Ylimoitoitetun hyvinvointivaltion purkamisessa. Meidön on palattava selektiiviseen ja residuaaliseen sosiaaliturvaan ja lopetettava haihattelu pohjoismaisesta universaalista hyvinvointivaltiosta.
Valtion tehtävät on myöskin karsittava minimiin ja sen on puututtava mahdollisimman vähän markkinoiden toimintaan.
Valtion tehtävät on myöskin karsittava minimiin ja sen on puututtava mahdollisimman vähän markkinoiden toimintaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Työttömyysturva on tarkoitettu vain tilapäiseen muutaman viikon, tai korkeintaan muutaman kuukauden työttömyyteen. Eilenkin TVssä haastateltiin nuorta miestä, joka oli ollut 4 vuotta työttömänä.
Muuten täysin terveen näköinen mies, oli vain syönyt ja juonut itsensä 140 kg ylipainoon. On ilmeisesti liian suuret nuo työkkäri korvaukset, kun tuollaista tapahtuu. Tuon suuren ylipainonsa takia tuskin pystyy enää töitä vastaan ottamaankaan.
Joten ajoissa töihin joutuminen on senkin takia tärkeää, ettei joutilaat syö itseään piloille, tai tuet huomattavasti alemmalle tasolle, ettei noin pääse enää tapahtumaan.
Ministeri Kari Mykkäsen nimissä julkaistiin kirjoitus Helsingin Sanomissa 30.12.2017. Siinä haastettiin meidät aktiivimallin vastustajat esittämään vaihtoehtoja. Heti kärkeen, paras vaihtoehto on lainmuutoksen peruuttaminen. Toinen, paljon huonompi toki, on kirjoituksessa esitettyjen ”kannustavuutta lisäävien” toimien toteuttaminen ja niiden pohjalta tehtävä vaikutusarviointi ennen työttömyysturvaan kohdistuvien leikkausten käyttöönottoa. Mykkäsen esittämässä arviossa työllisyysvaikutuksista (5000 – 12000) osoittaa jo haarukan suuruus, että luvut ovat hihasta vedettyjä.
Hallituksen ”suuri linja” kertoo tarkastelua tarvittavan, ei talouden eikä juridiikan, vaan moraalin ja etiikan kannalta. Tässä suhteessa paljastuu lohduton näkymä koko Sipilän hallituksen toiminnan ajalta. Tällaista johdonmukaista huonoimmassa asemassa olevien polkemista voi luonnehtia lyhyesti. Sellaista tekevät pahat ihmiset.
En kyllä lähtisi keskustalaisena "pohjoismaista mallia" purkamaan kun "ei pohjoismaiset mallit" näyttävät toimivan huonommin.
Valtio(valta) olemme me, eli kansa päättää edustajiensa kautta tässä pohjoismaisessa hyvinvointi mallissa.
Markkinavoimille alistetussa yhteiskunnassa päätäntävalta siirtyy kansainväliselle bisneksen tekijöille. Sitäkö haluat ??
No, olemmeko demokraattisena valtiona ylimitoittaneet "hyvinvoinnin" eli pyrkimyksen yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin kaikkien kansalaisten osalta?
Työnhakijoiden "aktiivimallista" käydyn keskustelun perusteella näin ei ole käynyt vaan aktiivinen myös pätkätöitä tekevä työnhakija voisi oppositio mielestä tyytyä edelleen yhtä heikkoon työttömyyskovaukseen kuin toisena ääripäänä oleva työtä vieroksuva kortistoluuseri.
Lisäksi lähtökohtavirhe. Ei pohjoismainen malli ole ylimitoitettu alkuaan. Se toimi Suomessakin vuosikymmeniä. Sitten iski kilpailukykykilpailu. Keskisen motto muunneltuna oli kaiken lähtökohtana: sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan. Palkkadumppaus, verodumppaus, työaikadumppaus kaikilla tasoilla, työsuojeludumppaus, luonnonsuojeludumppaus... Kaikilla tasoilla kilpaillaan ja Suomeenkin on syntynyt puolue, jonka kannattajien näkemys luonnonsuojelusta on se että se on kilpailukykykysymys. Luonnonsuojelu on yhteiskuntavastainen ideologia, jonka kannattajat tulisi ammuttaa aamunkoitteessa.
Teknologinen kehitys on lisäksi kiistatta johtamassa vaikeaan yhteiskunnalliseen kriisiin. Työtä ei kertakaikkiaan riitä kuin pienelle eliitille. Suomesta on kadonnut perkeleellinen määrä teollista työtä, eikä se tule takaisin. Palvelualatkin koneellistuvat kovaa kyytiä. Pankkitoimihenkilöitä taitaa nykyään olla viidennes siittämpääluvusta, mikä se kukkeimmilllaan oli.
"Ei hyvältä näytä Suomenkaan kansan tulevaisuus"
Jo metsästäjä keräilijöiden leireissä kaikki osallistuivat elatuksen hankintaan kykyjensä mukaan. Kun kykyä ei enää ollut, henkilö meni tai autettiin metsään ja hän ei enää palannut.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion pahin virhe on, että enemmän kuin puolet kansasta voi makoilla leirissä odottamassa metsästäjien saalista. Kuten olemme nähneet, tämä ei kertakaikkiaan toimi.
Kuntien on pikimmin järjestettävä kuntalaisilleen näitä lyhytkestoisia aktivointitöitä siten että sitä on kaikille työttömille. Fiksuimmat älyävät sitten lähteä työn perään myös kotikunnan ulkopuolelle ja osa työllistyy kotikunnassaan.
Myös miljoonan eläkeläisen on tehtävä työtä eläkkeensä eteen. Tehtävää kyllä löytyy, muutakin kuin nettisaitilla valittamista.
Missä olet tarhattuna? Toisin pähkinöitä?
Ooks vähän tyhmä? Eläkeläinen on maksanut palkastaan eläkemaksut, jotta vanhuudenpäivän toimeentulo olisi turvattu. Työttömyysetuus todellakin vastikkeelliseksi, pitkäaikaistyöttömän lähellä eläkeikää olevan henkilön pääsy eläkkeelle helpotettava. Maksan 100 kertaa mieluummin jonkun eläkkeen palkastani, kuin työtä vieroksuvan yksilön loiselämisen. Aktiivimalli tulisi kohdistaa voimakkaampin 20-45 vuotiaiden ryhmään, jotka ovat juuri sitä ikäluokkaa joiden kuuluu itse oma elantonsa ansaita.
Aikaisemmin olinkin aktviivimallin vastustaja. Palstaa luettuani ymmärrän miksi on jouduttu ottamaan kova konstit käyttöön.
Sosiaaliturva on nimenomaan sosiaaliturvaa. Sen tarkoitus ei ole olla vaihtoehto ansiotyölle. Mikäli sellaiseen kykenee.
OLETKIN TOLLO! Ei ruoskinta tuo yhtän työpaikkaa. Osoitetaan kunon työpaikka. Kuka kieltäytyy, loppuu korvaus. Näin oli enenkin. Kuka vaan voi olla ensiviikola työtön. Tyrha kenenkään pullistella.
Kannatat demutollo Suomen mamuhyysäystä? Kaikki sairaatkin hoitoon Helsinkiin? Leikataan suomalaisten kansaneläkkeet ja lääkekorvaukset..
Putinin Trollipaja se jaksaa suoltaa sitä itseään.
Lopeta sitten
Säkenöivää maalaisliittolaista älykkyyttä.
Kiky heikensi palkansaajan tulotasoa, eläkkeisiin tehtiin leikkaus. On hyvin loogista että työttömät myös osallistuu talkoisiin, ovat kuitenkin valtiolle se kaikkein suurin taloudellinen "rasite".
Toivottavasti SDP ei hallitukseen pääse... Sillon kärsii palkansaajat ja tuilla elävien asema parannetaan. Vihreät kurittaa meitä eniten, bensa, lämmitys jne verot pilviin. Jäljelle jää vasemmisto, kokoomus ja keskusta... En todellakaan tiedä ketä äänestäisin seuraavissa vaaleissa. Taitaa tulla puhtaasti henkilövaalit yli puoluerajojen.
Puhtaasti henkilövaaleja ei ole olemassakaan, aina äänestää myös samalla ehdokkaan asettanutta puoluetta.
Lähimpänä "henkilövaalia" ollaan Helsingin vaalipiirissä ja tulos on aika lohduton. "Valovoimaiset populistit" ja julkkikset napsivat kaupungin tulevaisuudelle elintärkeät luottamuspaikat.
Tämä on ymmärrettävä lopputulos kun eduskunta- ja kunnallisvaaliehdokkaan valintakriteerinä ei ole oikeisto/vasemmisto jaon lisäksi muuta kuin äänestäjää miellyttävä pärstä ja paljon tilaustyönä sorvattua "myönteistä julkisuutta".
Tai sitten voit muuttaa vaikka Brasiliaan jos täällä on liian siistiä, turvallista ja liian vähän slummeja.
Kellä varaa elvistellä orjalaista.. Kellä niin varma työpaikka?