Laajasalon firman ja bisnesmies piispana

Oliko piispa Teemu Laajasalon firma sellainen, joka myi ylioppilaille valmennuspalveluita, jotta pääsisivät lääkikseen? Tuliko reklamointioita eli opetus huonoa ja tulokset samoin?

MIKSI PAPPI SEKAANTUU BISNESELÄMÄÄN? Miksi ei keskity kutsumustyöhön, sielunpaimenen tehtävään? Luulisi, että papin työn idea olisi toinen kuin rahan tahkoaminen.

Myöskään nuoria ihmisä ei saa huiputtaa rahan himossa. Opetusala kuulukoon ammattilaisille, joilla on opettajan ja valmentajan kutsmus ja intohimo auttaa nuoria saavuttaman päämääränsä.

Jos piispa ei kykene edes omia raha-asioitaan hoitamaan, kuinka hän pystyy hoitamaan seurakunnan talousvalvontaa?

Voiko piispa olla tosi-TV-tähti hömppäohjelmissa? Tuntuu pinnalliselta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, Arkkipiispa Mäkinen johti kirkkoa vuosina 2010-2018 eli noin 8 vuotta. Tänä aikana hän ajoi kirkosta ulos 300 000 suomalaista, rahallinen tappio on vuodessa noin 100 miljoonaa euroa eli kirkko menetti keskimäärin Mäkisen aikana 400 miljoonaa euroa.

Laajasalo ei ole kirkon ylin johtaja, mutta johtoportaassa ja voitte arvata että kirkon taloudellinen alamäki vain kasvaa. Joka vuosi kirkon nettotappio jäsenissä on noin 40 000, tämän päälle tulee se että kirkon jäsenkunta ikääntyy eli kuolleita jäseniä on vuosittain enemmän kuin kastettuja tappiota tulee noin 5 000 hengellä tätäkin kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piispanbisnes kirjoitti:

Oliko piispa Teemu Laajasalon firma sellainen, joka myi ylioppilaille valmennuspalveluita, jotta pääsisivät lääkikseen? Tuliko reklamointioita eli opetus huonoa ja tulokset samoin?

MIKSI PAPPI SEKAANTUU BISNESELÄMÄÄN? Miksi ei keskity kutsumustyöhön, sielunpaimenen tehtävään? Luulisi, että papin työn idea olisi toinen kuin rahan tahkoaminen.

Myöskään nuoria ihmisä ei saa huiputtaa rahan himossa. Opetusala kuulukoon ammattilaisille, joilla on opettajan ja valmentajan kutsmus ja intohimo auttaa nuoria saavuttaman päämääränsä.

Jos piispa ei kykene edes omia raha-asioitaan hoitamaan, kuinka hän pystyy hoitamaan seurakunnan talousvalvontaa?

Voiko piispa olla tosi-TV-tähti hömppäohjelmissa? Tuntuu pinnalliselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu