Boikotoin yritystä jossa toimii tuollaisia jotka keräävät turhaa sopeutumiseläkettä vaikka käyvät töissä. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711262200561397_pi.shtml
Nyt lähti Terveystalo boikottiin!
8
65
Vastaukset
- Eimitäänuuttaahneilta
Tämähän on aivan tyypillistä kokoomukselaista ahneutta ja oman edun tavoittelua,mutta aivan laillista koska on oikeistohallitus ja oman edun tavoittelu on erittäin suotavaa tai sanotaan pakollista jos aiot pärjätä.
Suurin osa kansasta äänestää edelleen tuota kapitalisti hulluutta joten tuhotkoot vaikka koko yhteiskunnan hulluuteensa.
Rahaa joka nyt on ollut vaihdonväline ei tarvitsisi tehdä enempää kuin kohtuudella voi kuluttaa mutta oikeistoihmiset tahtoo ja pakottaa myös muut olemaan miljonäärejä,mikä on kylläkin todella väärin planeetan tulevaisuutta ajatellen.
Tuohon rahankeräämiseen kuuluu vielä niiden vieminen ja piilottaminen ulkomaille. - sääntöjen_mukaan_menee
Sopeutumiseläke runnottiin voimaan v.-67 vasemmistoenemmistöisen eduskunnan ja -hallituksen toimesta, ja se lakkautettiin Kataisen hallituksen toimesta v.2011 muilta, paitsi niiltä edustajilta, jotka olivat olleet edustettuina yli 7 vuoden ajan ennen vuotta 2011.
- kurkikaulas
TUOMMONEN EDUSKUNTA .
kyllä tulee viiveettä lakivoimaan kun koskee omaa kansaa.
TÄMÄ SOPEUTUMISELÄKE NÄYTTÄÄ OLEVAN ERILLAINEN PÄÄTÖS
MITEN UMPIKIEROJA EDUSTAJIA TAHDITTOMIA OVAT TERVEITÄ JA TYÖSSÄKÄYVIÄ JA VIELÄ JÄÄNNE ERIKOISESTA ELÄKKEESTÄ.
eikä summa ole pieni 5000ekk!!!
pieni eläke on kansaneläke joka onteidän päivätulo. - dsfgasfdg
Joopajoo. Täällä on päivittäin joku anonyymi hörhö julistelemassa boikotteja sinne tänne. Eikä mitään vaikutusta. Ei se nyt vain riitä että makaa sohvallaan älämölöämässä nettiin. Pitäisi nostaa se persaus ja tehdä oikeasti jotain.
- älkäämölytkö
Hyvä ajatus ja muuten ihan oikeasti, mitä itse olet tehnyt muutakin kuin älämölöä nettiin ?
- fgkhfs
Kiitos hyvästä aloituksesta.
- turhaan.kadehtia
Minä käyn jatkossakin terveystalossa. En jaksa olla kateellinen muutamalle ihmiselle jostain sopeutumiseläkkeistä joka on muutenkin niin pieni raha ettei sillä ole mitään merkitystä.
- fgkhqw
Toki koska olet loputonta ahneutta kannattava kokoomuslainen kateusmantroinesi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822