Olen työtön ja aion aktivoitua

Koska nyt tulee se aktivointimalli, niin minä työttömänä aion aktivoitua. En tosin aio aktivoitua sillä tavalla, jolla hallitus tahtoisi minun aktivoituvan. En aio pyrkiäkään mihinkään Te-keskusten aktivointioimenpiteisiin mukaan. En aio edes yrittää hakea pätkätöitä kolmen kuukauden jaksoissa. En aio hankkia sellaisia yrittäjätuloja, jotka sitten kelpaisivat viranomaisillle aktiivisuuteni merkiksi.

Aion sen sijaan antaa korvausteni tippua vapaasti sille alemmalle tasolle ja aktiivisesti toimien paikata sen puutteen varallisuudessani. Tapoja on monia. Pimeän viinan myynti ja pontikankeitto, ehkä kiljukin kelpaa jollekin, kunhan myyn edullisesti. Harkitsen myös pienimuotoista pillerikauppaa. Varastelu marketeista on luonnollisesti yksi tapa. Varastetun tavaran kauppa voisi kiinnostaa. Pimeitä töitä otan vastaan myös.
23196
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kannattaa ruveta tekemään kuin se yksi kaveri, joka syö ravintolassa hienosti ja jättää maksamatta. Seurauksena pikku sakko, jota ei tietenkään maksa. Sillähän korvautuu jo helposti moninverroin sellainen reilu kolmenkympin alennus kuukaudessa.

Äänestä

Älä lähde rikoksen tielle! Se ei ole sen arvoista. Kamala tunne kun joudut telkien taakse ja menetät vapautesi. Älä älä älä.
Kyllä sinä vielä töitä saat.

Äänestä
  • vankilassa on paremmat ruuat ja terveydenhuolto kun työttömällä vähävaraisella ei se huono vaihtoehto ole käydä välillä hoitamassa itseään kuntoon?

    3Äänestä

  • realismi_____ kirjoitti:

    vankilassa on paremmat ruuat ja terveydenhuolto kun työttömällä vähävaraisella ei se huono vaihtoehto ole käydä välillä hoitamassa itseään kuntoon?

    Siinä on minunkin vanhuudenturvani. Kai sitä vankilaan pääsee jos rupeaa varastelemaan. Nuorena siskon kanssa pari kertaa kokeiltiin.

    3Äänestä

  • realismi_____ kirjoitti:

    vankilassa on paremmat ruuat ja terveydenhuolto kun työttömällä vähävaraisella ei se huono vaihtoehto ole käydä välillä hoitamassa itseään kuntoon?

    Ennen vanhaan piti aina loppukesästä tehdä sopivasti rötöksiä, jotta pääsi talveksi täysihoitoon. Sitten keväällä taas nauttimaan muutamaksi kuukaudeksi Suomen kesästä. Ja syksyllä taas takaisin.

    2Äänestä

Mitäs jos viranomaiset alkaa koventamaan otettaan ,niin kuin maailmalla että pistävätkin aseen piipun lopulta ohimollesi kun alat rötöstelemään tarpeeksi? Mites sitten suu pannaan kun edessä onkin kuolemanrangaistus,ei enää oikeutta elää,vai oletko jo valmiiksi niitä itsemurhakandeja että et enää välitä vaikka joku laittaisikin sut päiviltä pois?

Äänestä

Parhaiten aktivoituu syömällä marketeissa vatsansa täyteen. Baanaanit ja omput poskeen vaan suoraan hyllystä.. , ja jos vartija tai poliisit tulee, niin sanoo että tulin tänne kauppaan töihin ruokapalkalla.

Äänestä

No juupajuu, onpa järkeviä ap:n tulevaisuuden suunnitelmat. Just tollasten urpojen takia me muutkin työttömät saadaan idiootin leima otsaan, vaikka töihin haetaan täysillä.

Äänestä

Painu loisrotta hevon vtuuun

Äänestä
  • Olen 9 euron orjatyössä kuntakokeilun vuoksi. Kipujen vuoksi yöunet jää vähiin. Aamu kahdeksalta "töihin". Kiitos ja onnea

    2Äänestä

  • sipilän-kettu kirjoitti:

    Olen 9 euron orjatyössä kuntakokeilun vuoksi. Kipujen vuoksi yöunet jää vähiin. Aamu kahdeksalta "töihin". Kiitos ja onnea

    OletPummi nimimerkki menee varmaan aamulla duuniin?

    Äänestä

Aktiivimalli:
1. jokainen työtön kaivaa 2 metriä syvän kuopan
2. Nappi otsaan 7.62
3. ??
4. Työttömyys alentui

Äänestä

Ajattelin aktivoitua loputtomilla kysymyksillä ilmaiseen Kelan neuvontapuhelimeen jolloin kustannuksia tulee Linströmille moninkerroin enemmän kuin saavat minuä ryöstäessään.

Tosin tämän kaiken tarkoitus on ajaa Kela niin ahtaalle valtaisan paperispyörityksen seurauksena jolloin kohta todetaan että se pitää YKSITYISTÄÄ.

Äänestä
  • Kelalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, tietäisit sen jos olisit työtön...

    Äänestä

Minusta tuntuu että nillä ideoilla jotkin työttömistä saa todella kovan kohtelun vielä. Elämä on raaka ja armoton,omillasi olet kun tänne synnyt,parempi olisi oppia tulemaan toimeen myös omillaan jos se vain jotenkin on mahdollista.
Muuten saa vain tylyn lopun. Maailmassa ei ole hyviä jumalia jotka antaa armoa,olet vain sinä itse ja lopulta jos olet. Jos mikään ei onnistu niin silloin parempi lähteä vaikka oman käden kautta tai pyytää siihen apua viranomaisilta.
Elämässä on vain yksisuuntainen menolippu ja sen on pakko onnistua muuta ei ole eikä tule koskaan olemaankaan.
Muistakaa nämä factat niin elämänne alkaa onnistumaan kuin ihmeen kautta paremmin,nöyränä ja kunnioittavana tosiasioiden edessä,pääset aina vähemmällä.
Armoa ei anneta mutta ei sitä toisaalta tarvitsekaan kunhan vain tulee omillan toimeen.
Täällä Suomessa vastuksena on vielä tuo pitkä talvi jolloinka on pakko löytää lämmin paikka ja varastoitua ruokaa missä olla jotta minimissään voi selvitä hengissä seuraavaan päivään.

Äänestä

Tällaisten lestakepulimaisten "aktivointilakien" myötä alan ainakin itse tekemään pimeitä töitä mahdollisimman paljon.

Ja todellakin, vankilassa ei tarvitse nähdä vilua ja nälkää.
Silloin kun ihmisillä ei ole enää lopulta mitään hävittävää niin silloin he ovat vaarallisimmillaan, mutta sitähän nämä koko elämänsä kuplassa eläneet nykypoliitikot eivät tunnu millään tajuavan.

Äänestä

Se on kun yhden mallin tekijät tekeekin kuuden mallin virheet.

Äänestä

Aktiivimalli on osaltani nyt toiminut yli 4kk oikein hyvin:)
Olen jopa keksinyt itselleni uusia aktiviteetteja. Jätän kertomatta mitä.

Äänestä

Noinhan se menee. Lyhyiden pätkäduunien hankala löytäminen, ankara paperisota ja täydellinen plusmiinusnolla-hyöty tukien suhteen tekevät sen, että suurin osa ajattelee samalla lailla aloittajan linjalla....

Äänestä

Vain idiootti aktivoituu. Jos on joku pieni työ, niin parempi työnantajalle ja tekijälle on maksaa pimeästi.

Äänestä

Kiljun osaltahan hallitus helpottikin minun henkilökohtaisia aktivointitoimiani. Tuli nimittäin laki, että kiljun teko omaan käyttöön ei ole rikos. Voin tehdä kiljua reilusti omaan käyttöön ja tarjota kavereille ryypyt. Ei ole minun vikani, jos kaveri hyvän hyvyyttään antaa minulle pikkuisen rahaakin. Ei toki siitä kiljusta, vaan ihan muuten vaan. Reilu jätkä kun on.

Äänestä

Kannattaa hakeutua eläkkeelle nykymaailman tilanteessa!Puhelimen ja s.postin kyttääminen loppuu kokonaan ja te.toimisto poistaa sinut tietokannasta.
Toimistojen aktiivitkin poistuu ja tulee Rauha Sieluun.

Rahat tulevat samansuuruisina täsmällisesti ajallaan joten talouden suunnittelu käy helposti sekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mannenvalinta kirjoitti:

Koska nyt tulee se aktivointimalli, niin minä työttömänä aion aktivoitua. En tosin aio aktivoitua sillä tavalla, jolla hallitus tahtoisi minun aktivoituvan. En aio pyrkiäkään mihinkään Te-keskusten aktivointioimenpiteisiin mukaan. En aio edes yrittää hakea pätkätöitä kolmen kuukauden jaksoissa. En aio hankkia sellaisia yrittäjätuloja, jotka sitten kelpaisivat viranomaisillle aktiivisuuteni merkiksi.

Aion sen sijaan antaa korvausteni tippua vapaasti sille alemmalle tasolle ja aktiivisesti toimien paikata sen puutteen varallisuudessani. Tapoja on monia. Pimeän viinan myynti ja pontikankeitto, ehkä kiljukin kelpaa jollekin, kunhan myyn edullisesti. Harkitsen myös pienimuotoista pillerikauppaa. Varastelu marketeista on luonnollisesti yksi tapa. Varastetun tavaran kauppa voisi kiinnostaa. Pimeitä töitä otan vastaan myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu