Estääkö puuttuva lomake lasten kirkostaerottamisia

EsaYlikoskelta

Estääkö "väärä lomake" lasten erottamisia kirkosta? Ovatko suomalaiset "lomakeuskovaisia"?

Kouluikäisistä yli 80% kuuluu kirkkoon, vaikka heidän vanhempiensa ikäluokasta vain 60 %. Kirkosta eronneet vanhemmat ovat siis jättäneen lapsensa kirkon ja siten koulun pakollisen uskonnonopetuksen piiriin.

Näin voi erottaa lapsen/lapset kirkosta kirjallisella vapaamuotoisella ilmoituksella:

Tulostettavaan tai käsin kirjoitettuun ilmoitukseen vaikka näin (paperille):

Ilmoitus uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamisesta (otsikoksi)

Seurakunta mistä erotaan (nimi).
Lapsen tai lasten kaikki nimet ja henkilötunnukset.
Molempien huoltajien allekirjoitukset.
12 vuotta täyttäneen lapsen suostumusallekirjoitus.

Siinä se, Tämä postissa tai viemällä maistraattiin.

Tätä sanotaan vapaamuotoiseksi ilmoitukseksi, vaikka siinä on vain kaikki pakolliset vaadittavat tiedot eikä muuta, ei esimerkiksi niitä turhia viivoja ja kohtia, joita löytyy maistraatin ja eroakirkosta-palvelun parhaiten sopivasta lomakkeesta.

Nuo LOMAKKEET netissä on kuitenkin tehty siihen, että aikuinen eroaa lapsen kanssa. Vieläkään ei ole lomaketta, jossa vanhemmat erottavat vain lapsen/lapsensa, mutta vanhempien ns. uskonnollinen asema ei muutu.

Kuitenkin vanhempien osaltahan voidaan haluata esim. jatkuvan tilanne, että toinen on eronnut kirkosta ja toinen on yhä jäsen, eli siihen ei nyt haluta muutosta.

Siksi, olisi ilmeiseti tarpeen, että osuomalaisille "lomakeuskovaisille" olisi uusi lomake, joka olisi tarkoitettu vain lapsen/lasten erottamiseen. Nyt lomakkeessa on ensimmäinen kohta aikuisen eroamisesta, ja jos haluaa erottaa vain lapsen, pitää vaan yksinkertaisesti uskaltaa jättää tyhjäksi se aikuisen erokohta.

Tuommoinen vähän "väärä lomake" on kuitenkin saattanut "pelästyttää" ja pysäyttää monet lasten erottamisaikeeen?

Tosiasiassaa kirjallinen "ilmoitus ilman viivoja" on vähintään yhtä hyvä vain lasten erottamisseen, itse asiassa parempikin kuin em. lomake! Kaikki eivät ehkä usko sitä? :-)

15.17-vuotiaille kirkosta eroaville on sentään on oma lomake. Siihenkin tarvitaan molempien huoltajien allekirjoitus, suostumus, mutta eroajana, subjektina on nuori itse.

12

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luk.lis
    • FUCKIFUUUC

      Eikö se ole niin että lapsi kuuluu niissä tapauksissa kirkkoon kun vähintään toinen vanhemmista kuuluu. Ateistit eivät osaa sanoa ei vaan antavat uskovaisten kyykyttää itseään. Tämä kertoo vain siitä, että suvakismi hidastaa uskonnottomien oikeuksien toteutumista.

      Karkeasti laskien jos 60% kuuluu kirkkoon, niin 40% ei kuulu ja silloin on todennäköisyys 40% x 40% = 16%, että kumpikaan vanhempi ei kuulu kirkkoon (ei se oikeasti näin suoraviivaista ole, koska pariutuessa parinvalintaan vaikuttaa myös uskonnollisuus molempiin suuntiin eli riippumattomuus satunnaismuuttujien välillä ei ole voimassa) ts. on 84% todennäköisyys että ainakin toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon, joka on lähellä lasten kirkkoon kuulumisastetta.

      Uskonnottomien tulisi järkevämpänä osapuolena päättää lasten kasvatuksesta. Perheissä, joissa näin ei tehdä on laiminlyöty lasta ja ateistivanhemman osalta voidaan puhua lasten heitteillejätöstä.

      • Lukuje.huom

        Vanhemmat voivat erottaa "kastetun" lapsen kirkosta, vaikka kummatkin vanhemmista kuuluisivat kirkkoon, vain jompi kumpi kuuluisi kirkkoon tai kumpikaan ei kuuluisi kirkkoon.

        Jälkimäisiäkin tapauksiakin on, jonkin verran. Samoin ensimmäisiä, jonkin verran.

        Asia tapetille jotenkin!?


    • Lu-lis

      NYT on hyvä aika nostaa esiin lasten erottamista.

    • ResAlik

      Myös varusmiesten joukossa on jopa 85 % kirkkoon kuuluvia.

      Alokkaat astuivat 8.1. varusmiespalvelukseen. Helmikuun alussa he antavat joko sotilasvakuutuksen ("kunnian ja omantunnon kautta") tai sotilasvalan ("kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän silmien edessä").

      Tsempppiä ja rohkeutta valita sotilasvakuutus - vanhakantaisesta sotilasvalaan painostuksesta huolimatta. Sotilasvakuutuksen voivat valita sekä kirkkoon kuuluvat että kirkkoon kuulumattomat. Sikäli asia ei suoraan liity kirkosta eroamiseen.

      Perinteisesti kuitenkin monet varusmiehet ovat eronneet kirkosta varusmiespalveluksens aikana. Ja syynä mm. sotilasppien toiminta ja uskonnon tuputus.

    • Ätsh

      Voihan se asia lässähtää, kun tulee turhan kohdan sisältävä lomake vastaan...

    • Lukuje.lasku

      Laskiaisen jälkeen lasten kirkkoon kuuluvuuden laskiaiset.

    • Kuudes

      15-vuotiaat voivat itse erota kirkosta, tosin vain molempien huoltajien suostumuksella, ja siihen on oma lomake.

      Tätä enemmän esiin - varsinkin jo peruskoulun 9. luokan oppilaille (jotka miettivät lukioon menoa). Miten tavoitamme?

    • Kysynp

      Uskaltaisiko kurkata, onko lasten erottamislomake ilmaantunut? Ei ole ainakaan tiedotettu sen tulosta...

      • Luk.huom

        Eipä näy lasten erottamislomaketta vieläkään. https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake/tyhja

        Eroamisenhan voi toki tehdä kirjallisesti ilman lomaketta. Kirjoittaa vaan kirjaimia paperille. Ilmoitus kirkosta eroamisesta.
        Ihan lapsen nimi ja henkilötiedot,
        mistä seurakunnasta erotaan,
        huoltajien allekirjoitukset
        ja jos lapsi täyttäänyt 12 vuota, hänen suostumusallekirjoituksensa.

        Sillä logiikalla ei tätäkään lomaketta tarvittaisi:
        Lasten kanssa eroavat:
        Lapsineen eroava (ev. lut.)
        Lapsineen eroava (ortodoksinen)

        Hyvä että tämä lomake on, ja hyvä olisi, jos tulisi myös lasten erottamislomake.


    • Lukija.huom
      • Lukio.huom

        Lukiossa ensimmäisen vuoden opiskelija ehtii vielä erota kirkosta ja suorittaa pakollisen katsomusaineen kurssit uskonnon sijaan elämänkatsomustiedossa.
        Nyt on menossa vasta 2. jakso, ja seuraavien jaksojen valinnat voi tehdä/muuttaa yhä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe