Nostan hattua Ortodoksien raamatullisuudelle.

ortodoksisuus

Heillä on varaa sanoa Kirjoitusten mukaan EI synnille niin, ettei se pesiydy seurakuntaan.
Maailma saa elää miten sattuu, aivan Jumalankin mukaan.
Hän on antanut maailmalle oman maljansa elämään, kun Sana Herraan ei kelpaa. Siten vapaus on tiellä mennä pois.
Mutta, seurakunta PITÄÄ olla Sanan totuuden äärellä.

http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/uutiset/ortodoksit_jamakoina_avioliitto_kysymyksessa/?session=22892754&numero=13/2016

Ortodoksit jämäköinä avioliitto kysymyksessä
Suomen ortodoksisen kirkon mukaan ”kirkko ei hyväksy jäsenilleen samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja ––. Kirkon on käytettävä kaikkia mahdollisia pastoraalisia keinoja, että tällaisissa liitoissa elävät ymmärtäisivät katumuksen –– merkityksen”.

Lausuma sisältyy Avioliiton sakramentti ja sen esteet -asiakirjaan.

Ortodoksin ja ei-ortodoksin avioliitto voidaan ”armahtavaisuuden ja ihmisrakkauden nimissä solmia, mikäli liiton kautta saadut lapset kastetaan ja kasvatetaan ortodoksisen kirkon jäseniksi”. Ortodoksit eivät myöskään vihi henkilöä avioliittoon, mikäli hän on aiemmin eronnut kolme kertaa.

Tuohon ei voi sanoa muutakuin AMEN.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanan.seuraamisesta

      Kirkon on käytettävä kaikkia mahdollisia pastoraalisia keinoja, että tällaisissa liitoissa elävät ymmärtäisivät katumuksen –– merkityksen”.

      Niinpä. Katumus tuo matkassa mielenmuutoksen ja parannuksen.

      Luterilaiset eivät ole tässä Sanan mukaisessa elämässä, vaan ovat saastuttaneet alttarinsa.

      Helluntalaisuus on samassa veneessä. Tuossa taannoin Helsinkiin menneen papin suusta, että mitäpä sitä voi tehdä, jos tulee alttarille kaksi naista lapsen kanssa ja ovat liitossa.
      Tarkoittaen, että ovet on pidettävä AUKI - helluntalaisuudessa.

      Siis synti seurakuntaan elämänmuotona.

      Jaa - olen eronnut pitkänlinjan helluntalainen. En osallistu tämänpäivän helluntai- henkeen, mitä tämä seurakunta edustaa.
      Jo 1970- luvulla minulle näytettiin näky - tästä tulevasta, joka on tänään tosi ja jonka vaimoni muistutti, kun olin sen unohtanut.

      Meidän on henkilökohtaisesti tehtävä ratkaisut, missä kuljemme ja mitä edustamme.
      Elämänkirja on taivaissa, ei minkään kirkkokunnan sakastissa. Tämä on se totuus.
      Mikään kirkkokunnan pappi ei ole välimies Jumalan ja ihmisen välissä, vaan siinä on Ylimmäinen Pappimme- Jeesus Kristus, sijaisuhrimme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe