Vihreät työttömiä ja tukien kuluttajia?

kyllänääsnäin

Tällainen harhakuvitelma on monella, todellisuudessa vihreiden kannattajissa on vain 5% työttömiä. Varsinainen työttömien puolue on persut, 15% työttömänä kannattajista. Mahtanee persuja viduddaa takinkääntäjä Linströmin työttömien kurittaminen (toki se vituttaa muitakin).
Mielenkiintoinen tutkimus, löytyy pdf tiedostona tältä sivulta jutun loppupuolelta, kannattaa avata
https://yle.fi/uutiset/3-9528779
Vihreissä on myös paljon opiskelijoita, myös naisten, nuorten, korkeasti koulutettujen puolue. Persuissa eniten duunareita (miehiä), siksi eniten työttömiäkin.

16

61

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miten-lie

      Taitaa vihreät enimmäkseen kuluttaa aikaansa yhteiskunnan "suojatyöpaikoilla" ?
      Teollisuuden palveluksessa tuskin vihreitä pilvin pimein näkyy.

      • kyllänääsnäin

        Kyllä niitä on teollisuudessakin, Suomessa on paljon ympäristöteknologiaan keskittyneitä yrityksiä.
        Muistanet että varsinaisia rasvakourien työpaikkoja tässä maassa on muutenkin todella vähän.
        Joten: "Taitaa vihreät enimmäkseen kuluttaa aikaansa yhteiskunnan "suojatyöpaikoilla" ? " On siis arvailua, todennäköisesti harhaa sekin, mikäli tutkittaisiin. Katsos kun "suojatyöpaikat" tässä maassa täytetään poliittisin voimasuhtein, maalla kepuleille, vihreille ja kokoomukselle pääkaupunkiseudulla, pienemmissä kaupungeissa? demarit, kok, kepu.


      • VihreätSuojatyöpaikoilla

        Sama tuntuma täälläkin, siis että vihreät ovat pääasiassa kuntien ja valtion virkamiehiä ja työntekijöitä, joiden palkat maksavat ne vajaa 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa.


      • VihreätTulevatKalliiksi
        VihreätSuojatyöpaikoilla kirjoitti:

        Sama tuntuma täälläkin, siis että vihreät ovat pääasiassa kuntien ja valtion virkamiehiä ja työntekijöitä, joiden palkat maksavat ne vajaa 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa.

        Samat vajaa 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa maksavat ne tuet, joita vihreiden kannattajat tarvitsevat opiskellakseen yliopistoissa ja palkat niille professoreille ja muulle yliopistohenkilökunnalle, jotka opettavat ja tuottavat palvelut näissä yliopistoissa.


      • kyllänääsnäin
        VihreätTulevatKalliiksi kirjoitti:

        Samat vajaa 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa maksavat ne tuet, joita vihreiden kannattajat tarvitsevat opiskellakseen yliopistoissa ja palkat niille professoreille ja muulle yliopistohenkilökunnalle, jotka opettavat ja tuottavat palvelut näissä yliopistoissa.

        Väität siis että kaikki yliopisto-opiskelijat ovat vihreitä? Kuulunee sarjaan harhaluulot.


    • Takinkääntöpahatemppu

      Persut romahti sen takia kun suuri osa sen äänestäjiä odotti että kun puolue pääsee hallitukseen niin se järjestää heille työpaikkoja mutta johto tekee vain toisin,keskittyy vain työttömien rankaisuun ja patistaa heidät itsensä etsimään toimeentulonsa vaikka ovat odottaneet hallitusryhmältään päinvastaista.
      Eli johto on vain tyypillistä oikeisto ideologiaa,kun taas äänestäjät ovat ollet enemmän vasemmistomielisiä eli odottivat keskushallinnon hommaavan työpaikkoja heille,siksi heillä suuri työttömyysprosentti. Itsekkin kuulun niihin joka odottaa että maanjohto on velvollinen hommaamaan työpaikat ja jakamaan ne ihmisille ,ei työläisten itsensä,sitä vartenhan edustajat saa suurta palkkaa eduskunnassa,miksi heitä muuten pitäisi äänestää ollenkaan sinne? Vain hullut äänestää eduskuntaan yksityisyrittäjiä jotka lähtökohtaisesti jo ajavat vain omaa etuaan,ei kaverin.
      Suuresti ihmettelenkin miksi kokoomuksella on missään mitään valtaa ja miksi he äänestävät edes toisiaan koska ajattelevat vain omas parastaan muita vastaan kuin viholliset. Kumma puolue ja niiden ihmiset. Ja se että niin moni niitä äänestää,osa Suomen kansasta täytyy olla psykoottisia masokisteja kun eivät tajua tilannettaan oikeistopuolueessa.

    • VihreidenVerovaikutus

      Vihreitä kannattavien henkilöiden elinkaarimenot pitäisi selvittää. Siis kuinka paljon yhteiskunnan verorahaa käytetään vihreiden elättämiseen kehdosta hautaan. Välilliset kulutkin olisi hyvä laskea mukaan, siis kuinka paljon vihreät ovat lisänneet omalla myötävaikutuksellaan nettoveronmaksajien maksurasitusta elinkaarensa aikana.

    • Tukijussit

      Niiltä saadaan paras verokertymä

    • wfwefrgrg

      Aloittaja antaa ymmärtää niin kuin se olisi huono asia että persujen äänestäjissä on köyhiä. Päinvastoin, köyhät äänestävät sitä puoluetta minkä he katsovat parhaiten ajavan heidän asiaa. Halveksiiko aloittaja kenties köyhiä?

      Vihreät ovat tyypillisesti varakkaiden vanhempien elitistisiä kakaroita, joilla on varaa haahuilla ties minkä pimeän ideologian perässä. Eipä ihme, että vihreitä sanotaan kokoomuksen puisto-osastoksi.

      Perussuomalaisissa on se hienoa, että sitä voi äänestää taustasta riippumatta - Suomen etu on suomalaisten etu. Persuissa onkin paljon köyhiä, mutta myös varakkaita. Siellä on duunarista tohtoriin porukkaa. Vastuuntuntoiset ja fiksut ihmiset äänestävät persuja, ei todellakaan mitään uusstalinistista elitistien puuhapuolu vihreitä.

    • viherlapsuus

      Sama tutkimus josta seviää:
      "Kun työssäkäyvät jäsenet jaotellaan ylempiin ja alempiin toimihenkilöhin sekä työntekijöihin, on perussuomalaisilla eniten työntekijäjäseniä. Lähes 40 prosenttia jäsenistä on työntekijöitä, kun vasemmistoliitolla luku on 28 ja SDP:llä 25 prosenttia."
      Yli puolet vihreiden jäsenistä asuu Uudellamaalla.

      • kyllänääsnäin

        Joo, näin on, kyseessä siis puolueitten jäsenet, tietoa puolueen kaikista kannattajista saat, kun avaat sivulla olevan pdf tiedoston.
        Yllättävää sinänsä että duunarit äänestävät persuja, kun persut kyykyttivät duunaria siinä missä siniset nyt (kiky). Onko persut masokisteja?


    • Sauhunousee

      Vihreillä ei ole tätänykyä mitään tekemistä luonnon tai luonnonsuojelun kanssa.
      Vihreät on villasukat päässä ruohoa pössytteleviä ituhippejä ja muita maailmanparantajia.

    • asdfgrthyjj

      Otsikon perusteella luulin että teksti kertoisi vihreistä, mutta aiheenahan on selvästikin persut. Ja miksi ituhippien tarvitsisi käydä töissä? Nehän dyykkaa ja syö heinää, kaikki kierrätetään. Mihin ne muka rahaa tarvii?

      • kyllänääsnäin

        Niinkö?Avauksessa kerrotaan kaikista puolueista ja oiotaan niitä harhaluuloja joita sinäkin tässä esität.
        Tutkimuksesta selviää, että nimenomaan vihreät ovat ahkerasti töissä, vain 5% vihreitten kannattajista on työttöminä.


      • Ihmisiä.vihreätkin.on

        Itse en ole (vielä) Persuja äänestänyt. Mutta jotenkin sellainen tunne Persujen äänestäjät on suomalaisia työssäkäyviä jotka kantaa myös huolta työttömistä ja muista heikompiosaisista suomalaisista. Ja vastustavat elintasopakolaisia ja samanlaista elämää eläviä vihreitä. Nyt ilmeisesti kävi niin että tuli selville ketkä on oikeasti niitä Perussuomalaisa joksi heitä luullaan. Soinin oman edun ja rahan vuoksi toimiva muukalaislegioona kun heitettiin pihalle niin nyt olisi helpompi Persuja äänestää. Soini kyllä on kaiken takana, miten puhui ja puheissa porvareita nöyryytti ja hänen ansiostaan Persut tulee menestymään vaikka Soinin oma ajatus oli näköjään oma etu ja saada oma tominta toimimaan kohti uusia menestyksiä ja suurempia tuloja. Sai vielä ihailtavasti koottua tuo palkka armeijansa joka käyttää sinipiika nimitystä, olisiko mukana muutama marttakin.

        Omalla seudulla tiedän muutaman Vihreiden edustajan. Yksi on näitä meillä on unelma porukka joka julkisesti huumeitakin kannattaa. Toki yleinen naurun aihe mutta jostain saa edes jonkilaista kannatusta. Pari muutakin vanhuuden höperöä kirjoittelee omilla nimillään. Ihmisiä nuo vihreätkin on ja kun noita lueskelee niin tulee mieleen että yhteikunnalla pitäsi olla joku vastuu heidän hoidostaan. Onko vihreät otettu huomioon sote-uudistuksessa vai eikö siihen kuulu mielenterveyssairaudet?


      • ViljaaKaarnalaivalla
        kyllänääsnäin kirjoitti:

        Niinkö?Avauksessa kerrotaan kaikista puolueista ja oiotaan niitä harhaluuloja joita sinäkin tässä esität.
        Tutkimuksesta selviää, että nimenomaan vihreät ovat ahkerasti töissä, vain 5% vihreitten kannattajista on työttöminä.

        Vihreissä ei ole eläkeläisiä , ahkeruudesta voi olla monta mieltä eihän liki 10% ilmoittanut mitä tekee


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe