Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille lukijoille.

Vuosi 2017 oli monessa suhteessa varsin mielenkiintoinen. Niin politiikassa, ulkomailla ja kotimaassakin.

USA:ssa aloitti virkakautensa presidentiksi valittu Donald Trump. Amerikkalainen demokratia on mielestäni aina ollut varsin kummallista. Vuosi sitten syksyn vaaleissa Hillary sai maanlaajuisesti n.3 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald mutta siitä huolimatta Donald voitti selvästi valitsijamies-äänissä. Muistan hyvin kun Ronald Reagan valittiin virkaansa ja kaikki odottivat hänen epäonnistuvan toimissaan mutta historia osoitti hänen olleen erittäin hyvä presidentti.

Nyt näyttää meillä, että Sauli on valituttamassa itseään toiselle kaudelle ja peräti ensimmäisellä kierroksella. Suosiota on kovasti mutta mielestäni noin suuri suosio on kummallista sillä ei Sauli ole oikeastaan mitään järin suurta saanut aikaan ensimmäisellä kaudellaan.

Demokratian sujuvuutta voi meilläkin hieman aprikoida kun ajatellaan hallituksen koostumusta ja sen puolueiden nykyistä kannatusta. Varsinkin Sinisen Tulevaisuuden hallituksessa olo, vaikkakaan ei riko perustuslakiamme mutta sen henkeä kyllä sillä ei kansa äänestänyt Sinistä Tulevaisuutta keväällä 2015.

Urheiluvuosikin oli suomalaisittain varsin mielenkiintoinen ja myös kohtalaisen hyvä. Kuusi miljoonaisen kansan väestöpohja ei vain annan lahjakkuuksia eri lajeihin samalla tavalla kuin suurempien maiden väestöpohjat antavat. Toisaalta Islanti jalkapallossa on malliesimerkki kuinka joukkue hyvällä valmennuksella pääsee pitkälle vaikka lajin harrastajia ei lilliputtimaassa paljoa olekaan.

Toivotan kaikille palstan seuraajille hyvää tulevaa vuotta.
40434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Entä persut, vasurit vihreät, sosialistit, miten he toimineet ?
Unohtui mainitsematta ?
Entä Ay-liikkeen poliittiset lakot joita luvanneet, demaokratian henkeenkö nekin kuuluu ?

Aina mennään politiikassa enemmistö edellä, sitä monien vaikea käsittää, keskusta nyt suurin ja edellä menee, kuten kuuluukin. Vaikea sanoa tulevasta, kun ei ole selvänäkijän elkeitä, kuka presidentiksikin.

USA vaalimatematiikka on sitä heidän kaikkien hyväksymä malli, turha siitä itkeä jos omat ei pärjää. Kuin meidän vasemmisto ja vihreät kauhea rääkyminen, kun eivät vaaleissa pärjännet, miksi kiukkua siirtää pärjänneisiin.

Siniset on ihan kaidalla tiellä, ei laki pakota heitä sivuun. Vai pitäisikö hekin laittaa mielipiteen takia sivuun ? Ihme selityksiä siihenkin.
Itse olen suurinpiirtein persujen kannalla monissa asioissa. Kuin keskustakin on lähellä.
Sinisille anna arvonantoni kun edelleen ovat yhteiskunna asioita hoitamassa, asia johon ei vihreät ja vasurit kyenneet. Onko enään demareistakaan maan asioiden hoitoon ? näyttää puheensa ettei ole. Mutta jos vaalissa pärjäävät hyvin ja heidän ympärilleen hallitus, se sitten sitä ja enemmistö niin sanonut demokratiassa. Ei siinä ole muilla nokan koputtamista.
Vastuuseenkin kasvetaan, että se tulee siinä mukana sitten, jos on tullakseen.

Äänestä

Suomen historian kautta aikain vihatuin pääministeri eli vakuutuskuorilla veronmaksua välttlevä Lestakyrpä riemuitsee työttömien kyykyttämisestä ja köyhien ihmisarvon alentamisesta uudenvuodentervehdyksessään - toivoo silti yhtenäisyyttä kansalta sadistisessa verienseisautteluagendassaan...

Rukoillaan kaikki yhdessä, että joku vatuloi vuoden mittaan puukolla persiiseen tuota kaksinaismoralistista iterointikoplaajaa.

Äänestä
  • Kapi opetti oppilastaan vähän liikaa.
    Kun ennen sanottiin, että pikkupannuillakin korvat on.

    Äänestä

  • Kai.taputtaa.nyt kirjoitti:

    Kapi opetti oppilastaan vähän liikaa.
    Kun ennen sanottiin, että pikkupannuillakin korvat on.

    Oletko tänään vielä ehtinyt ulkona käymään? Vitsi,vitsi todellisuudessa varmaankin kirjoittelet näitä viisauksiasi tapas baarin terassilta viinistä ja ja chorizoista nauttien, niitä laittamiasi kuvia ihmettelin kun matkanjärjestäjä rantapallon mainoksissa käyttävät ottamiasi kuvia.

    Äänestä

En voi toivottaa, enkä toivota kenellekkään uusiavuosia, varsinkaan hyviä sellaisia, koska sellaista ei ole tulossa, koska kaikenlaiset pipilät ja urpot mellastaa maan johdossa. Vuosi tuo tullessaan entisestään heikennyksiä lääkäripalveluihin, korotuksia lääkkeisiin, lisää auto ja muita veroja, lisää matuja elätettäväksi, eli pelkkää alamäkeä on tiedossa, pienituloiset köyhtyy entisestään ja rikkaat rikastuu, eriarvoisuuskin räjähtää käsiin.

Äänestä
  • Tosivittumainen on tuo sinun elämäsi. Minulla taas menee ihan mukavasti, on rahhoo ja ruokoo sekä kohtalaista seuraakin. Ilmarinen työntää joka kuukausi taas enemmän rahhoo entisten päälle ja itekkin pystyy vielä pikkusen lissee tienoomaan. Tasan ei näköjään mäne nuo onnen evväät. Mutta vitutsiitä, kukin taapertaa tyylillään vaikka selällään.

    Äänestä

Mieliinpainuvinta kuluneessa vuodessa piti ennakkoon olla satavuotisen itsenäisyytemme juhliminen, mutta jostain syystä sitä ei mitenkään näkyvästi juhlittu. Vaikka Suomi 100 -teeman merkeissä projektirahoitettuja paikallisia tilaisuuksia oli vuoden aikana varmaankin tuhansia, yksikään tilaisuus ei herättänyt valtakunnallista huomiota. Pidin etukäteen itsestään selvänä, että kesällä olisi järjestetty ulkosalla joku iloinen valtakunnallinen kansanjuhla kavalkadeineen, mutta ainakin minulta meni ohi, jos sellainen järjestettiin. Itsenäisyyspäivääkin vietettiin täysin perinteisellä ohjelmalla, tai ainakin olisi vietetty, ellei kansalaiset olisi itse spontaanisti rekrytoineet suuria kunniavartioita sankarihaudoille.

Vielä hämmästyneempi oli, ettei valtio-omisteinen Yleisradio huomioinut juhlavuotta lähettämällä koko vuoden ainakin kerran viikossa erilaisia sarjoja ja yksittäisiä ohjelmia maamme historiasta, luonnosta, maantieteestä, kulttuurista ja urheilusta. Olisi myös muisteltu televisio- ja radio-ohjelmia menneiltä vuosikymmeniltä. Uusinnatkin aiemmilta juhlavuosilta olisivat kelvanneet. Se kesäinen helikopterilentelysarja ja loppuvuodesta nähty Urheilu-Suomi -sarja taisivat jäädä juhlavuoden ainoiksi erityisteemoiksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    En osannut mitään yksittäistä big bang-juhlaa kaivata mutta tuo "Pidin etukäteen itsestään selvänä, että kesällä olisi järjestetty ulkosalla joku iloinen valtakunnallinen kansanjuhla kavalkadeineen" olisi varmaan ollut hyvä idea.

    Se olisi voinut olla Suomen historiaa osoittava kulkue. Ensin kulkue rääsyläisiä punalippuineen, sitten kohtaus vaikkapa Huruslahden arpajaisista. Sitten kulkueeseen liittyisivät ahkerat maanviljelijät, sitten kuvaus Ståhlbergin muilutuksesta ja sen jälkeen malli Cajanderiin pukeutuneita lakanasta tehdyt lumipuvutkin osalla. Sitten kulkueeseen liittyvä kuvaelma, kavalkadi yhteiskunnallisesta taloudellisesta noususta, maaltapaosta ja Nokia-ilmiöstä aina ensimmäiseen naispresidenttiin kunnes kulkueen viimeisenä vanhempi mieshenkilö tulisi rullaluistimilla.

    Mielestäni koko vuoden ajan oli kaiken maailman Suomi 100v-teemaan liittyvää ohjelmaa, tosin olin pitkiä aikoja poissa maasta etten kaikkea tiedä mutta alkoi jo vähän ärsyttämään joka paikassa tuo Suomi100v-hypetys.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Aivan erinomainen olisi ollut tuollainen kavalkadi, jota ehdotat! Huomaa, että olet historian harrastaja ja myös tunnet historiamme.

    Monin verroin parempi tuollainen olisi ollut kuin viimeöisen uuden vuoden juhlan ohjelma täällä Helsingin kansalaistorilla. En toki sitä paikan päälle mennyt katsomaan, enkä suorana katsonut tv:stakaan, vaan digiboxini tallenteen nyt aamulla juoksutellen katselin.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Kuinka kauan sitten uuden vuoden juhla siirrettiin Senaatintorilta Kansalaistorille?

    Tuo siirto on minulta jäänyt aiemmin panematta merkille, kun ne Senaatintorin juhlatkin alkoivat vaikuttaa sen verran tylsiltä ja saman toistolta, etten ole tullut seuranneeksi niitä muutamaan vuoteen ainakaan tarkasti. Päällimmäiseksi niistä jäi mieleen, että pormestari puhui, usein katkeraan sävyyn.

    Entä tuo Kansalaistori? Näyttää olevan jossain Sanoma-konsernin pihamaalla. Onko torin nimi virallinen? Sinä näytät kirjoittavan sen pienellä alkukirjaimella.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Isolla alkukirjaimella tuo Kansalaistori kai pitäisi kirjoittaa, sillä virallinen kai nimi nyt on, vaikka kai sille paikalle lienee suunnitelmissa jotain muuta. Siinähän se on tyhjä aukio, Musiikkitalon ja Kiasman välissä, ulottuen myös entisten makasiinien alueelle, joiden säilyttämistä eräät vimmaisesti vaativat, mutta yhden makasiinin palaminen kai ratkaisi asian niin, että ne saatiin purkaa.

    Vasta muutama vuosi sitten tuo tapahtuma sinne siirrettiin. Senaatintorilla se oli vielä monta kertaa Jussi Pajusen puhuessa siellä kaupunginjohtajana. Vapaavuorihan on vasta ensimmäinen pormestarimme. Senaatintorinkin nimi oli aikaisemmin Suurtori ja sen laidassa oleva Tuomiokirkko kantoi nimeä Suurkirkko. Noiden nimien vaihtumisesta nykyisiksi on kai kuitenkin jo kymmeniä vuosia.

    Kiitos tiedosta. Pormestari-nimike on jäänyt pyörimään päähäni siksi, että ainakin Raimo Ilaskiveä ja Eva-Riitta Siitosta sellaiseksi kutsuttiin. Tarkistin asian ja havaitsin syyksi, että molemmilla on ylipormestarin arvonimi. Niin sopii ollakin noilla Suomen Ankkalinnan kaupunginjohtajilla. ;-)

    Äänestä

Sipilän uudenvuoden sarkastinen vitsi:
"Olemme pyrkineet jakamaan myös taloustalkoiden vastuut mahdollisimman oikeudenmukaisesti."

Avainsana onkin se, että miten tuo taivaaseensa neulansilmän läpi pääsemätön lestakepuli "oikeudenmukaisuuden" ymmärtää...

Jumalan sana ei ainakaan tuossa henkilössä ole ensinkään.

Äänestä
  • Ja tämä juuri vaatii palstan pitämistä siistinä.

    Äänestä

  • MenisiItseensä.vaateissa kirjoitti:

    Ja tämä juuri vaatii palstan pitämistä siistinä.

    Mitenkäs tämä uudenvuoden toivotukset on pysyneet saitilla. Kun ensimäiset koko viestiketju pudotettiin pois. Oliko syy se kun siinä kerrottiin vuodenvaihteen seurustelu juomista.
    Ihmisiä saa siis tappaa puukolla puntarilla tai keihäillä, ne viestit säilyy.
    Mutta kun ihmiset seurustelee jullajuomien kanssa, kuten Hennesyyn, Renaultin tai Meikow juomien kanssa. Niin koko viestiketjut poistetaan, onko nuo vaarallisempia, kuin ihmisen raaka tappo. KauKe kyysyy ylläpidolta, onko seurustelu juomien nimeäminen, näin juhla aikaankin.
    Vaarallissenpaa kuin ihmisen tappo, ainakin siltä vaikuttaa kun katsoo teidän poistoja.

    Yksittäinen törkeän viestin poisto on OK. Mutta koko viestiketjun poistaminen, kun se on pääosin asiallista, menee hiukan yli minun hilseen. Siihen kaipaan ylläpidon selityksiä, kun näitä on tapahtunut useita.

    Äänestä

  • KauKesk_ kirjoitti:

    Poistatin sen koska aloituksessa oli toiseen ihmiseen kohdistuvaa herjaamista ja sen jälkeen vastenmielistä kerskailua.

    Äänestä

  • PalstaPolliisi kirjoitti:

    Poistatin sen koska aloituksessa oli toiseen ihmiseen kohdistuvaa herjaamista ja sen jälkeen vastenmielistä kerskailua.

    Kiitokset Palstan Polliisille asiallisesta vastauksesta. Mutta silti hieman askarruttaa, kun mainitsit, että siinä oli toiseen"ihmiseen" kohdistuvaa herjaamista?
    Eikö mielestäsi Suomen Pääministeri ole "ihminen", kun häntä herjataan lähes, joka toisessa sosialisti viestissä. Ne silti pysyvät kuin tatti saitilla, tätä aprikoin.
    Tuon viimeisen myönnän täysin, "vastenmielistä kerskailua". Mutta kun se oli yritetty tehdä huumorilla. Ja sehän on tietty että sama huumori ei sovi kaikille, joten epäonnistuin siinä.
    Siitä huolimatta erittäin hyvää uuttavuotta palstan valvojille..

    Äänestä

"Presidentti Emmanuel Macronin tavoitteena on vähentää työttömyyttä taloudellisilla uudistuksilla, jotka koskevat pääasiassa työmarkkinoita, verotusta ja sosiaalietuuksia."

Mielenkiintoista nähdä kuinka Ranskassa kansa tulee suhtautumaan omaan "aktivointimalliinsa"...

Ettei vaan olisi hieman toisellainen aktivoituminen kuin pelkästään kansalaisadressien allekirjoittaminen tulossa...

Äänestä

Aioin tulla täällä käymään vasta ensi vuoden puolella, mutta kun nyt palstan kuitenkin avasin ja näin avauksesi, haluan toivottaa hyvää uutta vuotta Sinullekin!

Huomaan, että olet jo saanut toivomuksia siitä, että ryhtyisit jälleen palstan sheriffiksi - vai luotsiko se oli viimeksi nimeltään. Yhdyn toivomuksiin.

On palstan nykymenossa jotain hyvääkin: se on avartanut minua! Olen tullut täällä tuntemaan sellaisia suomalaisia, jollaisiin en ole pitkän elämäni varsin monipuolisissa vaiheissa koskaan ennen tutustunut. Nuo minulle oudot suomalaiset näyttäisivät olevan jopa enemmistönä täällä. Eivät he sentään liene sitä määrällisesti, mutta muiden harrastusten estämättä he ahkeroivat täällä niin, että saavat tilanteen sellaiselta näyttämään.

Ei heidän ahkeroinnistaan ole toki hyötyä enempää kuin haittaakaan millekään taholle, ei poliitikoille, ei puolueille eikä edes muille palstakeskustelijoille. Mutta jos noin pystyvät täyttämään tyhjää elämäänsä, merkitystä sillä siinä tapauksessa on!

Tällaisissa avarakatseisissa tunnelmissa vielä toistan toivotukseni: Oikein hyvää alkanutta vuotta vanhalle faitterille!

Äänestä
  • Mitä mieltä olet opetuslapsestasi, joka uhkailee pääministeriä puukottamisella ?
    Sait alulle tietynlaisen kierteen haukkumalla kepua, hän ja muutkin nyt luulee sen
    olevan ihan okei ! Monet ei ymmärrä huumorintajuasi. Et osannut ottaa huomioon,
    että täällä on korvia moneen lähtöön, myös heitä.

    Muista ! tämä näkyy kaikkialle maailmassa. Ennen sanottiin kun taloissa käytiin ja aikuisten asiaa oli, joku toppuutteli " pienillä pannuillakin on korvat ".
    Myös täällä on korvat jos kenenkin päässä.

    Muistetaan aina raja kun haukutaan toisia. Oli se suurinpuolue, tai pienin, ja siltä väliltä.

    Tehdään ensivuodesta turvallisempi, myös nettikäytössä, ettei ääriainekset saa vihiä ja vinkkiä, joka aiheuttaa turhaakin uhkailua ym. He on useimmin ns "aivopestyjä" kun tilaa
    ei paljoa yläkerrassa ole.

    Pitää osata haukkua ja keljuilla sivistyneestikin, kuten aikanaan työkaverikin sanoi, joka oli vähän tallainen " penkoja" -ettei se ymmärrä kuin vasta huomenna mitä sanoin.

    Joka osaa tekee, joka ei osaa on helposti johdateltavissa.
    "viisaampi aina väistää". Myös heitä ymmärtää silti.

    Äänestä

  • Loppuvuotta kirjoitti:

    Mitä mieltä olet opetuslapsestasi, joka uhkailee pääministeriä puukottamisella ?
    Sait alulle tietynlaisen kierteen haukkumalla kepua, hän ja muutkin nyt luulee sen
    olevan ihan okei ! Monet ei ymmärrä huumorintajuasi. Et osannut ottaa huomioon,
    että täällä on korvia moneen lähtöön, myös heitä.

    Muista ! tämä näkyy kaikkialle maailmassa. Ennen sanottiin kun taloissa käytiin ja aikuisten asiaa oli, joku toppuutteli " pienillä pannuillakin on korvat ".
    Myös täällä on korvat jos kenenkin päässä.

    Muistetaan aina raja kun haukutaan toisia. Oli se suurinpuolue, tai pienin, ja siltä väliltä.

    Tehdään ensivuodesta turvallisempi, myös nettikäytössä, ettei ääriainekset saa vihiä ja vinkkiä, joka aiheuttaa turhaakin uhkailua ym. He on useimmin ns "aivopestyjä" kun tilaa
    ei paljoa yläkerrassa ole.

    Pitää osata haukkua ja keljuilla sivistyneestikin, kuten aikanaan työkaverikin sanoi, joka oli vähän tallainen " penkoja" -ettei se ymmärrä kuin vasta huomenna mitä sanoin.

    Joka osaa tekee, joka ei osaa on helposti johdateltavissa.
    "viisaampi aina väistää". Myös heitä ymmärtää silti.

    En tiedä , mitä tarkoitat opetuslapsillani. Ymmärtääkseni sellaisia täällä ei ole. kyllä kaikki täällä lienevät "itseoppineita".

    Mutta jos joku täällä on esittänyt jotain pääministerin puukotukseen kehottavaa, siitä sanoudun jyrkästi irti. Sipiä pääministerinä on mielestäni hoitanut tehtäväänsä varsin hyvin ollakseen kepulainen. Vai onko hän oikeasti sitä?

    No, onhan hänellä hyviä neuvonantajiakin, kuten Petteri Orpo. Myös omassa puolueessaan Anne Berner, monien muidenkin näyttöjensä - mm. lastensairaala-asiassa - ohella perheyritysten liiton toimitusjohtaja, ja perheyritysten menestys on minulle tärkeää läheisiänikin ajatellen.

    Hyvää yötä, nuku rauhassa!

    Sinä prkeleen liero täällä väkivaltaista kieltä käytät. Ei kellään muulla ole noihin "lestakyrpiin" yms motiivia eikä mielenvikaisuutta.

    Äänestä

  • Vai oikein faitteri? HO HOO, HO HOO! Itsellesi vastailet.
    Muistahan tämä: Ei esikuntakoiraslotta koskaan mikään faitteri voi olla. Siihen tarvitaan ihan oikea ja luotettava sotilas, jollainen itsekin olen. Sinä et ole edes sellaisen irvikuva.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    En tiedä , mitä tarkoitat opetuslapsillani. Ymmärtääkseni sellaisia täällä ei ole. kyllä kaikki täällä lienevät "itseoppineita".

    Mutta jos joku täällä on esittänyt jotain pääministerin puukotukseen kehottavaa, siitä sanoudun jyrkästi irti. Sipiä pääministerinä on mielestäni hoitanut tehtäväänsä varsin hyvin ollakseen kepulainen. Vai onko hän oikeasti sitä?

    No, onhan hänellä hyviä neuvonantajiakin, kuten Petteri Orpo. Myös omassa puolueessaan Anne Berner, monien muidenkin näyttöjensä - mm. lastensairaala-asiassa - ohella perheyritysten liiton toimitusjohtaja, ja perheyritysten menestys on minulle tärkeää läheisiänikin ajatellen.

    Hyvää yötä, nuku rauhassa!

    Kyse on vain perseeseen raitilla puukottamisesta eli vähän samasta kuin muhamettilaista kengällä heittämisestä...

    Tarkoitus on vain osoittaa kaikkein syvintä halveksuntaa silloin kun uskonto ja oman klaaninsa ylivertaistaminen alkaa esittää liian suurta osaa Suomen pääministerin agendoissa.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    En tiedä , mitä tarkoitat opetuslapsillani. Ymmärtääkseni sellaisia täällä ei ole. kyllä kaikki täällä lienevät "itseoppineita".

    Mutta jos joku täällä on esittänyt jotain pääministerin puukotukseen kehottavaa, siitä sanoudun jyrkästi irti. Sipiä pääministerinä on mielestäni hoitanut tehtäväänsä varsin hyvin ollakseen kepulainen. Vai onko hän oikeasti sitä?

    No, onhan hänellä hyviä neuvonantajiakin, kuten Petteri Orpo. Myös omassa puolueessaan Anne Berner, monien muidenkin näyttöjensä - mm. lastensairaala-asiassa - ohella perheyritysten liiton toimitusjohtaja, ja perheyritysten menestys on minulle tärkeää läheisiänikin ajatellen.

    Hyvää yötä, nuku rauhassa!

    Öyhötystä.Vallankin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitos kiitos ja menestyksekästä vuotta 2018 sinullekin. Loppiaisen jälkeen karistan tämän maan pölyt jälleen ja olen talven ja kevään "toisessa kotimaassani". Tämä S24 on edelleen harrastukseni, hieman toisessa muodossa tosin kuin ennen ja vähemmän aikaa vievästi. Sinäkin olet ilmeisesti vähentänyt täällä kirjoitteluasi.

    Äänestä

Aloittaja

"Nyt näyttää meillä, että Sauli on valituttamassa itseään toiselle kaudelle ja peräti ensimmäisellä kierroksella. Suosiota on kovasti mutta mielestäni noin suuri suosio on kummallista sillä ei Sauli ole oikeastaan mitään järin suurta saanut aikaan ensimmäisellä kaudellaan."

Alkaa näyttämään siltä, että tuo ennustukseni tulee toteutumaan. No, sen kanssa pystyy elämään. Väyrysen valinta olisi painajainen maille kaikille.

Äänestä
  • Varmaan hyvin olet viihtynyt siellä ”toisessa kotimaassasi”, kun et kai ole tainnut tämän vuoden puolella käynyt ainakaan tällä palstalla. Täällä kyllä sää on ollut mielenkiintoisemmin vaihteleva kuin siellä. Viikko sitten tänne Suomen eteläiselle palmurannikollekin tuli täysi talvi, lunta ainakin 20 cm, ja minäkin kävin jo hiihtämässä täällä Paloheinässä. Viimeisten kahden vuorokauden aikana ne lumet ovat sulaneet niin, että paljas maa on kotipihoillanikin. Turhaan tuli jo lumitöitäkin tehdyksi.

    No, en minäkään ole tällä palstalla paljon viipyillyt, joten onhan voinut mahdollinen käyntisi jäädä huomaamattanikin. Kyllä minäkin vielä ennen kevättä lähden jonnekin etelän maille, en tiedä minne, kun vielä en ole matkaa varannut, mutta en vielä ihan pian. Haluan katsoa täällä kotonani tv:sta talviolympialaiset, joita ei siellä etelän mailla näytetä, ei liioin jääkiekon MM-kisoja; tiedän noiden tapahtumien aikana niillä mailla olleena.

    Toteat ”Väyrysen valinta olisi painajainen maille kaikille”. Ei se olisi painajainen kaikille maille, Venäjälle se varmaan olisi ilon aihe. Ehkä Sinulla tuossa on kirjoitusvirhe ja tarkoitat sanoa meille kaikille. No, ei sekään ihan totta ole; tällä palstallakin on nähty, että muutama sellaista on kovasti toivonut ja jopa uskonut sen mahdollisuuteen. Tietysti hekin ovat ihan tervepäisiä ja isänmaan parasta ajattelevia;))

    Äänestä

  • Aloittaja

    kapi_ kirjoitti:

    Varmaan hyvin olet viihtynyt siellä ”toisessa kotimaassasi”, kun et kai ole tainnut tämän vuoden puolella käynyt ainakaan tällä palstalla. Täällä kyllä sää on ollut mielenkiintoisemmin vaihteleva kuin siellä. Viikko sitten tänne Suomen eteläiselle palmurannikollekin tuli täysi talvi, lunta ainakin 20 cm, ja minäkin kävin jo hiihtämässä täällä Paloheinässä. Viimeisten kahden vuorokauden aikana ne lumet ovat sulaneet niin, että paljas maa on kotipihoillanikin. Turhaan tuli jo lumitöitäkin tehdyksi.

    No, en minäkään ole tällä palstalla paljon viipyillyt, joten onhan voinut mahdollinen käyntisi jäädä huomaamattanikin. Kyllä minäkin vielä ennen kevättä lähden jonnekin etelän maille, en tiedä minne, kun vielä en ole matkaa varannut, mutta en vielä ihan pian. Haluan katsoa täällä kotonani tv:sta talviolympialaiset, joita ei siellä etelän mailla näytetä, ei liioin jääkiekon MM-kisoja; tiedän noiden tapahtumien aikana niillä mailla olleena.

    Toteat ”Väyrysen valinta olisi painajainen maille kaikille”. Ei se olisi painajainen kaikille maille, Venäjälle se varmaan olisi ilon aihe. Ehkä Sinulla tuossa on kirjoitusvirhe ja tarkoitat sanoa meille kaikille. No, ei sekään ihan totta ole; tällä palstallakin on nähty, että muutama sellaista on kovasti toivonut ja jopa uskonut sen mahdollisuuteen. Tietysti hekin ovat ihan tervepäisiä ja isänmaan parasta ajattelevia;))

    Hieman+näköjään+ponchan+vaikutus+näkyi+tuotannossa+mutta+ei+pahasti.+Kelit+ovat+olleet+päivisin+täällä+myös+hieman+sateisia+mutta+aivan+normaaleja+ajankohtaan+nähden.+Pahempiakin+täällä+on+nähty+kuten+8-vuotta+sitten+jolloin+sateiden+aiheuttamat+vyörymät+veivät+mukanaan+taloja+ja+kymmeniä+ihmisiä+sai+surmansa.+Nyt+on+sitten+viime+hetken+presidentinvaalien+ennusteen+ja+veikkauksen+aika.+Tässä+on+oma+veikkaukseni.+Niinistö+53%Haavisto+14%Väyrynen+10%Huhtasaari+7%Vanhanen+5%Haatainen+5%Kyllönen+4%Torvalds+2%Äänestysaktiivisuus+on+arvoitus.+Onko+Niinistön+oletettu+ylivoima+latistanut+sitä.+Ennakkoääniä+on+annettu+kuitenkin+ennätysmäärä+joten+kertooko+se+myös+innokkaasta+vaalipäivän+osallistumisesta.+Veikkaan+kuitenkin+se+olevan+n.73%.

    Voittaja+on+oikein+tuossa+veikkauksessa+mutta+aika+rohkeasti+annat+Väyryselle+prosentteja.+Meinaatko,+että+joka+kymmenes+äänestäjä+äänestää+Paavoa?+Minä+veikkaan+5%+koska+niin+törkeää+ja+härskiä+ollut+viime+hetken+epätoivoiset+äänenkalastelunsa.+Että+ihan+Hurstille+50+donaa+jos+pääse+pressaksi.+Yeah.+Right.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Hieman+näköjään+ponchan+vaikutus+näkyi+tuotannossa+mutta+ei+pahasti.+Kelit+ovat+olleet+päivisin+täällä+myös+hieman+sateisia+mutta+aivan+normaaleja+ajankohtaan+nähden.+Pahempiakin+täällä+on+nähty+kuten+8-vuotta+sitten+jolloin+sateiden+aiheuttamat+vyörymät+veivät+mukanaan+taloja+ja+kymmeniä+ihmisiä+sai+surmansa.+Nyt+on+sitten+viime+hetken+presidentinvaalien+ennusteen+ja+veikkauksen+aika.+Tässä+on+oma+veikkaukseni.+Niinistö+53%Haavisto+14%Väyrynen+10%Huhtasaari+7%Vanhanen+5%Haatainen+5%Kyllönen+4%Torvalds+2%Äänestysaktiivisuus+on+arvoitus.+Onko+Niinistön+oletettu+ylivoima+latistanut+sitä.+Ennakkoääniä+on+annettu+kuitenkin+ennätysmäärä+joten+kertooko+se+myös+innokkaasta+vaalipäivän+osallistumisesta.+Veikkaan+kuitenkin+se+olevan+n.73%.

    Ihan+hyvä+veikkaus+tuo.+Kun+vertaa+v.2012+vaaleihin+voi+hyvinkin+käydä+näin+kun+veikkaat.+Silloin+Niinistö+sai+37%+äänistä+ja+kolmanneksi+sijoittunut+Väyrynen+17,5.+Haavistohan+silloin+pääsi+toiselle+kierrokselle+18,5%+äänisaaliilla.+Väyrysen+silloista+ensimmäisen+kierroksen+äänisaalista+536000+voi+pitää+suurena.+Nyt+tuota+pottia+on+jakamassa+Vanhanen+ja+ne+kepulaiset+jotka+haluavat+äänestää+Niinistön+toiselle+kaudelle+suoraan.+Siksi+Väyrysen+äänisaalis+ei+taida+olla+kuin+n.+7-9%.Väyrysen+kohdalla+pätee+sama+lainalaisuus+kuin+ennenkin.+Häntä+joko+inhotaan+tai+fanaattisesti+rakastetaan.+Paavon+kannalta+on+ikävää,+että+hän+on+henkilö+jota+inhotaan+ehdokkaista++eniten+ja+hän+putoaa+juuri+siitä+syystä+toiselta+kierrokselta.++Se+on+sääli+siksikin,+että+Paavon+poliittinen+tietous+yhdistettynä+hyvään+muistiin+olisi+normaalisti+erittäin+hyvä+asia.+Paavon+kohdalla+se+ei+luo+nostetta+koska+julkisuuskuva+on+onneton.+Paavo+pitää+sitä+median+syynä+mutta+täytyy+vain+todeta,+että+"Paavo+hoi,+sinä+teet+sen+ihan+itse".

    Äänestä

  • VaaliKalkulaattori kirjoitti:

    "Paavon kannalta on ikävää, että hän on henkilö jota inhotaan ehdokkaista eniten ja hän putoaa juuri siitä syystä toiselta kierrokselta. Se on sääli siksikin, että Paavon poliittinen tietous yhdistettynä hyvään muistiin olisi normaalisti erittäin hyvä asia. Paavon kohdalla se ei luo nostetta koska julkisuuskuva on onneton. Paavo pitää sitä median syynä mutta täytyy vain todeta, että "Paavo hoi, sinä teet sen ihan itse". "

    Hemmetin hyvä huomio! Noin juuri on. Taidat olla hieman Paavon puolella, mutta kaikkea muuta Paavon historiassaan esittämää ajatellen mielestäni on oikein hyvä, että niin on.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Hieman+näköjään+ponchan+vaikutus+näkyi+tuotannossa+mutta+ei+pahasti.+Kelit+ovat+olleet+päivisin+täällä+myös+hieman+sateisia+mutta+aivan+normaaleja+ajankohtaan+nähden.+Pahempiakin+täällä+on+nähty+kuten+8-vuotta+sitten+jolloin+sateiden+aiheuttamat+vyörymät+veivät+mukanaan+taloja+ja+kymmeniä+ihmisiä+sai+surmansa.+Nyt+on+sitten+viime+hetken+presidentinvaalien+ennusteen+ja+veikkauksen+aika.+Tässä+on+oma+veikkaukseni.+Niinistö+53%Haavisto+14%Väyrynen+10%Huhtasaari+7%Vanhanen+5%Haatainen+5%Kyllönen+4%Torvalds+2%Äänestysaktiivisuus+on+arvoitus.+Onko+Niinistön+oletettu+ylivoima+latistanut+sitä.+Ennakkoääniä+on+annettu+kuitenkin+ennätysmäärä+joten+kertooko+se+myös+innokkaasta+vaalipäivän+osallistumisesta.+Veikkaan+kuitenkin+se+olevan+n.73%.

    Niinistö+55%Haavisto+15%Väyrynen+8%Huhtasaari+7%Vanhanen+4%Haatainen+4%Kyllönen+4%Torvalds+2%Aku+Ankka+1%

    Äänestä

  • Kulkevat käsi kädessä.

    Äänestä

  • Noinsemenee kirjoitti:

    Niinistö+55%Haavisto+15%Väyrynen+8%Huhtasaari+7%Vanhanen+4%Haatainen+4%Kyllönen+4%Torvalds+2%Aku+Ankka+1%

    Khyyl Aku saa enemmän ääniä kuin Nils. Pidän sitä melko varmana.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Hieman+näköjään+ponchan+vaikutus+näkyi+tuotannossa+mutta+ei+pahasti.+Kelit+ovat+olleet+päivisin+täällä+myös+hieman+sateisia+mutta+aivan+normaaleja+ajankohtaan+nähden.+Pahempiakin+täällä+on+nähty+kuten+8-vuotta+sitten+jolloin+sateiden+aiheuttamat+vyörymät+veivät+mukanaan+taloja+ja+kymmeniä+ihmisiä+sai+surmansa.+Nyt+on+sitten+viime+hetken+presidentinvaalien+ennusteen+ja+veikkauksen+aika.+Tässä+on+oma+veikkaukseni.+Niinistö+53%Haavisto+14%Väyrynen+10%Huhtasaari+7%Vanhanen+5%Haatainen+5%Kyllönen+4%Torvalds+2%Äänestysaktiivisuus+on+arvoitus.+Onko+Niinistön+oletettu+ylivoima+latistanut+sitä.+Ennakkoääniä+on+annettu+kuitenkin+ennätysmäärä+joten+kertooko+se+myös+innokkaasta+vaalipäivän+osallistumisesta.+Veikkaan+kuitenkin+se+olevan+n.73%.

    Niinistö+saa+60%+äänistä

    Äänestä

  • VaaliKalkulaattori kirjoitti:

    Ihan+hyvä+veikkaus+tuo.+Kun+vertaa+v.2012+vaaleihin+voi+hyvinkin+käydä+näin+kun+veikkaat.+Silloin+Niinistö+sai+37%+äänistä+ja+kolmanneksi+sijoittunut+Väyrynen+17,5.+Haavistohan+silloin+pääsi+toiselle+kierrokselle+18,5%+äänisaaliilla.+Väyrysen+silloista+ensimmäisen+kierroksen+äänisaalista+536000+voi+pitää+suurena.+Nyt+tuota+pottia+on+jakamassa+Vanhanen+ja+ne+kepulaiset+jotka+haluavat+äänestää+Niinistön+toiselle+kaudelle+suoraan.+Siksi+Väyrysen+äänisaalis+ei+taida+olla+kuin+n.+7-9%.Väyrysen+kohdalla+pätee+sama+lainalaisuus+kuin+ennenkin.+Häntä+joko+inhotaan+tai+fanaattisesti+rakastetaan.+Paavon+kannalta+on+ikävää,+että+hän+on+henkilö+jota+inhotaan+ehdokkaista++eniten+ja+hän+putoaa+juuri+siitä+syystä+toiselta+kierrokselta.++Se+on+sääli+siksikin,+että+Paavon+poliittinen+tietous+yhdistettynä+hyvään+muistiin+olisi+normaalisti+erittäin+hyvä+asia.+Paavon+kohdalla+se+ei+luo+nostetta+koska+julkisuuskuva+on+onneton.+Paavo+pitää+sitä+median+syynä+mutta+täytyy+vain+todeta,+että+"Paavo+hoi,+sinä+teet+sen+ihan+itse".

    Toivottavasti saadaan toinen kierros. Mielenkiintoista on nähdä ja kuulla Sipilän ja Rinteen selitykset puolueidensa ehdokkaan heikosta menestyksestä

    Äänestä

  • Aloittaja

    aito-arska kirjoitti:

    Hieman+näköjään+ponchan+vaikutus+näkyi+tuotannossa+mutta+ei+pahasti.+Kelit+ovat+olleet+päivisin+täällä+myös+hieman+sateisia+mutta+aivan+normaaleja+ajankohtaan+nähden.+Pahempiakin+täällä+on+nähty+kuten+8-vuotta+sitten+jolloin+sateiden+aiheuttamat+vyörymät+veivät+mukanaan+taloja+ja+kymmeniä+ihmisiä+sai+surmansa.+Nyt+on+sitten+viime+hetken+presidentinvaalien+ennusteen+ja+veikkauksen+aika.+Tässä+on+oma+veikkaukseni.+Niinistö+53%Haavisto+14%Väyrynen+10%Huhtasaari+7%Vanhanen+5%Haatainen+5%Kyllönen+4%Torvalds+2%Äänestysaktiivisuus+on+arvoitus.+Onko+Niinistön+oletettu+ylivoima+latistanut+sitä.+Ennakkoääniä+on+annettu+kuitenkin+ennätysmäärä+joten+kertooko+se+myös+innokkaasta+vaalipäivän+osallistumisesta.+Veikkaan+kuitenkin+se+olevan+n.73%.

    Kepua+vietiin+kuin+laskiämpäriä.+Mutta+niin+vietiin+demareitakin.Tässä+tuo+kirjoittamani+ennustus+ennen+vaalipäivää+ja+vieressä+toteuma:Niinistö+53%+vs.+Vaalipäivän+tulos+62,7%Haavisto+14%+vs.+Vaalipäivän+tulos+12,4%+Väyrynen+10%+vs.+Vaalipäivän+tulos+6,2%Huhtasaari+7%+vs.+Vaalipäivän+tulos+6,9%Vanhanen+5%+vs.+Vaalipäivän+tulos+4,1%Haatainen+5%+vs.+Vaalipäivän+tulos+3,3%Kyllönen+4%+vs.+Vaalipäivän+tulos+3,0%Torvalds+2%+vs.+Vaalipäivän+tulos+1;5%Pidän+toissapäiväväistä+ennustettani+varsin+hyvin+oikeaan+osuneena+samoin+kuin+tämän+aloitukseni+lausetta:"Nyt+näyttää+meillä,+että+Sauli+on+valituttamassa+itseään+toiselle+kaudelle+ja+peräti+ensimmäisellä+kierroksella."Ennustin+oikein+Niinistön+voiton+mutta+en+sen+murskaavaa+luonnetta.Haaviston+äänimäärä+meni+suht.+oikein+mutta+sijoitus+oli+oikea.+Väyrysen+sijoitin+kolmanneksi+mutta+sijoitus+olikin+neljäs.+Huhtasaaren+sijoitus+heitti+yhdellä+mutta+äänimäärä+meni+oikein.Vanhanen+meni+myös+aika+lailla+ennusteen+mukaisesti.Loput+Haatainen,+Kyllönen+ja+Torvalds+sijoitukset+ennustin+oikein+ja+äänimäärätkin+suurinpiirtein+oikein.+Merkillepantavaa+on+se,+että+n.70%+äänestäjistä+äänesti+puolueiden+ulkopuolelta+ehdolle+asetettua+ehdokasta.+Valitsijayhdistysten+asettamia+ehdokkaita.+Vanhanen+ja+Väyrynen+yhteensäkään+eivät+olisi+päässeet+toiselle+kierrokselle.+Heidän+yhteisäänimääränsä+oli+n.+10,3%Vasemmiston+yhteinen+äänimäärä+oli+vähemmän+kuin+Huhtasaaren.+6,2%+vs.+6,9%Tulevaisuus+tulee+näköjään+olemaan+valitsjiayhdistyksissä+joiden+avulla+ehdokas+voi+kerätä+ääniä+helpommin+puolueiden+ulkopuolelta+kuten+Niinistö+ja+Väyrynen+osoittivat.+Mielestäni+onnistuin+kuitenkin+melko+hyvin+ennusteessani.+Seuraava+presidentinvaalit+käydään+v.+2024.+Pistäkää+tämä+nimi+mieleen+sillä+ennustan,+että+hän+tulee+olemaan+demarien+ehdokas+ja+vahvoilla+vaaleissa.+https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_LindtmanHän+on+silloin+vasta+41-vuotias+ja+tullee+olemaan+politiikan+johtohahmo+seuraavien+EK-vaalien+jälkeen.

    No ei tuo ennusteesi nyt kovin hyvin mennnyt. Itse jos uskot sen menneen hyvin niin elele vaan luuloissasi.

    Kun Niinistö on selvästi koko Suomen presidentti, ja hänelle tulossa perheenlisäystäkin, niin vaalissa hävinneille voitaisiin perustaa apupresidentin virkoja helpottamaan Niinistön työtä.

    Alueellinen jako vaalitulosken mukaan sopisi näihin apupresidentin nimeämisiin aika hyvin. Katsotaan siis missä itse kukin on ollut vahvimmillaan. Haaviston kannatus on vahvaa punavihreässä kuplassa asuvien joukossa, siis hän saakoon Pääkaupunkiseudun. Väyrynen taas kerää suosiota Lapissa, siis tehdään hänestä Lapin apupressa. Kyllönen on itsestään selvästi Kainuun kuningatar, ja siinä samalla menee koko Itä-Suomi hänelle. Vanhasen kannatus näyttäisi olleen vahvinta Pohjois-Pohjanmaalla, hänestä tehdään siis koko Pohojanmaan apupresidentti. Torvalds luonnollisesti ruotsinkielisen rannikkoseudun ja Ahvenanmaan apupresidentti. Huhtasaari on vahvoilla Satakunnassa, hänelle siis tuo lounainen Suomi. Haatainen ei saanut vahvaa kannatusta oikein missään, hänen parhaat äänisaaliit ovat hujan hajan ympäri maata. Joten ehkä Keski-Suomi sopii hänelle.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Kepua+vietiin+kuin+laskiämpäriä.+Mutta+niin+vietiin+demareitakin.Tässä+tuo+kirjoittamani+ennustus+ennen+vaalipäivää+ja+vieressä+toteuma:Niinistö+53%+vs.+Vaalipäivän+tulos+62,7%Haavisto+14%+vs.+Vaalipäivän+tulos+12,4%+Väyrynen+10%+vs.+Vaalipäivän+tulos+6,2%Huhtasaari+7%+vs.+Vaalipäivän+tulos+6,9%Vanhanen+5%+vs.+Vaalipäivän+tulos+4,1%Haatainen+5%+vs.+Vaalipäivän+tulos+3,3%Kyllönen+4%+vs.+Vaalipäivän+tulos+3,0%Torvalds+2%+vs.+Vaalipäivän+tulos+1;5%Pidän+toissapäiväväistä+ennustettani+varsin+hyvin+oikeaan+osuneena+samoin+kuin+tämän+aloitukseni+lausetta:"Nyt+näyttää+meillä,+että+Sauli+on+valituttamassa+itseään+toiselle+kaudelle+ja+peräti+ensimmäisellä+kierroksella."Ennustin+oikein+Niinistön+voiton+mutta+en+sen+murskaavaa+luonnetta.Haaviston+äänimäärä+meni+suht.+oikein+mutta+sijoitus+oli+oikea.+Väyrysen+sijoitin+kolmanneksi+mutta+sijoitus+olikin+neljäs.+Huhtasaaren+sijoitus+heitti+yhdellä+mutta+äänimäärä+meni+oikein.Vanhanen+meni+myös+aika+lailla+ennusteen+mukaisesti.Loput+Haatainen,+Kyllönen+ja+Torvalds+sijoitukset+ennustin+oikein+ja+äänimäärätkin+suurinpiirtein+oikein.+Merkillepantavaa+on+se,+että+n.70%+äänestäjistä+äänesti+puolueiden+ulkopuolelta+ehdolle+asetettua+ehdokasta.+Valitsijayhdistysten+asettamia+ehdokkaita.+Vanhanen+ja+Väyrynen+yhteensäkään+eivät+olisi+päässeet+toiselle+kierrokselle.+Heidän+yhteisäänimääränsä+oli+n.+10,3%Vasemmiston+yhteinen+äänimäärä+oli+vähemmän+kuin+Huhtasaaren.+6,2%+vs.+6,9%Tulevaisuus+tulee+näköjään+olemaan+valitsjiayhdistyksissä+joiden+avulla+ehdokas+voi+kerätä+ääniä+helpommin+puolueiden+ulkopuolelta+kuten+Niinistö+ja+Väyrynen+osoittivat.+Mielestäni+onnistuin+kuitenkin+melko+hyvin+ennusteessani.+Seuraava+presidentinvaalit+käydään+v.+2024.+Pistäkää+tämä+nimi+mieleen+sillä+ennustan,+että+hän+tulee+olemaan+demarien+ehdokas+ja+vahvoilla+vaaleissa.+https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_LindtmanHän+on+silloin+vasta+41-vuotias+ja+tullee+olemaan+politiikan+johtohahmo+seuraavien+EK-vaalien+jälkeen.

    Aika hyvä tuo ennusteesi oli. Olin kyllä jokseenkin varma Niinistön valinnasta ekakierroksella, mutta en odottanut hänen olevan noin murskaavan ylivoimainen. Oikein hyvä näin!

    Laitoin muuten juuri oman avauksenikin noista vaaleista, otsikolla Olihan vaalit! Lukaisepa, jos viitsit, ja lausu siitä kommenttisi, jota arvostaisin!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

aito-arska kirjoitti:

Vuosi 2017 oli monessa suhteessa varsin mielenkiintoinen. Niin politiikassa, ulkomailla ja kotimaassakin.

USA:ssa aloitti virkakautensa presidentiksi valittu Donald Trump. Amerikkalainen demokratia on mielestäni aina ollut varsin kummallista. Vuosi sitten syksyn vaaleissa Hillary sai maanlaajuisesti n.3 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald mutta siitä huolimatta Donald voitti selvästi valitsijamies-äänissä. Muistan hyvin kun Ronald Reagan valittiin virkaansa ja kaikki odottivat hänen epäonnistuvan toimissaan mutta historia osoitti hänen olleen erittäin hyvä presidentti.

Nyt näyttää meillä, että Sauli on valituttamassa itseään toiselle kaudelle ja peräti ensimmäisellä kierroksella. Suosiota on kovasti mutta mielestäni noin suuri suosio on kummallista sillä ei Sauli ole oikeastaan mitään järin suurta saanut aikaan ensimmäisellä kaudellaan.

Demokratian sujuvuutta voi meilläkin hieman aprikoida kun ajatellaan hallituksen koostumusta ja sen puolueiden nykyistä kannatusta. Varsinkin Sinisen Tulevaisuuden hallituksessa olo, vaikkakaan ei riko perustuslakiamme mutta sen henkeä kyllä sillä ei kansa äänestänyt Sinistä Tulevaisuutta keväällä 2015.

Urheiluvuosikin oli suomalaisittain varsin mielenkiintoinen ja myös kohtalaisen hyvä. Kuusi miljoonaisen kansan väestöpohja ei vain annan lahjakkuuksia eri lajeihin samalla tavalla kuin suurempien maiden väestöpohjat antavat. Toisaalta Islanti jalkapallossa on malliesimerkki kuinka joukkue hyvällä valmennuksella pääsee pitkälle vaikka lajin harrastajia ei lilliputtimaassa paljoa olekaan.

Toivotan kaikille palstan seuraajille hyvää tulevaa vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu