Suomi ja Linkola

PL_totuudenpuhuja

Suomalaiset olivat jo hyvää vauhtia sisäistämässä Linkolan ajatuksia ja lakkasivat lisääntymästä. Mutta silloin rahaherrat, teollisuus ym. menivät paniikkiin ja alkoivat haalia lisää asukkaita kehitysmaista, missä ei tunneta syntyvyydensäännöstelyä. Viis siitä, että joudumme elättämään heitä kaupungeissamme lopun ikäämme, mihinkään yhteiskuntaa hyödyttävään tai tuottavaan työhön ei heistä enimmäkseen ole taustoista johtuen. Mutta kauppa ja teollisuus hykertelevät käsiään kun he tarvitsevat ja haluavat samanlaisen elintason kuin muutkin suomalaiset. Viis siitä, että yhteiskunta joutuu maksamaan heidän elintasonsa. Kunnes kaatuu. Koska heidän palkoillaan ei pärjää Suomessa.

Maapallolla on jo enin osa miljardeista ihmisistä työtä vailla tai orjatyössä johtuen heikosta koulutustasosta, tekniikka korvaa ihmistyön, maatalous kärsii kuivuudesta, ilmastonmuutoksesta jne. Jos me haluamme säilyä yhteiskuntana, rajat on suljettava. Ja annettava väen vähentyä rauhassa. Eivät kaikki nykyeläkeläiset elä satavuotiaiksi, turha panikoida. Ja minä ainakin kuolen mieluummin kuin joudun sairaalasänkyyn loppuiäkseni. Annetaan vain vanhuksille eutanasiapilleri, saa käyttää jos haluaa.

Ainut keino mikä ihmiskunnan ja maapallon pelastaa on sota tai tautiepidemiat. Mutta sodassa tulee vastaan atomipommien käyttö, jolloin ainakin pohjoinen pallonpuolisko myrkyttyy asumiskelvottomaksi. Toisaalta, Tsernobylin ympäristössä luonto kukoistaa kun ihmiset lähtivät. Eivätkä sinne jääneetkään ole kuolleet kuin vanhuuteen. Eivät kaikki tupakkaankaan kuole.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        108
        4711
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3443
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2400
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        49
        1524
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        36
        1423
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        38
        1246
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1162
      8. 164
        1050
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        1048
      10. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        954
      Aihe