Lappajärvi Great Again!

PäättäjäEVP

Olemmekohan miten kiinnostava ja haluttu yhteistyö kumppani?Lehtiniemi tuli kunnanjohtajaksi 2012 ja sen jälkeen on ollut monta riitaista kahinaa sekä kunnan sisällä että naapurikuntien kanssa.
2013-2014 vuosina kiistelimme Järviseudun Sähkövoiman kanssa korkeimpaanhallinto-oikeuteen asti ja vieläpä hävittiin se,2016 alettiin erottamaan omaa kunnahallitusta ja maine kasvoi jälleen,olimme maakunta tasolla varsin seurattuja.Nyt sitten,2017, kirsikkana kakun päällä tuli eroaminen kaksineuvoisesta!
Mitä tämä kertoo meidän hallintokulttuurista?Näillä saavutuksilla päästäisiin jo vaikka guinnesin ennätysten kirjaan.
Nyt ollaan menossa Alajärven ja Vimpelin kanssa neuvottelemaan niin kuin mitään ei olisi aiemmin tapahtunutkaan ja he ottaa meidät tosissaan!?Pitäisikö meidän oppia tekemistämme virheistä,ei kai syy voi aina olla muissa?
Onko tässä kaksineuvoisen asiassa Lappajärven ylin luottamushenkilö johto ollut yhteydessä kolleegoihinsa Kauhavan suuntaan ,ovatko he keskustelleet yhtymähallituksen puheenjohtajan kanssa?Olen ymmärtänyt että Lehtiniemi olisi viranhaltija johdon kanssa kylläkin keskustellut.
En tiedä muuta kuin;Onnea valitsemallenne tielle!

26

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viimeinentaisto

      Noilla näytöillä sanoisin ,eipä ole yhteistyöstä tietokaan,haluttavuus kumppanina taitaa mennä miinuksen puolelle.

    • tyioop

      Lappajärvellä lähettiin sutta pakoon,mutta taitaa karhu tulla vastaan,Alajärven kaup.johtaja jo sanoi ,että kustannukset ei saa nousta.Eli taitaa olla tienne ojasta allikkoon.Alajärvi ei teille armopaloja anna,vaikka itäkyläs niin kuvitellaankin.....

      • eihätää

        Kyllä Lappajärvellä on ottajia, jos Alajärvi postaa. On Attendo, Mehiläinen, Pihlajalinna ainakin.
        Ja paljon halvemmaksi tulee


    • susi-karhu

      Lappajärvellä lähdettiin silloin sutta pakoon kun mentiin kauhavan kelkkaan ja mikäpäs muu sieltä tuli kuin karhu vastaan , ei tuo kaksineuvoisen kanssa yhteistyö kummoista ole ollut vääntöä on piisannut koko ajan, kun päätösvalta on yksistään kauhavalla .

      • Veannetar

        Olisin eri mieltä aloittajan kanssa,nuo kolme esimerkkiä toimii pelotteena tulevissa neuvotteluissa,että jos meidän tahtoon ei taivuta niin me voidaan erota itse tai sitten erottaa niskuroiva osapuoli.
        Kyllä Alajärvi ja Vimpeli sen tajuaa että nyt tuli "tuhannen taalan" paikka hyödyntää meidän mukaantulo!


      • Eppäilen

        Totta, esimerkit toimii peloitteena tulevissa neuvotteluissa.
        Alajärvi ja Vimpeli tarkastavat neuvotteluissa jokaisen pikukin,mennee väännöt mm..Sähkövoma asiassa osoittavat meidän jääräpäisten edustajiemme tavan toimia.
        Nyt on sitte samaa toimintamallia sovellettu Kaksneuvoisessa,Kivitipussa hallituksen päätöksillä ja näin edelleen.
        Minä en alajärvisenä päättäjänä olisi kovinkaa luottavainen tuleviin neuvottelukumppaneihini,mihin seepra raidoistaa pääsee.


    • niinsekuulkaaaon

      Palataas historiaan..Taannoisessa Kansanterveystyön kuntainliiton perutamisessa Lappajärvi/Vimpeli johon Evijärvi liittyi myöhemmin sovittiin että Vimpelin terveyskeskus rakennetaan ensin ja Sen jälkeen Lappajärven vuodeosasto.Kuinka kävi ? Lappajärvi esti suuremmalla ääniosuudellaan Vimpeliin rakentamisen n.10 vuodeksi jonka ajan suma seisoi eikä rakennettu mihinkään.Kokouskahviakaan ei kuulemma voinut juoda Vimpeläisten kanssa samassa pöydässä.Sähkövoiman kuntainliiton vuosia kestänyttä täysin typerää ja kallista valituskierrettä Laukkasineen ei viitsi edes kommentoida.En sano että "tavallisessa" Lappajärveläisessä olisi maannousemaa,samaa sukua tässä ollaan mutta se kunnan 2-3 hekilön johtoryhmä huonolla kemiallaan masinoi tätä naapurivihaa vuosikymmenet.Toivottavast jo vihdoinkin hallintokulttuurin suunta muuttuu..

      • savonjoki

        Hyvä kommentti,juuri näin oli!


    • Onhansevai

      Taidan tuntea edellisen pakinoitsijan jo kuntainliiton ajalta 🙂😎

      • koiutr

        Tunnet tai et,mutta joka sana totta!


    • eläkeankeistenvaltakunta

      Lappajärvi ei ole eikä koskaan tule olemaan maailman napa,joten olis vaan hyvä
      sopeutua siihen mitä isot toimijat päättää ja mitä murusia lappajärvelle heittää tai
      murusetkin voi jäädä saamatta

      • Däpäduu

        Niin ne Lappajärvellä luulevat, että on maailman napa! Jotkut on jopa Seinäjoella käynyt, silloinkin keskussairaalassa!


      • kuplamuuttajat

        Niimpä just ja nämä muutamat napamiehet ja naiset sotkut järjästää ja osa sentään
        tajuaa muuttaa pois ennen kun kuplat todella puhkeaa😂


    • yhteenhiilee

      Oliskohan vain paree yrittää sovus viedä asioita eteenpäin,eiköhän tässä kaikki toisiamme tarvita.

      • Yhteenhii

        Onko kalja hyvää!


      • Tuppukylänetu

        Lomautettuna jälleen turkisten huonojen hintojen takia. 3 viikkoa olen nauttinut keskiolutta enemmän tai vähemmän joka päivä. Töihin tuskin tarvii haaveilla pääsevänsä takaisin tämän vuoden puolella.


    • dahgo

      Lappajärvellä on alhaisin veroprosentti naapurikuntiin verrattuna, joten talous on hyvin hoidettu ja kunnossa. Myös työttömyysprosentti on matala. se kertoo jo paljon. Ehkä olemme vähän ylempänä.

    • takarivin-taavi

      lappajärvellä on ollut aina muutama joka on sotkenut asiat, nyt näyttäis siltä, että on mahdollisuuksia järkevään yhteistyöhön , sen verran on väki vaihtunut ja ne pahimmat oman edun tavoittelijat on jäänet pois kunnan hallinosta.

      • kjytrr

        Jo on korkea aikakin tyylin muuttua!


    • Käteistäon

      Kyllä tämän kylän tulevaisuus on alamäkeä niin kauan kuin kateellisia kylä täynnä. Jos jonkun yritys kasvaa ja auto pihassa vaihtuu uudempaan niin puhutaan paskaa ympäri kyliä, koska ei kyetä sulattamaan paksumpaa lompakkoa kuin itsellä kukkaro loistaa tyhjyyttään.

      • Käteistäo

        Justiin mäin!


    • MinnaHelle-kuntaan

      Aloittaja on asian ytimessä,nyt olis aika lopettaa sekä sisäinen riitely että myös naapurehin päin.
      Emme ole näin toimien uskottava/haluttu yhteistyö kumppani,vaihtoehdottumuus ja jääräpäisyys on leimannut päätöksen tekoamme koko ajan nykyisen kunnanjohtajan aikana!

      • Vanha.erkki

        Juuri näin!


      • Lappisveikko

        Noo,mites on?Rupeeko Alajärvi taipuun Lappiksen tahtoon?


    • Anonyymi

      Mites menee omasta mielestä

    • Anonyymi

      Lappajärvellä on 80-luvun puolesta välin riidelty milloin mistäkin. Pienissä kunnissa on aina mukavia pikku kiistoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6406
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4021
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      39
      3355
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2750
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      618
      1340
    6. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      743
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      63
      728
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      719
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      718
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      709
    Aihe