KUUNTELE. Arkkipiispanvaalissa ehdolla oleva Ville Auvinen pitää luterilaisen kirkon suhdetta valtioon liian läheisenä ja kirkolle haitallisena. – Kirkko ei ole itsenäinen tekemään omia päätöksiä, kritisoi Auvinen Radio Dein vaalitentissä.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispanvaalissa mukana oleva Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) lähetysjohtaja ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Ville Auvinen haluaisi höllentää kirkon ja valtion välisiä sidoksia silläkin uhalla, että kirkon jäsenmäärä laskisi kirkon suuntautuessa irti kansankirkko-ideologiasta.
Auvinen perusteli keskiviikkona Radio Dein arkkipiispanvaalitentissä näkemystään sillä, että kirkko on hänen mukaansa luopumassa perinteisestä avioliittoteologiastaan valtion paineen alla. Auvinen vastustaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä.
Osa kirkon papeista on uuden avioliittolain voimaan astumisen jälkeen vihkinyt vastoin kirkolliskokouksen määrittämää linjaa ja piispainkokouksen ohjeistusta samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Seurauksena on ollut valituksia hiippakuntien tuomiokapituleihin. Kapitulit ovat antaneet tapauksista eritasaisoisia rangaistuksia moitteista varoituksiin.
Auvinen ennakoi tapausten poikivan valitusten kierteen, joihin etsitään ratkaisuja kirkon asemesta maallisista tuomioistuimista.
– Todennäköisesti tilanne jatkuu niin, että saaduista rangaistuksista valitetaan hallinto-oikeuteen. Sieltä tulee hallinto-oikeuden päätös, mutta uskoisin, että asiat viedään viime kädessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, josta tulee viimeinen laillinen päätös.
Auvisen mukaan tilanne on johtanut siihen, että maallinen tuomioistuin päättää siitä, mikä on kirkossa oikein ja mikä väärin.
– Tässä tulee näkyviin se, että kirkon sidonnaisuus valtioon vaikuttaa siihen, että kirkko ei olekaan itsenäinen tekemään omia päätöksiä näinkin tärkeässä asiassa kuin avioliittokysymys.
Auvisen näkemys on, että kirkko ei halua ottaa oikeutta päätöksentekonsa suvereenisuuteen, vaikka valtio olisi sen valmis sille myöntämään.
– Kun tehtiin avioliittolaki, sen perusteissa sanottiin, että tämä ei sido kirkkoa. Kirkolla voi olla omat lisämääreensä siitä, ketä voidaan vihkiä. Meidän pitää pitää kiinni siitä, kun meille on se oikeus annettu.
Ville Auvinen oli ensimmäisenä ehdokkaana äänessä Radio Dein arkkipiispanvaalitentissä keskiviikkona 3. tammikuuta Herätys!-aamulähetyksessä klo 9-10. Tentti on kuunneltavissa Radiot.fi-palvelussa sekä uusintana sunnuntaina 7.1. klo 20-21. Ehdokastentit kuullaan tammikuussa viikoittain samaan lähetysaikaan.
Kuuntele, miksi Ville Auvinen ei usko kompromissiin avioliittokysymyksessä ja mitä yhteistä ehdokas löytää George Orwellin totalitaarisen tarkkailuyhteiskunnan ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnasta [toimittaja Kai Kortelainen]:
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/arkkipiispaehdokas-ville-auvinen-kirkolla-liian-tiivis-sidos-valtioon/
Auvinen: Kirkolla ja valtiolla liian tiivis sidos
19
<50
Vastaukset
Auvinen siis tarkoittaa Valtion ja kirkon väljemmillä suhteilla sitä, että kirkon ei tarvitsi noudattaa lakeja.
Kirkko voisi tuolla Auvisen mallilla elää kuin pellossa kaikkien lakien yläpuolella.Missä hän niin korjoitti 😳❓
Hän nimeomaan sanoi, että
"
– Kun tehtiin avioliittolaki, sen perusteissa sanottiin, että tämä ei sido kirkkoa. Kirkolla voi olla omat lisämääreensä siitä, ketä voidaan vihkiä. Meidän pitää pitää kiinni siitä, kun meille on se oikeus annettu"- Jo.Korh
usko.vainen kirjoitti:
Missä hän niin korjoitti 😳❓
Hän nimeomaan sanoi, että
"
– Kun tehtiin avioliittolaki, sen perusteissa sanottiin, että tämä ei sido kirkkoa. Kirkolla voi olla omat lisämääreensä siitä, ketä voidaan vihkiä. Meidän pitää pitää kiinni siitä, kun meille on se oikeus annettu"Uusi avioliittolaki on ihan kuten aloitteessa luvattiin, se ei sido kirkkoa.
Kirkko saa edelleenkin itsenäisesti päättää omista käytännöistään, mutta siitä huolimatta te sielllä kirkossa aloitte riitelemään muutoinkin kuin keskenänne. Jo.Korh kirjoitti:
Uusi avioliittolaki on ihan kuten aloitteessa luvattiin, se ei sido kirkkoa.
Kirkko saa edelleenkin itsenäisesti päättää omista käytännöistään, mutta siitä huolimatta te sielllä kirkossa aloitte riitelemään muutoinkin kuin keskenänne.Minä en ole kirkossa eikä minun tarvitse riidellä kenekään kanssa.
Kirkon liberaalipapit ja piispat itse alkoivat sahaamaan oman tuolinsa jalkoja 🤗- Jo.Kor
usko.vainen kirjoitti:
Minä en ole kirkossa eikä minun tarvitse riidellä kenekään kanssa.
Kirkon liberaalipapit ja piispat itse alkoivat sahaamaan oman tuolinsa jalkoja 🤗"minun tarvitse riidellä kenekään kanssa."
Jostain syystä sinä riitelet kaikista eniten.
Toiset keskustekee, mutta sinä vaan riiteleet. Jo.Kor kirjoitti:
"minun tarvitse riidellä kenekään kanssa."
Jostain syystä sinä riitelet kaikista eniten.
Toiset keskustekee, mutta sinä vaan riiteleet.En minä riitele 🤗 mutta monen kanssa olen eri meiltä.
>> Ville Auvinen pitää luterilaisen kirkon suhdetta valtioon liian läheisenä ja kirkolle haitallisena. <>
Olen samaa mieltä sillä erolla, että koen tuon kirkon ja valtion liian läheisen suhteen valtiolle eli meille kansalaisille haitallisena.
Kirkko irti valtiosta toivon minä ja arkkipiispaehdokas Ville Auvinen.
Hyvä Ville Auvinen (vaikka asia ei sinun päätettävissä olekaan)- msmsmw
Hyvä Auvinen!!!
Kirkon ja Valtion ero on yksi mahdollisuus mutta ei sekään laitalahkolaisille loppupeleissä kelpaa.
- kannatan
Auvinen olisi hyvä arkkipiispa!
usko.vainen kirjoitti:
Niin olisi🤓
Niin olisi koska vippaslahkolaisilla on opportunismi tärkeämpää kuin mikään muu.
🤗🤗🤗🤗🤗🤗🤗🤗🤗KTS kirjoitti:
Niin olisi koska vippaslahkolaisilla on opportunismi tärkeämpää kuin mikään muu.
🤗🤗🤗🤗🤗🤗🤗🤗🤗Milloin sinusta tuli Hartikainen-Piipponen vippaslössiläinen 😳❓
usko.vainen kirjoitti:
Milloin sinusta tuli Hartikainen-Piipponen vippaslössiläinen 😳❓
Siinä vaiheessa kun sinä ylistit maasta taivaaseen kaikkea sitä mitä TeeVeeSeiskasta tulee.
KTS kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun sinä ylistit maasta taivaaseen kaikkea sitä mitä TeeVeeSeiskasta tulee.
Hienoa, pidä tuo 🤗‼️
usko.vainen kirjoitti:
Hienoa, pidä tuo 🤗‼️
Pidän Salen profetian ja sillä mennään tää kuukausi. Itket tai et.
KTS kirjoitti:
Pidän Salen profetian ja sillä mennään tää kuukausi. Itket tai et.
Mitä Sale on profetoinut 😳❓
Ville Auvinen:
"Todennäköisesti tilanne jatkuu niin, että [tuomiokapituleiden langettamista] rangaistuksista valitetaan hallinto-oikeuteen [ja] asiat viedään..korkeimpaan hallinto-oikeuteen, josta tulee viimeinen laillinen päätös."
Tuo oli Auvisen kommentin ydinkohta.
Auvinen sanoo tuossa suoraan, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös on vasta se viimeinen laillinen päätös joka jää voimaan. Lisäksi KHO tekee päätöksensä lakikirjan, eikä Raamatun pohjalta eli sateenkaaripappien saamat rangaistukset kumotaan viimeistään KHO:ssa.
Siksi kirkon tuomiokapitulit saavat määrätä sateenkaaripapeille varoituksia ja huomautuksia miten paljon tahtovat, kun korkein hallinto-oikeus kuitenkin kumoaa ne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822