"Iranin televisio: mielenosoituksissa kuollut 10 ihmistä eilisen jälkeen".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005509323.html?ref=rss
Iranin valtiollisen television mukaan maan mielenosoituksissa on eilisen jälkeen kuollut jo kymmenen ihmistä. Aiemmin oli kerrottu neljästä uhrista, mutta uusien tietojen mukaan Tuyserkanin kaupungissa on kuollut kuusi ihmistä lisää.
Uutistoimisto Ilnan mukaan mielenosoittajat olivat sytyttäneet tuleen Takestanin kaupungissa sijaitsevan pappiskoulun ja hallituksen rakennuksia. Iranin yleisradioyhtiön mukaan Dorudissa kuoli kaksi ihmistä törmäiltyään varastetulla paloautolla.
10 ihmistä kuoli 80,28 miljoonasta Iranissa
4
<50
Vastaukset
- collateral.damage
Eli Suomen oloissa vastaa n. 0,6 ihmistä kuolleina,
- ÖööööTuota
Olisi yhdellä suomalaisella, sitten vasta, vähän yli toinen jalka haudassa?
- kuulaotsaan
Siellä sentään on laki ja järjestys.
- Sandaaliako_imaameille
Näin länsimaalaisena huomiota herättää se, että Iranin mielenosoituksissa on nähty mm. suosionosoituksia hallinnolle joka hallitsi Irania ennen islamilaista vallankumousta 1979. Eli sekalaisten mielenosoittajien joukossa on niitä jotka avoimesti haluavat saada uskonnollisen islam-hallinnon maasta pois.
Kansalaiset ovat osoitaneet mieltään senkin suhteen, että Iranin valtio tuhlaa rahojaan osallistumalla vieraisiin sotin mm. tukemalla Palestiinan shiia-johtoista HISBOLLAHIA joka terrorisoi jatkuvilla raketti-iskuilla Israelia. Lisäksi rahaa palaa Syyrian sotaan osallistumisesta sekä Irakiin. Ihmiset haluaisivat, että niillä resursseilla omat asiat pannaan kuntoon.
Reuters vaikuttaa olevan hyvä uutiskanava ilman näkyviä poliittisia asenteita. Jos englanti taipuu rallienglantia pitemmälle niin tuolta selviää Iranin mielenosoitusten tilanne ja taustat:
https://www.reuters.com/article/us-iran-rallies-explainer/what-has-brought-iranian-protesters-to-the-streets-idUSKBN1EP0KP
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812