Fire and Fury (Toim. Michael Wolff) laitettiin myyntiin heti tänään koska Trump uhkasi - USA:n sananvaoauden vastaisesti - kieltää sen. Se myytiin jo loppuun 15 minuutissa. Trump on hankalassa paikassa. Hän on saanut erottamistaan lähipiiriläisistä vihollisiaan.
Trumpia risonut kohukirja myytiin jo loppuun!
60
210
Vastaukset
- Ajatmuuttuu
Nyt Bannon kelpaakin liberaaleille, mutta Breitbartin osaomistaja on jo sanoutunut irti Bannonista, kun Bannon on kuulemma menettämässä järkensä. Ei kai kestänyt erottamista.
No molemmat nyt (Trump ja Bannon) syyttävät toisiaan mielenterveyden epätasapainosta. Tuskin Bannon kelpaa enää muille kuin Ahviolle, joka epäilee Trumpin lipsuvan vaalilupauksistaan ja liittoutuvan ns. "vanhan rahaeliitin" kanssa. Obama oli oikeassa sekä Bannonista että Flynnistä varoittaessaan Trumpia palkkaamasta heitä.
- ole.hyvä
Tässä asiaa aiheesta
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1095/mista_on_kysymys_trumpin_ja_bannonin_vastakkainasettelussa
- Suurimuutos
Liberaaleille järkensä menettänyt Bannon se hyvä Bannon :)
USA:ssa on viestinnässä tapahtunut sellainen muutos, että ennen näille tuulesta temmatuille jutuille poliitikoista naurettiin keskusteluohjelmissa ja jokainen tiesi, että ne ovat keksittyjä. Nyt ensimmäistä kertaa on kirjoitettu "todeksi tarkoitettu" kirja näistä jutuista ja ainakin liberaali aines näyttää ottavan ne tosissaan. Merkittävä muutos kansan psyykkisessä ilmapiirissä siis. Ollaan siis menossa vaaralliseen suuntaan ihmisten mielten ohjailuissa.Juuri Trump, Breitbart, Bannon ja Altright toivat tämänkaltaisen likasankojournalismin asiallisen Median tilalle. Kaivoivat kuopan johon myös itse lankesivat.
- tätäetmuistanut
Sillä erotuksella, että Trump on maailman johtavan valtion presidentti.
- AlliPaappa
KTS kirjoitti:
Juuri Trump, Breitbart, Bannon ja Altright toivat tämänkaltaisen likasankojournalismin asiallisen Median tilalle. Kaivoivat kuopan johon myös itse lankesivat.
Likasankojournalismia ovat nämä keskusteluohjelmat joissa nauretaan keksityillä jutuilla poliitikoille. Suomessakin näitä on Uutisvuoto, Tohtori Raimo, pakinoitsijat lehdissä, erilaiset huumoripitoiset keskusteluohjelmat, ... ja USA:ssa ehkä satoja. Nyt nämä samat vitsit on kirjoitettu kirjaksi ja myös Suomessa monet ottaa tämän tosissaan. Tämä on vaarallista ja kielii kuinka suunnaton trauma Trumpin voitto on yhä USA:ssa. Vastaavaa koettiin Ville Niinistön toimesta eduskunnassa, kun tuli Jytky kakkonen ja Ville toi someraivon eduskuntaan eikä toipunut näköjään koskaan tästä Persujen voitosta. Valitettavaa on nyt, että tämä someraivo tuli eduskunnan kielenkäyttöön jäädäkseen ja poliitikkojen arvostus on nyt negatiivinen.
>Nyt ensimmäistä kertaa on kirjoitettu "todeksi tarkoitettu" kirja näistä jutuista ja ainakin liberaali aines näyttää ottavan ne tosissaan.
Korkkiruuvi hyvä, kun se Trump on ihan itse käyttäytynyt tavalla jonka seurauksena moni uskoo hänestä melkein mitä tahansa. Sitä niittää, mitä kylvää. Ja niitä uskomattoman lapsellisia tviittejä pukkaa yhä joka viikko kuin vakuudeksi siitä, että maailman likimain mahtavin mies on luonteeltaan lähinnä jättiläiskokoinen vauva.- Nuutinpäivä
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Nyt ensimmäistä kertaa on kirjoitettu "todeksi tarkoitettu" kirja näistä jutuista ja ainakin liberaali aines näyttää ottavan ne tosissaan.
Korkkiruuvi hyvä, kun se Trump on ihan itse käyttäytynyt tavalla jonka seurauksena moni uskoo hänestä melkein mitä tahansa. Sitä niittää, mitä kylvää. Ja niitä uskomattoman lapsellisia tviittejä pukkaa yhä joka viikko kuin vakuudeksi siitä, että maailman likimain mahtavin mies on luonteeltaan lähinnä jättiläiskokoinen vauva."Korkkiruuvi hyvä, kun se Trump on ihan itse käyttäytynyt tavalla jonka seurauksena moni uskoo hänestä melkein mitä tahansa. "
No siinäpähän sitten uskot ties mihin, mutta olen vähän pettynyt sinuun :((
PS. Noiden twiittien suhteen olen vähän samaa mieltä kanssasi, mutta minkäs jaguaari pilkuilleen mahtaa :)) - Hitlaryous
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Nyt ensimmäistä kertaa on kirjoitettu "todeksi tarkoitettu" kirja näistä jutuista ja ainakin liberaali aines näyttää ottavan ne tosissaan.
Korkkiruuvi hyvä, kun se Trump on ihan itse käyttäytynyt tavalla jonka seurauksena moni uskoo hänestä melkein mitä tahansa. Sitä niittää, mitä kylvää. Ja niitä uskomattoman lapsellisia tviittejä pukkaa yhä joka viikko kuin vakuudeksi siitä, että maailman likimain mahtavin mies on luonteeltaan lähinnä jättiläiskokoinen vauva.:D Oikein ihmetellä täytyy kuinka surkea ehdokas oli ja surkean kampanjan teki se vastapuoli, joka hävisi vaalit jättiläiskokoiselle vauvalle.
AlliPaappa kirjoitti:
Likasankojournalismia ovat nämä keskusteluohjelmat joissa nauretaan keksityillä jutuilla poliitikoille. Suomessakin näitä on Uutisvuoto, Tohtori Raimo, pakinoitsijat lehdissä, erilaiset huumoripitoiset keskusteluohjelmat, ... ja USA:ssa ehkä satoja. Nyt nämä samat vitsit on kirjoitettu kirjaksi ja myös Suomessa monet ottaa tämän tosissaan. Tämä on vaarallista ja kielii kuinka suunnaton trauma Trumpin voitto on yhä USA:ssa. Vastaavaa koettiin Ville Niinistön toimesta eduskunnassa, kun tuli Jytky kakkonen ja Ville toi someraivon eduskuntaan eikä toipunut näköjään koskaan tästä Persujen voitosta. Valitettavaa on nyt, että tämä someraivo tuli eduskunnan kielenkäyttöön jäädäkseen ja poliitikkojen arvostus on nyt negatiivinen.
"Likasankojournalismia ovat nämä keskusteluohjelmat joissa nauretaan keksityillä jutuilla poliitikoille. Suomessakin näitä on Uutisvuoto, Tohtori Raimo, pakinoitsijat lehdissä, erilaiset huumoripitoiset keskusteluohjelmat..."
Nuo ovat erittäin hyviä ohjelmia, ja sitä kutsutaan poliittiseksi satiiriksi.- tätäetmuistanut
tätäetmuistanut kirjoitti:
Sillä erotuksella, että Trump on maailman johtavan valtion presidentti.
Trumpin presidenttiys tuhoaa tuon johtoaseman. On tuhonnut jo.
Jotenkin odotin että Bannon tekee vastaiskun koska hänet Trump heitti pihalle valkoisesta talosta. Oireellista on kun ”omat koirat purevat” ja käyttävät täsmälleen samoja aseita kuin ”trumpilaisetkin”.
Siihen saa kyllä varovaisesti suhtauta, mikä noista väittämistä on totta ja mikä ei. Mutta kunhan saavat faktantarkistukset tehtyä…
Se, mihin kirja ainakin vaikuttaa, se syventää Trumpin epäsuosittuutta.Juuri Bannonilta oli kotoisin tämä Trumpin vaaliteesi, jossa ovat vastakkain ns. "kirkasotsainen" ja "rehellinen" kansa ja sittan taas toisaalla epämääräinen, kiero rahaeliitti. Nyt Bannon näkee asian niin että Trump on pettänyt äänestäjänsä ja liittoutunut tämän saman "rahaeliitin" kanssa.
Minä sanoisin pikemminkin että Trump on aina ollut "rahaeliittiä" ja Bannon vain pahainen, Ilja Janitskinin kaltainen nettitrolli, joka sai hetken paistatella päivää vallan saleissa.- Taustat_piruina
KTS kirjoitti:
Juuri Bannonilta oli kotoisin tämä Trumpin vaaliteesi, jossa ovat vastakkain ns. "kirkasotsainen" ja "rehellinen" kansa ja sittan taas toisaalla epämääräinen, kiero rahaeliitti. Nyt Bannon näkee asian niin että Trump on pettänyt äänestäjänsä ja liittoutunut tämän saman "rahaeliitin" kanssa.
Minä sanoisin pikemminkin että Trump on aina ollut "rahaeliittiä" ja Bannon vain pahainen, Ilja Janitskinin kaltainen nettitrolli, joka sai hetken paistatella päivää vallan saleissa.Stephen Bannon ei ole mikään tyhjätasku, vaikkei miljardööri-kerhoon kuulukaan, mutta entisenä "Masters of the Universe" Goldman Sachsin, tuon kaikkien Yhdysvaltain hallintojen yhteistyölaitoksen numero 1, pankkiirina Bannonilla kyllä riittää suhteita niihin taustaryhmiin, jotka Trumpia valtaan nostivat.
Trumpille äänensä vaalissa antaneet olivat vain demokratian pakollisia statisteja, joiden käyttäytymisellä voidaan perustella johtajan teot.
Luultavasti kävi niin, että jokin huomattavan suuri joukko taustapiruista ei jostain syystä ole tyytyväinen Trumpin hallintotapaan, ja on ryhtynyt kampeamaan häntä tosissaan syrjään. Jos perusta pettää, kuten itse arvelen nyt käyvän, on tutkainta vastaan turha potkiutua, eikä kausi tule täyttymään, kun uuden kortteeraajan muuttolaatikoita kärrätään Valkoisen tuvan ovelle. KTS kirjoitti:
Juuri Bannonilta oli kotoisin tämä Trumpin vaaliteesi, jossa ovat vastakkain ns. "kirkasotsainen" ja "rehellinen" kansa ja sittan taas toisaalla epämääräinen, kiero rahaeliitti. Nyt Bannon näkee asian niin että Trump on pettänyt äänestäjänsä ja liittoutunut tämän saman "rahaeliitin" kanssa.
Minä sanoisin pikemminkin että Trump on aina ollut "rahaeliittiä" ja Bannon vain pahainen, Ilja Janitskinin kaltainen nettitrolli, joka sai hetken paistatella päivää vallan saleissa."Minä sanoisin pikemminkin että Trump on aina ollut "rahaeliittiä" ..."
Totta kai hän on. Hänestä tehtiin marionetti näille piireille, etteivät olisi itse lokaantuneet ja tulleet paljastetuiksi.- ole.hyvä
mummomuori kirjoitti:
"Minä sanoisin pikemminkin että Trump on aina ollut "rahaeliittiä" ..."
Totta kai hän on. Hänestä tehtiin marionetti näille piireille, etteivät olisi itse lokaantuneet ja tulleet paljastetuiksi.Tässä sinulle tietoa
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1095/mista_on_kysymys_trumpin_ja_bannonin_vastakkainasettelussa ole.hyvä kirjoitti:
Tässä sinulle tietoa
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1095/mista_on_kysymys_trumpin_ja_bannonin_vastakkainasettelussaTäytyy ihmetellä, miten innostunut Ahvio on ulkomaan sisäisestä politiikasta mutta ei lainkaan siitä mitä suomessa tapahtuu. Ehkä hän vain ei ole mitenkään isänmaallinen?
Ahvio on laatinut kiivaan puolustuspuheen Bannonin puolesta. Ellei tietäisi Netpunkin ansiosta niin hyvin taustoja, tuota voisi ihmetelle.
Ahviokin myöntää Bannon roolin: ”…presidentinvaalikampanjateemansa johdonmukaiseksi konservatiiviseksi kokonaisohjelmaksi muotoilleen ja aiemmin Trumpin päästrategina toimineen Bannonin…”
”Trumpin ja republikaanisen puolueen siitä kansalliskonservatiivisesta ja niin kutsutusti populistisesta ohjelmasta, jota Bannon on voimallisesti pitänyt esillä…”
Kun tähän rinnalle ottaa HS 7.1.2018 artikkelin ”Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?” niin siellä asia sanotaan vieläkin selkeämmin.
”Miesten yhteys ulottuu kuitenkin 2010-luvun alkuun, jolloin Bannon alkoi markkinoida Trumpia radiohaastatteluissa omalle populistiyleisölleen.
Radiostudiossa miesten välille syntyi erikoinen hengenheimolaisuus, jossa Bannon syötti Trumpille ajatuksia ja ohjaili tätä yleisönsä kannalta oikeisiin suuntiin.”
”Se ei ollut vaikeaa, sillä Trump on markkinamies, jolla ei ole vakaita mielipiteitä.”
Ja tätä Bannon on käyttänyt hyväkseen ajaakseen omia poliittisia agendojaan.
”Bannon keräsi omaa ehdokaslistaansa ensi syksyn kongressivaaleihin. Hän halusi tehdä republikaaneista kansallisen työväenpuolueen, joka kääntää selkänsä globalisaatiolle ja yhdistää kansan tähtilipun alle.”
Bannon on ohjaillut Trumpia, eli Trump on marionetti:
”Takaisku kiristi Bannonin välejä presidentti Donald Trumpiin, sillä juuri Bannon sai presidentin asettumaan julkisesti Mooren tueksi.”
”Bannon ei kuitenkaan tyytynyt olemaan presidentin hurtta. Hän heittäytyi Valkoisen talon valtataisteluun, jossa alt-right-joukkoa vastassa olivat toisaalta perinteiset puoluerepublikaanit, toisaalta presidentin Ivanka-tyttären ja tämän miehen Jared Kushnerin liberaalit.”
”Palatsitaistelussa Bannon vuoti toimittajille tarinoita, joissa vähäteltiin hänen vastustajiaan ja korostettiin hänen omaa merkitystään. Se kääntyi kuitenkin päästrategia vastaan, sillä Trump raivostui, kun Bannonia alettiin julkisuudessa kuvata presidenttiä ohjailevaksi ”suureksi manipulaattoriksi”.”
Ei kai kukaan narsisti moista pitkään siedä?
”Trump on antanut entiselle ystävälleen pilkkanimenkin: Sloppy Steve eli Sotku-Steve.”
Arvioidaan että välirikko katkaiseen sen tärkeän linkin populisteihin, jotka ovat Bannonin taustalla. Samalla Bannon puree omaa jalkaansa, sillä hän voi käyttää valtaa vain Trumpin kautta. Vaikka uhosikin kun hänet erotettiin, että Trumpin presidenttikausi on oikeastaan ohi.mummomuori kirjoitti:
Täytyy ihmetellä, miten innostunut Ahvio on ulkomaan sisäisestä politiikasta mutta ei lainkaan siitä mitä suomessa tapahtuu. Ehkä hän vain ei ole mitenkään isänmaallinen?
Ahvio on laatinut kiivaan puolustuspuheen Bannonin puolesta. Ellei tietäisi Netpunkin ansiosta niin hyvin taustoja, tuota voisi ihmetelle.
Ahviokin myöntää Bannon roolin: ”…presidentinvaalikampanjateemansa johdonmukaiseksi konservatiiviseksi kokonaisohjelmaksi muotoilleen ja aiemmin Trumpin päästrategina toimineen Bannonin…”
”Trumpin ja republikaanisen puolueen siitä kansalliskonservatiivisesta ja niin kutsutusti populistisesta ohjelmasta, jota Bannon on voimallisesti pitänyt esillä…”
Kun tähän rinnalle ottaa HS 7.1.2018 artikkelin ”Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?” niin siellä asia sanotaan vieläkin selkeämmin.
”Miesten yhteys ulottuu kuitenkin 2010-luvun alkuun, jolloin Bannon alkoi markkinoida Trumpia radiohaastatteluissa omalle populistiyleisölleen.
Radiostudiossa miesten välille syntyi erikoinen hengenheimolaisuus, jossa Bannon syötti Trumpille ajatuksia ja ohjaili tätä yleisönsä kannalta oikeisiin suuntiin.”
”Se ei ollut vaikeaa, sillä Trump on markkinamies, jolla ei ole vakaita mielipiteitä.”
Ja tätä Bannon on käyttänyt hyväkseen ajaakseen omia poliittisia agendojaan.
”Bannon keräsi omaa ehdokaslistaansa ensi syksyn kongressivaaleihin. Hän halusi tehdä republikaaneista kansallisen työväenpuolueen, joka kääntää selkänsä globalisaatiolle ja yhdistää kansan tähtilipun alle.”
Bannon on ohjaillut Trumpia, eli Trump on marionetti:
”Takaisku kiristi Bannonin välejä presidentti Donald Trumpiin, sillä juuri Bannon sai presidentin asettumaan julkisesti Mooren tueksi.”
”Bannon ei kuitenkaan tyytynyt olemaan presidentin hurtta. Hän heittäytyi Valkoisen talon valtataisteluun, jossa alt-right-joukkoa vastassa olivat toisaalta perinteiset puoluerepublikaanit, toisaalta presidentin Ivanka-tyttären ja tämän miehen Jared Kushnerin liberaalit.”
”Palatsitaistelussa Bannon vuoti toimittajille tarinoita, joissa vähäteltiin hänen vastustajiaan ja korostettiin hänen omaa merkitystään. Se kääntyi kuitenkin päästrategia vastaan, sillä Trump raivostui, kun Bannonia alettiin julkisuudessa kuvata presidenttiä ohjailevaksi ”suureksi manipulaattoriksi”.”
Ei kai kukaan narsisti moista pitkään siedä?
”Trump on antanut entiselle ystävälleen pilkkanimenkin: Sloppy Steve eli Sotku-Steve.”
Arvioidaan että välirikko katkaiseen sen tärkeän linkin populisteihin, jotka ovat Bannonin taustalla. Samalla Bannon puree omaa jalkaansa, sillä hän voi käyttää valtaa vain Trumpin kautta. Vaikka uhosikin kun hänet erotettiin, että Trumpin presidenttikausi on oikeastaan ohi.Toinen paradoksi löytyy Ahvion omasta asettelusta:
”…amerikkalaisten konservatiivien ei pidä nyt lähteä mihinkään keinotekoisiin vastakkainasetteluihin eikä tällaisen mukaiseen puolten valitsemiseen…”
Ahvio lainaa erästä toimittajaa. Hän syyttää siis Michael Wolffin kirjaa siitä, että se synnyttää ”keinotekoisia vastakkainasetteluja”. Ilmeisestä hänen itsensä asettamat vastaikkainasettelut sitten eivät niitä ole?
”…presidentinvaalikampanjateemansa johdonmukaiseksi konservatiiviseksi kokonaisohjelmaksi muotoilleen ja aiemmin Trumpin päästrategina toimineen Bannonin välillä palvelee hyvinkin juuri niitä vaikuttajia, jotka haluavat lopullisesti vieroittaa presidentti Trumpin ja republikaanisen puolueen siitä kansalliskonservatiivisesta ja niin kutsutusti populistisesta ohjelmasta…”
Kannattaa miettiä hetki, mitä ovat nuo vaikuttajat.
”…vastakkainasetteluissa on melkoiselta osaltaan kyse pyrkimyksestä estää Trumpin kampanjaohjelman mukaisen politiikan toteutuminen ja hajottaa Trumpin konservatiivikannattajien rivit.”
”…mukautunut kiltisti juuri siihen Washingtonin ”suo-olioiden” (swamp creatures) eli globalististen raha ratkaisee -valtavirtarepublikaanien tavanomaiseen poliittiseen menoon ja vehkeilyyn, jonka lopulliseksi kuivattamiseksi konservatiivinen ruohonjuurikenttä Trumpin presidentiksi äänesti.”
Sieltähän se tuli - ”valtavirtarepublikaanien”. Eli rebuplikaanien suurin osa on näitä, ja tässä siis rätkitään republikaaneja oikein kunnolla ”suo-olioiksi”.
”…merkittävässä asemassa Valkoisessa talossa olevat Trumpin neuvonantajat ovat koko ajan pyrkineet hillitsemään Trumpia…2
”Trumpin hallinnon globalistiset ja kaiken aikaa Bannoniin ja hänen edustamaansa kansalliskonservatiiviseen ohjelmaan kriittisesti ja vihamielisestikin suhtautuneet neuvonantajat…”
Ja jälleen republikaaneja kutsutaan halveksivaan sävyyn ”globalisteina”.
”…on kansalliskonservatiivista ohjelmaa vastustavien ja globalistisesti asennoituvien tahojen edullista pyrkiä lietsomaan sekä epäsopua konservatiivikentän keskuuteen…”
Toisin sanoen Ahvio syyttää ”valtavirtaisten” republikaanien kylvävän epäsopua?
Ja miksi republikaanit sitten niin tekevät? Siihen Ahvio vastaa aivan oikein:
”…kansalliskonservatiivista ohjelmaa vastustavien ja globalistisesti asennoituvien tahojen edullista pyrkiä lietsomaan sekä epäsopua konservatiivikentän keskuuteen että presidentti Trumpin haluttomuutta toteuttaa sitä ohjelmaa, jota nimenomaan Bannon on pitänyt USA:lle elintärkeänä.”
”…että presidentti Trumpin haluttomuutta toteuttaa sitä ohjelmaa, jota nimenomaan Bannon on pitänyt USA:lle elintärkeänä.”
- MaranAta888
" Trump on hankalassa paikassa. Hän on saanut erottamistaan lähipiiriläisistä vihollisiaan."
Ei Trump ole hankalassa paikassa, vaan hän on Jumalan kädessä, NIINKUIN Daavid!
ja vaikka Trump olisi kuten Daavid, massamurhaaja, naisten perään tahi muuta, se ei muuta sitä että Jumalan Käsi ja siunaus on hänen päällänsä.
Ja tästä valta-eliitti ei voi muuta kuin tekemään omia kieroja juttujaan, ja vaikka he saisivat, Trumpin kaatumaan, Jumala nostaa hänet jälleen ylös!
Joten, tästä on sitten jo saanneet, monet kansat ja monet eri tahot, maistiaisia, huom maistiaisia!
joten sinun hekuttamasi palestiina onJO KAATUNTUT, sillä se rahat ovat menneet, eikä he pysty enää mitää tekemään!
Joten heidän loppunsa on tullut!
Mutta Trump tekee ja KUKAAN EI VOI MITÄÄN!
Jumala runsaasti siunaa Trmupia nyt ja tulevaisuudessa KUTEN Siunaa Pyhää Israelia.
Kunnia ja Kiitos ja Ylistys, Jumalalle ja Trumpille!- mikkelinmies1
HYvä kirjoitus, maranata888. Olen samaa mieltä. JUmala on valinnut Trumpin tähän aikaan. Eiköhän voittaja ole selvä? USAn eliitti Clintonit, Obama, Bush ja vähemmistöt voivat vain ihmetellen katsoa mitä tapahtuu niinkuin koko maailma.
- cioh
Olikos siellä Raamatussa jossain kohti, että paha tulee ja sen on tultava, mutta voi sitä kenen kautta.
Trump on tuomittu helvettiin tekojensa tähden. - MaranAta888
Otat paikkoja sieltä ja täältä.
Kenet, Trump on vietellyt ?
Onko Joulun SANOMO, sitä viettelystä tahi pahisten vankilaan laittaminen!
kuka on tuominut trumpin, näytä se toteen?
Ja Trump tekee mitä Jumala tahtoo JA KUKAAN EI VOI MITÄÄN!
Kunnia, Ylistys ja Kiitos Jumalalle, ja Trumpille. - dedededee
Joo Trum on ollut ainoa joka uskalsi lopettaa laittoman maahanmuuton, palestiinalaisten ja muiden islamistien rahoituksen ja paapomisen, Iranin vallan kasvun jne.
Obama muslimina ei tehnyt muuta kuin hymyili.
Trumpilla on terveet vaistot ja rahat toteuttaa niitä. Nyt täytyy hänen vain sopeutua presidentin tehtäviin ja rauhoittua sillä rintamalla..
Nämä seksiskandaalit ovat jo menneet liian pitkälle. Kaikenmaailman hempukat ovat saaneet vallan väittää mitä tahansa ja tuntemattomia ovat heidän taustajoukkonsa. dedededee kirjoitti:
Joo Trum on ollut ainoa joka uskalsi lopettaa laittoman maahanmuuton, palestiinalaisten ja muiden islamistien rahoituksen ja paapomisen, Iranin vallan kasvun jne.
Obama muslimina ei tehnyt muuta kuin hymyili.
Trumpilla on terveet vaistot ja rahat toteuttaa niitä. Nyt täytyy hänen vain sopeutua presidentin tehtäviin ja rauhoittua sillä rintamalla..
Nämä seksiskandaalit ovat jo menneet liian pitkälle. Kaikenmaailman hempukat ovat saaneet vallan väittää mitä tahansa ja tuntemattomia ovat heidän taustajoukkonsa.Ei Trump vaan Bannon on sellaisia vaatinut. Eikä Trump ole vielä tehnyt mitään.
- MaranAta888
"Se, mihin kirja ainakin vaikuttaa, se syventää Trumpin epäsuosittuutta. "
vain eliitin ja uutta maailman järjestystä haluavien keskuudessa, juuri niitä joita vastaan Trmup OSOITTAA ja ON JO OSOITTANUT, heidät pahoiksi!
Joten se on "luonnollista" että taistelevat, sillä he pääsevät vankilaan!
jos on onnea, jenkki vankilaan, jos ei ole onnea, Jumalan valmistamaan odotus huoneeseen ja Jumalan Tuomion mukaan sitten ikuiseen vankilaan!
Joten heillä on suuri huoli omasta sielustam kuka sitten ei ole sitä myynyt perkeleelle.
se että koko pahan joukko on sitten mukana tässä on totta, mutta Jumala on Trmupin kanssa.
ja jos lukee muitakin lähteitä kuin ylen-antoa, tahi siionisti hesaria joka on valhe-media, niin ei sitä voi nähdä mitä siellä tapahtuu.
Esin, tämä KTS:s sanoo etä MV-lehti on paha!
No ei sitä ole lain mukaan sitten kuitenkaan tuomittu!
no se että KTS;s vihaa sekä totuutta että sen julistajai on selvää.
Joten MV-lehti julistaa sitä mikä on totta!
ja tuo näiden valhe-veljien teot päivän valoon.
ja KTS;s ei voi osoittaa yhtäkään, heidän julki tuomaan asiaa valheeksi!
Mutta KTS;s on itse valehtelija ja sen voin OSOITTAA, jos uskaltaa ottaa haasteen vastaa!
mutta ei uskalla sillä TOTUUS voittaa aina,
Nyt "mummomuori" lukee muutakin kuin valta.mediaa ja sitten asian kaikki puolet tulevat esille.
Totuus tuo pimeyden esille. kuin valo!Olet aivan oikeassa että kannattaa lukea paljon eri medioita. Kannatan sitä lämpimästi.
Trump on itse toiminut aivan vastaavasti kuin tuon kirjan kirjoittaja. Nyt saa takaisin sitä, mitä on itse tehnyt.>Esin, tämä KTS:s sanoo etä MV-lehti on paha!
No ei sitä ole lain mukaan sitten kuitenkaan tuomittu!
Janitskinia, tuota maamme oikeutta raukkamaisesti pakoilevaa luuseria, ei tosiaan ole vielä saatu tuomittavaksi. Syytteitä kyllä piisaa.
HS tänään:
"LAUANTAINA Trump kommentoi twiitissään epäilyksiä hänen mielenterveydestään.
”Itse asiassa, läpi koko elämäni kaksi suurinta voimavaraani ovat olleet henkinen vakaus sekä se, että olen, niin kuin todella fiksu. – – Olin ERITTÄIN menestyksellinen liikemies, TV-tähti ja tulin presidentiksi (ensimmäisellä yrityksellä). Minusta tämä pätevöittää ei vain fiksuksi, vaan neroksi... ja hyvin vakaaksi sellaiseksi!” Trump kirjoitti."
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005515421.html
Tuo ei ole ainakaan heikentämään epäilyksiä.Trumppi on narsisti ja narsismi on persoonallisuushäiriö, mutta ei sairaus.
Lähinnä Trumpin voisi määritellä vammaiseksi.
- JumalanRuoska888
"Obama oli oikeassa sekä"
omaba on muslimi ja valehtelija!
kuten kaikki muslimit ja valta media.
ja KTS;s on muslimi ja valehtelija!
jos KTS;s on erimieltä, toki voit sitten sen sanoa!
Joten, miten on KTS:s
uskallatko ottaa haasteen vastaan vai herjaat Jumalan Pyhää ja Jumalan Kansaa kuten goljat joka oli filestealainen?
No miten on?Kaikki kabbalistiset Pulsa Denura kiroukset, joita judaistit, israelfanittajat sun muut saakelin laitalahkolaiset ovat niskaani jo vuoskymmenet heitelleet, ovat kimmonneet takaisin lähettäjilleen KYMMENKERTAISINA ja tuhonneet heidät yksi toisensä jälkeen, koska olen JEESUKSEN KRISTUKSEN Pyhän hengen suojaama evankelis-luterilainen kristitty, joten sinun surinasi jätän omaan arvoonsa ja annan sinun tikahtua omaan kiukkuusi.
HYVÄ!- JumalanRuoska888
KTS kirjoitti:
Kaikki kabbalistiset Pulsa Denura kiroukset, joita judaistit, israelfanittajat sun muut saakelin laitalahkolaiset ovat niskaani jo vuoskymmenet heitelleet, ovat kimmonneet takaisin lähettäjilleen KYMMENKERTAISINA ja tuhonneet heidät yksi toisensä jälkeen, koska olen JEESUKSEN KRISTUKSEN Pyhän hengen suojaama evankelis-luterilainen kristitty, joten sinun surinasi jätän omaan arvoonsa ja annan sinun tikahtua omaan kiukkuusi.
HYVÄ!Haha haha hah ja hahah PS 2 / Ilm 3
Joh. 3:36
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ilm. 15:1
Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy.
*******************
Osaat vielä laittaa sanasi taitavasti, siihen en lähde sillä Herra Sebaot, Kaikkivaltias on Luvanntut, ja jopa perintö:
Versio 33/38
Jes. 54:
14 Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty.
15 Jos sinun kimppuusi karataan, ei se ole minusta; joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu.
16 Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen.
17 Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra.
hyvä käännös 1776
17 Ei yksikään ase, joka valmistetaan sinua vastaan, pidä menestymän; ja kaikki kielet, jotka heitänsä asettavat sinua vastaan, pitää sinun tuomiollas kadotettaman. Tämä on Herran palveliain perimys, ja heidän vanhurskautensa minusta, sanoo Herra.
väännös -92
17 ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra.
HYVÄ!
Tuus Soffiina taas kattoon mitenkä laitalahkolaiset kitisee jaloissa.
:D))))- JumalanRuoska888
Onhan tietysti hyvä pyytää APUA naiselta, varsinkin jos se on oma:)
1 Moos 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".
Tuom. 4:18 Ja Jaael meni Siiseraa vastaan ja sanoi hänelle: "Poikkea, herrani, poikkea minun luokseni, älä pelkää". Ja hän poikkesi hänen luoksensa telttaan, ja hän peitti hänet peitteellä.
19 Ja hän sanoi hänelle: "Anna minulle vähän vettä juodakseni, sillä minun on jano". Niin hän avasi maitoleilin ja antoi hänen juoda ja peitti hänet.
20 Ja hän sanoi hänelle: "Asetu teltan ovelle; ja jos joku tulee ja kysyy sinulta ja sanoo: 'Onko täällä ketään?' niin vastaa: 'Ei ole'.
21 Mutta Jaael, Heberin vaimo, tempasi telttavaarnan, otti vasaran käteensä, hiipi hänen luoksensa ja löi vaarnan hänen ohimoonsa, niin että se tunkeutui aina maahan asti; hän oli näet väsymyksestä vaipunut sikeään uneen, ja hän kuoli.
Tuom. 16:19
Ja hän nukutti hänet polvilleen ja kutsui miehen, joka leikkasi hänen päänsä seitsemän palmikkoa. Niin hän alkoi saada hänet masennetuksi, ja hänen voimansa poistui hänestä.
Kuitenkin Aina Viisas Salomo, Pyhä Juutalainen sanoo:
Sananl. 7:10
Ja katso, nainen tulee häntä vastaan, porton puvussa, kavala sydämeltä.
Sananl. 9:13
Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.
Sananl. 11:16
Suloinen nainen saa kunniaa, ja voimalliset saavat rikkautta.
Turha on edes miehen apu, jos taistelee Jumalaa vastaan, kuten goljat joka oli tuhon oma jo ennenkuin taistelu oli alkanut!
Ps. 60:11
(60:13) Anna meille apu ahdistajaa vastaan, sillä turha on ihmisten apu.
Saarn. 6:12
(7:1) Sillä kuka tietää, mikä on ihmiselle hyvä elämässä, hänen elämänsä lyhyinä, turhina päivinä, jotka hän viettää kuin varjo; ja kuka ilmaisee ihmiselle, mitä on tuleva hänen jälkeensä auringon alla?
Tuom. 10:
10 Silloin israelilaiset huusivat Herraa sanoen: "Me olemme tehneet syntiä sinua vastaan, sillä me olemme hyljänneet oman Jumalamme ja palvelleet baaleja".
11 Ja Herra vastasi israelilaisille: "Eivätkö egyptiläiset, amorilaiset, ammonilaiset, filistealaiset,
12 siidonilaiset, amalekilaiset ja maaonilaiset sortaneet teitä, ja kun te huusitte minua, enkö minä pelastanut teitä heidän käsistänsä.
13 Mutta te hylkäsitte minut ja palvelitte muita jumalia; sentähden en minä enää teitä pelasta.
14 Menkää ja huutakaa avuksenne niitä jumalia, jotka olette valinneet; pelastakoot ne teidät ahdinkonne aikana."
1. Kun. 18:21 Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
26 Niin he ottivat sen mullikan, jonka hän antoi heille, ja valmistivat sen. Sitten he huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: "Baal, vastaa meille!" Mutta ei ääntä, ei vastausta! Ja he hyppelivät alttarin ääressä, joka oli tehty.
"Olin ERITTÄIN menestyksellinen liikemies..."<
Mitähän tuohon sanoisivat ne, jotka joutuivat kärsimään Trumpin kolmesta konkurssista?- Muumiili
Kirjoista on toisinaan ikään kuin väärin sanoa että ne on myyty loppuun, mikäli vielä tullaan ottamaan uusintapainoksia. Ensimmäinen painos voi olla tarkoituksella tietoisesti niin pieni, että se myydään loppuun erittäin nopeasti. Tarkoituksena on lähinnä hämätä yksinkertaisempia ihmisiä luulemaan, että kyse olisi jostain ainutlaatuisen erikoisesta tapauksesta. Tällä tavalla saadaan heidät ihmettelemään asiaa mm. sosiaalisessa mediassa ja nettikeskusteluissa, jolloin uusintapainoskin on helpompi myydä nopesti. Uusintapainoskertoja voi olla kymmeniä.
Eli jos asiakas kysyy kauppiaalta: "oletko myynyt kaikki perunasi, kun en löydä mistään?"
Niin pitää vastata: "En suinkaan, ensi torstaina saamme perunoita".Aberkios kirjoitti:
Eli jos asiakas kysyy kauppiaalta: "oletko myynyt kaikki perunasi, kun en löydä mistään?"
Niin pitää vastata: "En suinkaan, ensi torstaina saamme perunoita".Joo, ei ne loppu ole, toimittajalla vain on tilapäisiä toimitusvaikeuksia.
Ja kun mitään ei edes voi myydä loppuun, kuten edeltä juuri opimme, niin kaikkea on siis rajoittamattomasti!
- kerttkkl
Kiittämättömyys maaiöman palkka1
TRUMP SAANUT KUITENKIN TEMPAUKSILLAAN TORJUTTUA MONIA YKÄVIÄ ASIOITA , ELI ASUSTELEVAT AMERIKKALAISET NYKYISIN SUHTEELLISEN RAUHASSA OMASSA MAASAAN! - Ttjwwwwww
Wolffin motiivit hah hah ,täyttä propagandaa
Inhoaa truphia yli kaiken ,kova darwinisti ,liberaali vihervasuri- outotapauskerrassaan
Aikamoista ihmisten pettämistä tuo hänen kirjansa. MTV:n uutisen mukaan kirjassa ei ollut minkäänlaista asiaa. Kuvastaa liberaalien ihan sairasta raivoa Trumpia kohtaan ja itsekin olen järkyttynyt USA:n puolesta, että mihin nämä liberaalit kaikessa voimattoman raivossaan ovat tätä maata viemässä.
- TotuusSattuuQC
outotapauskerrassaan kirjoitti:
Aikamoista ihmisten pettämistä tuo hänen kirjansa. MTV:n uutisen mukaan kirjassa ei ollut minkäänlaista asiaa. Kuvastaa liberaalien ihan sairasta raivoa Trumpia kohtaan ja itsekin olen järkyttynyt USA:n puolesta, että mihin nämä liberaalit kaikessa voimattoman raivossaan ovat tätä maata viemässä.
Eikös se ollut kampanjoinnin aikana ihan Trumpin oma taktiikka että ei niillä faktoilla niin väliä ole, pääasia on että sanoma on myyvä? No syököön nyt sitten itse samaa.
- MaranAta888
Joten Jumala voimallisesti käyttää, Trumppia, jonka on siunanut!
joten Kukaan ei voi vastustaa Jumalan siunattua, eikä Pyhää Kansaa eli Jakobin Poikia, eikä kukaan voi vastustaa Jumalan omia:
vähiten kukaan voi vastustaa, Jumalan paleljelijaa Vastavoimaa!
Kukaan epäjumalan palvelija, kukaan epäjumalan profeetta, eikä kukaan täällä oleva perkeelen lapsi uskalla vastustaa VASTAVOIMAA.
tässä erään muslimi valehtelijan haastoin, mutta kuten aina, pelkurit ovat pelkureita.
se on siis totta, mitä aivoittelin, että esim KTS:llä on vielä hitunen omaatuntoa, sillä tietää että jos sanoo sanan, suoraan Jumalaa vastaan tahi Jumalan palvelijaa vastaan, on tuomio ja siitä tuleva rangaistus, oleva kauhea ja hirveä ja iankaikkinen.
joten KTS.s, näyttää siltä että vielä omatuntosi toimii!
Joten Tee HETI PARANNUS, ja etsi vaikka joku Pyhä Juutalainen ja heittäydy Pyhän Juutalaisen jalkjen juureen anomaan armoa!
ja lisää kahvia- önh_sössön_önh_sössön
Ja muista myös ottaa lääkkeesi. Rukoile samalla suomen kielen taitoa, jos vaikka jumala armossaan antaisi, kun et itse ole pystynyt hankkimaan..
- MaranAta888
önh_sössön_önh_sössön kirjoitti:
Ja muista myös ottaa lääkkeesi. Rukoile samalla suomen kielen taitoa, jos vaikka jumala armossaan antaisi, kun et itse ole pystynyt hankkimaan..
hah hah ja haha
et siis onneton muuta pysty kuin itkemään ja valittamaan!
hah ja ha haha
Jumala on Lääkeenij a Jumalalla ja minulla on oma kieli, ja se toimii ja sen tulee kaikki havaisemaan.
Se että Trump menee voitosta voittoon, ottaa sinua päähän ja et voi mitään tehdä.
Kukaan ei voi mitään, Jumalalle, Trumpille ja minulle!
Kunnia, Ylistys ja Kiitos Jumalalle.
- hahaahaaaa
Kirja on pelkkä parodia televisio-ohjelmista joilla nauretaan poliitikoille ja osa ihmisistä on nyt ottanut tosissaan tämän kirjan. Journalisti Ben Shapiro kutsuu koko kirjaa vasemmiston junailemaksi pilaksi, parodiaksi Trumpista, joka seuraa ”The Gorilla Channel” 17 tuntia päivässä.
- TotuusSattuuQC
Eiköhän Trump saanut maistaa vain omaa lääkettään. Se on se totuus jota kovimpaan huudetaan. Niinhän hänkin kampanjaansa kävi. No nyt se kovin huuto tuli häntä vastaan ja kirjan muodossa. Syököön mitä tilasi.
TotuusSattuuQC kirjoitti:

Kyllä, juuri noin siinä kävi.
- älähuolehdi
TotuusSattuuQC kirjoitti:
Eiköhän Trump saanut maistaa vain omaa lääkettään. Se on se totuus jota kovimpaan huudetaan. Niinhän hänkin kampanjaansa kävi. No nyt se kovin huuto tuli häntä vastaan ja kirjan muodossa. Syököön mitä tilasi.
Trumpista tehdään pilailuohjelmia ja pakinoita ym. päivittäin kymmenittäin. Ei hän ehdi jokaisen tällaisen kirjan perässä juoksemaan ja niistä välittämäään.
Nokialainen taustalähteineen lisää vettä myllyyn:
TOP 5 Donald Trumpin kaameaa 666-kytköstä:
1. Trump Tower (oikeammin Trumpin vävyn ostama toimistorakennus v. 2007) sijaitsee osoitteessa 666 Fifth Avenue, New York City
2. Pilvenpiirtäjä (The Tower) sattuu lisäksi olemaan mitoiltaan 666 jalkaa korkea
3. Trump peri isoäitinsä kiinteistöimperiumin kun hän kuoli 6. kesäkuuta 1966 = 6-6-6
4. Miljardööripohatta ilmoitti ehdokkuudestaan presidentiksi kesäkuun 16. päivänä 2015 = 6 (1x6) (1 5) = 6-6-6
5. Ja vuosi 2016, kun hän voitti USA:n vaalit = 666 666 666 6 6 6
Nokialaisen profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa:
http://nokialainen.blogspot.fi/2016/12/donald-j-trump-on-antikristus-joka-tuo.html- nokialainen.höpöttää
"1. Trump Tower (oikeammin Trumpin vävyn ostama toimistorakennus v. 2007) sijaitsee osoitteessa 666 Fifth Avenue, New York City"
Trump Tower sijaitsee 725 Fifth Avenuella.
"2. Pilvenpiirtäjä (The Tower) sattuu lisäksi olemaan mitoiltaan 666 jalkaa korkea"
Se on 664 jalkaa korkea.
Kushner Properties:in osittain omistama 666 Fifth Avenue on 483 jalkaa korkea. nokialainen.höpöttää kirjoitti:
"1. Trump Tower (oikeammin Trumpin vävyn ostama toimistorakennus v. 2007) sijaitsee osoitteessa 666 Fifth Avenue, New York City"
Trump Tower sijaitsee 725 Fifth Avenuella.
"2. Pilvenpiirtäjä (The Tower) sattuu lisäksi olemaan mitoiltaan 666 jalkaa korkea"
Se on 664 jalkaa korkea.
Kushner Properties:in osittain omistama 666 Fifth Avenue on 483 jalkaa korkea.Nokialainen vastaa jämäkästi!
Kyllä se Trump Tower on 666 jalkaa korkea, mutta Wikipediassa joku on muuttanut tietoja nyt loppuvuonna. Vielä neljä kuukautta sitten siellä oli mainittu 666 jalkaa. Katso seuraavan sivun Wikipedia -leikkauskuvasta tänä vuonna:
https://ifunny.co/fun/1ZGcrVm24
Ei näitä lukuja kukaan keksi omasta päästään Mauno.
Tuo The Sun -lehti siteerasi väärin New Yorkin "666"-osoitetta linkistä:
http://www.thehypertexts.com/Donald Trump Antichrist 666.htm
Siellähän sanotaan, että Trumpin perhe osti toimistorakennuksen 666 Fifth Avenue'lta. Itseasiassa Trumpin vävy Jared Kushner (ortodoksijuutalainen) osti sen ja tämä tapahtui v. 2007.
"The Trump family bought the most expensive single building ever purchased in the United States, at 666 Fifth Avenue, a street symbolic of money (Mammon), hubris (arrogance) and excess (greed)."
https://en.wikipedia.org/wiki/666_Fifth_Avenue (Owner: Kushner Properties)
https://en.wikipedia.org/wiki/Jared_Kushner- waybackmachine
KTS kirjoitti:
Nokialainen vastaa jämäkästi!

https://en.wikipedia.org/wiki/Jared_Kushner"Kyllä se Trump Tower on 666 jalkaa korkea, mutta Wikipediassa joku on muuttanut tietoja nyt loppuvuonna. Vielä neljä kuukautta sitten siellä oli mainittu 666 jalkaa. "
Trump Tower tiedot 15. joulukuuta 2005
-------------------------------------------
Trump Tower
Location 725 Fifth_Avenue
New York, New York, USA
Constructed 1983
Height 202 m (664 ft)
Stories 58
Architect Der_Scutt
Cost -
-------------------------------------------- - waybackmachine
KTS kirjoitti:
Nokialainen vastaa jämäkästi!
Kyllä se Trump Tower on 666 jalkaa korkea, mutta Wikipediassa joku on muuttanut tietoja nyt loppuvuonna. Vielä neljä kuukautta sitten siellä oli mainittu 666 jalkaa. Katso seuraavan sivun Wikipedia -leikkauskuvasta tänä vuonna:
https://ifunny.co/fun/1ZGcrVm24
Ei näitä lukuja kukaan keksi omasta päästään Mauno.
Tuo The Sun -lehti siteerasi väärin New Yorkin "666"-osoitetta linkistä:
http://www.thehypertexts.com/Donald Trump Antichrist 666.htm
Siellähän sanotaan, että Trumpin perhe osti toimistorakennuksen 666 Fifth Avenue'lta. Itseasiassa Trumpin vävy Jared Kushner (ortodoksijuutalainen) osti sen ja tämä tapahtui v. 2007.
"The Trump family bought the most expensive single building ever purchased in the United States, at 666 Fifth Avenue, a street symbolic of money (Mammon), hubris (arrogance) and excess (greed)."
https://en.wikipedia.org/wiki/666_Fifth_Avenue (Owner: Kushner Properties)
https://en.wikipedia.org/wiki/Jared_KushnerEn pidä Trumpista, mutta nokialainen valehtelee.
Tälläinen info Trump Towerista oli wikipediassa 12.7.2007
https://ibb.co/cq8vU6
Trumpin twiittien lähde löytyi.
Trump nimittäon livetwiittaa aamuyöstä Fox&Friends ohjelman uutisia.
"Matthew Gertz sanoo seuranneensa yhteyttä kuukausien ajan ”ja se on hullumpaa kuin uskottekaan”. Hänen mukaansa valtaosa presidentin ihmetellyistä ja hajanaisista rankoista twiiteistä, jotka usein tulevat aikaisin aamulla, selittyy sillä, että tämä kommentoi tv-kanavalla ja erityisesti Fox&Friends -ohjelmassa näkyviä uutisia.
– Presidentti livetwiittaa kanavan seurantaa, Matthew Gertz kirjoittaa havainnostaan.
Gertz on julkaissut lukuisia esimerkkejä Fox&Friendsin uutisista ja samanaikaisista presidentin twiiteistä."
Trumpin pääneuvonantaja onkin Fox&Friend kaapelikanavan uutiskommentaattorit.
https://www.verkkouutiset.fi/donald-trumpin-twiittien-salaisuus-saattoi-loytya-ja-se-on-uskomaton/"Matthew Gertz sanoo seuranneensa yhteyttä kuukausien ajan ”ja se on hullumpaa kuin uskottekaan”
Kuulostaa hyvin huolestuttavalta. Tässä oli uutinen, että Trump oli unohtantu kansallishymnin sanat. Se on vielä huolestuttavampaa.mummomuori kirjoitti:
"Matthew Gertz sanoo seuranneensa yhteyttä kuukausien ajan ”ja se on hullumpaa kuin uskottekaan”
Kuulostaa hyvin huolestuttavalta. Tässä oli uutinen, että Trump oli unohtantu kansallishymnin sanat. Se on vielä huolestuttavampaa.Onhan se huolestuttavaa, kun USA:n presidentin pääasiallinen tietolähde on aamuyön Fox&Friends uutislähetys.
Ehkäpä jonkun sisäpiiriläisen pitäisi vaihtaa Trumpin tv:n kanavaa, niin välttyisimme isommalta rähinältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005358609Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5369824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?92215Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1611203Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17856Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68726- 46715
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657