Kiinnostaako presidentti vain kahta

Sivua kun silloin tällöin silmäilee niin tuntuu kuin kaksi varsinaista ääliötä viitsisi kirjoittaa aivopierujaan palstalle. Voi tietysti olla kyse vain yhdestäkin? Samat jutut toistuu vuodesta ja kuukaudesta toiseen, tyyli on karu ja ääliö(t) on onnistunut karkoittamaan muut lukijat ja tappamaan koko palstan.

Ei se, että palstaa mihinkään kukaan tarvitsisi.
Tai näin tyhjänpäiväistä presidenttiä.
Just saying ja kysynpä vaan.
3163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Mikä on Suomen ja Venäjän suhteen suurin haaste?
”Venäjä on suurvalta, ja suurvallat toimivat kuten ne toimivat. Venäjällä on omia strategisia intressejä lähialueilla. Se ei halua, että meidän välisestä rajastamme tulee Naton raja. Suomi on pystynyt aika hyvin luovimaan tässä tilanteessa. Raja on hyvin rauhallinen ja toimiva, mutta kauppaa pitäisi saada käydä.”

Äänestä

Ikäviä uutisia kerrottavana. Laura Huhtasaaren ikkunoita on rikottu perheen joululoman aikana. Rikosilmoitus on tietysti tehty.
Tällainen ei kuulu demokraattisiin vaaleihin eikä vapaaseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Lauraa ei pelotella vaan vaalit vedetään loppuun asti.

Äänestä

Presidentti Niinistö hyväksyy eutanasian, ”jos sairauteen liittyy kipua ja tuskaa, joita ei voida lievittää”

Äänestä
  • Erittäin hyvä että hyväksyy. Moni meistä on nähnyt liian karmeita kärsimyksiä elämän lopun edellä että emme ymmärrä ihmisiä miksi ei eutanasiaa voi hyväksyä. Ihmisen tulee itse päättää lopustaan. Ja saada päättää.

    Äänestä

Mitä ajattelet siitä, että Venäjä valtasi Krimin?
”Meidän ei tule koskaan hyväksyä tapaa, jolla Venäjä otti Krimin. Mutta Krim on menetetty. Olen sitä mieltä, että vaikka Krimillä olisi ollut rehelliset vaalit – mitä siellä ei ollut – he olisivat halunneet liittyä Venäjään. Sitä ei tule verrata Suomeen eikä moneen muuhun maahan. Mutta ei tule hyväksyä sitä tapaa, jolla se tapahtui.”

Äänestä

Kuka vtun AP?

Äänestä

Vastustat EU:n niin sanottua pakollista taakanjakoa eli turvapaikanhakijoiden jyvittämistä eri valtioihin. Mitä jos Suomen itäraja alkaa vuotaa – eikö olisi hyvä, että EU:ssa olisi toimiva järjestelmä?
”Jos annamme oman turvapaikkapolitiikkamme pois, niin tämä maa pakkoasutetaan. Isot maat EU:ssa päättävät asiasta. EU:ssa on vuodelta 2010 raportti, jossa sanotaan, että Suomeen mahtuu 62 miljoonaa ihmistä. Huvikseenko ne näitä laskelmia tekevät?”

Äänestä

Tiedotteen mukaan presidentit myös toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta. Presidentti Putin onnitteli toistamiseen Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta.
Presidentin kanslian mukaan puhelu käytiin Suomen aloitteesta.

Äänestä

Kuusi vuotta sitten vihreiden ehdokkaan ympärille syntyi ilmiö, joka ammensi voimaansa poliittisesta vasemmistosta. Tästä ei ole tällä kertaa ollut nähtävissä merkkejä, jos ei oteta lukuun sitä, että hän ollut gallupeissa sitkeästi toisena, joskin kaukana Niinistön takana.

Äänestä
  • jossakin kaukana Paavon takana

    Äänestä

Laura Huhtasaari on kummajainen presidenttiehdokkaiden joukossa. Kaikki muut ehdokkaat ovat kouliintuneet politiikassa. He ovat toimineet ministereinä, puolueidensa puheenjohtajina sekä aktiiveina vuosikymmenten ajan.

Perussuomalaisten Huhtasaari on ollut politiikanteossa mukana vasta kaksi ja puoli vuotta. Hän on silti jo nyt puolueensa varapuheenjohtaja, ja pyrkii Suomen ulkopolitiikan johtajaksi.

Äänestä

erussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puolueen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari ovat yrittäneet parhaansa vedota kansalaisten muukalais- ja EU-vastaisuuteen, mutta puheenaiheita niistä ei ole kuluneena vuonna oikein tahtonut syntyä.

Äänestä

Ymmärrys ja empatia olisivat Niinistön mukaan tärkeitä myös nuorten kokeman turvattomuuden poistamisessa, ettei toisia kiusattaisi sen paremmin suoraan kuin somessakaan vaan kunnioitettaisiin heitä.

Äänestä

”Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ja Suomen EU-jäsenyyden myötä kahdenvälisissä suhteissa on menty liian varovaiseksi ja mietitään, miten EU:ssa katsotaan Suomen ja Venäjän suhteita. Olemme EU:ssa turhan pelokas alustalaiskansa, kun pitäisi rakentaa taloudellista keskinäisriippuvuutta ja esimerkiksi ympäristö- ja kulttuuriyhteistyötä.”

Äänestä

Presidentti Sauli Niinistö piti maanantaina uudenvuodenpuheen, jossa Eurooppa, Euroopan unioni, EU-kansalaisuus, Euroopan talous, Euroopan talous- ja rahaliitto, Euroopan syvenevä puolustusyhteistyö ja ylipäätään kaikki Eurooppaan liittyvä huusi poissaolollaan.

Kuulijan piti itse liimata nämä Suomen kannalta keskeiset toimijat, käsitteet ja asiat Niinistön lauseisiin ja rivinväleihin, sillä suoraan hän ei niitä maininnut. Paitsi kerran ja sangen pessimistisessä kontekstissa:

”Yhä selkeämmin näkyy, että Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat, vaihtelevin kokoonpanoin, istuvat niissä pöydissä, joissa maailman menoa säädellään. On sinänsä hyvä asia, että suurilla on keskusteluyhteys. Meidän kannaltamme ongelmana ovat ne puuttuvat tuolit: EU on jäänyt sivuosaan ja YK:n rooli tuntuu kutistuvan.”

Äänestä

Etenkin ensimmäisissä presidenttitenteissä Kyllönen erottui muista ehdokkaista selkeäsanaisuudella ja myös persoonallisilla sutkauksilla esimerkiksi itänaapurista: ”Kun Venäjän karhua pistää persiisiin, se reagoi.” Myöhemmissä tenteissä Kyllönen on esiintynyt vaisummin.

Suomen maahanmuuttokeskustelua ja myös tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheita ”tolkun ihmisistä” Kyllönen on moittinut kovin sanoin pitkin kampanjaansa.

Äänestä

”Puolustusministerin aatetaustan tiedämme.”

Puolustusministeri Niinistö on kirjoittanut heimosodiksi kutsutuista suomalaisten retkistä Aunuksen Karjalaan ja lapuanliikkeestä.

Äänestä

"Etenkin ensimmäisissä presidenttitenteissä Kyllönen erottui muista ehdokkaista selkeäsanaisuudella ja myös persoonallisilla sutkauksilla esimerkiksi itänaapurista: ”Kun Venäjän karhua pistää persiisiin, se reagoi.” Myöhemmissä tenteissä Kyllönen on esiintynyt vaisummin."

Lisää Kyllösen "persoonallisia sutkautuksia" voi lukea vaikka täältä:

”Suomihan on väistämättä maantieteellisesti EU:n ja Venäjän välissä"

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005509535.html

Eräs tuttavani kysyi tuosta asiasta presidenttiehdokas Kyllöseltä sähköpostitse, jolloin Kyllönen oli vastannut tarkoittaneensa Suomen sijaitsevan Euroopan ja Venäjän välissä maantieteellisesti.

Missähän sfääreissä ehdokas Kyllösen ajatusmaailma mahtaa leijua, väittäessään moista, ja kai nyt tasavallan presidentin tulee tuntea edes paikallinen maantiede?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa

http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248508-merja-kylloselta-ihmeellisia-venaja-lausuntoja?ref=poiminnat

Äänestä

LauranSammakot

30.12.2017 4:21:



"Mitä ajattelet siitä, että Venäjä valtasi Krimin?
”Meidän ei tule koskaan hyväksyä tapaa, jolla Venäjä otti Krimin. Mutta Krim on menetetty. Olen sitä mieltä, että vaikka Krimillä olisi ollut rehelliset vaalit – mitä siellä ei ollut – he olisivat halunneet liittyä Venäjään."

Ehdokas Huhtasaarella näyttää olevan puutteellisia tietoja Krimin kansanäänestyksestä.


"Putinin ihmisoikeusneuvosto tunnusti Krimin vaalivilpin"

- - -

"Näin ollen kaikkein synkeimmän version mukaan saadaan luvut, jonka mukaan äänestysaktiivisuus olisi ollut Krimin niemimaalla Sevastopolia lukuun ottamatta ehkä vain 30 prosenttia. Ja jos heistä vain puolet olisi kannattanut Venäjään liittymistä, niin se tarkoittaisi, että vain 15 prosenttia niemimaan äänestysikäisistä ratkaisi lopulta vaalien tuloksen."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000751642.html

Toisaalta on sanottava, että niin kutsuttu "kansanäänestys" järjestettiin vain eräänlaiseksi laillisuuden verhoksi Krimin liittämiseksi Venäjään, kun Putin oli jo paljon aiemmin tehnyt päätöksen liittämisestä ja valmistelut vieraan maa-alueen miehityksestä ja haltuunotosta tehtiin jo vuonna 2007.

"Vladimir Putin päätti Krimin valtauksesta jo vuonna 2007"

https://www.verkkouutiset.fi/vladimir-putin-paatti-krimin-valtaamisesta-jo-vuonna-2007/

Äänestä

Missä tilanteessa Suomen pitäisi liittyä Natoon?

”Vastaan mieluummin kysymykseen, missä tilanteessa nykyisen asetelman muuttamista pitää vakavasti miettiä? Jos Ruotsi liittyy Natoon, se aiheuttaa miettimisen tarpeen.”

”Suomi pyrkii pysymään kriisien ulkopuolella. Jos me liittyisimme Natoon, olisimme automaattisesti osapuoli Venäjän ja Naton kriisitilanteessa. Jos venäläiset alkavat nähdä koko lännen, EU:n ja meidät siinä mukana samanlaisina vihollisina kuin Naton, olemme menettäneet mahdollisuuden pysyä kriisien ulkopuolella ja silloin ei ole mitään hävittävää. Silloin sitä on vakavasti harkittava.”

Äänestä

Niinistö ei ole yhtä kansanomainen kuin edeltäjänsä Tarja Halonen, mutta kansalaisten etäisyys tasavallan johtajaan ei vähennä arvostusta häntä kohtaan.

Niinistölle on tyypillistä asioiden pohdiskeleminen ja pyöritteleminen. Mutkikas mietiskeleminen muistuttaa meitä presidentti Mauno Koivistosta. Kuulija haastetaan ja tulkinnalla on suuri rooli asian ymmärtämi­sessä.

Äänestä

Torvalds kertoo suostuneensa Rkp:n presidenttiehdokkaaksi kahdesta syystä.

”Sanoin puoluekokouksessakin, että on hienoa olla mukana sellaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa yritetään paaluttaa Suomen tulevaisuutta. Vaikka ei sitä keskusteluissa vielä hirveästi ole paalutettu. Toinen syy on se, että Rkp:n on pakko olla mukana varsinkin kun suomenruotsalaisuutta painetaan aika lailla sivuun.”

Torvalds kertoo ajatelleensa, että Yhdysvaltain, Venäjän ja Brysselin kokemustensa ansiosta hän ”ei tule ainakaan kuokkavieraana presidenttiehdokkaiden pöytään”.

Äänestä

Kenen puoleen käännyt, kun haluat poliittisia neuvoja?
”Valitettavasti itseni. Ensimmäinen reaktioni on usein se, että googlaan, kuka asiasta on kirjoittanut, ja tilaan kirjan.”

Mitä pelkäät eniten?
”En itse asiassa pelkää juuri mitään. Sain kerran verenmyrkytyksen ja ambulanssissa huomasin, että en pelännyt. Muistan, kun lääkäri sanoi, että nyt katsotaan vain, kestääkö sydän. En siinäkään tilanteessa pelännyt. Se oli aika vapauttava tunne.”

Äänestä

Puhemiehen vaalissa 2010 eduskunta protestoi ja Niinistön äänimäärä romahti. Vain pitkin hampain Niinistö suostui jatkamaan puhemiehenä.

Hän on varonut ottamasta kantaa sisäpolitiikkaan, mutta silloin kun on herättelyä tarvittu, sitä on Mäntyniemestä löytynyt. Viime kesäistä kommenttia, jossa hän epäili perussuomalaisten hallituskelpoisuutta, on tosin moitittu sisäpolitiikkaan sotkeutumiseksi.

Äänestä

Huhtasaari löysi yhdeksi lamaan syylliseksi edesmenneen presidentin Mauno Koiviston. Huhtasaari muisti Koivistoon liitetyn hokeman ”pankit on pelastettava”. Mutta sitä Huhtasaari ei tiennyt, että Perussuomalaisten edeltäjän Smp:n ja Veikko Vennamon valitsijamiehet menivät 1982 presidentinvaaleissa suoraan Mauno Koiviston taakse.

Eli Koivisto oli myös Smp:n presidentti, vaikkei Koivisto tästä kunniasta kovin paljon nauttinutkaan.

Äänestä

Taloustutkimus haastatteli Ylen toimeksiannosta 1 363 suomalaista. Haastattelut tehtiin 27.12.2017–3.1.2018. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestetään tammikuun 28. päivänä ja mahdollinen toinen kierros 11. helmikuuta.

Äänestä
  • Tuon gallupin voi tiivistää kahteen sanaan: Armoton tulos!

    Äänestä

Seuraavissa presidentinvaaleissa 2012 vaaliasetelma tiivistyi arvoliberalismin ympärille. Olihan edellisen kevään eduskuntavaaleissa nähty perussuomalaisten vaalijytky ja arvokysymykset olivat ylipäätään ajan keskustelun keskiössä.

Tuolloin keskusteltiin samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliitosta, niin sanotusta tasa-arvoisesta avioliittolaista, jonka eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014.

Äänestä

Torvalds tuntuu nauttivan arvostusta ryhmässään ja valiokunnassaan. Häntä pidetään avainhenkilönä varsinkin biopolttoainelainsäädännössä.

”Vanha kettu, joka ei enää itsekunnioituksensa, uransa tai taloudellisen tilanteensa vuoksi ole riippuvainen kenestäkään. Uskaltaa sanoa, mitä ajattelee, ja sanoo sen myös. Tämä voi olla myös heikkous. Tulee sanottua liiankin reippaasti”, tiivistää yksi Torvaldsin toimintaa pitkään EU-parlamentissa seurannut.

Äänestä

Nuoret arvostavat Tarja Halosta ja Martti Ahtisaarta hieman enemmän kuin vanhemmat ikäluokat. Etenkin alle 35-vuotiaat naiset mainitsevat Tarja Halosen kolmen arvostamansa presidentin joukossa.

Äänestä

Niinistön esiintyminen, toimet ja puheet kohtaavat kansalaisten tunnot. Hänen ulkopolitiikan linjaansa pidetään hyvänä.

Niinistön aikana Suomen asema Venäjän-politiikan ymmärtäjänä ja neuvonantajana on kasvanut, eikä Niinistö ole peitellyt tyytyväisyyttään. Hän on tavannut vuoden aikana maailman johtajat Donald Trumpin, Vladimir Putinin ja Xi Jinpingin Euroopan päämiehistä puhumattakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SiltäVaikuttaa kirjoitti:

Sivua kun silloin tällöin silmäilee niin tuntuu kuin kaksi varsinaista ääliötä viitsisi kirjoittaa aivopierujaan palstalle. Voi tietysti olla kyse vain yhdestäkin? Samat jutut toistuu vuodesta ja kuukaudesta toiseen, tyyli on karu ja ääliö(t) on onnistunut karkoittamaan muut lukijat ja tappamaan koko palstan.

Ei se, että palstaa mihinkään kukaan tarvitsisi.
Tai näin tyhjänpäiväistä presidenttiä.
Just saying ja kysynpä vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu