YK:nPannukakku

atv

Jos YK:ssa ehdotettaisiin päätöslauselmaa siitä, että maa on litteä kuin pannukakku, ja että Israel on siihen syypää, päätöslauselma menisi helposti läpi yli 164:n valtion hyväksymänä – Suomi mukaan luettuna.
Turvallisuusneuvostossa 2016 hyväksymä päätöslauselma 2334 oli hyvä esimerkki Obaman selkärangattomuudesta. Hän määräsi edustajan YK:ssa jättämään äänestämästä vastaan ao. päätöstä.
Obama oli aktiivistesti osallistunut kulissien takana Egyptin ja palestiinalaisjohtajien kanssa koskevan päätöksen pöytäkirjan valmisteluun.
Näin poliittista peliä harjoitetaan YK:n piireissä.
Eikä sen oma perustuslaki merkitse mitään.
YK:n pakkomielteinen Israel-vastaisuus näkyy esim. v2016 turvallisuusneuvoston päätöslauselmissa.
UN Watch-järjestön tilastot näyttävät sen selkeästi:
20 arvosteli Israelia
1 arvosteli Syyriaa
1 arvosteli Pohjois-Koreaa
1 arvosteli Irania
1 arvosteli Venäjää
Esimerkiksi Syyria on yli 100.000 saanut surmansa Bashar al-Assadin murhaoperaatioissa kansalaisiaan kohtaan.
Tämä ei merkitse nykyisen maailman johtajien suhtautumisessa tällaisiin murhatöihin mitenkään turvallisuusneuvoston päätöksien mukaan.
Pohjois-Korean kohdalla ummistetaan silmät räikeiden ihmisoikeuksien kohdalla.
Samoin tapahtuu Iranin kohdalla ja myös sen maailmanlaajuisen terrorismin tukemisen kohdalla.
Venäjä saa oman mielensä mukaan tulkita, mikä alue kuuluu heille.
Entä suomalaisten järjestöjen asennoituminen?
Esimerkiksi kirkon ulkomaanapu asennoituu täysin poliittisesti Israelia koskeviin tapauksiin ja samalla jättää muut tapaukset täysin vaille poliittista asennoitumista, joka pitäisi johdonmukaisesti olla myös sitä.
Suomalaisten politiikkojen asennevamma tulee nykyisin hyvin esille sen äännestyskäyttäytymisessä esim. UNESCO:n äänestyksissä. Heille ei merkitse historia ja lailliset edelleen voimassa olevat päätöksen mitään, vaan edetään miten kansalaisiin on uponnut mutu-tieto ja sitä sitten seurataan.
Tämä on seurausta siitä miten on mahdollista kaikin keinoin saada tai säilyttää oma asema ja tulot.
Tällaisella ei ole mitään tekemistä jo edes menneellä suomalaisella rehellisyydellä.
Eikä YK:n edes menneellä puoluettomuudella eli voi hyvin todeta UN=United Nothing.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arabikähmintää

      YK on pelkkä arabijen ja vassujen liittouma Israelia ja USA:a vastaan.
      Hyvä, että Israel ja USA lopettavat sen rahoituksen ja eroavat Unescosta.

    • Maruzzia

      Tässä on hyvä linkki YK:n ihmisoikeuskomission kokouksesta. Siinä ihmisoikeuksien suurvallat kertovat ensin näkemyksiään Israelista, jonka jälkeen eräs palestiinalainen vielä lyttää oikein urakalla. Kannattaa katsoa!

      https://youtu.be/c2NaiX-hvVQ

    • Hyvä aloitus 🤓‼️ Olen täysin samaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe