Meitä kansalaisia vaan kustaan silmään kerta toise

Äimäntäti

nsa jälkeen
https://www.uusisuomi.fi/raha/238209-te-suomen-sahkoverkkoa-myytiin-taas-jattihinta-jattaa-carunan-varjoonsa?ref=suosituimmat
Taas myytiin kansakunnan omaisuutta keinottelijoille. Laskivatkohan myyjät, että kansalaisten muisti on niin lyhyt, että tapaus Caruna olisi jo unohtunut? Ja puolusteluissa samaa paskaa, kuin Carunan tapauksessakin:
"Energiaviraston ylijohtaja Simo Nurmi ei ole huolissaan ylikansallisesta omistuksesta.
– Se ei ole ongelma. Kaikki yhtiöt on velvoitettu tekemään tarvittavat investoinnit säävarman verkon rakentamiseen.
– Verkkoyhtiöiden saama kohtuullinen tuotto lasketaan ainoastaan sähköverkon arvosta, jonka virasto laskee aina vuosittain."
Tätä "kohtuullista tuottoahan" me Carunan toiminta-alueella asuvat pakkomaksetaan edelleen säännöllisesti eivätkä nuo taannoiset sähkön siirtomaksujen hinnankorotukset vieläkään tunnu millään tavalla kohtuullisilta, päinvastoin, Carunan suorittama ryöstölaskutus on edelleen ryöstölaskutusta, ei se siitä miksikään ole muuttunut. Kiukku nousee aina, kun laskua maksetaan. Miksikö? Siksi, että sähkökatkoja esiintyy edelleen, vaikka hintojen korotuksia perusteltiin lakimuutoksella, joka vaati säävarmojen verkkojen rakentamista. Säävarmoista verkoista on siis jo rahoitus hoitumassa, sähkön saatavuus tai oikeammin toimitusvarmuus näyttäisi edelleen olevan retuperällä. Sen sijaan verkkoyhtiön voitot lienevät asettuneet kohdilleen?
No, nyt sama meininki leviää sitten muuallekin Suomeen. Ei voi muuta sanoa, kuin että Suomessa nykyään kaikki asiat tehdään aniharvojen päätöksillä ja rahan ehdoilla sekä harvojen hyödyksi ja maksumiehenä kukapa muu kuin tavallinen kansa.
Muistakaa nyt hyvät ihmiset tällaisetkin asiat, kun seuraavan kerran menette pieneen koppiin piirtämään numeroa paperilla olevan ympyrän sisään.

9

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • verkok

      Kaiken takana on Lilli Us

      • RahallaOstettuValta

        "Muistakaa nyt hyvät ihmiset tällaisetkin asiat, kun seuraavan kerran menette pieneen koppiin piirtämään numeroa paperilla olevan ympyrän sisään".

        Jos vaalit ja Tieto Oy toimivat jo samalla tavalla kuin Ylen ja mainosvaltamedian kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy:ltä tilaamat kannatusgallupit niin pahalta näyttää. Tähän viittaa +5.000€/kk tienaavien ja elinkeinoelämän etuja lobbaavan marginaalipuolue Kokoomuksen useat vaalivoitot.


      • mukava.juttu
        RahallaOstettuValta kirjoitti:

        "Muistakaa nyt hyvät ihmiset tällaisetkin asiat, kun seuraavan kerran menette pieneen koppiin piirtämään numeroa paperilla olevan ympyrän sisään".

        Jos vaalit ja Tieto Oy toimivat jo samalla tavalla kuin Ylen ja mainosvaltamedian kokoomusmoguli Eero Lehden Taloustutkimus Oy:ltä tilaamat kannatusgallupit niin pahalta näyttää. Tähän viittaa +5.000€/kk tienaavien ja elinkeinoelämän etuja lobbaavan marginaalipuolue Kokoomuksen useat vaalivoitot.

        Minusta on mukavaa kun me kaikki suomalaiset saamme olla mukana ja meillä kaikilla vapailla suomalaisilla on oma rooli. Siis maksumiehen rooli. Mukavaa, eikö vaan.


    • Murjaanienkuningas

      Suomen kansallisesti tärkeä omaisuus, kuten maat, metsät, suot, pellot, kasvillisuus, vesistöt, pohjavedet, malmit, ilma, liikenneväylät, sähkö- ja tietoliikenneverkot, pankit, posti jne. kuuluvat Suomen kansalle, kuten koko kansallisomaisuutemme!

      Ministereillä ei ole oikeutta myydä Suomen kansalaisille ikuisesti kuuluvaa kansallisomaisuutta!

      Onneksi kansakunta voi halutessaan kansallistaa kaiken takaisin itselleen. Mitä pikemmin niin tehdään, sitä parempi. Ehkä kohtuuden nimessä on kuitenkin ensin katsottava, että ulkomainen yritys on saanut sijoituksensa reilusti takaisin, niin kenelläkään ei ole syytä tulla katkeraksi, kun niin tehdään.

    • katso.hinnnntaa

      Toiminnalla (siis elenian myynnillä) on kaksi merkittävää vaikutusta.

      Yksi löytyy tuosta ao. listasta: I´m pretty sure....

      - palkansaajan eläkemaksut nousevat (se veroluontoinen maksu tililapussasi)
      - työttömyysvakuutusmaksut nousevat kiristyksen omaisesti, pienentämällä korvauksia
      - yle-vero nousee
      - As-lainojen korko-VÄHENNYS tippuu 10 % (lyhennyksesi eivät siis vähene)
      - alkoholiverotus kiristyy
      - tupakkaverotus kiristyy
      - omakotitalosi öljylasku nousee ja i´m pretty sure SÄHKÖ-laskusi myös
      - kiinteistöverojen yläraja-arvot astuvat voimaan.
      - yli 53 kuntaa kiristää kuntaverotustaan. Vain 6 kuntaa laskee sitä

      Ja toinen tietysti kokoomusjoukoista:
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14087468/miljonaarien-lukumaara-38-n-kasvussa-suomessa

      Entiset Vattenfallilaiset;: VAPISKAA !!!!!!!

    • KorttinaamaritPäähän

      Meitä valmistetaan Kokoomuksen ja Kepun porvarihallituksen toimesta EU-liittovaltioon köyhänä halpatyömaaperiferiana. Rahamafia on putsannut kaiken kansallisomaisuuden, ehkä ilmaa lukuunottamatta tai sitten alamme maksaa siitäkin.

    • jos-nyt-tarkkoja-ollaan-

      Valtiolla ei ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.
      Valtio ei omista Elenan verkkoja, eikä myöskään Fortumin.

      Valtio ei ko sähköverkkoja omistanut eikä pidä omistaa.
      Valtio ei ole myynyt yhtään mitään, ihan selvyydeksi

      Toiseksi, Fortum minkä osakkeenomistajana valtio kyllä on,
      tienasi verkkoyhtiöiden myynnistä yli 6 miljardia nettona
      Siitä saatiin hyvät rahat ja jokainen osakkeenomistaja on niistä hyötynyt

    • lopeta-itkeminen

      Aloittaja voisi ottaa selvää kuin monta miljardia maksaa rakentaa ja vahvistaa
      säävarma verkko! Ja se on aivan totta, sitähän ihmiset, aloittaja myös vinkuu että
      maalla ei saa sähkö mennä, siksi pitää investoida rajusti - ja se maksaa tottakai

      Ota asioista selvää äläkä täällä itke

    • LesTaxKlan

      Kaiken takana on vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä poliittisine ohjauksineen..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe