laitonta perintää suomessa

jykhjblm

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari otti uudenvuodenpuheessaan esille 1990-luvun laman ja pankkikriisin seurauksena tulleiden velkavankien kohtelun ja kohtalon Suomessa. Huhtasaaren mukaan asia pitäisi läpivalaista ja tehdä siitä oikeudenmukainen loppuselvitys.

Aiheeseen tarttui myös toinen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen kirjoituksessaan. Väyrynen ottaa esille presidenttiehdokas Sauli Niinistön, joka yhdessä Paavo Lipposen kanssa vei Suomen euroon Väyrysen mukaan perustuslain vastaisesti.

Väyrysen mukaan presidentti Mauno Koivisto oli yhdessä pääministeri Harri Holkerin johtaman hallituksen kanssa päävastuussa 1990-luvun lamasta ja pankkikriisistä, kun he yrittivät ajaa Suomea ”vahvan markan” politiikalla eurokuntoon.
Hilkka Laikko: Suomalaiset myytiin velkaorjiksi

Nykysuomi haastatteli Velallisten tuki ry:n varapuheenjohtajaa ja tiedottajaa Hilkka Laikkoa, joka on seurannut tätä tilannetta tarkasti sen syntyhetkistä saakka. Täten hän on oikea henkilö kertomaan, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

Laikko ei säästele sanojaan. Hänen mielestään velallisten kohtelu Suomessa on lainvastaista.

Eräs pöyristyttävimmistä seikoista Laikon mielestä on se, että 90-luvun laman velkavankien saatavat myytiin vuonna 2000 kansainväliselle perintäyhtiölle eduskunnan talouspoliittisen valiokunnan päätöksellä. Päätöstä olivat tekemässä muiden muassa jo Väyrysenkin mainitsemat Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen.

Laikon mukaan päätöksellä myytiin 55 000 suomalaisen ihmisen yhteensä 12 miljardin markan velat ”roskapankki” Arsenalilta viidellä prosentilla velkojen arvosta eli 600 miljoonalla markalla, eikä kukaan tehnyt selvitystä velkojen ja suoritusten välille. Kukaan ei antanut näille uhreille mahdollisuutta saada selvyyttä velkojen todellisesta määrästä eikä päästä eroon veloistaan tuolla viidellä prosentilla velan arvosta.

Voit kuunnella Hilkka Laikon haastattelun ylempää. Haastattelussa tulee paljon asiaa velallisten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta Suomessa. Lisäksi Laikko kertoo Velallisten tuki ry:n suunnitelmista, miten se lähtee ajamaan tätä asiaa eteenpäin esimerkiksi EU-tasolla.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=139&v=p2TIfWwmcXc

10

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • persu_äänestäjä

      Jari Halosen joulusaarna

      Vasemmiston rappiosta ja akateemisesta meritokratiasta

      Halonen kritisoi voimakkaasti niin sanottua akateemisuutta ja sen vaikutusta poliittiseen järjestelmäämme

      – Käytän siitä ilmaisua akateeminen meritokratia, joka on eliitin juoni ylläpitää hierarkiaa. Suomi on maa, missä vain papereilla pääsee duuniin kuin duuniin ja etenemään uralla. Terve ja toimiva kansakunta ei voi pelkän akateemisuuden ja tohtoreiden varaan rakentua, koska kuka sitten siivoaa vessat ja hoitaa paskaduunit, kun joka pestiin tarvitaan paperit osoittamaan, että ihminen osaa ja kykenee suoriutumaan tehtävistään

      ”Terve ja toimiva kansakunta ei voi pelkän akateemisuuden ja tohtoreiden varaan rakentua.”

      Suomessa akateemisen meritokratian suurin kannattaja on vasemmistoliitto.

      – Kyseisellä politiikalla ei ole mitään tekemistä aidon vasemmistolaisuuden kanssa! Li Andersson ajaa ensisijaisesti akateemista meritokratiaa eli akateemisen eliitin etua ja toteuttaa näin hyvin eriarvoistavaa politiikkaa: duunarit ja köyhät ovat vasemmistoliiton politiikassa toisarvoisessa asemassa, kun puolue pyrkii velkarahalla takaamaan akateemisen eliitin muita paremmat edut. Tätä ei leikkivasemmisto halua nähdä.

      – Todellisuudessa Andersson ja vasemmistoliitto ovat milton-friedmanilaisen uusliberalistisen talouspolitiikan kannattajia, jossa kansa elää rikkaiden pöydiltä tippuvista murusista, eli laiskan akateemisen eliitin murusista! Onko tuo vasemmistolaisuutta: Ei helvetissä!

      Myös vihreät saavat osansa kritiikistä.

      ”Vihreät on silkka oikeistopuolue.”

      – Vihreät on silkka oikeistopuolue, jolla ei ole viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen ollut mitään tekemistä luonnonsuojelun saati vasemmistolaisuuden kanssa: vihreät on kokoomuksen puisto-osasto. Ainoastaan tyhmät pitävät puoluetta vasemmistolaisena! Aina kun puolue on ollut vallassa, se on toteuttanut läpioikeistolaista politiikkaa, kyykyttänyt kansaa ja vähäosaisia ja tukenut vasemmistoliiton tavoin akateemisen eliitin valta-asemaa. Tätä nuoret eivät valitettavasti ymmärrä, kun äänestävät kyseisiä puolueita ja paskantavat omalle leivälleen.

      Sdp ei ole enää pitkiin aikoihin ajanut vähempiosaisten etua.

      ”Demareissa ajetaan hyvin koulutettujen ja ylemmän keskiluokan asiaa.”

      – Demareissa ajetaan hyvin koulutettujen ja ylemmän keskiluokan asiaa. Mitä tekemistä sillä on vasemmistolaisuuden kanssa: ei mitään! Paavo Lipponen hautasi viimeisetkin vasemmistolaisuuden rippeet. Suvi-Anne Siimes teki saman vasemmistoliitossa, vaikka jo suomenruotsalaisen elitistin eli Claes Anderssonin aikana vasemmistoliitto revittiin pois juuriltaan. Eduskunnassa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan vasemmistopuoluetta: todelliselle tasa-arvopuolueelle olisi tarvetta. Se mullistaisi politiikan, ravistelisi leikkivasemmistoa, haastaisi rahaeliitin ja tekisi vallankumouksen!

      ”Timo Soini on Suomen poliittisen historian röhkivin huijari.”

      – Perussuomalaisten nousun takana oli se, että puolue hyödynsi vasemmiston jättämän aukon: se lähti retorisesti puolustamaan vähävaraisia sekä köyhää ja putoamisvaarassa olevaa kansanosaa. Kansa osti persujen sanoman, koska he eivät enää löytäneet poliittista tarttumapintaa demareiden ja vasemmistoliiton elitistisestä akateemisuudesta saati porvarillisesta arvomaailmasta. Mitä perussuomalaisille tapahtui? Heistäkin tuli elitistejä ja poliittisia pyrkyreitä: puolue unohti ne, jotka olivat nostaneet heidät valtaan. Timo Soini on Suomen poliittisen historian röhkivin huijari.

      – Jälleen siis palataan kysymykseen: missä on puolue, joka ajaa työläisten, köyhien, syrjittyjen ja vähävaraisten asiaa? Sellaista ei tällä hetkellä eduskunnassa ole?

    • realismi_____

      ei tässä ole enää muuta järkevää vaihtoehto kun äänestää persuja?

      • Meollaan-

        todellinen vaihtoehto työläisille..https://youtu.be/7DtWM5eJ-MY


    • LaittomuudenAikakausi

      Varmaan vaikea kuvitella minkä puolueen äänestäjiä ovat perintätoimistojen omistajat ja päätoimittajat.
      Kokoomus lienee koko kansan pahin verenimijä. Ilman pienintäkään omantunnon tuskaa riistää köyhältä viimeisenkin leivänkannikan.
      Miksi rikkaat rupes edeuskunnassa pauhaamaan perhevapaista tai lastenhoidontuista tai maksuttomasta päivähoidosta tai lapsilisistä? SIKSI että rikas on KATEELLINEN köyhälle joka saa jotain ilmaiseksi pysyäkseen hengissä.
      Rikas haluaa saman avun eli tuen ilmaiseksi kuin köyhä. Sehän olisi hänen mielestään väärin että hän maksaa rahalla siitä minkä köyhä saa ilmaiseksi.

      Tämän ajatusmalliin perustuu KAIKKI köyhien riisto ja orjuutus. Samoin työttömien. Joten älkää ihmetelkö miksi asiat menee kuten menee. He eivät ole tyhmiä vaan pahoja. Pahuuden rakastajia. Ahneita riistäjiä.

      Tämä ei ole mielipide vaan fakta.

    • jytymmm

      Perintätoimistot ovat kokoomuksen hyväksymää laitonta koronkiskontaa ja riistämistä. Perintätoimistot ja vuokratyöfirmat ovat suurin syöpä tässä maassa, johon tulee puuttua vaikka väkivaltaa käyttäen.

      • OrjatSorronYössä

        Näitä tukeakseen Kokoomus varmaan halusikin aktiivimallin. He pakottavat työttömät vuokratyöfirmoihin ja saavat JÄLLEEN itselleen voittoja köyhien kurjistamisesta.
        Suomalainen korruptio saattaa sittenkin olla maailman kierointa ja halveksittavinta. Kautta koko yhteiskuntamallin hallitsevaa piilokorruptiota jonka varaan KOKO yhteiskuntarakennelma on rakennettu.


    • kertoisnyt

      Miksi Huhtasaari on hiljaa Valtterin tapauksesta?

      • Mitä.hänen

        pitäisi sanoa Valtterin tapauksesta, voisitko kertoa sen meille?


      • polkupyöräcase
        Mitä.hänen kirjoitti:

        pitäisi sanoa Valtterin tapauksesta, voisitko kertoa sen meille?

        Se on Niinistön häpeäpilkku. Kyllä meni höpöukko vanhanaikaiseen, voi v...u.


    • sokkapaikkan

      perintään voi juotua aivan vahinkossakin kaupan parkki paikka oli ilmainen puoli tuntia mutta meni tunti jolloin lappo lasisssa ja maksun pieni viivästys meni perintään jolloin noin tunnin parkki paikan hinnaksi tuli 50 euroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe