ISIS tuhottu - tiltujen toivo elää?

Amerikkalaisen kenraalin mukaan jo lähes voitetuksi uskottu äärijärjestö Isis voi edelleen olla vaarallinen.

Isisiä vastaan taistelevien amerikkalaisjoukkojen komentajana toimiva kenraali Paul Funk kertoo Bloombergin mukaan äärijärjestön menettäneen jo 98 prosenttia Lähi-idässä valtaamistaan alueistaan. Funkin mukaan jo 7,7 miljoonaa näillä alueilla asunutta ihmistä on onnistuttu vapauttamaan Isisin kynsistä.

Järjestöä vastaan taistelevaan liittoumaan kuuluu nykyisin jo 74 maata. Vuoden 2017 loppuun mennessä liittouma oli onnistunut valtaamaan järjestöltä 65 000 neliökilometriä sen aiempina vuosinaan ”kalifaatikseen” julistamia alueita Irakissa ja Syyriassa.
• Ylläolevalla videolla Syyrian Deir ez-Zorin kaupungin kärsimiä tuhoja sen jälkeen kun Isis saatiin ajettua ulos kaupungista.
Monissa juhlapuheissa Isisin onkin sanottu olevan jo käytännössä lyöty. Myös Valkoinen talo on aiemmin kehuskellut Isisin lyömisellä, joka on esitetty yhtenä presidentti Donald Trumpin ensimmäisen vuoden saavutuksista.

Funk kuitenkin varoittaa järjestön voivan olla edelleen vaarallinen, ja kehotti Yhdysvaltojen liittolaisia olemaan vielä luopumatta taistelusta.

– Heidän sortoideologiansa on edelleen olemassa, Funk sanoi liittouman Facebook-sivulla julkaistussa videoviestissään.

– Olosuhteet Daeshin (Isisistä toisinaan käytetty nimi) paluulle ovat edelleen olemassa, ja pysyvä voitto on mahdollinen ainoastaan koalition ja kansainvälisen työn kautta, hän totesi.

Tiltuilla on siis vielä toivoa?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

luuraavat? Tiltujen riemu on ollut rajaton aina, kun terroristit ovat iskuissaan onnistuneet.

Nyt on tyydyttävä kehumaan Venäjän ja Assadin tuhoja Syyriassa.

Äänestä

Väärin!
Isis ei ole tuhottu.
Isis on siirtynyt valloitetuilta alueiltaan Eurooppaan ja Afrikkaan.
Uutisien mukaan isis pystyy värväämään afrikassa ison armeijan itselleen kaikista konflikti maista
Lähde. Iltasanomat

Äänestä

Mielenkiintoista kuinka hävyttömän röyhkeästi jenkit ovat ottamassa kunnian, mistä niille ei lankea kuin pieni osa....sen tietävät kaikki osapuolet.
Ja media toistaa ilman kriittisyyden häivääkään?
Hyvä tietysti on että Daesh on näinkin tuhottu, mutta länsiliittouman kaksinaismoraali ällöttää....tekevät yhtä ja puhuvat toista.

Äänestä
  • Milloin USA ei olisi voinu olla valehtelematta?
    Irakin sodatkin valeheltiin usa:n voitoksi.
    Ja totuus paljastui toiseksi, kun niitä todisteita ei USA pystyny todistamaan mailmalle, mitä USA väitti....

    Äänestä

SBOSS: "Länsikoalitio kokoaa joukkojaan Iranin operaatiota varten, jota viritellään jo hyvää vauhtia."

Niin sitä pitää! Tiltu tietää aina kaiken paremmin!

"Siksi pitää sanoa, että nyt ne on 'melkein' tuhottu? "

Ja sekös tiltua risoo!!

Äänestä
  • Valehtelet vaan Tiltu!

    Äänestä

Ryskij on vain kateellinen. USA ja liittolaiset tuhosivat isis Irakissa ja Afganistanissa ilman Venäjä.
Syyriassakin jenkit putsasi oma vastuualue terrorismista, se on fakta.
Venäjän tärkeä saavutus Syyriassa on Alepon tuhoa ja miljoonaa pakolaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Upseerismies kirjoitti:

Amerikkalaisen kenraalin mukaan jo lähes voitetuksi uskottu äärijärjestö Isis voi edelleen olla vaarallinen.

Isisiä vastaan taistelevien amerikkalaisjoukkojen komentajana toimiva kenraali Paul Funk kertoo Bloombergin mukaan äärijärjestön menettäneen jo 98 prosenttia Lähi-idässä valtaamistaan alueistaan. Funkin mukaan jo 7,7 miljoonaa näillä alueilla asunutta ihmistä on onnistuttu vapauttamaan Isisin kynsistä.

Järjestöä vastaan taistelevaan liittoumaan kuuluu nykyisin jo 74 maata. Vuoden 2017 loppuun mennessä liittouma oli onnistunut valtaamaan järjestöltä 65 000 neliökilometriä sen aiempina vuosinaan ”kalifaatikseen” julistamia alueita Irakissa ja Syyriassa.
• Ylläolevalla videolla Syyrian Deir ez-Zorin kaupungin kärsimiä tuhoja sen jälkeen kun Isis saatiin ajettua ulos kaupungista.
Monissa juhlapuheissa Isisin onkin sanottu olevan jo käytännössä lyöty. Myös Valkoinen talo on aiemmin kehuskellut Isisin lyömisellä, joka on esitetty yhtenä presidentti Donald Trumpin ensimmäisen vuoden saavutuksista.

Funk kuitenkin varoittaa järjestön voivan olla edelleen vaarallinen, ja kehotti Yhdysvaltojen liittolaisia olemaan vielä luopumatta taistelusta.

– Heidän sortoideologiansa on edelleen olemassa, Funk sanoi liittouman Facebook-sivulla julkaistussa videoviestissään.

– Olosuhteet Daeshin (Isisistä toisinaan käytetty nimi) paluulle ovat edelleen olemassa, ja pysyvä voitto on mahdollinen ainoastaan koalition ja kansainvälisen työn kautta, hän totesi.

Tiltuilla on siis vielä toivoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu