Kuuluuko Helluntaisista osa ev.lut. kirkkoon?

Onko totta, että helluntailaisten sallitaan kuulua kahteen uskontoon?

Kannattaisiko alkaa jakaa tätä linkkiä helluntailaisten kokouksissa:

http://www.eroakirkosta.fi
358362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jehovan todistaja kuuluu kaikki.

Äänestä

Kysymys ei ole varsinaisesti eri uskonnosta koska voidaan katsoa helluntailaistenkin tunnustavan Apostolisen uskontunnustuksen.
Uskonvanhurskautus on perusoppi. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa"

Helluntailaiset ovat ns. vapaa herätysliike ja kuuluminen helluntaiseurakuntaan ei vaikuta siihen, kuuluuko johonkin kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan mukaan lukien saman kaltaisen nimen ottanut Helluntaikirkko.

Sen seikan, kuuluuko helluntaiseurakuntaan ja myös johonkin uskontokuntaan, saa kukin harkita ihan itse.

1Äänestä
  • Helluntailaiset opit ovat tasan päinvastaiset kuin luterilaisten. Kyseessä on kaksi eri ääripäätä jotka teologisesti kumoavat toinen toisensa.

    Siksi luterilaisilla ja helluntailaisilla ei voi olla mitään hengellistä yhteistä. Joka näin itselleen uskottelisi, on epärehellinen.

    Kyse on erittäin vakavasta asiasta. Helluntailaisuuden perusharhaoppi on pelagiolaisuus jonka päälle USA:n vapaamuurarit (Ku Klux Klan) kasasivat kaikki muutkin kristinuskon kieltämät, jopa hyvinkin vanhat harhaopit.

    Helluntailaisuus on tietoisesti, pitkästi yli kymmenestä harhaopista koostettu, Jumalan Pyhää Henkeä pilkkaava, okkultistinen uususkonto.

    Äänestä

  • ItseEnKuuluMinnekään kirjoitti:

    Helluntailaiset opit ovat tasan päinvastaiset kuin luterilaisten. Kyseessä on kaksi eri ääripäätä jotka teologisesti kumoavat toinen toisensa.

    Tämä ei pidä paikkaansa. Helluntailaisena olen luterilaisten kanssa melkein kaikesta samaa mieltä paitsi kasteesta. Perus helluntaioppi tunnustaa ihan samat raamatun perustotuudet kuin luterilainen usko. Jotain painotuseroja voi toki olla. Eri asia on sitten yksilöhelluntailaiset tai seurakunnat jotka ovat harhautuneet perustasta mitä erilaisimpien oppien eksyttämäksi.

    2Äänestä

  • ItseEnKuuluMinnekään kirjoitti:

    Helluntailaiset opit ovat tasan päinvastaiset kuin luterilaisten. Kyseessä on kaksi eri ääripäätä jotka teologisesti kumoavat toinen toisensa.

    Siksi luterilaisilla ja helluntailaisilla ei voi olla mitään hengellistä yhteistä. Joka näin itselleen uskottelisi, on epärehellinen.

    Kyse on erittäin vakavasta asiasta. Helluntailaisuuden perusharhaoppi on pelagiolaisuus jonka päälle USA:n vapaamuurarit (Ku Klux Klan) kasasivat kaikki muutkin kristinuskon kieltämät, jopa hyvinkin vanhat harhaopit.

    Helluntailaisuus on tietoisesti, pitkästi yli kymmenestä harhaopista koostettu, Jumalan Pyhää Henkeä pilkkaava, okkultistinen uususkonto.

    Tuota samaa litaniaa olet jauhanut jo iänkaiken, keksi jo uudet vuorosanat pikkuhiljaa!

    Äänestä

  • pöllöllehuomautus kirjoitti:

    Tuota samaa litaniaa olet jauhanut jo iänkaiken, keksi jo uudet vuorosanat pikkuhiljaa!

    Eikö totuus miellytä sinua 😳❓

    Äänestä

  • pöllöllehuomautus kirjoitti:

    Tuota samaa litaniaa olet jauhanut jo iänkaiken, keksi jo uudet vuorosanat pikkuhiljaa!

    Tunnnen teologiaa ja pelkästään tätä foorumia lukiessa on selvä että uskomme perustus ei ole sama.

    Näennäisesti uskomme voivat muistuttaa toisiaan mutta perustus on toinen.

    Tällä foorumilla helluntaimessiaaniset jopa uhkailevat toisinuskovien henkeä ja terveyttä! Tiedän vuosien ajalta tästä asiasta vähän enemmänkin.

    Te olette tappajia. Herran Nimeä käyttäviä murhaajia!

    Minä en ole hullu. Tiedän tasan tarkkaan mitä te puuhailette.

    Vapaat suunnat perustavat opinsa pelagiolaisuudelle, eli vapaan ratkaisuvallan oppirakennelmalle
    . Luterilaisuus taas sidotun ratkaisuvallan opille.

    Te opetatte tälläkin foorumilla avoimesti seuraavia harhaoppeja, samalla hyökäten aggressiolla kristittyjä vastaan jotka nämä kieltävät: gnostilaisuus, pelagiolaisuus, areiolaisuus, arminolaisuus, donatolaisuus, nestoriolaisuus, kiliasmi, montanolaisuus, spiritualismi, (new age = teosofia).

    Kristityt, joista teiidän kanssanne "vain tuntuu kummalta, vieraalta hengeltä", eivät tiedä, että monesta muustakin kristitystä "on tuntunut" ja tuntuu samalta.

    Ed. harhaopit ja moni muu, löytyvät kyllä netin kautta noilla hakusanoilla, eli minun höpinöitäni nuo eivät ole vaan kristilliset kirkot tietävät teidät oikein hyvin ja jopa vakaumuksellisimmat kieltävät olemasta missään tekemisissä teidän kanssanne! Tätä te itse ette huijattavillenne kerro, jonkun teistä erkaantuneen velvollisuus on varoittaa teistä.

    Onko nyt varmaa, kun Venäjä kohta miehittää Suomen, sota syttyy ja Jeesus tulee, että israelilaisille näin nopeasti riittää 3000 ambulanssia? Eikö 7000 olisi sellainen sopiva Herran luku? Ja Herra pitää rahoista kirjaa, luopiomaailman poliiseille niitä ei esitellä!

    Suomalaiset, "Jumalan nimissä" huijatut kustantavat kieron pelinne. Ja oma herranne ihmeellisesti on siunannut seinänne täyteen kultaa, kuin mustalaisleirissä ikään!

    "Joka Israelia siunaa, sitä Herra siunaa!"

    Vetäkää käteenne!

    Äänestä

  • ItseEnKuuluMinnekään kirjoitti:

    Helluntailaiset opit ovat tasan päinvastaiset kuin luterilaisten. Kyseessä on kaksi eri ääripäätä jotka teologisesti kumoavat toinen toisensa.

    Siksi luterilaisilla ja helluntailaisilla ei voi olla mitään hengellistä yhteistä. Joka näin itselleen uskottelisi, on epärehellinen.

    Kyse on erittäin vakavasta asiasta. Helluntailaisuuden perusharhaoppi on pelagiolaisuus jonka päälle USA:n vapaamuurarit (Ku Klux Klan) kasasivat kaikki muutkin kristinuskon kieltämät, jopa hyvinkin vanhat harhaopit.

    Helluntailaisuus on tietoisesti, pitkästi yli kymmenestä harhaopista koostettu, Jumalan Pyhää Henkeä pilkkaava, okkultistinen uususkonto.

    "Helluntailaisuus on tietoisesti, pitkästi yli kymmenestä harhaopista koostettu, Jumalan Pyhää Henkeä pilkkaava, okkultistinen uususkonto."

    Sekä luterilaiset että helluntailaiset tunnustavat samaa "Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa" mutta vihaavat toisiaan molemmin puolin. Luterilaiset vihaavat helluntailaisia "lahkona", ja helluntailaiset luterilaisia "porttokirkkona".

    Luterilaisuus on maailmanlaajuisesti helluntailaisiin verrattuna pienempi lahko. Suomessa luterilaiset pönöttävät valtauskontona.

    Äänestä

  • ItseEnKuuluMinnekään kirjoitti:

    Helluntailaiset opit ovat tasan päinvastaiset kuin luterilaisten. Kyseessä on kaksi eri ääripäätä jotka teologisesti kumoavat toinen toisensa.

    Siksi luterilaisilla ja helluntailaisilla ei voi olla mitään hengellistä yhteistä. Joka näin itselleen uskottelisi, on epärehellinen.

    Kyse on erittäin vakavasta asiasta. Helluntailaisuuden perusharhaoppi on pelagiolaisuus jonka päälle USA:n vapaamuurarit (Ku Klux Klan) kasasivat kaikki muutkin kristinuskon kieltämät, jopa hyvinkin vanhat harhaopit.

    Helluntailaisuus on tietoisesti, pitkästi yli kymmenestä harhaopista koostettu, Jumalan Pyhää Henkeä pilkkaava, okkultistinen uususkonto.

    Kyllä nyt kannattaisi tutustua Helluntaikirkkoon ja Helluntaiseurakunnan oppeihin. Maailman mittakaavassa Luterilaisuus on lahko ja se on haarautunut Katolisesta kirkosta. Lueppa Lutherin kirjoituksia Juutalaisista esim. Hitler sai oppinsa Lutherin kirjoituksista 450 vuotta myöhemmin.
    Että se siitä.

    Äänestä

  • pöllöllehuomautus kirjoitti:

    Tuota samaa litaniaa olet jauhanut jo iänkaiken, keksi jo uudet vuorosanat pikkuhiljaa!

    Jokaisella itsemääräämisoikeus,joten yötäpäivää kitiset,ettei joku ilmoita työnteosta,kun tarkastus käy ovellesi.

    Äänestä

Muistaakseni on mahdollista olla jäsen helluntaiseurakunnassa ja evlut kirkossa silloin kun helluntaiseurakunta on sellainen joka ei ole liittynyt tuohon suomen helluntaikirkkoon. Ilmeisesti kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan ei ole mahdollista kuulua?

Äänestä
  • Varmaan jonkin verran yhdistyshelluntailaisia kuuluukin evl. kirkkoon. On tullut mieleen vähän kerettiläinen ajatus, joka saattaa olla vääräkin, että joku helluntaikirkkoa
    vastustavista saattaakin pelätä että joutuu eroamaan evl.kirkosta, jos helluntaikirkkoon joutuu muuttamaan. Koska, kuten kirjoitit Tobeas, kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan ei voi kuulua,

    Äänestä

  • kunhantuumailen kirjoitti:

    Varmaan jonkin verran yhdistyshelluntailaisia kuuluukin evl. kirkkoon. On tullut mieleen vähän kerettiläinen ajatus, joka saattaa olla vääräkin, että joku helluntaikirkkoa
    vastustavista saattaakin pelätä että joutuu eroamaan evl.kirkosta, jos helluntaikirkkoon joutuu muuttamaan. Koska, kuten kirjoitit Tobeas, kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan ei voi kuulua,

    helluntaikirkkoon ei joudu liittymään kukaan . Jomman kumman jäsenyyden valitessaan ei näissä tapauksissa voi kuulua kuin vain toiseen näistä

    jossakin muussa tapauksessa on laillisesti mahdollista kuulua useaan rekisteröityyn kirkkoon

    muuten se on yksi hyvä syy olla liittymättä helluntaikirkkoon, kun haluaa kuulua ev.lut.-kirkkoon
    toinen hyvä syy on, että ei halua kuulua helluntaikirkkoon missään tapauksessa, ja on kuulunut ev.lut.kirkkoon, jonka jäseneksi sitten vain jää

    Äänestä

Aloituksessa menevät autuaasti sekaisin uskonnot ja kirkkokunnat. Sekä luterilaiset että helluntailaiset tunnustavat luonnollisesti samaa kristinuskoa, vaikka käyvät eri seurakunnissa.

Yhdistyspohjaiseen helluntaiseurakuntaan voi kuulua vaikka olisi kirjoilla luterilaisessa kirkossa. Helluntaikirkko on eri asia, sillä se on luterilaisen kirkon tavoin rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Kahdessa sellaisessa ei voi olla jäsenenä samanaikaisesti.

1Äänestä
  • Kyllä sen verran odottaisi aikuiselta, että laittaa aivonsa järjestykseen, eikä tunnusta sitä ja tätä.

    Ainakaan yhtäaikaa, kahta toinen toisensa kumoavaa oppisuuntausta.

    Äänestä

Jos on syntymästään saakka kuulunut luterilaiseen kirkkoon, johonka on liitetty lapsikastessa, mutta on myöhemmin jonkin helluntailaiseurakunnan Hengen eläväksi tekemän sananjulistuksen seurauksena tullut uskoon ja uskovien upotuskasteen kautta liitetty helluntaiseurakuntaan, niin helluntailiike ei ole velvoittanut jäsentään eroamaan tuosta kirjaimen kuolleessa tilassa evankeliumia julistavasta kirkkokunnasta, vaan sallii edelleenkin helluntaiseurakuntaan rekisteröidyn jäsenen kuulua ev.luth.kirkkoon.

On jäsenen oma velvollisuus erota sellaisesta kirkosta, jonka opetus on ristiriidassa oman uskonlahkonsa opetuksen kanssa. Mutta monet helluntailaiset ovat omaa laiskuuttaan laiminlyöneet velvollisuutensa, koska se täytyy tehdä henkilökohtaisesti maistraatissa ja siitä aiheutuu vaivaa. On helpompaa olla ja istuksia löhötuolissaan, kuin olla aktiivisesti kaduilla ja kujilla ja aitovierillä evankeliumia julistamassa.
Tiedän, mistä puhu, koska itsekin istuksin laiskana omassa löhötuolissani löhöämässä ja pöhöttymässä..

Äänestä
  • No, tässä sitä tulikin, hellarin rehellinen puhe siitä mitä helluntailaiset todella ajattelevat luterilaisista.

    Jo ed. teksti osoittaa ettei nk. hengenyhteyttä ole.

    Täällä rakastetaan / vihataan sitä olkiukkoa luterilaisista, että kaikki luterilaiset muka olisivat lapsena kastettuja ja että heidän koko uskonsa muka perustuisi tälle kasteelle. Valetta kun mikä.

    Itseni helluntaiperheen lapsena vietiin helluntaiseurakuntaan siunattavaksi. Koko lapsuuteni kuulin perätöntä propagandaa siitä mitä luterilaiset muka uskovat.

    Helluntailaisten keskellä voin pahoin mutta tunsin oloni turvalliseksi luterilaisessa pyhäkoulussa jota myös sain käydä, sekä koulun joulu- ja kevätjuhlissa kun kävimme kirkossa.

    Aikuisiällä aloin itse tutustua luterilaiseen teologiaan ja liityin kirkkoon.

    Mutta Mäkinen, Askola ja Luoma karkoittivat pois kirkon jäsenyydestä.

    Tunnustan luterilaista oppia enkä kaipaa uusislamistisen kirkon jäsenyyttä. Olen kristitty, en mikään bahai.
    .

    1Äänestä

  • KristittyLutherilainen kirjoitti:

    No, tässä sitä tulikin, hellarin rehellinen puhe siitä mitä helluntailaiset todella ajattelevat luterilaisista.

    Jo ed. teksti osoittaa ettei nk. hengenyhteyttä ole.

    Täällä rakastetaan / vihataan sitä olkiukkoa luterilaisista, että kaikki luterilaiset muka olisivat lapsena kastettuja ja että heidän koko uskonsa muka perustuisi tälle kasteelle. Valetta kun mikä.

    Itseni helluntaiperheen lapsena vietiin helluntaiseurakuntaan siunattavaksi. Koko lapsuuteni kuulin perätöntä propagandaa siitä mitä luterilaiset muka uskovat.

    Helluntailaisten keskellä voin pahoin mutta tunsin oloni turvalliseksi luterilaisessa pyhäkoulussa jota myös sain käydä, sekä koulun joulu- ja kevätjuhlissa kun kävimme kirkossa.

    Aikuisiällä aloin itse tutustua luterilaiseen teologiaan ja liityin kirkkoon.

    Mutta Mäkinen, Askola ja Luoma karkoittivat pois kirkon jäsenyydestä.

    Tunnustan luterilaista oppia enkä kaipaa uusislamistisen kirkon jäsenyyttä. Olen kristitty, en mikään bahai.
    .

    eenokkikos se siinä purkaa oloaan taas kerran!

    Äänestä

  • purasehelpottaa kirjoitti:

    eenokkikos se siinä purkaa oloaan taas kerran!

    Ei eenokki, vaan se vielä pahempi porttokirkon kumartaja!

    Äänestä

Kahteen tai useampaan kirkkoon tai rekisteröityyn uskontokuntaan voi kuulua siinä tapauksessa samanaikaisesti, että kirkon tai uskontokunnan järjestys sen sallii.
Sellainen uskontokunta on mm. Uuden Toivon seurakunnat, Nokia missionin liikkeelle perustettu. Ennen Nokia Mission Church. Tämä sillä varauksella että eivät ole jälkeen muuttaneet mainitussa asiassa yhdyskuntajärjestystänsä.

Jos liittyy tuohon 'Noikia missioniin' voi vapaasti hakemukseen laittaa että kuuluu johonkin toiseenkin uskontokuntaan, siis jos kuuluu.

'Nokia missionin' ei tarvitse välittää eli valvoa sitä asiaa, kuuluuko hakija johonkin uskontokuntaan , joka ei salli toiseen uskontokuntaan kuulumista.
Sen uskontokunnan, johon henkilö jo aikaisemmin kuului, ei kuulu saada tietää henkilön uudesta liittymisestä myös toiseen uskontokuntaan.

Asia olisi toinen jos henkilö ensin kuuluu Nokia missioniin ja hakee jäsenyyttä uskontokuntaan joka ei salli kuulumista toiseen uskontokuntaan. Henkilöä vain ei hyväksyttäisi jäseneksi ennen kuin hän jättää toisen jäsenyytensä.

Väitän että maistraattienkaan ei kuulu sitä asiaa valvoa eli puuttua jos joku on liittymässä Nokia Missioniin, vaikka kuuluu toiseenkin uskontokuntaa.
Patentti- ja rekisterihallitukselle tosin kuuluu sääntöjen noudattamisen valvonta, mutta ei sieltä valvota silloinkaan kun esiin tulee säännöistä poikkeamisia.

Äänestä

Miksi ihmeessä pitäisi kuulua Nokia Missioniin? Minä kuulun reilusti Helluntaiseurakuntaan ja Katoliseen kirkkoon. Jumalanpalvelukset samanlaisia kummassakin kirkossa.

Äänestä
  • Voi kuulua helluntaiseurakuntaan ja Katoliseen kirkkoon ja sitten pitäisi vielä olla mahdollista liittyä Nokia missionin Uuden Toivon seurakuntaan.

    Että miksi pitäisi. Jaa.

    Äänestä

Moni helluntailaiseurakunnassa käyvä kuuluu luterilaiseen kirkkoon siksi, että ei osaa päättää kantaansa kasteeseen. Ihminen haluaa käydä helluntaiseurakunnassa mutta kasteen vuoksi ei liity helluntaiseurakuntaan.

Toiset taas kuuluvat molempiin, ehkä siinä vielä halutaan pitää kiinni myös luterilaisesta seurakunnasta tai mahdollisuudesta työskennellä kirkon piirissä.

Äänestä

On helluntailaisia, jotka kuuluvat ev.lut-kirkkoon ja antavat kastaa vastasyntyneet vauvansa myös Jeesuksen omiksi ja kirkon jäseniksi.

Äänestä

Näköjään tuolla uuden toivon seurakunnalla on ollut joskus toimintaa myös pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä kotisivut ilmoittaa paikkakunniksi Jyväskylä,Hämeenlinna,Tampere sekä Rauma.

Valtaosa pienistä uusista seurakunnista on näitä ns. tunnustuskuntiin kuulumattomia uuskarismaattisia jotka saattaa olla pitkälti sama kuin jotkut helluntaiseurakunnat toiset helluntaiseurakunnat on kirkollisempia tilaisuuksien ja muun ohjelman osalta.

Äänestä

Aloittajalla on vihasuhde kristillisyyteen, nyt taitaa olla vain kysymyksessä jumalankieltäjien kampanja kirkosta eroamiseen.Ei muuta.Itse usko ei kiinnosta , vain oma miinusmerkkinen usko.

Äänestä

Kaksoisjäsenyys

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ei pääsääntöisesti voi samanaikaisesti olla muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. Kirkon jäsenen katsotaan eronneen kirkon jäsenyydestä, jos hän liittyy jonkin muun uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi.

Kirkon jäsen voi kuulua samanaikaisesti toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan vain, jos kirkolliskokous on hyväksynyt sitä koskevan ekumeenisen sopimuksen jäsenyyden vastavuoroisista edellytyksistä. Varsinainen kaksoisjäsenyys voisi syntyä käytännössä vain Suomen anglikaanisen kirkon kanssa, johon kuuluu noin sata jäsentä.
...
Kaksoisjäsenyyden kieltäminen selkiyttää ja helpottaa ekumeenista yhteistyötä.Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluminen perustuu ihmisen vakaumukseen ja on osoitus sitoutumisesta oman yhteisön uskoon ja arvoihin. On johdonmukaista, etteivät yhteisöjen jäsenet samanaikaisesti kuulu erilaista uskoa tunnustaviin ja erilaista järjestystä noudattaviin yhdyskuntiin.

Kirkkolain muutos on vahvistettu eduskunnassa, ja laki on tullut voimaan 1.8.2006.

https://evl.fi/tietoa-kirkosta/jaseninfo/liity-kirkkoon/kaksoisjasenyys

Äänestä
  • Aloittajan aihe on kuuluuko helluntailaisia myös ev.lut.-kirkkoon.
    Helluntaiseurakuntaan ja useaankin helluntaiseurakuntaan voi kuulua ja saman aikaisesti voi kuulua ev.lut.-kirkkoon.

    Tietenkin edellä tarkoitetut helluntaiseurakunnat ovat alkuperäisen muotoisia rekisteröimättömiä seurakuntia.

    Mahdollisesti ei ole montaakaan uskontokuntaa, jotka sallivat kuulumisen toiseen tai useampaan uskontokuntaan.
    Uskonnonvapauslaki ei kiellä kuulumista useaan uskontokuntaan.

    Miten kukin luovii mahdollisuuksien puitteissa, niin halutessaan, ja oli tarkoituksensa mikä tahansa, hän ei tarvitse setämäisiä määrityksiä ohjeiksi.

    Äänestä

  • avarallalaa kirjoitti:

    Aloittajan aihe on kuuluuko helluntailaisia myös ev.lut.-kirkkoon.
    Helluntaiseurakuntaan ja useaankin helluntaiseurakuntaan voi kuulua ja saman aikaisesti voi kuulua ev.lut.-kirkkoon.

    Tietenkin edellä tarkoitetut helluntaiseurakunnat ovat alkuperäisen muotoisia rekisteröimättömiä seurakuntia.

    Mahdollisesti ei ole montaakaan uskontokuntaa, jotka sallivat kuulumisen toiseen tai useampaan uskontokuntaan.
    Uskonnonvapauslaki ei kiellä kuulumista useaan uskontokuntaan.

    Miten kukin luovii mahdollisuuksien puitteissa, niin halutessaan, ja oli tarkoituksensa mikä tahansa, hän ei tarvitse setämäisiä määrityksiä ohjeiksi.

    Eiköhän nuo helluntalaiset ole kohta rekisteröineet kirkkonsa. ts. se kaksoisjäsenyys loppuu siihen, ja toistaalta. Kirkkolaki evl. sanoo, mitä siinä lukee.
    Kysyisin, pitäisikö olla vilpillinen ja näin "kuulua" jonkun syyn takia sinne ja tänne, eli??

    Aloittaja kysyy ja vastaus on tuo.

    Hyppään hieman asiasta toiseen verrokkijuttuun.

    Äitimuori oli työkaverin kutsusta ateistina kirkon tilaisuudessa yli 40- vuotta sitten. Muistan asian.
    Työkaverinsa pyysi häntä kanssaan ehtoolliselle. Äiti totesi hänelle, että hän ei mene varastamaan kirkon pöytään sitä, mitä hänelle ei kuulu, eikä mennyt sinne ehtoollispöytään.

    ts. sopii kysyä, että oltaisiinko kirkkojen suhteen vilunkeja, että kuuluisi jäsenistönä molempiin, kun ja koska evl. on lakinsa allekirjoittanut.

    Äänestä

Helluntaikirkkohan on luterilaisen kirkon alajaosto.

Äänestä
  • Ei ole. Helluntaikirkkoa ei voi ajatuksissakaan yhdistää kristillisiin kirkkoihin.

    Äänestä

  • Helluntaikirkko on nuoleskellut luterilaista kirkkoa jo niin paljon,että täytyyhän sillä olla tukeva asema luterilaisten kirkossa. Onhan helluntaikirkolla seurakuntaneuvoksen arvonimikin, jonka luterilainen kirkko on myöntänyt. Se vastaa piispan nimitystä.

    Äänestä

  • tajuutsä kirjoitti:

    Ei ole. Helluntaikirkkoa ei voi ajatuksissakaan yhdistää kristillisiin kirkkoihin.

    Nämä ihmiset eivät itse ole ollenkaan perehtyneet teologiaan, eivät osaa erottaa eri kirkko- ja lahkokuntien oppeja toisistaan. Eivät tajua, että heille ohimennen heitetyt "niin oikealta kuulostavat" lauseet muokkaavat jopa ikivanhoihin, kristinuskon tuomitsemiin harhaoppeihin perustuvia mielikuvia.

    Hellarit julistavat: "Valitse Jeesus!" = gnostilaisuus: pelagiolaisuus, areiolaisuus, arminolaisuus, donatolaisuus, teosofia ja vapaamuurarius, satanismi, jotka ottavat kunnian pois Jumalalta, korottaen ihmisviisauden ja jumalallisen valinnanmahdollisuuden Jeesuksen / Isän Jumalan tasolle.

    Ihminen itse ei koskaan "valitse Jumalaa" vaan oman, "viisaan" valintansa kohdalla, aina Perkeleen. Siksi kannattaa unohtaa kaikki "omat valinnat" ja antaa Jumalan Itsensä tehdä työnsä meissä, lihamme puolesta jumalattomissa.

    Jeesus itse sanoo: "Te ette valinneet Minua vaan Minä valitsin teidät..." (kristinuskon opetus)

    Pelastuksemme tulee yksin Jumalan suunnalta, lahjavanhurskautuksen ja uskon, yksin Kristuksen / Pyhän Hengen omien tekojen kautta meissä.

    Me voimme antautua, suostua Jumalan työn alle, mutta ihan "omaksi valinnaksemme" tätä ei kuitenkaan voi kutsua.

    Jonkinlaiseksi Jumalan tottelemiseksi, kuitenkin.

    Äänestä

  • Sinä opetat kovin puutteellisesti ja harhaanjohtavasti Raamatusta. Kyllä ihmisenkin pitää jotain tehdä, ottaa vastaan Jumalan valtakunta. Useimmat eivät ota sitä vastaan vaan rakentavat oman mielikuvitusvaltakunnan.

    Markuksen evankeliumi:
    10:15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

    Sitten mitä tulee siihen, että Jeesus on valinnut meidät, siitä kannattaa lukea vähän pitempi pätkä.
    15:14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
    15:15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
    15:16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
    15:17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
    15:18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
    15:19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.

    Jeesus puhuu siitä, että seurakunta ja tässä tapauksessa apostolit on valittu tiettyyn tehtävään maan päällä. Tehtävä on tietysti evankeliumin julistaminen, jotta mahdollisimman moni pelastuisi. Evankeliumin julistamisella on oma tehtävänsä ihmisten pelastumisessa. Jeesus ei valitse ketään pelastukseen ilman evankeliumin julistusta.

    Äänestä

Helluntaikirkkoon kuuluvat jäsenet eivät voi kuulua luterilaiseen kirkkoon, koska molemmat ovat itsenäisiä kirkkokuntia, eivätkä näin ollen salli toiseen kirkkoon kuulumista.

Vastaavasti helluntailiikkeeseen kuuluvat voivat kuulua myös luterilaiseen kirkkoon, koska helluntailiike ei ole kirkkokunta, vaan rekisteröity yhdistys.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Miksi.kuulut.kirkkoon kirjoitti:

Onko totta, että helluntailaisten sallitaan kuulua kahteen uskontoon?

Kannattaisiko alkaa jakaa tätä linkkiä helluntailaisten kokouksissa:

http://www.eroakirkosta.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu