Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista? Pelotteletko vielä tuulen ajelemaa lehteäkin, vainoatko kuivaa oljenkortta? Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit. Job 13:24–26.
Vapauttava löytö Jumalan sanasta on se, että sen ihmiset ovat ihmisiä ja Jumala on Jumala, eikä näitä kahta
asiaa sekoiteta toisiinsa. Jumala tuntee luotunsa ja kestää ihmisen kaikki kysymykset, vaikeimmatkin.
Todellisten tuntojen esille tuomisesta hän ei ketään tuomitse. Päinvastoin, kenen muun luokse hän tahtoisi
meidän menevän vuodattamaan sydämemme huolia kuin juuri hänen? On hyvä ajoittain kysyä, onko näkemyksemme kristityn tiestä Raamatun mukainen. Vai onko kristityn mallimme utuinen ja epätodellinen, kiiltokuvamaisen kaunis, mutta epärealistinen? Raamatun henkilöt olivat heikkoja ja syntisiä, eikä sitä sanassa piilotella. Mutta Jumala piti heistä armossaan kiinni ja käytti tahtonsa toteuttamisessa. Syntiset ihmiset saivat osallistua pelastushistorian
tapahtumiin, koska ainoa synnitön, Jeesus Kristus, lunasti heidät vapaiksi palvelemaan Isää.
SANAA perjantaille
SROsta
3
<50
Vastaukset
Synnin käsite ei koske meitä, joilla ei ole uskonharhaa. Olemme siis synnittömiä ja siten mielikuvitusjeesuksen kaltaisia. Voitte hyvillä mielin astua kristinuskonharhaiset ulos epäjumalanne palveluksesta ja seurata meitä synnittömiä vapaana uskonharhasta.
- Kirjakääröt
2Moos.33:23 Biblia (1776). Sitte koska minä otan pois minun käteni, saat sinä nähdä minut takaa; vaan minun kasvojani ei taideta nähdä.
- ETETE55
ÖK--
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756