kaksinkertaisen lapsilisän?
Suomessa keikkailevat virolaiset työntekijät saavat puolen vuoden jälkeen saman tuen KELAlta perheelleen kuin suomalaisetkin. Näin se vain on, vaikka uskomattomalta se kuulostaa.
Kysynkin, kun KELA maksaa lapsilisän virolaiselle työntekijän perheelle VIROON, niin saavatko nämä virolaiset lapsukaiset kaksinkertaista lapsilisää, siis Virosta eli kotimaastaan ja lisäksi SUOMESTA, vanhemman työkeikkamaasta, vaikka työntekijä olisi edelleen VIron kansalainen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.