarinpoika
        OpenPoika kirjoitti:

        Turvaväli, takanatulija ja liikenteenhäirintä on yhdyssanoja.

        kasva pianaikuseksi

      • rahtarinpoika kirjoitti:

        kasva pianaikuseksi

        Suurin piirten kieliopin mukaisen tekstin kirjoittaminen on aika olennaista, jos haluaa kommunikoida muiden kanssa. Sinun tekstisi ovat pääsääntöisesti olleet hyvin vaikealukuisia. Virhekäsitysten todennäköisyys kasvaa, kun kieli ei ole hallussa.

        Suosittelisin muuten lisäksi lisäämään välilyönnit pilkkujen ja pisteiden perään. Ei väärinymmärrysten välttämiseksi, vaan helpottaaksesi lukijoiden hommaa.

      • sakkovoitulla
        rahtarinpoika kirjoitti:

        Niin,turva väli on takana tulijan säädettävissä,hän saa sakon liikenteen häirinnästä

        Takanatulijalla on aina velvollisuus pitää turvaväli sellaisena ettei peräänajon vaaraa ole. Tätä ilmeisesti yritit kertoa.

      • Aikuiseksi.Kasvanut
        rahtarinpoika kirjoitti:

        kasva pianaikuseksi

        Kaksi sanaa, kolme kirjoitusvirhettä.

      • lälälällätilää
        TheRat kirjoitti:

        Suurin piirten kieliopin mukaisen tekstin kirjoittaminen on aika olennaista, jos haluaa kommunikoida muiden kanssa. Sinun tekstisi ovat pääsääntöisesti olleet hyvin vaikealukuisia. Virhekäsitysten todennäköisyys kasvaa, kun kieli ei ole hallussa.

        Suosittelisin muuten lisäksi lisäämään välilyönnit pilkkujen ja pisteiden perään. Ei väärinymmärrysten välttämiseksi, vaan helpottaaksesi lukijoiden hommaa.

        SE on aika toivoton tehtävä saada sinut jotain ymmärtämääm.Kun et ymmärrä lakien velvoittavuuttakaan.

    • Rekkaaoonajana

      Jos mun edessä joku alkaisi sooloilla tuohon tyyliin, soittaisin poliisit. Herää vahva epäily ajokunnosta.
      Aja sinä omaa ajoasi oikealla kaistalla tai minkä nyt tarpeelliseksi katsot, ja ohitustarpeen tunteva kuljettaja tekee sitten oman ratkaisun. Omaa vauhtia voi sitten sovitella avustaakseen ohitusta, mutta ajolinjoja älä lähde touhottamaan.

    • PÄÄSÄÄNTÖ_1

      EI. SAA.
      Tämä oli ihan perusasia autokoulussa, josta napsahtaa hylsy välittömästi inssissä. Moottoritiellä turha kaistanvaihto on AINA hylkäysperuste. Jos vaikka oikealta liittyy auto, niin sitä ei saa huomioida oikeastaan mitenkään, vaan tulee ajaa suoraan tasaista vauhtia ilman minkäänlaisia hidasteluja ja kiihdyttelyjä, on täysin oikealta tulevan työ sovittaa itsensä siihen liikennevirtaan. Jos jarruttelee tai kiihdyttelee mootoritiellä turhaan esim. oikealta liittyvän auton takia tulee hylsy.

    • ei--todellakaan

      Oikea vastaus: Ei saa

      • kahdella.eri.tavalla

        Oikein.
        Ennakoiden voi ohittamaan lähteä.
        Sujuvuutta arvostavat kuskit jo nyt näin menettelee.

      • kahdella.eri.tavalla
        kahdella.eri.tavalla kirjoitti:

        Oikein.
        Ennakoiden voi ohittamaan lähteä.
        Sujuvuutta arvostavat kuskit jo nyt näin menettelee.

        Viimeksi tänään Porvoon motarilla tällaisen, liittymän läheisyydessä, ennakoivasti ohittamaan lähteneen (taxi) ammattikuskin näin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe