"He jotka tuottavat lisää häpeää"/Haaratoimistolta

Suomenhaaratoimistokom

Rakkaat veljet,
Tutkittava Vartiotorni Huhtikuu 2018 sisältää lukijoiden kysymyksen jossa otetaan selkeä kanta erilaisilla Internet foorumeilla tapahtuvaan todistamiseen. Seuran kanta on yksiselitteisesti kielteinen. Silti tietoomme on tullut, että jotkut veljet edelleen osallistuvat tälläiseen toimintaan. Tuo toiminta on haureuteen verrattavaa toimintaa. Pyydämmekin siksi että jokainen tähän toimintaan edelleen osallistuva lopettaa tälläisen toimiminnan. Se on kuvottavaa. Pöyristyttävää. Jokaisen veljen joka on langennut tälläiseen toimintaan tulisi myös tehdä järjestelyjä sen suhteen, että hän saa suhteensa Jehovaan kuntoon. Siksi kannustamme jokaista tähän pyhää henkeä murehduttavaan toimintaan langennutta rukoksen avulla pyytämään anteeksi Kaikkivaltiaalta Isältämme ja tunnustaa vanhimmistolle tämä iljettävä synti.

Haluamme myös muistuttaa, että järjestö arvostaa taloudellisia lahjoituksia ja pyydämme Teitä olosuhteisiin liittyen lahjoittamaan kokosydämisesti fyffeä eli hilloa eli pätäkkää Jehovan järjestölle. Kirjallisuudessamme mainitaan hienoja keinoja tähän tarkoitukseen (mm. asuntosi ja testamenttisi).

Rakkaudellisin Terveisin

Veljenne, Suomen Haaratoimistokomitea

8

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yökközz

      Miksi esiintyä sellaisena, mikä ei ole? Viekkaat keinot ovat tunnusomaisia eräälle persoonalle, jota vastaan meitä käsketään taistelemaan.
      Tämä aloittajalle. Ei kovin miehuullista touhua.

      • valheenpaljastin

        "Viekkaat keinot ovat tunnusomaisia eräälle persoonalle"

        Jehovalle? Ainakin siitä päätellen, miten hänen "edustajansa" kuten hallintoelin ja tiedottaja Leinonen käyttäytyvät.


    • ketjunaloittaja

      Ei. Mutta vt 04 2018 antaa silti selkean "EI" vastauksen nettikeskusteluihin osallistumisesta.

    • Hyiettä

      ketjunaloittaja 4.1.2018 15:03

      "vt 04 2018 antaa silti selkean "EI" vastauksen nettikeskusteluihin osallistumisesta. "
      -Nettikeskustelut pienentävät rahavirtaa vartiotorniseuralle.
      Sen toiminta perustuu salaamiselle, harhaanjohtamiselle ja huiputtamiselle, ja oman itsenä kehumiselle.

      Tynnörissä pidettävät värvätyt voivat vain saada silmänsä auki nettikeskustelussa. Ketään ei nettikeskustelu vakuuta vartiotorniseuran puolustamiseen.

      Niin, teokraattiseksi sodankäynniksi vartiotorniseura nimittää värvätyilleen antamaansa ohjetta valehdella lahkon edun eteen.

    • minäkinluen

      Joku näyttää lukevan säännöllisesti Vartiotornilehteä, kannattaakin. Mahtavaa opetusta.

      • hengenravintoa

        Vielä enemmän saa irti, kun vertaa Vartiotornia todellisuuteen.


      • Mustanaamiossa on mielestäni vielä parempaa henkistä ravintoa saatavissa. Mm. hienoja henkistyneitä sanontoja, jotka auttavat ja lohduttavat elämän karikoissa. Esimerkiksi: Mustis laskee peräilmaa äänekkäimmin, kauimmin ja useammin kuin Kankesjoen virtahepo tai kierrosvalvoja. Mustis juoksee nopianmpaa kuin kävelee , tupakki on parasta pössäkkää, kun Mustis irstailee, siinä jehovatkin vikisee.
        Mustis on siinäkin viksumpi, että muuten vain elelee ikuisesti. Ei tarvitse välillä kuoalla, jotta voisi kolmen päivän perästä herätä henkiin, ja vasta sitten elää ikuisesti.


    • Puutarhatientonttu

      Se on juurikin niin! Seuraan Vartiotornia ja Herätkäätä ja muita seuran juttuja todella innokkaasti! Herätkää 1/2015 ja tämä case Singh oli todellinnen Paavalikokemus!

      Suomukset lähivät että humps vaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe