Britannia varoittaa Vladimir Putinia: Emme siedä

Britannia varoittaa Vladimir Putinia: ”Emme siedä minkäänlaista vihamielisyyttä”

Brittiarmeijan fregatti saattoi venäläisen sotilasaluksen pois maan aluevesiltä joulupäivänä. Asiasta kertoo Britannian kuninkaallinen laivasto tiistaiaamuna julkaisemassaan lausunnossa.
Brittien mukaan HMS St Albans –fregatti seurasi venäläisen Amiraali Gorshkov –aluksen liikkeitä jouluaaton aatosta lähtien.

–Emme epäröi puolustustaa aluevesiämme emmekä siedä minkäänlaista vihamielisyyttä, Britannian puolustusministeri Gavin Williamson sanoo lausunnossa.
Britanniaa ei voi pelotella silloin, kun kyse maamme, kansalaistemme ja kansallisten etujemme puolustustamisesta, hän jatkoi.

Naton sukellusvenejoukkojen amiraali Andrew Lennon sanoi viime viikolla, että Venäjän sukellusveneiden toiminta vedenalaisten tietoliikennekaapeleiden lähellä Pohjois-Atlantilla on lisääntynyt huomattavasti. Venäläissukellusveneiden toiminta on Naton mukaan ylipäätään aktiivisimmillaan sitten kylmän sodan.
Us
50366
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Itä vinkujat paniikissa kun Britit varoitti r....ä suoraan

1Äänestä
  • Tuntuu olevan briteillä paskat housussa :D

    Äänestä

  • jijio kirjoitti:

    Tuntuu olevan briteillä paskat housussa :D

    Kävit sitten ihan kädellä kokeilemassa, kun olet noinkin varma asiastas, vai kuinka?.
    Noh, eihän se yllätyksenä meille palstalaisille tule, että TROLLI tykkää kärpästen lailla "siitä ihtestään". ;-)

    IMHO.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Kävit sitten ihan kädellä kokeilemassa, kun olet noinkin varma asiastas, vai kuinka?.
    Noh, eihän se yllätyksenä meille palstalaisille tule, että TROLLI tykkää kärpästen lailla "siitä ihtestään". ;-)

    IMHO.

    Brittien laivasto on pelkkä varjo entisestä. Uusi lentotukialuskin vuotaa kun EU:n ulkorajat :D

    Äänestä

  • Onko Venäjän lentotukialuksessa erityistä kehumista ja ylpeiltävää?

    Ehkä rautalankavirityksillä pimppailtu Lada saa venakkonatsin röyhistämään ylpeydestä rintaansa, kun näkee Rolls Roycen kurvaavan huoltoon.

    Venäjä on typeryyden perikuva ja siksi trollitkin ovat sen seurassa kotonaan.

    1Äänestä

  • hgjghj kirjoitti:

    Brittien laivasto on pelkkä varjo entisestä. Uusi lentotukialuskin vuotaa kun EU:n ulkorajat :D

    Kyllä, parisataa litraa tunnissa.

    "Vuoto johtuu viallisesta tiivisteestä potkurinakselissa. Laiva viedään piakkoin korjattavaksi kuivatelakalle, ja korjauksen jälkeen ensi vuonna se on täysin toimintakelpoinen, sanoo laivaston tiedottaja BBC:lle (siirryt toiseen palveluun)."

    https://yle.fi/uutiset/3-9983836

    Mites se Venäjän "savutukialus" : DDDDDDD

    "Putkirikkojen estämiseksi on suurin osa hyteistä ilman juoksevaa vettä ja käymälöistä vain noin puolet on käytössä. Vuoden 2009 Turkin laivastovierailulla yksi Admiral Kuznetsovin merimies kuoli tulipalossa. Saman vuonna tonneittain öljyä pääsi mereen, kun lentotukialusta tankattiin Irlannin merellä."


    https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Venäjän-lentotukialus-Admiral-Kuznetsov-keräsi-nauruja-ja-nettihuumoria/860519

    2Äänestä

Yrittääkö Venäjä vakoilla tietoliikennettä vai katkaista kaapelit ? Jokin tarkoitus niiden lähellä liikkumisessa tietenkin on.

2Äänestä
  • Voivat yrittää asentaa jotain vakoiluvimpaimia tai etälaukaistavia pommeja kaapeleihin, jos se nyt on edes mahdollista.

    1Äänestä

  • Miksi tietoliikennekaapelit ylipäätään ovat niin tärkeitä? Eikö tieto oikein pystykään kulkemaan sateliittien välityksellä? Miksi valtamerien pohjassa kulkee suuri määrä tuhansia kilometrejä pitkiä tietoliikennekaapeleita, kun homman pitäisi hoitua avaruuden kautta satelliittien avulla. Ainakin niin olen oppinut.

    Äänestä

  • Kannattaa varmistaa, varmistaa ja varmistaa.

    Venäjä yrittää sabotoida, sabotoida ja sabotouda. Se ei kykene oikein mihinkään rakentavaan

    1Äänestä

Venäläisten maine vaan paranee....

1Äänestä

Ylen mukaan ei ole ollut britannian aluevesillä, joten anna lähde väittämääsi.

Äänestä

Kertoo kaiken Venäjän takapajuisuudesta ja heikosta sivistyksestä, että sitä pitää vielä 2000-luvulla varoittaa ja opettaa käyttäytymään muun ihmiskunnan normien mukaisesti.

2Äänestä

Natoon

Äänestä
  • Ai koska venäläiset seilaa kansainvälisillä vesillä? Massonkinilla aivojen tilalla kilo paskaa? :D

    Äänestä

  • dawfgf kirjoitti:

    Ai koska venäläiset seilaa kansainvälisillä vesillä? Massonkinilla aivojen tilalla kilo paskaa? :D

    Taasko se Kumipää PPM keskosen p*skafetissi nostaa päätään?. Pidä pervo ihan omana tietonas noi "Sekt und Kaviar"-juttus. Palstalaisia ei varmasti kiinnosta.

    IMHO.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Taasko se Kumipää PPM keskosen p*skafetissi nostaa päätään?. Pidä pervo ihan omana tietonas noi "Sekt und Kaviar"-juttus. Palstalaisia ei varmasti kiinnosta.

    IMHO.

    Tuntuu ainakin stalinistia kiinnostavan kun vaivauduit kommentoimaankin :D

    Äänestä

  • dawfgf kirjoitti:

    Ai koska venäläiset seilaa kansainvälisillä vesillä? Massonkinilla aivojen tilalla kilo paskaa? :D

    Brittiarmeijan fregatti saattoi venäläisen sotilasaluksen pois maan aluevesiltä joulupäivänä. Asiasta kertoo Britannian kuninkaallinen laivasto tiistaiaamuna julkaisemassaan lausunnossa.
    Brittien mukaan HMS St Albans –fregatti seurasi venäläisen Amiraali Gorshkov –aluksen liikkeitä jouluaaton aatosta lähtien.

    –Emme epäröi puolustustaa aluevesiämme emmekä siedä minkäänlaista vihamielisyyttä,

    1Äänestä

Mitä hourintaa....kansainvälisillä vesillä saa purjehtia kuka tahansa ja Britit pitäkööt turpansa kiinni....palstan trolli ei ymmärrä, mitä saa tehdä ja mitä ei?

Äänestä
  • Jaa nytkö VALTAKUNNANVALEHTELIJAN mielestä saa, koska kysessä on RYSSÄN Fregatti. Eipähän aiemmin USS DC:llä ollut mitään asiaa Itämerelle, Puolan edustalle, kv. merialueelle.

    No eipä se taaskaan yllätä, kun SVR:n Anatoli jakaa RUPLAHORATSULLE VERIRUPLIA, jotta jaksat jauhaa p*skaasi, tälläkin foorumilla. Älähän vaan unohda ... mitä Smert Izmennik, Smert Spionem tarkoittavat. ;-)

    IMHO.

    Äänestä

  • Itä vinkujat kirkuu paniikissa. Onneksi Itä trollit edes myöntää että Nato maat saa seilata vapaasti varsinkin Liittolaisten vasillä, R... Än uho on toinen juttu

    1Äänestä

  • Ja mikä oli vastaus venäjältä kun Turkki pudotti sotakoneen? Aivan oikein ei mitään ,venäjä paskoi housuun koska Turkki on natomaa,ryssät ei usko kuin voimaa,Suomi natoon ja nopeasti

    1Äänestä

  • Ja näin asiallista on keskustelu heti kun joku on kanssasi eri mieltä.
    Tiedätkö että kun oikeat ihmiset viettivät joulua perheen ja läheisten kanssa niin sinä kiukuttelit palstalla yötä-päivää kymmenillä eri nimimerkeillä, ei siis mikään ihme että olet noin katkera.
    Tuokin selvisi pikaisella vilkaisulla joulun ajan kirjoitteluun.
    Minulle tuli oikeastaan varsin hyvä mieli kun huomasin kuinka oikeassa olen ollut sinusta koko ajan, sinua pidetään yleisesti niin sairaana kusipäänä ettei sinua kukaan siedä, ei edes jouluna.

    Ja sinähän se yrität karkottaa palstalta kaikki asialliset vain olemalla oma itsesi, niin huono ja vastenmielinen sinä olet.
    Siksi tuo sinun kurjuutesi kaikkia niin ilahduttaakin.

    2Äänestä

  • Vai+niin,+kerrotko+vielä+että+kuinka+se+samanlaisuus+tai+katkeruus+mielestäsi+ilmenee+ja+mikä+mahtaa+olla+siihen+syynä?Avoin+halveksunta+sinua+kohtaanko+tekee+minusta+''natonassen''+vai+voitko+osoittaa+minulta+edes+yhden+Nato-myönteisen+kommentin?Eikä+se+19%+ole+mikään+mitätön+vähemmistö,+on+se+kuitenkin+noin+miljoona+ihmistä.Kun+taas+nämä+Kremlin+orjaksi+haluavat+palstahuorat+joita+on+vaan+pieni+kourallinen,+ne+ovat+todellista+vähemmistöä,+vaikkakin+hyvin+äänekästä.Todellisuudessa+yli+puolet+suomalaisista+ei+kannata+eikä+vastusta+Natoa,+me+olemme+se+todellinen+enemmistö,+vaikket+sinä+sitäkään+tule+koskaan+ymmärtämään.

    2Äänestä

Tainnu Gavin-hemmo ottaa muutaman ylimääräsen viskigrogin joulun kunniaksi...
Tuostahan puuttuu enää suoranainen uhkavaatimus ja sodanjulistus,muhahahaha!!

Äänestä

Putinin Venäjä on kaikkien aikojen pahin rosvovaltio.

1Äänestä
  • Siksikö brittejä pelottaa niin kovasti?

    Äänestä

  • Venäjä on tyhmyytensä moneen otteeseen todistanut.

    Trollin ei odotetakaan edes Venäjällä sitä huomaavan :)

    1Äänestä

Natoon välittömästi..

Äänestä

Jos kaapelit olisivat poikki, mitä kautta internet toimisi tietyt välimatkat? Siis jos pitäisi olla varajärkestelmiä liuta

Äänestä

Tällaista suoraista turhuutta YLE:kin toistelee uutisoinnisssaan, iltapaskoista puhumattakaan?

Oletteko nähneet uutisia pienten lasten joulunvietosta Aleppossa, joka on nyt mahdollista?
Ette ole, siitä vaietaan ja kelloja soitettiin kun Aleppoa vapautettiin....millaista rienausta?
Suora esimerkki vapaan median käytännön toimista?

Äänestä

Britit joutui ajamaan r...ät pois omilta aluevesiltään. Täällä vielä jotkut r...än mielistelijät kehtaa puolustella idän sikailuja

1Äänestä

Brittien kannattasi pitää suuta soukemmalla, mikäli aikovat tulevaisuudessa hyödyntää pohjoisen jäämeren reittiä aasiaan, siellä ei juuri muuta olekaan kuin Venäjän aluevesiä.

No, kukin toimii niin typerästi kuin haluaa.

Äänestä
  • Venäjä voi jälleen toimia yhtä typerästi kuin tavallisesti ja karkottaa parhaiten maksavat ja vähiten onnettomuusaltteimmat laivayhtiöt Jäämeren reitiltään.

    Venäjä toimii kuin lämpöä housuunsa kakkaava toimii. Kokee hetken iloa ja sitten ikuista häpeää. Mutta valitsee aina vain uudelleen sen hetken ilon...

    2Äänestä

  • NjetNjetNjet kirjoitti:

    Venäjä voi jälleen toimia yhtä typerästi kuin tavallisesti ja karkottaa parhaiten maksavat ja vähiten onnettomuusaltteimmat laivayhtiöt Jäämeren reitiltään.

    Venäjä toimii kuin lämpöä housuunsa kakkaava toimii. Kokee hetken iloa ja sitten ikuista häpeää. Mutta valitsee aina vain uudelleen sen hetken ilon...

    Hehheh, huvittava yritys, ei Venäjä kiellä käyttämästä aluevesiään muilta kuin typeryksiltä, kuten briteiltä. Esim norjalaiset ovat jo tehneet ensimmäisiä rahtilaivamatkoja venäläisten luvalla. Suomi saa myöskin takuuvarmasti seilailla siellä, kunhan pidetään sinun kaltaisesi typerät natonasset täällä kurissa.

    Äänestä

  • Tuo koski öljyn ja kaasun kuljetuksia, tiedätkös että rahtilaivoilla kuljetetaan paljon muutakin.
    Huvittava yrityksesi oli jälleen.

    Äänestä

  • BjörnBonner kirjoitti:

    Tuo koski öljyn ja kaasun kuljetuksia, tiedätkös että rahtilaivoilla kuljetetaan paljon muutakin.
    Huvittava yrityksesi oli jälleen.

    Öljy ja kaasu ovat sillä alueella tärkeimmät. Tiltuhommaa, asiallinen vastaus ja viittaus uutiseen poistetaan sääntöjen vastaisena...

    Äänestä

  • Venäjä ja sen mafia on täysin riippuvainen öljyn- ja kaasunvientituloistaan.

    Venäjä ei kykene tuottamaan kuin köyhää ja kapeaa banaanivaltiotaloutta.

    1Äänestä

Iso-Britannia on niin pieni ja onneton maapläntti, ettei Venäjältä kovinkaan montaa ydinkärkeä tuhlaudu sen hävittämiseen.

Äänestä
  • Venäjää ja sen sotakiimassa kuolaavia trolleja inhotaan kaikkialla.

    Kukapa psykopaatin toimia ja juttuja ilokseen seuraisi?

    1Äänestä

YK: 68 siviiliä kuoli Jemenissä Saudi-Arabian liittouman ilmaiskuissa torille ja maatilalle
Kymmenen viime päivän aikana liittouman iskuissa on kuollut YK:n mukaan 109 siviiliä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005504859.html

Äänestä
  • Onko Pietarin trollitehtaalka päässyt loppumaan Assadille toimitetut myrkkykaasut vai juttujen aiheet?

    1Äänestä

Brittit tajusivat, rautanyrki Putinelle naamaan on paras diplomaatti.
Kaksi lentotukialusta ja sukellusvene ohjelman käynnistys on hyvä alku.
Venäläisille on nyt housut märkänä kun Ukraina saa javelinit.
Koetta kestää RySSkij "brat" paistetaan teidän "lomalaiset" panssarivaunoissa.

1Äänestä
  • Venäjä on saatanan villitsemä sotahourula, jonka paikka on sotarikollisten penkissä kuulemassa hirttotuomioita.

    1Äänestä

Brititkin varoittaa r....ä.

1Äänestä
  • Venäjän ymmärtäjien harvalukuinen väki supistuu supistumistaan.

    1Äänestä

Itänaapurilla on ollut aina pakkomielteenä laajentumispyrkimys, ja maailman alistaminen. Tälle tosiasialle, ei voi mitään. Valitettavasti.

1Äänestä

Siinä kaksi entistä siirtomaavaltaa ärisee toisilleen, uutisesta ei selviä kävikö tsaarin alus imperiumin aluevesillä ja siitähän on vain imperiumin sana että tsaarin veneet olisi kaapeleilla ollut, voi olla imperiumin sotavoimien keino saada aseisiin lisärahaa imperiumilta "tsaarin" uhalla

Äänestä

Tsaari-venäjä on vain mennyt britti-imperiumia auttamaan brexitissä, eu-kaapelit ja -putket poikki ja omat tilalle, britti-imperiumin edustajien pitäisi olla tyytyväisiä, homma hallussa

Äänestä

Hyvä Britit kun kerroitte suoraan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Itävinkujatpaniikissa kirjoitti:

Britannia varoittaa Vladimir Putinia: ”Emme siedä minkäänlaista vihamielisyyttä”

Brittiarmeijan fregatti saattoi venäläisen sotilasaluksen pois maan aluevesiltä joulupäivänä. Asiasta kertoo Britannian kuninkaallinen laivasto tiistaiaamuna julkaisemassaan lausunnossa.
Brittien mukaan HMS St Albans –fregatti seurasi venäläisen Amiraali Gorshkov –aluksen liikkeitä jouluaaton aatosta lähtien.

–Emme epäröi puolustustaa aluevesiämme emmekä siedä minkäänlaista vihamielisyyttä, Britannian puolustusministeri Gavin Williamson sanoo lausunnossa.
Britanniaa ei voi pelotella silloin, kun kyse maamme, kansalaistemme ja kansallisten etujemme puolustustamisesta, hän jatkoi.

Naton sukellusvenejoukkojen amiraali Andrew Lennon sanoi viime viikolla, että Venäjän sukellusveneiden toiminta vedenalaisten tietoliikennekaapeleiden lähellä Pohjois-Atlantilla on lisääntynyt huomattavasti. Venäläissukellusveneiden toiminta on Naton mukaan ylipäätään aktiivisimmillaan sitten kylmän sodan.
Us

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu