Oli kerrankin oikein selvästi kirjoitettu juttu:
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005508577.html
Työtön ansiosidonnaisella: Esimerkiksi helsinkiläinen yksin asuva henkilö, jonka bruttopalkka on 2 500 euroa kuukaudessa ja vuokra 700 euroa kuukaudessa. Ansiosidonnaista jää verojen jälkeen käteen 1 100euroa kuussa. Tämän päälle hän voi saada verotonta yleistä asumistukea noin 170 euroa kuukaudessa, joten yhteensä hänen nettotulonsa nousevat 1 270 euroon.
1,5 vuoden kuluttua työtön putoaa 700 euron työmarkkinatuelle, josta jää verojen jälkeen käteen 560 euroa. Helsingissä yksin asuvan esimerkkihenkilömme veroton asumistuki kuitenkin nousee muiden tulojen pienentymisen vuoksi reiluun 400 euroon. Näin hänen nettotulonsa putoavat ansiosidonnaisen päättyessä lopulta 960 euroon kuukaudessa. Se on liian vähän, joten lisätueksi annetaan Kelan toimeentulotukea. Toimeentulotuen perusosan suuruus on 487 euroa (vuonna 2017).. Esimerkkihenkilön tapauksessa asumismenot ovat 700 euroa. Kun nämä summat ynnätään yhteen, hänen lasketaan tarvitsevan elämiseen vajaat 1 200 euroa kuukaudessa. Koska työmarkkinatuelle pudonneen henkilön nettotulot ovat vain 960 euroa, hän voi saada ”puuttuvat” 240 euroa verottomana toimeentulotukena. Näin hänen kuukausittaiset nettotulonsa kohoavat 1 200 euroon. Se on vain muutaman kympin vähemmän kuin hänen tulonsa olivat ansiosidonnaisella.
rautalangasta aiheena työttömyys ja rahantulo
ei_huono_systeemi
1
<50
Vastaukset
- hassu.juttu.näin
Itse asiassa Kelan työttömyyspäivärahalla, asumistuella ja toimeentulotuella pärjäilevä saattaa saada enemmänkin rahaa kuin ansiosidonnaisella ja asumistuella elävä, koska toimeentulotukeen oikeutetulle maksetaan kaikki julkisen terveydenhuollon lääkkeet ja terveydenhoidon kulut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815