Erotilastoja 2017

Laitetaan nyt vielä tähänkin, löytyy myös Kotimaa24:lta linkitettäväksi. (En linkitä tähän, kun muuten viesti helposti poistuu.)

Eroakirkosta.fi-palvelussa raakaluku, josta on poistettu ortodoksit, vuodelta 2017 oli 49814. Tämän ja kirkon julkaiseman luvun perusteella arvioin, että viime vuonna evlut kirkosta erosi 51750..52000 jäsentä.

Määrä olisi kaikkien aikojen 5. suurin, mutta voi olla myös 4. suurin jos arvioni on karvan alakantissa.

Eroajien mediaani-ikä oli 33,2 vuotta, puoli vuotta vähemmän kuin vuonna 2016. Naisia eroajista oli 46,1 % eli heidän osuutensa kasvoi noin prosenttiyksikön.

Eroajista 18-vuotiaita oli 5,7 %, ja toisaalta 19,9 % oli jo täyttänyt 50 vuotta. Sattumalta osuudet olivat aivan samat myös vuonna 2016. Edes eläkeläisten osuus ei ole enää vallan mitätön, vaan 4,3 % oli täyttänyt jo 65 vuotta.

Paikkakunnista tietysti suurimmat olivat isoja kaupunkeja, esim. Helsinki 12,2 %, Turku 5,1 %, Tampere 4,6 % jne. Tässä olisi analyysin paikka jollekulle: millä tavoin eroliike etenee aaltona isoista kaupungeista maaseudulle?

0

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        64
        6175
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        81
        3796
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2811
      4. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        2340
      5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        42
        2231
      6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        162
        1863
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        6
        1699
      8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        85
        1312
      9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        20
        1256
      10. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        33
        1248
      Aihe