Mistä avoimessa parisuhteessa kyse...

Jos rakastavat puolisot sopivat keskenään antamalla molemmille oikeuden
seurustella ja olla sukupuolisessa suhteessa kenen kanssa tahansa
Onko kyse silloin..

A - ihmisen seksuaalisesta poikkeavuudesta, jota voidaan pitää uskonnollisesti
syntiinlankeemuksen yhtenä tuloksena, vai ateistisesti evoluution normaalina kehityksenä

B -eläimellisyydestä vrt. esim. simpanssi - oksalta oksalle -eli paljon valikoimattomia sukupuolisuhteita eri partnereiden kanssa. Ihmisten tapaan niillä ei ole tiiviitä perheitä parisuhteineen, mutta eivät ne myöskään parittele holtittomasti kiima-aikojen ulkopuolella.

C - yleisestä moraalin rappeutumisesta = myöskään ateistit eivät toivoisi tällaista "perhettä" lapsen kasvualustaksi.

On selvä että kristitty pappi, vihkiessään avoimessa suhteessa elävän pariskunnan miettii
vihkikaavaa ja syyllistytäänkö tässä virkarikokseen. Useita kumppaneita vs. Raamattu: Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6–9.)

Onko ateisteilla yhtenäinen mielipide asiaan?
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201712222200620780_rk.shtml

Kuuluuko tämä sarjaan "mies kun tulee tiettyyn ikään"....tässä tapauksessa pelaamattomuus
liittyy allekirjoittaneen mielestä yläpäähän.
672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Onko ateisteilla yhtenäinen mielipide asiaan?"

Ei ole.

1Äänestä

A) synti on teistin keksimä mielikuvitusasia
B) osalla eläimistä, joita mekin olemme on vain yksi kumppani, osalla useita, osassa molemmat hoitavat jälikaskua osassa vain toinen, osa jättää jälikasvun täysin oman onnensa nojaan
C) jos nyt puhutaan kristittyjen moraalista, jota Toimi "nussittuna nukkuisit paremmin" Kankaanniemi edustaa niin eipä siinä paljoa perustaa näytä olevan

Raamattu on paimentolaismiehen aivopieremä satukirja. Joten ketä kiinnostaa? :D

Äänestä

"Jos rakastavat puolisot sopivat keskenään antamalla molemmille oikeuden
seurustella ja olla sukupuolisessa suhteessa kenen kanssa tahansa"

Kyse on sukupuolitautien hankkimisesta. Joistakin on hauskaa tuoda esimerkiksi matkoilta tuliaisia. Suomessa terveydenhoito on niin korkealla tasolla, että kupat ja tippurit ovat hälyyttävästi harvinaistuneet. Siksi on tärkeää pitää bakteerikanta elossa tulevia sukupolvia varten. Mikä minä olen hävittämään Herran luomaa bakteeritaidetta? Kysyn mä vaan.

Äänestä
  • Luultavimmin avoimessa suhteessa on kuitenkin vastuullisuutta olemassa ja eikö A.V.
    ole sanan varsinaisessa merkityksessä vapaa-ajattelua, missä estetään maailman muuttumista suureksi pyhäksi luostariksi... luonnollinen estoisuus poistuu parisuhteesta ja kaikki pyhänä pidetyt parisuhdehapatukset eli avioliitot joutavat sisältönsä vuoksi haaskioon. Kupat ja muut
    mönkiäiset tarttuvat kontrollin menetyksen eli pettämisten kautta, mutta jos pettäminen on
    kroonista, niin samaan haaskioon sekin pettämis-sana. Hidasta elämää-projektin vetonaulaksi
    voitasiin naulata tällainen ´makee´ elämäntapa, missä pyhät asiat ja synnintunto deletoidaan...
    jos liittoja solmitaan maistraatissa, niin molemmile sukupuolille kondomeja kouraan ja matkaeväiksi...

    Äänestä

  • northwind- kirjoitti:

    Luultavimmin avoimessa suhteessa on kuitenkin vastuullisuutta olemassa ja eikö A.V.
    ole sanan varsinaisessa merkityksessä vapaa-ajattelua, missä estetään maailman muuttumista suureksi pyhäksi luostariksi... luonnollinen estoisuus poistuu parisuhteesta ja kaikki pyhänä pidetyt parisuhdehapatukset eli avioliitot joutavat sisältönsä vuoksi haaskioon. Kupat ja muut
    mönkiäiset tarttuvat kontrollin menetyksen eli pettämisten kautta, mutta jos pettäminen on
    kroonista, niin samaan haaskioon sekin pettämis-sana. Hidasta elämää-projektin vetonaulaksi
    voitasiin naulata tällainen ´makee´ elämäntapa, missä pyhät asiat ja synnintunto deletoidaan...
    jos liittoja solmitaan maistraatissa, niin molemmile sukupuolille kondomeja kouraan ja matkaeväiksi...

    Seksitaudit ovat paljon älykkäämpiä kuin ihminen. Siinä asiassa ei hienot spekulaatiot auta pätkääkään.

    Äänestä

Asia ei tietenkään liity ateismiin mitenkään, niin että joutaisipa poistoon aloitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


northwind- kirjoitti:

Jos rakastavat puolisot sopivat keskenään antamalla molemmille oikeuden
seurustella ja olla sukupuolisessa suhteessa kenen kanssa tahansa
Onko kyse silloin..

A - ihmisen seksuaalisesta poikkeavuudesta, jota voidaan pitää uskonnollisesti
syntiinlankeemuksen yhtenä tuloksena, vai ateistisesti evoluution normaalina kehityksenä

B -eläimellisyydestä vrt. esim. simpanssi - oksalta oksalle -eli paljon valikoimattomia sukupuolisuhteita eri partnereiden kanssa. Ihmisten tapaan niillä ei ole tiiviitä perheitä parisuhteineen, mutta eivät ne myöskään parittele holtittomasti kiima-aikojen ulkopuolella.

C - yleisestä moraalin rappeutumisesta = myöskään ateistit eivät toivoisi tällaista "perhettä" lapsen kasvualustaksi.

On selvä että kristitty pappi, vihkiessään avoimessa suhteessa elävän pariskunnan miettii
vihkikaavaa ja syyllistytäänkö tässä virkarikokseen. Useita kumppaneita vs. Raamattu: Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Mark. 10:6–9.)

Onko ateisteilla yhtenäinen mielipide asiaan?
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201712222200620780_rk.shtml

Kuuluuko tämä sarjaan "mies kun tulee tiettyyn ikään"....tässä tapauksessa pelaamattomuus
liittyy allekirjoittaneen mielestä yläpäähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu