Natsi-Saksa, talebanit, fundamentalistikristityt ja monet muut poliittiset tai uskonnolliset ääriliikkeet ovat tulleet tunnetuiksi homovihamielisyydestään. Homoja on kidutettu, tapettu, kiusattu ja vainottu aatteiden ja jumalien nimeen, sekä uskontojen pyhiin kirjoihin vedoten. Mistä tämä kertoo? Mistä sikiää voimakas viha ja julmuus seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan?
Vaikka kristillisen kirkon pitäisi olla tiennäyttäjä oikeamielisyyteen ja rakkauteen Jeesus Nasaretilaisen esimerkin mukaisesti, kiihottavat eräät herätys- ja evankelioimisliikkeet viharikokseen jonka kohteeksi ovat joutuneet seksuaalisten vähemmistöjen lisäksi myös uskonnottomat, ateistit ja tieteiden harjoittajat (historiallis-kriittiset raamatuntutkijat, uskontopsykologit, evoluutiobiologit ym.).
Suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin kuvaa ja leimaa koko uskonliikettä. Voiko siellä olla mitään hyvää? Kysymys on tärkeä ja periaatteellinen. Lähimmäisenrakkauden ja empatian puuttuminen tekee uskonliikkeestä antikristillisen liikkeen.
Vaikka kristillisen kirkon pitäisi olla tiennäyttäjä oikeamielisyyteen ja rakkauteen Jeesus Nasaretilaisen esimerkin mukaisesti, kiihottavat eräät herätys- ja evankelioimisliikkeet viharikokseen jonka kohteeksi ovat joutuneet seksuaalisten vähemmistöjen lisäksi myös uskonnottomat, ateistit ja tieteiden harjoittajat (historiallis-kriittiset raamatuntutkijat, uskontopsykologit, evoluutiobiologit ym.).
Suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin kuvaa ja leimaa koko uskonliikettä. Voiko siellä olla mitään hyvää? Kysymys on tärkeä ja periaatteellinen. Lähimmäisenrakkauden ja empatian puuttuminen tekee uskonliikkeestä antikristillisen liikkeen.
Vastaukset 137
Vanhimmat
Typerä aloitus. Onko setalla annettu urputustilaus sulle?
Kaikki synti on iljettävää.
Myös tuo omasi, mitä yrität selittää.
Siinä sinulle lyhyt vastaus.
Missä kohtaa aloittaja kirjoitti synnistä?
Erinomaisen hyvä kirjoitus, jonka jokaisen ulkokullatun uskonnollisen räyhääjän tulisi painaa mieleensä ja tutkiskella, onko minussa tätä, teenkö minäkin noin?
Nöyrtykää ja oppikaa, vain niin voitte kasvaa ihmisinä muille malliksi.
"Typerä aloitus. Onko setalla annettu urputustilaus sulle?"
Ei tarvitse olla setalainen ollakseen tervejärkinen, mutta kyllähän se väki on tehnyt huomattavan työn seksuaalisuuden ja sen tasa-arvoisuuden osalta. Homoseksuaalisuus ei ole sairaus eikä Suomen lain mukaan rikos.
"Kaikki synti on iljettävää."
Suomen rikoslaki ei tunne synti-käsitettä.
Luther:"Raamattu on kirkon ylin ohe!"
Kirkon tehtävä on olla Jumalan asialla ja noudattaa Jumalan Sanaa, jotta olisi Jumalan Kirkko!
"Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala!"Raamattu Oikemielisesti!
Olisi hyvä kunnioittaa Jumalaa!!
hox. hox taas, muista sitten kanssa noudattaa kaikkia kohtia itse.
Noudatatko ja myyt kaiken mitä omistat ja sitten seuraat Jeesusta, pitääkö sitäkin Raamatun kohtaa noudattaa juurtajaksain, (tai tekevätkö rikkaat "oikeat" uskovat niin), - jossa puhutaan tuohon tyyliin? Taivaan valtakunta ei siinä kohdassa aukene jos ei tee niin.
On erilaisia Raamatunkohtia joissa ei aukene taivaan portit - syystä taikka toisesta, suurin osa kohdista unohdetaan ja keskitytään jauhamaan lähinnä niistä joita itsen on helppo noudattaa.
Joskus syynä on rikkaus joskus joku muu asia on este, suurin osa sivuutetaan tai seli-selitään ympäripyöreästi pois tms.
Olikos siellä jotain mainintaa "hengellisesti yksinkertaisista, jotka perivät maan"? Jos oli, niin sen perusteella tuo aiempi komentoija saa tontin mitä todennäköisimmin. : - )
"...ovat tulleet tunnetuiksi homovihamielisyydestään."
Eiköhän yhdistäviä tekijöitä ole muitakin? Ylipäätään vähemmistöjä kohtaan koetaan vihamielisyyttä, nyt ehkä homoseksuaalit ovat olleet enemmän tapetilla.
Niin, homoliittolaki toi homot näiden hampaisiin, mutta aina siellä jotkut ovat, ja jos eivät muut niin väärin uskovat. (He tosin eivät ole vähemmistö, mikä vaikeuttaa taistoa.)
Eiköhän tuo faktojen yli ja ohi menevä "kokeminen" ole enemmänkin homoliikkeen heiniä.
Homovihamielisyys on yhteinen nimittäjä. On toki muitakin, mutta tämä on helposti havaittavissa jo kättelyssä niin kuin tälläkin palstalla.
Saatiinhan se liberaalien suosima homokeskustelukin aikaan!
Tarkoitatko, että ne josta sanovat homouden kadottavaksi elämäntavaksi kuten Raamattukin sanoo, vihaavat homoja 😳❓
Ehkä se on helpoin yhteinen vihattava kohde? Enne olivat juutalaiset, nyt turvapaikanhakijat ja homoseksuaalit.
Uskovaiset eivät voi vihata eikä edes saa vihata ketään, ei homoja eikä heteroita, vaan kaikille tulee julistaa Jumalan tahtoa ja evankeliumia samalla tavalla. Kristinusko on itseasiassa tasa-arvoisin asia maailmassa.
Kaikissa muissa tasa-arvoissa hyväksytään vain samanmieliset tasa-arvoisiksi!
"Uskovaiset eivät voi vihata eikä edes saa vihata ketään..."
Noinhan sen pitäisi olla, mutta ikävä kyllä ei ole.
Sinä et olekaan uskova, voit vihata edellenkin ihan vapaasti uskovia.
Olen uskova joten en vihaa ketään. Vaikka kuinka yritätte ärsyttää, en lakea tähän, :D
_jumalien_ateisti
mummonmuori, tuo on kumarruksen arvoinen elämäntapa. : )
Siis mikä? Kristittynä eläminen?
_jumalien-ateisti
Se, ettet vihaa ketään. Uskova voit minun puolestani olla, tämä on vapaa maa, ja hyvä niin. Muun muassa buddhalaisilla on samankaltainen pyrkimys olla vihaamatta ketään.
Voi olla ja miksei ole ihan hyvä ohje kaikille muillekin? Mitä vihalla saavutetaan? Juuri sitä pahaa.
Totta joka sana
LIberaalit uskovat ovat ainakin homovihamielisyyden airuita, koska kertovat homoille Jumalan tahdon valheellisesti ja näin johdattavat homoseksuaaleja sanoin joukoin kadotukseen iankkisiksi ajoiksi.
Kuinka pitkä on tuo iankaikkisuus?
Noooh - kuinka kauan yhdeltä ihmiseltä menee syödä koko maapallo? Luit aivan oikein! Maapallossahan on rautaa suuri enemmistö ja ihminen tarvitsee päivittäin rautaa noin 10 mg . Maapallolla on suunnilleen rautaa ainakin 10 potenssiin 20 tonnia eli 100 000 000 000 000 000 000 tonnia. Tästä voi laskea kuinka kauan menee maapallon rautavarannon syömiseen. Muut mineraalit, kun niitä on maapallolla vähempi niin tulee syötyä siinä sivussa myös ja vesimassat juotua moneenkin kertaan. Ja kun maapallo on syöty, niin sitten alkaa Marsin, Venuksen, Jupiterin kuiden, .... ja muiden galaksien planeettojen syönti. Saa vähän alustavaa kuvaa kuinka pitkä on ikuisuus.
Hyvää uutta Vuotta kaikille ja Hyvää ruokahalua!
Olkoot tämä tällainen vuoden päätteen huumoripläjäys, vaikka aihe onkin vakava :))
Kyllä homot pääsevät taivaaseen ihan samoilla ehdoilla kuin heterotkin. Ei Jumala luomistöitään kadu
Tässä olet oikeassa! Samat ehdot, samat synnin tunnustukset ja parannukset synneistään ja uskon Jeesukseen vastaanottaminen! Amen
Ongelmaksi vaan nyt muodostuu tuo, että homoseksuaaleille valehdellaan Jumalan tahto!
Kuka valehtelee?
Jos heterot tietävät Jumalan tahdon, miksei homotkin? Osaavathan hekin lukea, vai mitä?
Osa homoista tunnustaa Jumalan tahdon, mutta suurin osa, kuten heteroistakin, ei sitä Jumalan tahtoa tunnusta, vaikka lukevatkin!
Hyvä kysymys, mutta se johtuu nähdäkseni siitä, että aikoinaan kun uskonnot syntyivät niin Jumalan antamiksi laeiksi katsottiin sellaiset asiat joita pidettiin normaaleina. Seksuaalinen poikkeavuus ei ollut normaalia, joten sen vuoksi se määriteltiin synniksi. Yhä on olemassa fundamentalisteja jotka pyrkivät puolustamaan näitä perinteisiä käsityksiä.
Jokaisella ajalla on omat norminsa, jotka perustuvat aina sen hetkiseen tietämykseen.
Ja sitten Jumalalla on ne iankaikkiset normit jotka tulee esiin Hänen Sanastaan Jeesuksen sanoin, että kirjoitettu on!
Mm. Matt. 25:31-45. Ja vuorisaarnassa.
Ja niistä sitten kiistellään täällä alituiseen, mitä ne ovat. :D Normeja ovat myös kirjoittamattomat säännöt.
Suvakit ovat kuin ilmettyjä natseja. He pakottavat kaikki ajattelemaan samoin kuin he itse. Jos ei näin tehdä, ollaan heidän mielestään natseja ja rasisteja. Pakko on heidän motto. Ei he anna ajatella itsenäisesti toisen ihmisen. Heillä on samanlainen rodunjalostus ajatuksenaan kuin oli natseilla. Vieraita geenejähän he tänne haluavat. Kuten sanoin, pakko on heidän ajatuksenaan, ei ihmisen valinnanvapaus. Suvakit ovat siis ääriliike.
Suvakit toimivat tavallaan samoin kuin natsit siinäkin, kun aiheuttavat valtavan vaaran juutalaisille, tuomalla ja antamalla maanosaan tulla miljoonittain sellaisia jotka ovat juutalaisten vihollisia. Osa heistä haluaa tappaa juutalaisia oppikirjansa kehoituksesta. Jos suvakit eivät ole ääriliike periaatteessa, niin ihme on.
Sinä toimit natsi-Goebbelsin tavoin eli valehtelet ja toivot että kun valehtelee tarpeeksi usein ja tarpeeksi härskisti niin valhekin muuttuu yleiseksi mielipiteeksi.
Onneksi tämä on niin pieni foorumi ettei sinulla ole vaikutusvaltaa ja muutenkin nykyisin ihmiset ovat yleensä valistuneempia etteivät he usko valheita.
Mitä valehtelin? Te ateistit olette valheen isän vallassa.
Lue Mikko Paunion kirjoitus natsien sekä vihreiden samankaltaisuudesta. Vihreät ja suvakit ovat käytännössä samaa mädätysporukkaa. Karl Lagerfelt kritisoi tuota asiaa jota suvakit Euroopassa tekevät. He tuovat siis maanosaan juutalaisten vihollisia. Nythän Ruotsissa juutalaiset joutuvat pakenemaan eräiltä alueilta, esimerkiksi Malmöstä he joutuvat lähtemään pois henkensä pitimiksi. Ei kantaruotsalaiset heitä vainoa, vaan ne muut.
Mietipä sitä ihan itse.
Just. Tiesinhän tämän että teiltä suvakeilta ei perusteluja löydy. Tunteella vedätte kuin joukkohurmoksessa olevat natsit aikoinaan.
:D :D Ei ole olemassa ketään sellaisia kuin "suvakit"...
Voihan sitä niinkin sanoa jos sanoilla halutaan leikitellä, mutta tiedät kyllä mitä väkeä tarkoitan. Sitä väkeä joka tekee tietoisesti tai tiedostamatta juutalaisille vahingon tällä tavoin.
Eivätkä he pelkästään juutalaisille tee vahinkoa, vaan koko Euroopan kantaväestölle tekevät valtavan vahingon ottaessaan tänne sellaista väkeä, jonka oppikirja ei salli sopeutumista vääräuskoisten keskuuteen. Kun tätä väkeä saapuu tulevaisuudessa jopa kymmeniä miljoonia, kantaväestö on hätää kärsimässä. Jo nyt saamme nähdä mitä tuleman pitää. Sisällissota on edessä Euroopassa, kun päättäjät ja suvakit itsepintaisesti tekevät tahtonsa. Tästä uhasta puhuu lukeneet henkilöt (David Englels), mutta huomatkaa, valtamediassa ei näistä lue. Siellä hyssytellään kaikki todelliset uhkakuvat olemattomiin.
Älä viitsi höpöttää Demokratiassa - ei niin mieluisa järjestelmä Sinulle? - asiat kyllä muuttuvat, jos pulmia alkaa tulla. Mikäli maahanmuuttajat alkavat laajoja ja suuria ongelmia aiheuttaa, järjestelmä kyllä toimii. Jos poliittinen paine kasvaa liian suureksi, päättäjien on pakko reagoida. Se, että muutama peräkammarin poika kitisee peräkylien Shellillä ja lukee MV-tä, ei vielä onneksi asioihin vaikuta.
Juutalaiset ovat aivan yhtä tärkeitä, mikäli joutuvat pakolaisiksi. Suomen väestö on voinut hyvin, mutta nykyhallitus tekee huonostivoivia.
Tuo on outo ihmislaji "suvakit", sillä eihän suomalaiset oel mitään vajaita.
Eu on kaikkea muuta kuin demokratia, varsinkin tulevaisuudessa jolloin siitä tulee liittovaltio. Te suvakit olette diktatuurin kannattajia kuten kommunistit ja natsit yleensäkin ovat. Liittovaltion ollessa päällä, johto ei kysele kansallisvaltioilta yhtään mitään, senkään takia kun niitä ei enää ole. Jos kannatat eu:ta, olet demokratian vastustaja ja päinvastoin. Eu on periaatteessa uusi Neuvostoliitto, osin pahempi. Kysynkin, oliko Neuvostoliitto demokratia?
Teillä suvakeilla on tuo optimismi kovin pinnalla. Realismi ei ole teidän alaanne. Punaviher-kuplassa olijat eivät tunnetusti näe kuin sen mitä huumassa ihminen voi nähdä. Ensimmäisenä teistä tulee mieleen kansanjoukot, jotka hurraavat natsipomojen pitäessä kiihkopuheita valtavissa joukkokouksissa natsi-Saksan aikana. Olette kuin noiduttuna asianne (eu, globalisaatio sekä haittamaahanmuutto) takana, vaikka perusteet ovat nollassa. Tunteet teitä vie, ei järki.
Ymmärtääkseni EU on valtioliitto, johon liitytään vapaaehtoisesti. NL ei sitä ollut.
Ja sitten kiristetään ellei satu joku maa ottamaan elintasopakolaisia niin paljon kun eu-eliitti määrää. Jos maa ajattelee turvallisuuttaan, sekä tulevaisuuttaan, kuten Puola ja Unkari, se ei käykään eu-eliitille plaatuun. Turvallisuus on asia jonka pitää mennä kaiken edelle, ja nämä maat ovat ymmärtäneet sen. Suomi ei sitä ole ymmärtänyt. Eli tämä vain osoittaa että eu on diktatuuri.
Olkoon sopimukset mitä tahansa, mutta jokaisella maalla on oikeus ajatella turvallisuuttaan yli eu:n elinten. Sopimukset voidaan heittää silloin romukoppaan, jos näyttää siltä että maa on menossa tuhoon mokutuksella esimerkiksi. Näin toimii järkevät maat kuten nuo tekevät.
Kysymys teille mokuttajille. Nyt kun haluatte ottaa erään uskonnollispoliittisen systeemin väkeä tänne pilvin pimein, ettekä juuri ketään muita, niin kuinka aiotte saada nuo kyseisen uskonnon herrat kotoutumaan? Heidän elämänohjekirjansa nimittäin kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen. Siinä teillä on työmaata kun kymmenettuhannet tai sadattuhannet yritätte saada maan tavoille täällä. Onnea yritykseen.
Oletteko ajatelleet että he eivät monikulttuurista perusta, vaan se on punainen vaate heille? Haluatte oikeastaan monokulttuuria kuitenkin. Perustelen väitteeni jos tarvis.
"Eu on kaikkea muuta kuin demokratia, varsinkin tulevaisuudessa jolloin siitä tulee liittovaltio."
Siitäkös se johtuukin Yhdysvaltain kehno tilanne, että liittovaltio on se rapauttanut?
Pakolais-statusko se suvakin mielestä nyt on se mikä tekee ihmisestä "tärkeän"? Sitten kun puhutaan juutalaisvaltiosta ja sen olemassaolon oikeutuksesta, näyttävät suvakit viiksikarvansa puolustaen henkeen ja vereen fyyrerinsä joukkoja lähi-idässä. Ääriliikkeiden natsit-suvakit yhteinen nimittäjä nähdään selvimmin Israel- ja juutalaisvihassa.
Jaa, en kyllä moisista ole kuullutkaan!
>Karl Lagerfelt kritisoi tuota asiaa jota suvakit Euroopassa tekevät.
Siis tämä muoti- ja hajuvesimies, 84 vuotta? 😀
>Tunteella vedätte kuin joukkohurmoksessa olevat natsit aikoinaan.
Sen sijaan sinä...
"Te ateistit olette valheen isän vallassa"
...edustat mitä tiukimmin tarkoin perusteltua asialinjaa... 😃
"Siitäkös se johtuukin Yhdysvaltain kehno tilanne, että liittovaltio on se rapauttanut?"
Ei siellä ainakaan eri kristillisistä seurakunnista ja kirkoista ole ollut suurempaa pulaa, mutta jostain syystä maa on jyrkän eriarvoinen, ja rotusorto on sitten Rosa Parksin, Martin Luther Kingin ja muiden edelläkävijöiden rohkeudesta huolimatta edelleen olemassaoleva asia.
https://www.youtube.com/watch?v=oywYLSOm8PA
"...mutta jostain syystä maa on jyrkän eriarvoinen...."
Kyllä niistä sentää jotain tiedetään, mistä syystä...
Ainakin presidentit ja heidän mukanaan tuomansa hallinnot ovat toinen toisensa perään tunnustautuneet kristinuskon Jumalaan turvaaviksi, joten mikään asioiden korjaamiskeino tuokaan ei ole ollut.
Tietysti voi kritikoida, etteivät johtajat ole olleet "oikeita kristittyjä", muttei sekään ole muuta kuin selityksen siirtämistä jospa vain-toiveisiin.
Yritteliäisyyden ylikorostaminen sen kustannuksella, ettei kaikista kuitenkaan ole ryysyistä rikkauksiin-tarinoiden päähenkilöksi, ja sen unohtaminen, että rikkauden taustalla on se, että jotkut muut joutuvat tekemään sinun firmassasi lujasti töitä sen eteen, että sinä vaurastuisit.
Ja yhteiskunnissa on aina niitä, joita elämä ja maailma murjoo, eivätkä kodit, jos niitä edes kaikilla on, ja niiden lähtökohdat ole läheskään samat kaikille syntyville ihmisille.
Toisaalta kristillinen oikeisto ja vasemmisto ovat jakautuneet myös sosiaalipoliittisissa kysymyksissä, mistä Markku Ruotsila on tehnyt varsin hyvät selvitykset molempien ryhmien osalta.
Markku Ruotsila: Yhdysvaltain kristillinen oikeisto (Helsinki: Gaudeamus - Helsinki University Press, 2008)
Markku Ruotsila: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa: historia, oppi ja politiikka (Tampere: Tampere University Press, 2014)
Ääriliikkeiden yhteisiä nimittäjiä:
-demokratian vastaisuus
-vähemmistöjen kokeminen vihollisiksi
-viholliskuvien rakentelu, vaikka tyhjästä
-kaksinaismoralismi
-itsensä korottaminen
-tunnepohjainen ajattelu
-kyvyttömyys analyyttiseen ajatteluun
-tarve antaa yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin
-usko noihin yksinkertaisiin vastauksiin
-faktojen ja fiktioiden sekoittaminen
-kyvyttömyys ymmärtää tilastoja ja realiteetteja
-yksittäistapauksiin vetoaminen
-kyvyttömyys perustella omia väitteitään
-innokkaimpien rivikannattajien yksinkertaisuus
-liikkeen vetäjien vallanhalu
jatkuu...
-tarve tukeutua auktoriteetteihin eli käytännössä liikkeen vetäjiin
-kaksoisstandardien omaksuminen
Kuvailit suvakkeja juuri. He vetävät nimenomaan tunteella. Heitä ohjaa joku käsittämätön huuma jossa ei kustannuksia lasketa. Ei lasketa paljon maksaa matutuksen kulut vuodessa. Pääasia että äijää tulee. Voit mennä kysymään vihreiltä (esimerkiksi Emma Karilta) kuinka paljon ukkoa pitää maahan ottaa. Tai kysy Tytti Tuppuraiselta asiaa. Saat vastauksen että rajattomasti. Suvakit häviää väittelyn sata nolla kun aletaan vetää perusteluita kehiin. Siksi he torjuvat toisinajattelijan, kun itse pelkäävät jäävänsä alakynteen. Suvakin mielestä kriitikon kanssa ei tarvitse keskustella ollenkaan, ja tämä on nähtyä todellisuutta. Heillä (suvakeilla) onkin tavoite saada maa konkkaan ja siten liittovaltion hyiseen syleilyyn. Mitä helkkarin monikulttuurisuutta sellainen on, jossa ei saa olla erilaisia mielipiteitä? Teidän mielestä pitää olla vain yksi mielipide.
Nämä mielikutistushenkilöt ovat aika käteviä silloin, kun oikeat väittelyt häviää toinen toisensa perään...
Ja juuri sellaisia mielikutistushenkilöitä sinä ja ateistitrolliklaanisi täällä rakentelee. Tuo qwertyilijän lista kuvaa parhaiten juuri teitä itseänne.
Vaikka minut suvakkeihin lasketaankin, niin en todellakaan kannata rajoittamatonta pakolaisten ottamista. Aiemmin Suomi piti hyvinkin tiukan linjan ja otimme vain murto-osan siitä, mitä esim. muut Pohjoismaat. Kannatan sitä linjaa.
Työperäinen maahanmuutto ja työvoiman vapaa liikkuvuus koko EU:n alueella on puolestaan hyvä asia.
>> Suvakin mielestä kriitikon kanssa ei tarvitse keskustella ollenkaan <<
Kriitikko on eri asia kuin fundamentalisti tai fanaatikko. Jos kriitikko perustelee näkemyksensä, niin toki hänen kanssaan keskustellaan.
Mutta pelkkiä paskaväitteitä heittelevien kanssa ei kannata keskustella, ajanhukkaa.
Vain niin. Minä olen samaa mieltä tuosta maahanmuuttolinjasta kanssasi, mutta en koe että olisin mikään fanaatikko kieli poskella, enkä uskonnollinenkaan fanaatikko. Jyrkkä olen joissain kysymyksissä, enkä sitä kiellä. Jyrkkiähän lähes kaikki ihmiset jossain kysymyksessä lienevät. Jos kysytään alkoholistilta että haluaako hän vapauttaa alkoholin, hän vastaa jyrkästi kyllä. Jos kysytään suvakilta haluaako hän tuoda maahan ukkoja enemmän, hän vastaa kyllä. Se on jyrkkä mielipide.
>> Jos kysytään suvakilta haluaako hän tuoda maahan ukkoja enemmän, hän vastaa kyllä. Se on jyrkkä mielipide. <<
No sitten niitä suvakkeja on kovin paljon vähemmän kuin välillä väitettiin, koska suvakin leiman sai heti jos hyväksyi uuden avioliittolain.
Suvakkia voisi tuon määritelmäsi perusteella sanoa oman alansa fanaatikoksi ja niitä on kovin harvassa.
>No sitten niitä suvakkeja on kovin paljon vähemmän kuin välillä väitettiin, koska suvakin leiman sai heti jos hyväksyi uuden avioliittolain.
Ei nuo hihuttajat pysty pääsemään yksimielisyyteen ainoankaan käsitteen sisällöstä. Jokaisella on oma tulkintansa, jonka antaman jumalallisen varmuuden turvin he "keskustelevat" ja sitten poistuvat mielestään voittajina, kun koko bamlaus on käytännössä kulunut siihen että muut koettavat saada selvää mitä jokin käsite tällä kertaa mahtaakaan tarkoittaa.
Totta, kommunikaatio on vaikeaa, kun sanojen merkitys vaihtuu lausekohtaisesti.
Mutta ei ne rivifudut taida sitäkään tehdä tietoisesti vaan ihan vaistonsa varassa.
Toinen kommunikaatiota haittaava tekijä on se, että fundikset kokee ymmärtävänsä asioita, joita he kuitenkaan eivät ymmärrä.
Vertasin tuota ajattelutapaa (eli koetaan, että tiedetään ja ymmärretään, vaikka ei tiedetä eikä ymmärretä) niihin mitään merkitsemättömiin aforismeihin, joissa ei ole ideaa.
Mutta kuitenkin jotkut lukee noita aforismeja päät kallellaan ja he uskovat niiden sisältävän suurta elämänviisautta ja kokevat ymmärtävänsä sen viisauden.
Eli ihminen voi uskoa tietävänsä ja ymmärtävänsä, vaikka ei ymmärtäisikään.
(tuosta taas tulee väkisten mieleen hieman suurempi ihmisryhmä, mutta jätän toiseen kertaan)
Tuolla tavalla sitä jo lietsotaan uskonnollisia ihmisiä vihaan kristittyjä vastaan ja muhamettilaisia vastaan. Noiden kahden ryhmän tappamisessa katolinen kirkko on kunnostautunut kautta vuosisatojen inkvisitiollaan ja ristiretkillään. Ehkä ihan piankin Jeesus tulee noutamaan pois kristityt ja pienet lapset tulevan Israelin ahdistuksen, Jumalan vihan ajan alta. Sitten se vasta tappamishimo herää, kun katolinen antikristus nousee ja käskee palvomaan itseään Jeesuksena ja uskottelee ihmisten katoamisen olleen islamilainen terroriteko.
Älkää antako itseänne lietsoa vihaan. Nyt on vielä armon aika. Tehkää parannus, niin ette joudu näkemään Jumalan vihan aikaa, joka tulee olemaan niin sanomattoman kauhea, ettei sellaista ole koskaan ollut eikä koskaan tule. Lukekaa Ilmestyskirja, ja Raamattua muutenkin. Ikuinen kadotus ei ole mikään pikkutuhma party, vaan loputonta kärsimystä. Sen hirvittävän kohtalon välttää vain nöyrtymällä Jumalan eteen ja ottamalla vastaan Jeesuksen sovitus synneistämme. Homous on vakava synti. Jos ette tee parannusta, vaan jäätte tänne, kun kristityt on temmattu pois, muistakaa olla ottamatta sitä pedon merkkiä. Parempi on kuolla kuin joutua ikuiseen kadotukseen. Ylösoton jälkeen ei enää pelastu vain uskosta, niin kuin nyt, vaan silloin vaaditaan myös tekoja.
Kuunnelkaa Bryan Denlingeriä. Esimerkiksi tästä hänen saarnastaan tajuatte, että elämme tosiaan viime hetkiä: https://www.youtube.com/watch?v=b3Y3VJfxwa4 Siinä kerrotaan mm sopimuksesta vuodelta 1993, jossa Israel luovutti Jerusalemin Vatikaanin hallintaan. Kuunnelkaapa, miten Denlinger selittää sen, miten antikristus saattaa tuon (!) sopimuksen voimaan. Muslimit, olkkaa valppaina. Kristityt ja juutalaiset, ymmärtäkää, mitä on tapahtumassa. Vielä tänään voitte pelastua 'helposti'. Ehkä jo huomenna armon aika on ohi ja siirrytään teoilla pelastumiseen.
>Ehkä ihan piankin Jeesus tulee noutamaan pois kristityt ja pienet lapset tulevan Israelin ahdistuksen, Jumalan vihan ajan alta.
Paitsi ettei tule eikä nouda, ei pian, ei kohta eikä koskaan. Lyödäänkö mitä vetoa?
Tuo "ehkä ihan piankin" on vallinnut kohta 2000 vuotta ja seuraavat 2000 menevät ihan kepeesti ellei ihminen itse posauta tätä palloa jotenkin epäkurantiksi. Joka ainoan ajan ihmisissä on ollut joukko joka on nähnyt ympärillään täysin varmat Lopun ajan enteet juuri siten kuin Kirjoitukset niitä kuvaavat. Ja joka ikinen näistä miljoonista uskonsisaristasi on ollut niin väärässä kuin kukaan olla voi.
"Suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin kuvaa ja leimaa koko uskonliikettä. Voiko siellä olla mitään hyvää? Kysymys on tärkeä ja periaatteellinen. Lähimmäisenrakkauden ja empatian puuttuminen tekee uskonliikkeestä antikristillisen liikkeen."
On totta, että leimakirvestä heilutellaan ja leimaa löydään koko porukkaan jonkun edustajan mukaan. En tiedä meneekö se aina niin päin, että negatiivinen asia leimaa koko porukan, mutta leimaako myös positiivinen asia?
Kun nyt kuitenkin on Hurstit ja monet muut, jotka tekevät työtä ihmisten parissa ja toteuttavat Jeesuksen käskyä rakastaa lähimmäistä ihan konkreettisesti, leimaako se uskovia? Ei taida leimata...
Empatiaa puuttuu varmasti uskonliikkeistä, koska kaikki ihmiset eivät ole yhtä empaattisia, eikä uskoon tuleminen sitä empatiaa välttämättä tuo mukanaan. Empatiaa löytyy kyllä myös uskonliikkeistä.
Suhtautuminen sateenkaariväkeen on tietysti tällä hetkellä näkyvästi esillä, varsinkin se äänekäs synnistä saarnaaminen ,kuitenkin myös toisenlaista suhtautumista löytyy uskovista suhteessa syntisiin ihmisiin.
On varmasti epäoikeudenmukaista sanoa, ettei uskovista löydy lähimmäisenrakkautta tai empatiaa, ihan yhtä epäoikeudenmukaista kuin sanoa, että uskonnottomista ei löydy lähimmäisenrakkautta tai empatiaa.
Lähimmäisenrakkauden ja empatian puuttuminen tekee ihmisestä kovan ja kylmän ihan riippumatta siitä millaisia arvoja hän kannattaa.
"On varmasti epäoikeudenmukaista sanoa, ettei uskovista löydy lähimmäisenrakkautta tai empatiaa, ihan yhtä epäoikeudenmukaista kuin sanoa, että uskonnottomista ei löydy lähimmäisenrakkautta tai empatiaa."
Asiaa kirjoitat. Jostain syystä otetaan mieluummin se negatiivinen puoli, jolla leimataan sitten "kaikki". Se on juuri sitä ajattelua, joka johtaa harhaan. Ikävä vain että tuollainen "pieni joukko" saa aikaan niin paljon tuota leimaamista, ja sitten kaikkia uskovia ja kristittyjä kohdellaan sen mukaan.
Sinä ja kaltaistesi pieni liberaalien joukko joka ajaa poliittisia agendoitaan uskonnon varjolla todellakin leimaa koko uskovien porukan 😒 ja kaikki kärsivät siitä.
OOHHH... :D, :D Vai se onkin nykyään poliittinen agenda kun on sitoutumaton ja kykenee katsomaan monelta taholta erilaisia talousteorioita!
Jos uskonliikkeessä luetaan Raamattua niin kuin siihen on kirjoitettu Jumalan sanana että homot pitää kivittää kuoliaiksi, harva uskaltaa väittää muuta. Tämä koskee niitä uskonliikkeitä joissa on vahva samanmielisyys -vaatimus kuten kirkon ulkopuolisia lahkoja ja kirkon viidesläisyyttä.
Olen samaa mieltä. Kyllä itsenäinen ajattelu ja varsinkin sen esiintuominen on näissä liikkeissä kiellettyä. Joka muuta vättää hänellä ei ole kokemusta näistä liikkeistä tai hän valehtelee tahallaan. En usko että vapislainen Eerikakaan on mikään ko lahkon aktiivijäsen ainakaan enää.
Ja tässä on esimerkki siitä leimakirveen heiluttelusta.
Eerika on tullut pois pahimmasta fundisuskosta. Hänen kehityksensä on hyvä. Vapislainen aivopesu vaikuttaa kyllä hänessä edelleen.
Sinulle varmasti on kattavampi otos eri liikkeisiin kuin minulla, mutta olen silti eri mieltä kanssasi. Itsenäinen ajattelu tai sen esiin tuominen ei ole kiellettyä. Hengellisissä yhteisöissä ei ole ihmisiä, jotka eivät ajattele tai tuo jatuksiaan julki.
Voihan se olla , että pidät tuota näytelmääsi hauskana ja omaa roolisuoritustasi loistavana ja mikäpä siinä...kukin taapla tyylillään.
>En tiedä meneekö se aina niin päin, että negatiivinen asia leimaa koko porukan, mutta leimaako myös positiivinen asia?
Ikävä kyllä negatiivinen leimaa tehokkaammin kuin positiivinen.
Aina joskus täällä näkee satunnaisia kävijöitä, jotka tuomitsevat koko kristillisyyden sen vuoksi että palstan "uskovat" ovat tyypillisesti äärioikeistolaisia, homokammoisia mytomaanityperyksiä. Jopa me uskonnottomat joudumme sitten heillle selittämään, että tuo kuva kristittyjä koskevana on täysin väärä, vaikka se "uskovien" osalta onkin oikea.
Sinä et ole sitoutumaton vaan elät punaisesta aatteesta mitä myös kylvät ympäsilesi. Se ei suonkaan edellytä puolueeseen kuulumistasi 😳
Lyö sillä nilkkaasi 😂
Minulla ei ole mitään roolisuorituksia eikä näytelmiä täällä. Kerron vain rehellisesti sen minkä olen havainnut.
Kysyppä kuinka moni vapislainen kannattaa homojen vihkimistä kirkossaan.
"Vapaissa" suunnissahan ihmisiä kaitaan kuin karjaa. Jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä, et ole heidän mielestään uskossakaan. Leimakirves heilahtaa välittömästi.
Sinä olet aika tympeä tuttavuus....
Miksi minun sitä pitäisi kysyä? Ja kuinka kyselyn toteuttaisin?
Oma kokemukseni vapaista suunnista tai uskon yhteisöistä on sellainen, että siellä leimakirves heilahtaa ihan yhtä herkästi kuin se yleensä ihmisten parissa heilahtaa ja siellä ihmisten kaitseminen on ihan samanlaista kuin se ihmisten parissa yleensä on. On aika tavallista, että ihmiset yrittävän määräillä ja määritellä toisia ja "käännyttää" omalle kannalleen. Ja jos se ei onnistu, kirves heilahtaa ja "pahalla silmällä" katsominen. Jos etsii yhteisön ,joka on täysin yhtä mieltä, eikä siellä leimaa löydä, taitaa olla paras muuttaa ulkoavaruuteen.
Kiitos samoin🤗‼️
Kaitseminen on juuri sitä mitä uskovan pitää harjoittaa kanssauskovilleen. Se on seurakunnan vahvuus, että toisista pidetään huolta, ettei kukaan lankeaisi tai eksyisi.
Jeesus kehoitti Pietariakin, kaitse minun lampaitani!
"Jos etsii yhteisön ,joka on täysin yhtä mieltä, eikä siellä leimaa löydä, taitaa olla paras muuttaa ulkoavaruuteen."
-Eihän tuollaisissa yhteisöissä tarvitsekaan mitään leimoja lyödä kun ollaan samanmielisiä. Eri mieltä olevat kaikkoavatkin tuollaisista porukoista hyvin pian.
Ahaa....kannetaanko siellä huolta niistä, jotka kaikkoavat?
Minun kokemukseni vapaista suunnista on vain muutamasta seurakunnasta, joissa olen ollut mukana ja kyllä siellä ihan tavallisia ihmisiä on ja tavalliset ihmiset harvoin ymmärtävät asioita täysin samalla tavalla.
Mene vaikka kirkossasi eteen ja ilmoitat kannattavasi homojen avioliittoja. Mahdatko saada hurraahuutoja? Oletko sen jälkeen mustalla listalla jota kartetaan ja takanapäin ainakin kuiskutellaan pahansuovasti.
Miksi en olisi? Ihmiset käyttäytyvät niin, eivät kaikki, mutta jotkut. Ja minulla ei ole tarvetta mennä laukomaan mitään "totuuksia" edestä. Jos todistan, todistan uskostani ja Herrastani.
Minun seurakuntami ei ole kovin iso, joten sitä ei voi käyttää edustamaan kaikkia ihmisiä vapaissa suunnissa. Luultavasti vapaissa suunnissa on erilaisa käsityksiä tästäkin kysymyksestä. Tai oikeastaan tiedänkin, että on, koska olen ainakin yhden ihmisen kanssa asiasta keskustellut ja olimme samoilla linjoilla, että kysymys ei ole ihan itsestään selvyys tai helppo. :)
Muuten kaikki, jotka suhtautuvat kielteisesti samaa sukupuolta olevien vihkimiseen eivät ole uskovia, joten sille mustalle listalle voi päätyä missä vaan ja kenen vaan toimesta, joten elämää ei voi, tai itse en voi elää sen mukaan, etten päätyisi jonkun mustalle listalle.
Minua painostettiin vapaakirkossa aikoinaan ottamaan ns. uskovien kaste. Kun en tehnyt niin, suhtautuminen minuun muuttui kielteiseksi. Ei sekään kivalta tuntunut.
En puhunut mitään "totuuksista" vaan mielipiteistä. Jos omaa mielipidettään ei uskalla sanoa uskonyhteisössään, sellainen yhteisö on sairas ja tekee jäsenistään sairaita.
Mutta kaikki uskovat Vapislaiset suhtautuvat takuulla kielteisesti homoliittooihin🤓‼️
Ihan varmasti tuollaista painostusta on joka yhteisössä, oli hengellinen tai ei. Ja näkeehän sen jo täällä palstallakin. yhteisöissä oleminen vaatii vahvaa ihmistä ja se on mielestäni yksi suurimmista ongelmista missä tahansa yhteisössä. Toisen sietäminen, sietäminen sitä, että toinen ajattelee eri tavalla kuin itse, nousee kynnyskysymykseksi turhan usein ja siksi väki lähtee muualle. Minusta siihen tulisi kiinnittää huomiota ja pohtia vakavasti sitä kuinka kohtelemme toisiamme ja kuinka huomioimme toisiamme, kehoittaahan siihen Raamattukin.Kuitenkin kannattaa aina muistaa se, että pitää kiinni siitä minkä itse oikeaksi kokee ja ottaa paikkansa yhteisössä. Kun kiinnittyy Jeesukseen, eikä seurakuntaan tai yhteisöön, voi olla osa yhteisöä, vaikka sitten joutuisi käytännössä välillä vetäytymään etäämmällä. Paperilla on niin helpo sanoa miten pitää tehdä, käytäntö on ihan erilainen. Ihmiset eivät aina katso samaan suuntaan, eikä pyrkimys eteenpäin mene samoja latuja ja siinä oman paikan löytyminen ei ole helppoa. Saati että sitten toteuttaa sitä minkä sydämessään esim.omaksi näyksi kokee. Anteeksi antaminen itselle ja toisille ja armahtaminen ovat aika tärkeitä taitoja yhteisöissä, kaikenlaisissa yhteisöissä, vaikka olisi sitten kysymys urheiluseurasta.
Se uskallus on kiinni ihan itsestä. Kaikki ihmiset eivät halua/kykene sanomaan mielipidettään missään. yhteisöissä on aina se ongelma, ihmissuhteissa yleensä, että emme aina kuuntele toisiamme. Emme kykene katsomaan asioita muusta kuin omasta suppeasta näkökulmasta. Myös se kuinka kohtelemme häntä, joka sanoo jotain mitä itse ei voi allekirjoittaa , on aika merkittävä asia. Jos vastaanotto vaikka "tyhmään "kysymykseen on tyyliä....kyykäärmeen sikiö, katso Raamatusta...saa olla aika varma, että tapa on väärä. Mutta kaikkialla missä ihmiset kokoontuvat yhteen syystä tai toiseta on heitä, jotka esittävät asiansa voimakkaasti ja toisia mitätöiden.
Jokainen yhteisö, luulisin, pitää sisällään mahdollisuuden tuollaiseen sairastumiseen, josta kirjoitit. Vierittäisi vastuun asiasta niille, jotka ovat vahvoja ja näkevät tuollaista omassa yhteisössään. Niin sanoo Raamattukin, vahvojen tulee hoivata heikompia. Meidän kaikkien tulisi kantaa toistemme kuormia, kuinka sitä tehtävää hoidamme?
Sinua kyllä pitääkin kaita. Vaikutat syyntakeettomalta. Oletko muuten Niuvanniemessä?
Yritä nyt pikkuisen kehittyä noissa samoissa lapsellisissa jorinoissasi 😂😂😂
Vaitiolo on myöntymisen merkki.
Juu, kovin vaitonaiselta vaikutat 😂😂😂
Olitko joulunkin Niuvanniemessä? Eikö sinulla ole yhtään kaveria?
Ne kaverit ovat nuita hamstereita.
En ole koskaan ollut siellä päinkään, joten älä turhaan etsi minua sieltä🤗
Ei sinua kukaan etsi eikä kaipaa. Valitan
Erkös sinä sieltä Nouvasta minua etsikään 😂❓
Kuinka monta kertaa sinulle täytyy toistaa?: Ei sinua kukaan etsi eikä kaipaa. Valitan
Ja taas patologinen herranterttunarsisti käpypalmu perseessä todistaa oikeassa olemistaan. Saattaa se olla elämä herkkua helvettiin joutumisen alati nävertäessä ja pelastumistaan todisteltaessa ; - D
Jos minun pitäisi äkkipäättäen valita kumpaan porukkaan, sinun "usko.vainen" vaiko ehkä "mummonmuori" tai "Erika.tässä.moi" lähtisin kristinuskon totuuksiin ja Jeesuksen elämään tutustumaan, niin rehellisesti sanoen vaakakuppi kallistuisi välittömästi jälkimmäisten eduksi.
Sinä räyhäät ja se vie uskottavuuden koko siltä sanomalta, jota sinä sanot opettavasi, eikä se millään tavalla ylennä sitä.
Oma on tietysti tiesi, mutta ei sinusta hyvää sielujen kalastajaa tule noin jatkaessasi. Siis jos sillä tehtävällä koet olevasi.
Kovasti tunnut kaipaavan kun niin monessa ketjussa eri nikeilläsi kyselet missä milloikin olen 😂
Älä ujostele, sano suoraan vain, ettet tule toimeen ilman minua 😘
Kiitos tuonkin nikkisi kommentista 🤗
No, kerrohan onko mummomuori ja Eerika saaneet sinut tulemaan liberaaliuskoon 🤗❓
Ihminen ei saa ketään uskoon Kristukseen kuten hyvin tiedät.
Liberaaliuskossa ei olekaan kysymys uskosta Jeesukseen Kristukseen 😳
No siitä en tiedä, mutta itse uskon kyllä Jeesukseen ja Hänestä kerron, kun uskostani todistan.
Vapiksessako todistat samalla kun puhut homolittojen puolesta 😳❓
Tiedät hyvin Vapiksen käytännöt. Todistamme tietenkin myös täällä ja kaikkialla missä kuljemme tavalla ja toisella.
Miten sinä pärjäät siellä Vapiksessa homokantoinesi 😳❓ Vai etkö uskalla siellä homottaa 😳❓
Ainakin omat lampaani sulkisin lujien lukkojen taa teidän tärähtäneistönne pyöriessä lähimaillakaan : - DD
Meikäläistähän tämän palstan äärilaitalahkolaiskusipäät kuulemme mm. George-L:n johdolla mielellään hirttäisivät mutta eivät surkimukset tiedä, että olen Pyhä Hengen suojeluksessa ja se kaula katkeaa ennemmin sieltä toiselta puolelta kuin täältä ilman että minun tarvitsee muuta kuin makoilla sohvalla.
HYVÄ!
penikin kivi veteen ku heittää,pohjaan se painuu.
Parempi kun on neutraali, vanha kansa viisas kansa. Se kultainen keskitie.Uskonnon osalta molemmat kansankirkkomme ovat hyviä.Ortodoksisuudessa kaunis musiikki mm. on hienoa.
>> kiihottavat eräät herätys- ja evankelioimisliikkeet viharikokseen jonka kohteeksi ovat joutuneet seksuaalisten vähemmistöjen lisäksi myös uskonnottomat, ateistit ja tieteiden harjoittajat (historiallis-kriittiset raamatuntutkijat, uskontopsykologit, evoluutiobiologit ym.). <<
Tappouhkauksiakin ovat jotkut fundamentalistit lähetelleet aika kevein perustein.
Fundamentalismi ja fanaattisuus onkin vaarallinen yhdistelmä.
Fundisusko on sen verran sairasta että on suuri ihme jos joku lahkolainen on edes vähän järjissään.
On niitäkin mutta he eivät roiku näillä keskustelufoorumeilla puhumassa paskaa, solvaamassa ja valehtelemassa. Ottavat kuitenkin oppinsa himpun verran enemmän tosissaan kuin nää trollit, usko.vaiset, MaranAta888, pertsat sun muut ArtoTT:t täällä.
Äärimmäinen ateismi on pahinta ääriliikettä maailmassa kuten oli Venäjällä. Jos joku ei ollut ateisti niin vankilirille kuolemaan. Heillä suvaitsevaisuus on nolla ainakin uskovia kohtaan.
No nyt Venäjällä joutuu ateisti herkästi tehotarkkailuun ja telkien taakse joten eikös tää niinkuin tasapainota mukavasti.
Neuvostoliitossa harjoitettu ateismi oli mielestäni selvääkin selvemmin uskonto.
Kommunismi on uskonto
"Äärimmäinen ateismi on pahinta ääriliikettä maailmassa"
No minä ole äärimmäinen ateisti, joten alas listaamaan mitä pahinta minä olen tehnyt?
Käyn työssä, maksan veroni, lahjoitan hyväntekeväisyyteen, autan ihmisiä, mikäli he apuani kaipaavat, yritän noudattaa maamme lakeja, vaikka joskus kiireessä kävelen päin punaisia kun autoja ei lähimailla näy ja ennen tilipäivää saatan ajaa pummilla ratikassa.
Ainoa muu ääri äärimmäisen ateismini lisäksi löytyy siitä, että taidan olla äärinormaali, keskivertoihminen, sillä poikkeuksella, etten maksa kirkoille tai muille uskonnollisille yhteisöille jäsenmaksua, kuten suurin osa suomalaisista vielä tekee, enkä myöskään pidä kivitys- tai polttotuomioita kunnioitettavina määräyksinä, kuten jotkut kristityt edelleen, mutta suurin osa heistä minun laillani ei.
Aloitus on kuitenkin totta ja todellisuudessa pysyvä. Usko.vainen räyhähenkineen eli multinikkeineen niinkuin korkkiruuvikin ovat kiusaajia ja näiden veijarien toimesta uskoni saatanan olemattomuuteen on kyllä välillä aika heikkoa.
Paloiko muikut taas karrelle 😂😳
Näin tuossa sivun kasvisruokamainoksessa sarjahukuttajan. Musta parta ja kaikki. Onkstää vaarallista?