Kamalaa katsoa tuota Tervon ” Kekkonen” ohjelmaa. Ohjelmankin perusteella olen sitä mieltä että tyyppi kävi kerran kuussa ryyppäämässä Venäjällä ja uskottiin meille et kaikki hyvin menee, muijat mukana. Rajan takaa tuli apu kun hänet taas
valittiin. Sensuuri toimi. Voi vittu! Onneks ei enää ei ole maan tapaa, Kekkoslandia on onneks ohi!
valittiin. Sensuuri toimi. Voi vittu! Onneks ei enää ei ole maan tapaa, Kekkoslandia on onneks ohi!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä olen kyllä suuresti hämmästynyt tuon ohjelmasarjan korkeasta tasosta. Tervo osaa näköjään tehdä oikeata asiallistakin ohjelmaa, jossa totuus tulee esille. Kekkonen oli todella monipuolinen mies. Ei ole pois totuudesta, jos sanotaan, että hän oli kiero kuin korkkiruuvi. Mutta AINA hän toimi isänmaan etu mielessään ja onnistui loistavasti. Jos ei olisi onnistunut, niin mekin puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin venäjää. Se on totta, että sieltä rajan takaa tuli Kekkoselle apua monesti, mutta tosiasiassa Kekkosen ansioista Suomen talous nousi nousukiitoon. Kostamus, Svetogorsk yms. olivat kultakaivoksia suomalaisille ja tulivat venäläisille huippukalliiksi. Neuvostoliittolaiseen neuvottelukultturiin kuului voimakkaasti se, että neuvottelut tehdään ryyppäämisen ohessa. Kekkonen oli jalostanut tuon taidon korkealle ja oli aina voittaja.
Kekkonen oli maanpetturi (Niinistö nuolee myös venäläistä). Mitään Zavidovoa ei ollutkaan aidosti vaan hirvittävä vallasta sokaistuminen ajoi petturuuteen. Olen varma, että Kekkonen olisi vallanhimossaan ollut valmis myymään Suomen ryssälle, mikäli olisi saanut aseman Kremlissä-tästähän ukko ei voinut olla varma. Vai muka koko kansan pressa? Kainuulaisia pienjusseja tervehti, mutta tervehtikö tavallista hitsaria tai vaatetehtaan duunaria? Kekkosen lakeijoita on yhä vallassa, mutta kun kansa on nini h...tin tyhmää ja äänestää samat hännystelijät takaisin eduskuntaan.
Vielä tulee aika, jolloin Kekkosen luut kaivetaan ylös Hietaniemen kunniapaikaltaan ja kärrätään kaatopaikalle!
Sinä kirjoitat sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys ihmiselle antaa. Luepa kaikenlaista kekkoskirjallisuutta ja ajattele, ajattele itse. Kekkosesta o haluttu todella tehdä ryssän kätyri. Kieltämättä hän toimi niin, että siltä monesti näytti. Mutta oli sutena sutten joukossa. Tosiasiassa "kusi" veli neuvotoliittolaista silmään mennen tullen. Aina Isänmaan etua muistaen. Mutta eihän sitä voinut sanoa ja esille tuoda. Piti olla todellakin kiero kuin korkkiruuvi. Kiitos Kekkonen. Sinun ansiosta on saatu viettää itsenäisyyden 100 vuotisjuhlaa.
Urho Kekkonen oli muuri, johon kaikki Neuvostoliiton vedätykset Suomen suhteen viime kädessä kilpistyivät. Vladimirov tajusi sen ja otti huomioon, Stepanov ei. Kekkonen torjui taitavasti venäläisten ehdotukset yhteisistä sotaharjoituksista v. 1978 osoittaen lujuutta, joka saattaa epigonien puheet Kekkosen tuonaikaisesta vanhuudenheikkoudesta häpeään. Neuvostoliiton puolustusministeriä nöyryytettiin, mutta kohteliaasti, Kekkosen varmalla otteella, "saunadiplomatian" keinoin, joissa Kekkonen oli ylivoimainen.
Sitä vastoin nykyisin Sauli Niinistön kaudella on Suomi luovuttanut NATO-isäntämaasopimuksessa koko Suomen valtioalueen läntisen sotaliiton käyttöön ja päästänyt vieraiden valtojen joukot harjoittelemaan Suomessa. Kaikki tämä luonnollisesti ilman eduskunnan ja kansalaisten hyväksyntää. Kekkosen aikana presidentti puolusti Suomen suvereniteettia, Niinistön aikana Suomeen voi noin vain kävellä sisään, ja presidentti on ovea avaamassa. Kekkonen oli Suomen isäntä, Niinistön hallinto on toiminut kuin Suomen parittaja.
Kekkonen on ollut suurin suomalainen valtiomies 100-vuotisen itsenäisyyden aikana. Kekkonen ja Paasikivi ymmärsivät sodan aikana, että suurvaltanaapurin kanssa ei kannata sapeleita kalistella, vaan on elettävä sovussa. Sota johti monen nuoren elämän päättymiseen ja lopulta kannaksen "läpijuoksuun", kun Neuvostoliitto keskitti joukkojaan Suomen rintamalle. Kekkosen johtoajatus oli puolueettomuuspolitiikka. Se merkitsi hyviä suhteita niin itään kuin länteen. Väitteet "ryssänkätyryydestä" osoittavat äärimmäistä tietämättömyyttä ja tyhmyyttä. Kekkonen tullaan vielä nostamaan arvoiselleen paikalle Suomen historiassa.
Minä haluaisin Urhon takaisin johtoomme. Hän sentään piti ohjat tiukasti käsissään eikä päästänyt ulkomaalaisia oligarkkeja rellestämää tänne kuin siat vatukkoon. Hän ei antanut infrastruktuuriamme ja mineraalisvarojamme pois. Mutta heti Kekkosen jälkeen Koiviston konklaavi avasi ovet ulkomaalaiselle ryöstelylle.
Ja paljonko me suomalaiset hyödymme siitä että ulkomalaiset kaivosyhtiöt kaivavat maamme kutalvarantoa ilmaiseksi täältä ja vievät pois? Emme mitään, sillä valtiomme investoinni kone- ja laitehankintoihin ovat niin suuret että niillä verotuloilla ei ikinä paikata niitä valtionapuja.
Kekkonen oli kansallissosialisti viimeiseen henkykseensä. Ja on pelkästään hänen ansiota että olemme niinkin vauraita kuin olemme nyt.
50-luvulla syntyneet ovat kärsineet Kekkosen ja Halosen ajasta, yhteensä 37 vuotta. Koiviston, Ahtisaaren ja Niinistön ajat ovat olleet tavalliselle suomalaiselle vapauden ja ylpeyden tunnetta siten, kun se lännessä ymmärretään.
Olisi ollut mielenkiintoinen ohjelma sinänsä,,mutta en voinut katsoa tuon "juontajaksi" palkatun tolvanan takia,,ei kestä hermo kyseistä "älykköä"!