Diakonia - kristillisen kirkon sielu

Ilman diakoniaa ei ole kristinuskoakaan, koska evankeliumi ei ole pelkästään puhetta vaan myös tekoja. Diakonia on rakkautta ilman ehtoja.
66570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Diakonia auttaa ilman ehtoja. Ei kysytä minkään kirkon jäsenkirjoja eikä käännytetä mihinkään uskoon.

Äänestä

Nimenomaan se on myös tekoja. Ei auta vaikka kokisit olevasi kuinka pyhä jos et kanssa ihmisten hätään mitenkään reagoi. Vähän tällaisissa pienemmissä seurakunnissa tämä toimii aika hyvin , ihan siis sellainen talkoohenki jne. Ja auttamisestahan tulee aina hyvä mieli itselleen oli sitten ihan miten tahansa ajatteleva, meidän porukoissa muutama ihan puhtaita ateistejakin.

Tosin sitten tuon varsinaisen diakoniatyön merkitys on tietenkin huomattava mutta toisaalta, ei kirkon tehtävä ole ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. Lainaan tässä Jyrki Sukulan sanoja joka sanoi jossain Sukulan suojatit jaksossa, että , itteämme voimme syyttää kun on ne kusipäät sinne äänestetty.

On helppo tuomita ja lukea "lakia" jos joku on mielestään vialla vaikka todellisuudessa silloin pitäisi kääriä hihat ja näyttää itse mallia.

Äänestä
  • "...ei kirkon tehtävä ole ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. "

    Tällä hetkellä diakonia toimii monelta osalta sinä viimeisenä turvaverkkona, joista on pudottu muualta pois - eli täydentävää sosiaaliapua.

    Äänestä

Kyllähän diakonia, palveleminen, on ihan perusjuttu uskon elämässä. Kenellä mitenkin se sitten toteutuu.
Jeesuksen opetuksissa on aina läsnä palveleminen ja toisen huomioon ottaminen mikäli minä mitään Raamatun sanasta ymmärrän ja Jeesus on meille esikuva

Äänestä
  • Kyllä sinä ymmärrät Raamattua paremmin kuin moni muu täällä. Diakonian esikuva on Jeesuksen kertomuksessa Laupiaasta samarialaisesta. Mielenkiintoinen valinta tämä samarialainen. Samarialaiset olivat hurskaiden juutalaisten mielestä harhaoppisia "ateisteja". Jeesus osoitti että teot osoittivat oikean uskon. Näin minä tämän ymmärrän.

    Äänestä

  • kristitty_mies kirjoitti:

    Kyllä sinä ymmärrät Raamattua paremmin kuin moni muu täällä. Diakonian esikuva on Jeesuksen kertomuksessa Laupiaasta samarialaisesta. Mielenkiintoinen valinta tämä samarialainen. Samarialaiset olivat hurskaiden juutalaisten mielestä harhaoppisia "ateisteja". Jeesus osoitti että teot osoittivat oikean uskon. Näin minä tämän ymmärrän.

    Mielenkiintoista tosiaan on se, että kertomuksen laupias auttaja on joku, jota "hienot" ihmiset pitävät vähempiarvoisena.
    Myös se, että tulee rakastaa ja tehdä laupeus myös niille , jotka eivät rakasta meitä, on aika haastava esimerkki uskosta käytännössä.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Minä olen aivan äimän käkenä kun kirjoitat täällä niin hyvin. Minulla on ollut hieman erilaisia kokemuksia vapislaisista.

    Niin no on ehkä helpompi olla, yhtenä päivänä tai hetkenä kovinkin pyhä , kuin oikeasti yrittää elää arjessa ja auttaa ihmisiä , kuten Jeesus eli.

    Olen aina ihmetellyt tuota kummallista kontrastia, koska mummoni tietenkin laittoi minut pyhäkouluun ja kyllä tuo ajattettiin ainakin täällä niin päähän, että meidän ukkojen "puuharyhmässä" on ihan ateistejakin, jotka tulevat milloin mihinkin talkoisiin, eikä siinä mummulta kysellä "uskotko jumalaan" vaan puut viedä liiteriin tai vastaavasti vaimot on laittaneet kystä kyllä jos tiedetään jonkun olevan vaikka vähän "huonoliikkuinen" (esim. leikkaus) Ja tuota en sano naisia alistaen sitten yhtään, että älköön kukaan siihen tarttuko.Jokainen tekee sitä missä on niinkuin täällä sanotaan "paraillaan" toki kylällä pari hyvää mies- kokkaajaakin mutta no, esiintyvyys siis harvemmassa kuin naisissa :)

    Toisaalta ehkä tuossa onkin se , kun puhutaan sydämmen kovettamisesta....

    Äänestä

  • luterilainen_ kirjoitti:

    Minä olen aivan äimän käkenä kun kirjoitat täällä niin hyvin. Minulla on ollut hieman erilaisia kokemuksia vapislaisista.

    Ehkä kannattaa antaa ihmiselle mahdollisuus ennen kuin tekee oletuksia hänestä :) Ihan kaikissa asioissa.

    Äänestä

  • nähty.on kirjoitti:

    Niin no on ehkä helpompi olla, yhtenä päivänä tai hetkenä kovinkin pyhä , kuin oikeasti yrittää elää arjessa ja auttaa ihmisiä , kuten Jeesus eli.

    Olen aina ihmetellyt tuota kummallista kontrastia, koska mummoni tietenkin laittoi minut pyhäkouluun ja kyllä tuo ajattettiin ainakin täällä niin päähän, että meidän ukkojen "puuharyhmässä" on ihan ateistejakin, jotka tulevat milloin mihinkin talkoisiin, eikä siinä mummulta kysellä "uskotko jumalaan" vaan puut viedä liiteriin tai vastaavasti vaimot on laittaneet kystä kyllä jos tiedetään jonkun olevan vaikka vähän "huonoliikkuinen" (esim. leikkaus) Ja tuota en sano naisia alistaen sitten yhtään, että älköön kukaan siihen tarttuko.Jokainen tekee sitä missä on niinkuin täällä sanotaan "paraillaan" toki kylällä pari hyvää mies- kokkaajaakin mutta no, esiintyvyys siis harvemmassa kuin naisissa :)

    Toisaalta ehkä tuossa onkin se , kun puhutaan sydämmen kovettamisesta....

    "Niin no on ehkä helpompi olla, yhtenä päivänä tai hetkenä kovinkin pyhä , kuin oikeasti yrittää elää arjessa ja auttaa ihmisiä , kuten Jeesus eli."

    Tuo on ihan totta. Minulle on hyvin vaikeaa kohdata ihminen, joka haisee pissalle ja on selkeästi muutamian kuukausia siitä, kun on poikettu suihkussa. Minun on vaikea hengittää ja pysyä paikoillani. Siihen tarvitsen Isän apua, että pystyn pysymään paikoillani ja palvelemaan.
    Ei ole mukava huomata itsessään tuollaisia tuntemuksia ja nostan hattua niille, jotka pystyvät tekemään työtä sellaisissa oloissa, joita itse kavahdan. Se "pyhänä" oleminen on paljon helpompaa.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ehkä kannattaa antaa ihmiselle mahdollisuus ennen kuin tekee oletuksia hänestä :) Ihan kaikissa asioissa.

    Kyllä minä olen antanut "mahdollisuuksia" hyvinkin paljon aikoinani kun kävin aika taajaan vapiksessa. En siis puhu mututuntumalla tai ennakkoluulolla ja etten tietäisi asioista

    Äänestä

  • luterilainen_ kirjoitti:

    Kyllä minä olen antanut "mahdollisuuksia" hyvinkin paljon aikoinani kun kävin aika taajaan vapiksessa. En siis puhu mututuntumalla tai ennakkoluulolla ja etten tietäisi asioista

    Anteeksi, jos loukkasin.
    En tarkoittanut, että epäilisin, ettei sinulla ole kokemuksia vapislaisista. Vapislaisissa on kaikenlaisia kuten on luterilaisissakin ja meissä ihmisissä yleensäkin.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    "Niin no on ehkä helpompi olla, yhtenä päivänä tai hetkenä kovinkin pyhä , kuin oikeasti yrittää elää arjessa ja auttaa ihmisiä , kuten Jeesus eli."

    Tuo on ihan totta. Minulle on hyvin vaikeaa kohdata ihminen, joka haisee pissalle ja on selkeästi muutamian kuukausia siitä, kun on poikettu suihkussa. Minun on vaikea hengittää ja pysyä paikoillani. Siihen tarvitsen Isän apua, että pystyn pysymään paikoillani ja palvelemaan.
    Ei ole mukava huomata itsessään tuollaisia tuntemuksia ja nostan hattua niille, jotka pystyvät tekemään työtä sellaisissa oloissa, joita itse kavahdan. Se "pyhänä" oleminen on paljon helpompaa.

    Kukaan ei ole pyhimys , eikä kukaan sitä sinultakkaan odota, Riittää , että olet ihiminen.

    Ei siihen siis ole mitään "hokkus- pokkus"juttuja . Olet vaan niinkuin olet, ei tarvitse olla täydellinen.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Mielenkiintoista tosiaan on se, että kertomuksen laupias auttaja on joku, jota "hienot" ihmiset pitävät vähempiarvoisena.
    Myös se, että tulee rakastaa ja tehdä laupeus myös niille , jotka eivät rakasta meitä, on aika haastava esimerkki uskosta käytännössä.

    Mikset sitten käy siellä Vapiksessa?

    1Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Anteeksi, jos loukkasin.
    En tarkoittanut, että epäilisin, ettei sinulla ole kokemuksia vapislaisista. Vapislaisissa on kaikenlaisia kuten on luterilaisissakin ja meissä ihmisissä yleensäkin.

    Et loukannut. Tämä on ihan normaalia keskustelua. On vain erilaisia kokemuksia.

    1Äänestä

  • Voisko nyt jättää minun irvimisen hiukan vähemmälle ja kommentoida vaikka aiheeseen?

    Äänestä

  • nähty.on kirjoitti:

    Kukaan ei ole pyhimys , eikä kukaan sitä sinultakkaan odota, Riittää , että olet ihiminen.

    Ei siihen siis ole mitään "hokkus- pokkus"juttuja . Olet vaan niinkuin olet, ei tarvitse olla täydellinen.

    Olenkin ajatellut, että Jumala sen työn tekee ja heikoissa Hän on väkevä. Ja kyllä Hän antaa työhön tarvittavat avut, senkin olen huomannut ja johdattaa oikeisiin paikkoihin.

    Äänestä

  • parempi homojen kanssa kuin sinun kanssasi

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Olenkin ajatellut, että Jumala sen työn tekee ja heikoissa Hän on väkevä. Ja kyllä Hän antaa työhön tarvittavat avut, senkin olen huomannut ja johdattaa oikeisiin paikkoihin.

    Ei kannata ikeämielisistä kommenteista välittää, kuten olen sanonut, nenää vaan pystyyn , ota
    se ikäänkuin kehuna, sillä eihän tuollainen ole tervettä tjms-

    Äänestä

  • näh kirjoitti:

    Ei kannata ikeämielisistä kommenteista välittää, kuten olen sanonut, nenää vaan pystyyn , ota
    se ikäänkuin kehuna, sillä eihän tuollainen ole tervettä tjms-

    Nenää vaan pystyyn :)

    Äänestä

  • kristitty_mies kirjoitti:

    Kyllä sinä ymmärrät Raamattua paremmin kuin moni muu täällä. Diakonian esikuva on Jeesuksen kertomuksessa Laupiaasta samarialaisesta. Mielenkiintoinen valinta tämä samarialainen. Samarialaiset olivat hurskaiden juutalaisten mielestä harhaoppisia "ateisteja". Jeesus osoitti että teot osoittivat oikean uskon. Näin minä tämän ymmärrän.

    "Samarialaiset olivat hurskaiden juutalaisten mielestä harhaoppisia "ateisteja". Jeesus osoitti että teot osoittivat oikean uskon. Näin minä tämän ymmärrän. "

    Noin se taitaa mennäkin. Monessa suhteessa Jeesus opettaa, että autettava on, eikä katsottava onko autettava "kelvollinen".

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Sanastossamme on sana ansaita....ansaitseeko joku laupeuden...kristityn näkökulmasta ymmärtäisin , että pitäisi ajatella kaikkien ansaitsevan myös meidän taholtamme laupeuden.

    Äänestä

  • Ei se kirkosta eroaminen taida olla ratkaisu kovinkaan moneen asiaan. Mutta hienoa, että jaksat pitää asiaa esillä.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Ja tästä linkistä pääset liittymään kirkkoon:

    https://liitykirkkoon.fi/#/fi

    :D niin tuo siis vaan jos kokee, jotakin pakottavaa "auttamisvelvollisuutta" jos taas kokee olevansa paljon parempi kuin me muut niin ehkä ei kannatakkaan tulla takaisin, parjätään ihan särmästi näinkin ;)

    Äänestä

  • nähty.on kirjoitti:

    :D niin tuo siis vaan jos kokee, jotakin pakottavaa "auttamisvelvollisuutta" jos taas kokee olevansa paljon parempi kuin me muut niin ehkä ei kannatakkaan tulla takaisin, parjätään ihan särmästi näinkin ;)

    Kyllä me pärjätään.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Kyllä me pärjätään.

    Nimenomaan. Jos joku kokee olevansa niin hemmetisti parempi niin , eiköhän tuo ole sen ihmisen ongelma.

    Äänestä

  • nähty.on kirjoitti:

    Nimenomaan. Jos joku kokee olevansa niin hemmetisti parempi niin , eiköhän tuo ole sen ihmisen ongelma.

    Kyllä se on, vaikka tuskin se ihminen sitä itse tiedostaa.

    Äänestä

  • Oikeastaan aika hauska tuo eroa kirkosta mantra. Käännyttämistähän se on. Vanha hengellinen laulu sanoo...tee jo ratkaisu nyt, tee jo ratkaisu nyt, myöhä huomenna olla voi, tee siis ratkaisu nyt

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Oikeastaan aika hauska tuo eroa kirkosta mantra. Käännyttämistähän se on. Vanha hengellinen laulu sanoo...tee jo ratkaisu nyt, tee jo ratkaisu nyt, myöhä huomenna olla voi, tee siis ratkaisu nyt

    Aika hyvä oivallus!

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ei se kirkosta eroaminen taida olla ratkaisu kovinkaan moneen asiaan. Mutta hienoa, että jaksat pitää asiaa esillä.

    Kirkosta eroaminen on ratkaisu moneen tärkeään asiaan.

    Äänestä

  • Erikatässämoi kirjoitti:

    Kirkosta eroaminen on ratkaisu moneen tärkeään asiaan.

    Ei sillä ole juuri mitään vaikutusta mihinkään.

    Äänestä

NIIN SIIS ALKUPERÄISKIRKOISSA ON DIAKONIA SEURAUSTA KRISTINUSKOSTA . EIKÄ PÄINVASTOIN. KÖYHIEN KRISTITTYJEN AUTTAMINEN ALKOI 2000VUOTTA SITTEN ENSIN PYHILLE. LESKIEN AVUSTUS ALKOI HETI. SIITÄ ON 2000VUOTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN. NYT ON RAKENNETTU SAIRAALAT JA ORPOKIDIT ENSIKODIT SOSIAALIVIRASTOT. JUMALA AUTA NÄITÄ HULLUJA.

Äänestä

Monet uskonlahkot mainostavat itseään sillä kuinka paljon he auttavat ihmisiä, mutta valitettavasti näillä on aina jokin ketunhäntä kainalossa, eli jäsenikseen värvääminen mielessä. Siihen ei kirkon diakoniatyö lankea ainakaan minun kokemukseni mukaan. Kaikki maailmalla surulisen kuuluisat itsemurhalahkot aloittivat hyväntekeväisyystyöllä. Tulee mieleen sudet lammasten vaatteissa.

Äänestä
  • Jaahas, ja sinulla on varmaan oikein esimerkkejä noista ketunhänkistä😳‼️

    Äänestä

  • Perkelehän ei koskaan esittele itseään Perkeleenä vaan hän tulee luoksenne Jeesuksena.

    Äänestä

  • näin.tapahtuu kirjoitti:

    Perkelehän ei koskaan esittele itseään Perkeleenä vaan hän tulee luoksenne Jeesuksena.

    Perkele ei myöskään koskaan esittele itseään ateistina vaan uskovaisena.

    Äänestä

  • Diakoniatyö on kirkon huonon omantunnon purkamista laupeuden työhön.

    Äänestä

  • Mdmsmsl kirjoitti:

    Diakoniatyö on kirkon huonon omantunnon purkamista laupeuden työhön.

    Sehän on sitten aivan hyvä asia

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Jaahas, ja sinulla on varmaan oikein esimerkkejä noista ketunhänkistä😳‼️

    Sinullakin on varmaan esimerkkejä niistä, koska noin innostuit asiasta:) Vai kävikö niin että se koira älähti johon kalikka kalahti?

    Äänestä

  • hehhehh kirjoitti:

    Sinullakin on varmaan esimerkkejä niistä, koska noin innostuit asiasta:) Vai kävikö niin että se koira älähti johon kalikka kalahti?

    Älä siirrä maalia😂‼️

    Äänestä

Kirkon diakonia auttaa myös paperittomia joilla ei ole laillista oikeutta olla Suomessa. Kristityn tehtävä ei ole kysellä myöskään papereita kun hätä on suuri.

Äänestä
  • Nimenomaan, niin Jeesuskin antoi ensimmäisenä leipää.

    Äänestä

Kirkko irtisanoo diakoneja ja vähentää diakonian avustusrahoja.

Äänestä
  • Tämä on hyvin valitettava kehitys mielestäni.

    Äänestä

  • luterilainen_ kirjoitti:

    Tämä on hyvin valitettava kehitys mielestäni.

    Juurikin, kyllä ehkä vähän paremmin voitaisiin huolehtia niistä kanssakulkijpista.

    Äänestä

  • Piispat eivät pidä diakoniaa tärkeänä eivätkä arvosta sitä. Hehän päätökset tekevät.

    Äänestä

  • Dkonia_solastseason kirjoitti:

    Piispat eivät pidä diakoniaa tärkeänä eivätkä arvosta sitä. Hehän päätökset tekevät.

    Piispat ovat kiinnostuneita vain omista eduistaan, mutta kun he haluavat kiillottaa kirkon kilpeä kelpaa siihen diakoniatyökin ensimmäiseksi.

    Äänestä

  • Niin, kun kirkolla alkaa sitä rahaa olemaan vähemmän. Kiiteistöjä myydään jne.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin, kun kirkolla alkaa sitä rahaa olemaan vähemmän. Kiiteistöjä myydään jne.

    Seurakunnilla on pankkitilillä testamenttirahoja, miljoonia. Niitä makuutetaan siellä eikä käytetä siihen, mihin testamentin tekijä on sen osoittanut.

    Äänestä

  • rahea_on kirjoitti:

    Seurakunnilla on pankkitilillä testamenttirahoja, miljoonia. Niitä makuutetaan siellä eikä käytetä siihen, mihin testamentin tekijä on sen osoittanut.

    Mitä faktoja sinulla on tuon väitteen tueksi?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Mitä faktoja sinulla on tuon väitteen tueksi?

    Seurakuntien kokouspäytäkirjoja, lehtiartikkeleita, työntekijöiden (kirkkoherrojen) sinivalkoisia todistuksia. Lue sinäkin kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston pöytäkirjoja, et silloin ole minun sanomisen varassa. Juttele kirkkoherrojen kanssa myös.

    Äänestä

  • mummonuori kirjoitti:

    Ehkä nuo eivät ihan riitä? Kirjanpidossa ne näkyvät.

    Äänestä

  • Riittävät ne. Saat etsiä myös lisätietoja. On hienoa, että pidät kirkkoherran omaa todistusta riittämättömänä, epäluotettaviahan ne ovat, kirkonmiehet ja tyttöpapit.

    Äänestä

Evankeliumi on TEOISSA, ei puheissa.

Äänestä

Kyllähän ne samat hymyilevät ystävälliset rauhanomaiset ja erityisen avuliaat "naamarit" vuosikymmenestä toiseen ovat diakoniatoimistoissa ympärimaan. Hyväntahtoisen jalontyön toimittajien asuun puettuina ja umpirehelliseen sekä mm. mielenterveysosaajina, ihmisten sosiaalisten ongelmien tuntijoina, sielunhoidontaitajina, raamatun valossakin osaavat tulkita asioita, tilanteita ja ihmisten vastoinkäymisiä kriiseineen ja ilon sekä onnen-aiheineen jne.
Ovat "ääninä vähäosaisille, puolustuskyvyttämille, heikoille" ja tekevät "vastuullisesti" yhteistyötä ja kehitystä "paremman oikeudenmukaisemman turvallisen yhteiskunnan" eteen. Mutta, silti todellisuudessa raamatun valossa kaikkien "saastaisten harhaoppi- henkien", naispappien ja homoavioliittomyönteisten persoonien yhteydessä tekevät miellyttävänoloisina ja rauhallisina, tyytyväisinä työtä kuin "paatuneet eksyttäjät ja kiusaajat" konsanaan. Ovat myös "lukeneet kuin piru raamattua", mutta kätkeytyvät maallisuuudella ja harhaopeilla hapatetussa kirkossa näyttävän "laiskasti pirun renkinä". Perkeleitä, perinteisen kirkon vainoojia ja ovat pukeutuneet valonenkelin ja paimenen asuun", Martti Luther varmaankin toteaisi heistä.

Pakko tuoda totuutta esiin, sillä Viimeinen Tuomiopäivä tulee väistämättömästi. Ja en halua olla osallisena eksyttämisessä, vähäosaisten ja kenentahansa kirkon jäsenen, köyhän tai varakkaan eksyttämisessä ja kiusaamisessa, tuhotöissä ja harhaoppien levittämisessä, maallisen kielteisen propagandan levittämisessä jne. Tulinenjärvi on todella olemassa ikuisessa helvetissä. Me kaikki teemme tilin Luojalle Viimeisenä Tuomiopäivänä. Raamattu opettaa että harhaoppien levittäjiä ja eksyttäjiä odottaa väistämättömästi tuomio.
Raamatussa varoitetaan juuri tuollaisissa ja kaikenlaisista "valheiden tuhattaituri perkeleen" eksytyksen ja harhaoppien levittämisen menetelmistä joka on todella usein niin jalon ja nöyrän, avuliaan hyväntahtoisen henkilön vilpittömässä hahmossa, joiden kautta perkele yhteistyössä ovelasti toimii. Vääryydestä ja vähäosaisten kärsimyksistä, epäoikeudenmukaisuudesta, rikoksista ja moraalittomuudesta ovat näyttävästi suuttuneet ja huolissaan. Mutta, kun tosiasioita tarkastellaan raamatun valossa. Niin, eipä voi ko. henkilöitä onnitella tai uskaltaako edes olla sylkäisemättä heidän eteensä ja käskeä perkeleiden mennä matkoihinsa manalan tulisille hiilloksille polttouunin perukoille. Varsinkin jos lähettyvillä on lapsia ja nuorisoa sekä vähäosaisia, alkoholisteja ja narkomaaneja. Kirkko-ja kaupunkilehdessäkin on sitä kielteistä maallista propagandaa, eksytystä ja harhaoppeja on monissa muissakin kanavissa. Hirvittävän iljettävää kriminaalia sikamaisuutta, paholaismaista saastaisten henkien hapatusta ja eksytystä vailla mitään osoitusta katumuksesta, Herranpelosta ja kunnioituksesta.

Äänestä
  • "Antikristus on personoitunut ylpeys, ihmisen itsejumaloinnin täyttymys.
    Antikristuksen henki lumoaa ja on aina näyttävästi niin täynnä moraalista suuttumusta vääryyttä kohtaan ja herättää voimakkaasti sääliä. Kauniiksi, suloiseksi, nöyräksi, rehelliseksi, rauhanomaiseksi, jaloksi, harmittomaksi ja viattomaksi puettu antikristillisyys naamioituu laillisuudeksi. Kaiken on näytettävä ulospäin oikealta ja hyvältä. Pahuudelle, juonille ja rikoksille on annettava laillisuuden ulkonäkö."

    "Jumalan vastustajien taistelumenetelmänä on ottaa käyttöönsä aina samalla kappale jumalallista totuutta, siis sekoittaa totuus ja valhe keskenään, niin että valhe ilmaantuu totuuteen kiedottuna ja sillä kätkettynä.
    Saatanalle luonteenomainen valhe elää Jumalalta varastetusta totuudesta, joka sittenkin jää totuudeksi". "Tällainen liike edustaa aina Jaloa ja Suurenmoista, joka miehen hyvää, siinä aina heijastuu ihanteellista asennoitumista ja ihanteellisia päämääriä ja osataan kätkeä paholaismaiset piirteet erinomaisen taitavasti".

    Demoniset harhaopit ja eksytykset tekijöineen saa palkkansa roviolla jonka tuli ei sammu koskaan."

    Äänestä

"18 Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
19 Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa,
sinun itkusi aika on ohi!
Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa,
hän kuulee ja vastaa sinulle.
20 Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän
ja niukasti vettä,
hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.
Omin silmin sinä saat nähdä hänet.
21 Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
-- Tässä on tie, kulkekaa sitä.
22 Niin sinä julistat saastaisiksi hopeoidut jumalankuvasi ja heität menemään kullalla silatut jumalasi kuin nainen verisen rievun ja huudat: "Tiehesi, saasta!"

http://raamattu.fi/1992/Jes.30.html

Äänestä

Ole sinä ensimmäisten joukossa, jotka eroavat kirkosta tänä vuonna.
Tästä se hoituu:
http://www.eroakirkosta.fi

Äänestä
  • Ole sinäkin ensimmäisiä jotka ohjautuvat tänä vuonna evankelis-luterilaiseen seurakuntayhteyteen. Herra Jeesus Kristus kaikkeuden Herrana on järjestänyt lapsilleen seurakuntakoteja eripuolin suomea. Vaikka ei eroa kirkosta tai eroaisikin niin ev.lut seurakuntia on kymmenittäin edelleen kaikkialla maassa.

    http://www.luthersaatio.fi/

    Äänestä

  • Juu, mutta tämän vuoden jäsenmaksu pitää silti maksaa...

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Juu, mutta tämän vuoden jäsenmaksu pitää silti maksaa...

    Mutta ei ensivuoden. Eikä ole enää kirkon jäsentilastoissa.

    Äänestä

  • eroa.kirkosta kirjoitti:

    Mutta ei ensivuoden. Eikä ole enää kirkon jäsentilastoissa.

    Juu, eikö silloin kannata erota vasta tämän vuoden joulukuussa? :D

    Äänestä

  • Kannattaa erota heti:D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kristitty_mies kirjoitti:

Ilman diakoniaa ei ole kristinuskoakaan, koska evankeliumi ei ole pelkästään puhetta vaan myös tekoja. Diakonia on rakkautta ilman ehtoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu